ABC-Jonnet ja kilpailutus

Etenkin ruuhka-Suomen ulkopuolella on varsin tavallista, että nuoret kokoontuvat viettämään vapaa-aikaansa paikallisille huoltoasemille. ABC-asemilla hengailevista jonneista ja jonnista on tullut jo käsite: omassa oppilaitoksessani Humakissa on tutkittu aihepiiriä jo pitkään, ja erilaiset nuorten, muiden asiakkaiden ja asemien henkilökunnan väliset konfliktit ovat ylittäneet usein valtakunnallisenkin uutiskynnyksen. Konflikteja on pyritty ratkomaan nuorisotyön keinoin muun muassa kouluttamalla henkilöstöä nuorten kohtaamiseen. Kuitenkin kaupallinen toimija päättää viime kädessä aina itse toimintansa rajat, ja monissa paikoissa strategisiksi määreiksi ovat muodostuneet kellonaika 21.00 ja 18 vuoden ikä.

Nuorisotyön vieminen huoltiksille on ihan pätevä idea, muttei poista sitä tosiasiaa, että nuorilla pitäisi olla mahdollisuus viettää vapaa-aikaansa myös ei-kaupallisessa ympäristössä. Useinhan ABC:t muodostuvat paikkakunnan nuorten kokoontumispaikoiksi juuri siitä syystä, että muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Helsingissä tilanne on siinä mielessä parempi, että täällä alueellisten nuorisotilojen verkko on suhteellisen kattava. Mutta miltä kuulostaisi, jos tulevaisuudessa eivät ainoastaan nuoret hallitsisi ABC:n tiloja, vaan myös ABC nuorisotiloja?

Helsingissä ollaan aikeissa kilpailuttaa kahden nuorisotalon (Tapulikaupunki ja Kivikko) toiminnat ilman, että asiaa viedään edes valtuuston käsittelyyn. Helsingin Uutisten mukaan ”kaupungin hallintokeskuksen lakimiesten mukaan kahden nuorisotalon kilpailuttamista ei voida tulkita palveluiden ulkoistamiseksi, eikä asia siten vaadi kaupunginvaltuuston käsittelyä”. Tosiasiassahan kilpailuttamisella pyritään nimenomaan palvelujen ulkoistamiseen, joten perustelu ontuu.

Asiassa on valtavasti ongelmia. Nuorisolautakunnassa Vasemmistoa edustava Riku Ahola kertoi jutelleensa ulkoistuskysymyksestä Tapulin nuorten kanssa, eikä kaupungin toimintatavoille juuri ymmärrystä herunut. Nuoria ei oltu konsultoitu asiassa ollenkaan, korkeintaan he saisivat olla mukana ratkaisemassa kilpailutuksen voittajaa. Monelle nuorelle talolla käynti on tärkeä harrastus, ja heille turvallisten ja luotettaviksi tiedettyjen aikuisten, nuorisotalon työntekijöiden pysyvyys on ensiarvoisen olennaista. Kilpailutuksen seurauksena nykyään kaupungin palkkalistoilla olevien nuorisotyöntekijöiden työsuhteet eivät todennäköisesti jatkuisi ainakaan vastaavanlaisina. Ei ihme, että nuoria huolestuttaa. Helposti tulee mieleen, mitä muuta ulkoistamisesta saattaisi pahimmassa tapauksessa seurata: työntekijöiden vähentämistä, vuokratyön käyttöä, erilaisia maksuja toiminnasta, jopa käyntimaksuja. 

Nuorisotyö on kunnan ydintoimintaa, jota ei tulisi alistaa markkinavoimien vietäväksi heppoisin perustein. Kun vielä on kyseenalaista, säästetäänkö leikissä edes veronmaksajien rahoja, alkaa touhu haiskahtaa pahasti ideologiselta. Kivikon nuorisotalo toimii nykyäänkin kumppanuusperiaatteella kansalaisjärjestön kanssa, ja parhaassa tapauksessa kilpailutuksesta selviytyisikin voittajaksi jokin kolmatta sektoria edustava, voittoa tavoittelematon organisaatio. Kuitenkin pikkusormi pirulle olisi jo annettu, eikä mikään estäisi jatkossa esimerkiksi monikansallisten yhtiöiden tunkeutumista nuorisotyöhön, kuten jo vaikkapa terveydenhuollossa on tapahtunut.

Miksi nuoret?

Nyt, kun Helsingin Vasen-lehti alkaa pikkuhiljaa olla taittokunnossa ja pahin opiskeluhärdellikin tuntuisi olevan taas hetkeksi takanapäin, on viimein aikaa miettiä hieman omaakin vaalikampanjaa. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, kärkiteemani tulevissa vaaleissa ovat nuoret. Niin turhake kuin presidentti Niinistön tavallisten asioiden kampanja olikin, se onnistui ainakin yhdessä asiassa, keskustelun herättämisessä. Tervehdin todella ilolla viime viikkoina noussutta kansalaiskeskustelua nuorten syrjäytymisestä, ja toivottavasti se johtaa myös käytännön toimenpiteisiin.

Ensi vuoden alussa voimaan astuva nuorisotakuu, jossa taataan alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta, on juuri sellainen asia, jonka yhteydessä sopii hyvin käyttää fraasia "mahdollisuus vai uhka". Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa pykälä johtaa vain byrokratian lisääntymiseen, rangaistusten uhalla pakottamiseen ja niin kutsuttuun tempputyöllistämiseen. Parempi vaihtoehto olisi ottaa nuoren oma tilanne lähtökohdaksi ja lisätä oppilaanohjausta, joustoja ja yksilöllisesti räätälöityjä työllistymisohjelmia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa nuoren ongelmiin kyetään puuttumaan, sen parempi. Koulujen henkilöstöresursseja on lisättävä etenkin oppilashuollossa: tarvitsemme lisää ammattitaitoisia koulukuraattoreita, koulupsykologeja, terveydenhoitajia ja myös koulunuorisotyötä. 

Erityisen huolestuttavaa on, että melkoisesta määrästä nuoria ei nykytilanteessaan edes ole kouluun tai työhön. Nimenomaan nuorille tarkoitettu mielenterveys- ja päihdetyö on ensiarvoisen tärkeää, ja jos ongelmat ovat perheessä, on koko perhettä hoidettava. Jokainen syrjäytynyt nuori on paitsi inhimillinen tragedia, myös merkki siitä, että hyvinvointivaltiomme turvaverkoissa on reikiä. Ne on tukittava.

Kuitenkin on muistettava, että aika iso osa nuoria voi oikein hyvin, jopa mainiosti. Myös he tarvitsevat huomiomme. Usein nuorisopalveluista puhuttaessa keskustelu supistuu pelkäksi nuorisotiloista puhumiseksi, ja tokihan toimiva alueellisten nuokkarien verkko onkin tärkeä osa kunnallista nuorisotyötä. Nuoria ei kuitenkaan voi siivota nuorisotiloille pois muiden kansalaisten silmistä, kuin reservaatteihin. Heillä on samanlainen oikeus ottaa kaupunki haltuun kuin aikuisillakin. Paitsi että kaupungissa on hyvä olla skeittipuistoja, graffitiaitoja sun muita nuorille tarkoitettuja harrastusalueita, nuorilla on oltava oikeus myös hengaamiseen siellä sun täällä - ja myös oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa. 

Niin, siis miksi nuoret? Koska he ansaitsevat sen. Nuorisosta on puhuttu ongelmana jo tuhansien vuosien ajan, eikä diskurssi Platonin päivistä ole juuri muuttunut. Ei ole mikään ihme, että monet nuoret suhtautuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja yhteiskuntaan ylipäätään varsin torjuvasti, kun yhteiskunta ei itse ole valmis hyväksymään heitä. Nuoruusikä nähdään jonkinlaisena lapsuuden jälkeisenä häiriötilana, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti kypsyä ja aikuistua kunnolliseksi veronmaksajaksi - ja samalla aiheutetaan monelle nuorelle kohtuuttomat paineet. Nuorella on oltava oikeus olla nuori.