Läskit ja rillipäät älkööt vaivautuko

Rohkaisin mieleni ja piipahdin ennen joulua Facebookin suositulla Rajat kiinni -sivulla - tiedättehän, tämä yhteisö, jossa kirjoittelu on johtanut jo ainakin yksiin potkuihin ja lukemattomiin toinen toistaan raflaavampiin kuvakaappauksiin. En yllättynyt näkemästäni niin kutsutun maahanmuuttokritiikin eli avoimen rasismin, poliitikkojen tappamisella fantasiointien sekä raiskauksilla hekumoinnin suhteen. Sen sijaan yhteisön eräs toinen piirre onnistui tulemaan puun takaa ja jäi pohdituttamaan.

Kympin tytöt ja takapulpetin pojat

Olen tehnyt vuosien ajan työkeikkoja yläkouluilla, ensin ympäristökasvattajana, sittemmin sijaisopettajana. Jos olen jotain näinä vuosina koulutyöstä oppinut, olkoon se vaikka se, että mitään ei saa ottaa annettuna. Jokainen nuori on omanlaisensa, jokaisella opetusryhmällä aivan oma dynamiikkansa - tarvitaan siis tilannetajua sekä luonnollisesti varmuutta luottaa siihen. Aina ei onnistu, mutta näyttäkääpä minulle työntekijä joka ei koskaan mokaa.

Tahra iltapuvussa

me rentoudumme tv:n ääreen,
jos filmi on ongelmaton:
niin, ongelmiahan elämässä muutenkin on!
nälkiintyneiden pallomahat vain apeaksi mun saa
ja kuvat köyhyydestä valvottavat Patriciaa...
jos kohti kameraa
käy viime voimillaan bushmanni, Kymppitonniin se vaihdetaan.

-YUP: Porvariston hillitty charmi

Huomasin eilen itsessäni tunteita, joita voisi kuvata poliittisesti epäkorrekteiksi. Minua ei jostain syystä juurikaan liikuttanut se, kuinka monta ikkunaa anarkistit rikkovat tai kuinka monta tägiä he spreijaavat mainoksiin. (Siitä olin toki iloinen, että poliisihevosiin ei ilmeisesti tällä kertaa kajottu.) Sen sijaan tulin aidosti vihaiseksi siitä, miten luokkaretkeläisten reissusta "lähiöst linnaan" uutisoitiin.  Poliisien mottiin jäi niiden muutaman rähinöitsijän lisäksi lukuisia ystäviäni, toimittajia ja ulkopuolisia. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit -huutelijoiden sopii muistaa, että mielenosoittaminen on perustuslailla turvattu kansalaisoikeus.

Asioista ja ihmisistä

Välillä hiukan harmittaa, ettei ole tullut kerättyä talteen itseen kohdistunutta nettikommentointia. Ylläoleva parin vuoden takainen näytekin on ennemmin söötti kuin harmistuttava. Kataloogista löytyisi nimittäin lukuisia huoritteluja, erilaisia eritekuvauksia, valehtelijaksi syyttämisiä ja taitaisipa joukkoon joku klassinen väkivaltafantasiointikin mahtua. Itselläni on solvausten suhteen kehittynyt erittäin paksu nahka, olenhan työskennellyt kotimaan numeropalvelussa ja moderoinut Suomi24:ää. Siitä huolimatta täytyy nostaa hattua esimerkiksi Dan Koivulaaksolle, joka päivästä toiseen saa lukea kuunatsia mä metsästän -juttuja sekä painokelvottomia uhkauksia. Itse en todennäköisesti jaksaisi moista.

Älä kysy, älä kerro

Toverini leikki-ikäisellä pojalla on pälvikalju. Kyllähän hänelle siitä välillä kiekkohöntsissä piruillaan, mutta parempi on puuttua kiusaamiseen kun painaa pipa syvemmälle päähän: kyllä ne toiset pojat kohta tottuvat erikoisen näköiseen tukkaan, ja pelit jatkuvat entiseen malliin.

Heräsin aamulla Sinuhe Wallinheimon kummallisen lausunnon synnyttämään somepöhinään. Kansanedustaja ja entinen huippukiekkoilija totesi, että kaapista ulos tulo ei aktiiviuran aikana ole viisasta, koska vastustajat saattaisivat käyttää tätä tietoa hyväksi. Perustelu kuulostaa sinänsä ymmärrettävältä, pyritäänhän loukkaantumisetkin salaamaan, mutta toisaalta siinä ei ole mitään järkeä.

Henkinen nolla-alue

Siirryimme puolisoni kanssa viime toukokuussa omistavaan luokkaan: ostimme kaksion Helsingin Vallilasta. Alue hyvine kulkuyhteyksineen miellytti meitä, ja Kalliota ja Pitkänsillan eteläpuolta halvempi hintataso sopi kukkarollemme. Omassa rapussamme on pääasiassa pieniä omistusasuntoja, mutta naapurissamme on useita kaupungin vuokrataloja. Pihalla leikkivät monenväriset lapset yhdessä, mummot komentavat skeittaavia jonneja ja läheisessä puistossa kokoontuu "rantojen miesten" parlamentti - päihdeongelmaisten yömajaan on kotoamme vain kivenheitto. Miekkatakseja mestoilla näkyy lähinnä alakerran kebab-paikan edessä, ja ainoastaan kerran on rapussani haissut kusi (tosin en edelleenkään ole varma, oliko asialla kaksi- vai nelijalkainen).

Olin ajatellut painaa kansanedustaja Tom Packalénin (ps) taannoisen reservaattiturahduksen villaisella oltuani siinä luulossa, ettei entisen poliisin näkemyksille löydy tukea edes omista. Olin väärässä, ja eilisestä Kymen Sanomista saatiin lukea Juho Eerolan kannatuskirjoitus. "Olen huolestuneena kiinnittänyt huomiota siihen, että kaupungit ympäri Suomen kaavoittavat nykyisin kunnan vuokra-asuntoja myös omistusasuntojen läheisyyteen", kansanedustaja kirjoittaa.

Perussuomalaiset esiintyvät mielellään "tavallisen kansan" äänenä. Siksikin tuntuu perin kummalliselta, että puolueen näkyvät toimijat ummistavat silmänsä vallitsevalta sosiaaliselta todellisuudelta. Packalénin ja Eerolan mustavalkoisessa kaupunkimaisemassa on olemassa ainoastaan kahdenlaisia asuinalueita: omistusasujien onneloita sekä vuokratalojen elementtihelvettejä, joissa lapset leikkivät huumeruiskujen seassa ja lähin omainen on viranomainen. Todellisuudessahan olemassa on useita harmaan sävyjä, joista oma asuinalueeni on mainio esimerkki. Kunnan vuokra-asunnot ja omistusasunnot samalla alueella eivät automaattisesti tarkoita ongelmia, ennemminkin päinvastoin. Sosiaalinen sekoittaminen koituu lopuksi kaikkien, myös niiden hyväosaisten omistusasujien, eduksi: tutkitusti esimerkiksi yhteiskuntarauha säilyy parhaiten, kun alueiden eriarvoisuus ei kasva liian suureksi.

Lisäksi näillä perussuomalaisilla on hyvin kummallinen käsitys siitä, mitä sosiaalisille ongelmille on mahdollista tehdä. Eivät vuokrataloissakaan mitkään viidakon lait vallitse, vaan oikeisiin järjestyshäiriöihin ja ongelmiin voi ja pitääkin puuttua. Ja oikeastihan vuokralaisen häätäminen on huomattavasti helpompaa kuin omassa asunnossaan asuvan, eivätkä ne omistusasujatkaan aina täysin nuhteetonta väkeä ole.

Toisaalta tämä persujen turautus on linjassa esimerkiksi sen kanssa, miten puolue on suhtautunut romanikerjäläisiin. Köyhyys ei katoa sen kieltämisellä eivätkä sosiaaliset ongelmat reservaatteihin sulkemisella.

Olkiukkojen karnevaali

Olkiukolla tai olkinukella tarkoitetaan sellaista argumentointitapaa, jossa vastapuolen väite kärjistetään niin äärimmilleen, että se saa väitteen esittäjän näyttämään ääliöltä. Hyökätään siis muunneltua väittämää vastaan. Jokainen, joka on joskus osallistunut nettikeskusteluihin, tietää olkiukkojen piiskaamisen olevan äärimmäisen yleinen tapa. Ongelmallista tästä tulee silloin, kun olkiukot vähin erin lihallistuvat "totuuksiksi" eikä alkuperäisestä väittämästä ole jäljellä enää pihaustakaan. Puolustaudu siinä sitten, kun et oikein enää tiedä, mitä olit edes alun perin puolustamassa.

Ajattelin tässä perjantain ratoksi pistää muutaman olkiukon päreiksi, jotta jatkossa näihin törmätessäni voin linkittää tähän blogitekstiin. Kätevää, eikö totta?

--------------

Se, että puolustan jotain ministeri Arhinmäen näkemystä tai lausuntoa, ei tarkoita sitä, että kannattaisin jalkapallohuliganismia tai jotain muuta yhteiskunnanvastaista toimintaa.

Se, että kannatan translain uudistusta ja sterilointipakon poistoa, ei tarkoita sitä, että haluaisin jokaisen miehen voivan synnyttää.

Se, että kannatan sukupuolisensitiivistä kasvatusta, ei tarkoita sitä, että haluaisin kasvattaa juuri sinun pojastasi homon. 

Se, että puolustan koulujen kasvisruokapäiviä, ei tarkoita sitä, että haluaisin lopettaa Suomesta lihantuotannon juuri nyt eikä viidestoista päivä. 

Se, että harrastan klassista laulua ja pidän oopperasta, ei tarkoita sitä, että olen piiloporvari.

Se, etten kannata kerjäämisen kieltämistä lailla, ei tarkoita sitä, että haluaisin majoittaa kaikki maailman romanikerjäläiset Helsinkiin, mielellään luksusasuntoihin. 

Se, että toivoisin tuloerojen kaventuvan, ei tarkoita sitä, että rakastan Neuvostoliittoa. 

Se, että kannatan ruuhkamaksuja, ei tarkoita sitä, että haluaisin kieltää autoilun kokonaan tai tehdä siitä rangaistavaa. 

Se, että olen feministi, ei tarkoita sitä, että vihaisin miehiä tai haluaisin tappaa heidät kaikki. 

--------

No niin. Keksiikö kukaan vielä muita? Valitettavasti tämän tyyppisiin olkiukkoihin törmää huomattavan usein, huomattavan monilla palstoilla. 

Nyt on aika suunnata vaalimökille tekemään kampanjaa. Olen siellä myös huomenna lauantaina iltapäivällä sekä maanantaina, jolloin HTY:n Naisyhdistys ja Helsingin Vasemmistofeministit valtaavat punaisen tuvan! Ja tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että Helsingin Vassissa olisi käymässä feministinen vallankaappaus. Se on nimittäin tapahtunut jo.

ABC-Jonnet ja kilpailutus

Etenkin ruuhka-Suomen ulkopuolella on varsin tavallista, että nuoret kokoontuvat viettämään vapaa-aikaansa paikallisille huoltoasemille. ABC-asemilla hengailevista jonneista ja jonnista on tullut jo käsite: omassa oppilaitoksessani Humakissa on tutkittu aihepiiriä jo pitkään, ja erilaiset nuorten, muiden asiakkaiden ja asemien henkilökunnan väliset konfliktit ovat ylittäneet usein valtakunnallisenkin uutiskynnyksen. Konflikteja on pyritty ratkomaan nuorisotyön keinoin muun muassa kouluttamalla henkilöstöä nuorten kohtaamiseen. Kuitenkin kaupallinen toimija päättää viime kädessä aina itse toimintansa rajat, ja monissa paikoissa strategisiksi määreiksi ovat muodostuneet kellonaika 21.00 ja 18 vuoden ikä.

Nuorisotyön vieminen huoltiksille on ihan pätevä idea, muttei poista sitä tosiasiaa, että nuorilla pitäisi olla mahdollisuus viettää vapaa-aikaansa myös ei-kaupallisessa ympäristössä. Useinhan ABC:t muodostuvat paikkakunnan nuorten kokoontumispaikoiksi juuri siitä syystä, että muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Helsingissä tilanne on siinä mielessä parempi, että täällä alueellisten nuorisotilojen verkko on suhteellisen kattava. Mutta miltä kuulostaisi, jos tulevaisuudessa eivät ainoastaan nuoret hallitsisi ABC:n tiloja, vaan myös ABC nuorisotiloja?

Helsingissä ollaan aikeissa kilpailuttaa kahden nuorisotalon (Tapulikaupunki ja Kivikko) toiminnat ilman, että asiaa viedään edes valtuuston käsittelyyn. Helsingin Uutisten mukaan ”kaupungin hallintokeskuksen lakimiesten mukaan kahden nuorisotalon kilpailuttamista ei voida tulkita palveluiden ulkoistamiseksi, eikä asia siten vaadi kaupunginvaltuuston käsittelyä”. Tosiasiassahan kilpailuttamisella pyritään nimenomaan palvelujen ulkoistamiseen, joten perustelu ontuu.

Asiassa on valtavasti ongelmia. Nuorisolautakunnassa Vasemmistoa edustava Riku Ahola kertoi jutelleensa ulkoistuskysymyksestä Tapulin nuorten kanssa, eikä kaupungin toimintatavoille juuri ymmärrystä herunut. Nuoria ei oltu konsultoitu asiassa ollenkaan, korkeintaan he saisivat olla mukana ratkaisemassa kilpailutuksen voittajaa. Monelle nuorelle talolla käynti on tärkeä harrastus, ja heille turvallisten ja luotettaviksi tiedettyjen aikuisten, nuorisotalon työntekijöiden pysyvyys on ensiarvoisen olennaista. Kilpailutuksen seurauksena nykyään kaupungin palkkalistoilla olevien nuorisotyöntekijöiden työsuhteet eivät todennäköisesti jatkuisi ainakaan vastaavanlaisina. Ei ihme, että nuoria huolestuttaa. Helposti tulee mieleen, mitä muuta ulkoistamisesta saattaisi pahimmassa tapauksessa seurata: työntekijöiden vähentämistä, vuokratyön käyttöä, erilaisia maksuja toiminnasta, jopa käyntimaksuja. 

Nuorisotyö on kunnan ydintoimintaa, jota ei tulisi alistaa markkinavoimien vietäväksi heppoisin perustein. Kun vielä on kyseenalaista, säästetäänkö leikissä edes veronmaksajien rahoja, alkaa touhu haiskahtaa pahasti ideologiselta. Kivikon nuorisotalo toimii nykyäänkin kumppanuusperiaatteella kansalaisjärjestön kanssa, ja parhaassa tapauksessa kilpailutuksesta selviytyisikin voittajaksi jokin kolmatta sektoria edustava, voittoa tavoittelematon organisaatio. Kuitenkin pikkusormi pirulle olisi jo annettu, eikä mikään estäisi jatkossa esimerkiksi monikansallisten yhtiöiden tunkeutumista nuorisotyöhön, kuten jo vaikkapa terveydenhuollossa on tapahtunut.