lauantai 6. joulukuuta 2014

Mitähän ne meistä ajattelee?

Viime viikkoina on kansainvälisiä verkkokeskusteluja lukiessa tullut välillä poikkeuksellisen hyvä mieli omasta suomalaisuudestaan. Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn yhteydessä törmäsi todella usein hämmennykseen: miten on mahdollista, että Tom of Finlandin ja Tove Janssonin maa ei ole vielä tällaista lakia säätänyt? Suomihan on aina ollut edistyksellinen tasa-arvoasioissa, ettekö te antaneet naisillekin äänioikeuden todella varhain? Monen silmissä Suomi näyttäytyy tasa-arvon mallimaana, ja vaikka kuinka muistuttelisin itselleni, että meillä on vielä tälläkin saralla paljon tekemistä, saavat tällaiset puheet tuntemaan ylpeyttä siitä, mitä kansakuntani on saanut aikaan - vaikka tuossa kyseisessä laissa menikin hiukan turhan pitkään.


Sosiaalisessa mediassa lähtee aina vähän väliä kiertämään viesti, jossa ihastellaan kuvia suomalaisesta äitiyspakkauksesta. Konseptihan on ainutlaatuinen: sen saavat aivan kaikki tulotasoon katsomatta. Keskusteluissa joku tuppaa aina muistuttamaan, että tietäisittepä kuinka paljon suomalaiset maksavat veroja. Tämä kärttyily ammutaan usein alas toteamuksella, kuinka keskustelijat maksaisivat mielellään vaikka puolet enemmän valtiolle, jos varat käytettäisiin johonkin näin hyödylliseen.

Meillä on usein tapana naureskella suomalaisten oletetulle tavalle pohtia aina sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Ihan oikeasti tuommoinen pohdinta on joskus hyödyllistä ja paljastavaa.

Olisiko jo aika siirtyä sinänsä arvokkaista ja tärkeistä sotamuisteloista juhlimaan sellaisia asioita, joita olemme itsenäisyytemme aikana saavuttaneet ja joita muut meiltä pikkuisen kadehtivatkin? Yhteinen peruskoulu ja maksuton korkeakoulutus, äitiyspakkaukset, naisten työssäkäynti, sanan- ja ilmaisunvapaus ja niin edelleen ovat aidosti asioita, jotka ovat luoneet nykyisen Suomen. Yhteiskunnallinen tasa-arvo on myös paras yhteiskuntarauhan tae, ja on huolestuttavaa, miten välinpitämättömästi monet suhtautuvat esimerkiksi tuloerojen kasvuun, koulutukselliseen eriarvoistumiseen tai vähemmistöjen kokemaan syrjintään. Mitä useampi kokee itsensä kuokkavieraaksi näissä kinkereissä, sitä heikommalla pohjalla yhteiskunta on.

Näillä muistutuksilla haluan toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Olkaa kiltisti. :) 




Ei kommentteja: