Tahra iltapuvussa

me rentoudumme tv:n ääreen,
jos filmi on ongelmaton:
niin, ongelmiahan elämässä muutenkin on!
nälkiintyneiden pallomahat vain apeaksi mun saa
ja kuvat köyhyydestä valvottavat Patriciaa...
jos kohti kameraa
käy viime voimillaan bushmanni, Kymppitonniin se vaihdetaan.

-YUP: Porvariston hillitty charmi

Huomasin eilen itsessäni tunteita, joita voisi kuvata poliittisesti epäkorrekteiksi. Minua ei jostain syystä juurikaan liikuttanut se, kuinka monta ikkunaa anarkistit rikkovat tai kuinka monta tägiä he spreijaavat mainoksiin. (Siitä olin toki iloinen, että poliisihevosiin ei ilmeisesti tällä kertaa kajottu.) Sen sijaan tulin aidosti vihaiseksi siitä, miten luokkaretkeläisten reissusta "lähiöst linnaan" uutisoitiin.  Poliisien mottiin jäi niiden muutaman rähinöitsijän lisäksi lukuisia ystäviäni, toimittajia ja ulkopuolisia. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit -huutelijoiden sopii muistaa, että mielenosoittaminen on perustuslailla turvattu kansalaisoikeus.

Mitähän ne meistä ajattelee?

Viime viikkoina on kansainvälisiä verkkokeskusteluja lukiessa tullut välillä poikkeuksellisen hyvä mieli omasta suomalaisuudestaan. Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn yhteydessä törmäsi todella usein hämmennykseen: miten on mahdollista, että Tom of Finlandin ja Tove Janssonin maa ei ole vielä tällaista lakia säätänyt? Suomihan on aina ollut edistyksellinen tasa-arvoasioissa, ettekö te antaneet naisillekin äänioikeuden todella varhain? Monen silmissä Suomi näyttäytyy tasa-arvon mallimaana, ja vaikka kuinka muistuttelisin itselleni, että meillä on vielä tälläkin saralla paljon tekemistä, saavat tällaiset puheet tuntemaan ylpeyttä siitä, mitä kansakuntani on saanut aikaan - vaikka tuossa kyseisessä laissa menikin hiukan turhan pitkään.

Perustuloa ei saa unohtaa

Perustulo on ollut viime päivinä taas kovasti esillä. Vaikka kansalaisaloite perustulon käyttöönottamiseksi ei saanutkaan riittävästi allekirjoituksia, on ilahduttavaa, miten asiaa jaksetaan rummuttaa yhä. Viime viikolla sekä julkaistiin ajatuspaja Tänkin, Sitran ja Telan selvitys perustulokokeilusta että saatiin kuulla kanadalaista perustuloasiantuntija Evelyn Forgetia, joka vieraili Suomessa perustuloverkosto BIEN Finlandin kutsumana.

Pääsin kuuntelemaan Forgetia tiistaina eduskunnassa. Tilaisuuden olivat järjestäneet Vasemmistoliiton, vihreiden ja keskustan eduskuntaryhmät ajatuspajoineen, joten työpaikkani varjolla sain luikahtaa arvovaltaiseen seuraan. Vasemmisto ja vihreät ovat olleet perustulokysymyksissä aktiivisia jo kauan, kepu on löytänyt ne uudestaan viime aikoina Juha Sipilän ulostulojen myötä - on muistettava, että puolue on ollut perustulo/kansalaispalkkakeskustelun alkuhämärissä hyvinkin edistyksellinen.

Vastauksia standardiargumentteihin, osa 1

Olen viime päivinä käynyt useita keskusteluja sosiaalisessa mediassa siitä, millainen on hyvä poliitikko ja miten hänen tulisi toimia. Nämä keskustelut johtavat usein pohdintoihin äänestämisestä ja äänestämättä jättämisestä, ja usein niissä toistuvat hyvin samankaltaiset argumentit. Koska olen suhteessa laiskuuteeni hieman turhan kiireinen, kasaan tähän muutamia vakiovastauksia näihin standardiväittämiin. Voin sitten puuhakkaampana hetkenä kopipeistailla niitä strategisiin kohteisiin. Ja siis näitä on todellakin tulossa sarja, beware.

Kirjoituksia arvotyhjiöstä

Eduskunta äänestää ensi perjantaina tasa-arvoisesta avioliittolaista. Asiasta lienee jo sanottu noin kaikki moneen kertaan, joten puutun tässä erääseen, itseäni huomattavasti häiritsevään keskustelun sivujuonteeseen.

On aivan inhimillistä pitää omaa arvomaailmaansa parempana ja pätevämmin perusteltuna kuin jonkun toisen. Sen sijaan se, että kiistää toisen arvomaailman olemassaolon kokonaan, koska se ei ole yhteensopiva omien ajatuskehikoiden kanssa, on nykymaailmaan sopimatonta kapeakatseisuutta. Tämä ilmiö esiintyy huomattavan usein erilaisten arvokysymyksiksi (ns. omantunnon kysymyksiksi) katsottujen poliittisten kiistakapuloiden yhteydessä, ja vastikään siihen syyllistyi Timo Soini väittäessään lain kannattajia "arvonihilisteiksi".

Asioista ja ihmisistä

Välillä hiukan harmittaa, ettei ole tullut kerättyä talteen itseen kohdistunutta nettikommentointia. Ylläoleva parin vuoden takainen näytekin on ennemmin söötti kuin harmistuttava. Kataloogista löytyisi nimittäin lukuisia huoritteluja, erilaisia eritekuvauksia, valehtelijaksi syyttämisiä ja taitaisipa joukkoon joku klassinen väkivaltafantasiointikin mahtua. Itselläni on solvausten suhteen kehittynyt erittäin paksu nahka, olenhan työskennellyt kotimaan numeropalvelussa ja moderoinut Suomi24:ää. Siitä huolimatta täytyy nostaa hattua esimerkiksi Dan Koivulaaksolle, joka päivästä toiseen saa lukea kuunatsia mä metsästän -juttuja sekä painokelvottomia uhkauksia. Itse en todennäköisesti jaksaisi moista.

Ihminen, tuo epämiellyttävä kuluerä

Suomalaisen lapsen kasvattaminen vaippahoususta veronmaksajaksi ei ole ilmaista. Sosiaalietuudet, koulutus, terveydenhuolto sun muut hyvinvointipalvelut aiheuttavat ison loven valtion kassaan. Kukaan ei silti rohkenisi kehottaa suomalaisia synnytyslakkoon valtiontalouden tervehdyttämiseksi, koska eihän siinä olisi mitään järkeä - paitsi, että tarvitaan niitä uusia veronmaksajia ihan lähituotantonakin, on ylipäätään ihmisen arvottaminen pelkkänä kulueränä jo moraalisesti ongelmallista.