Hyvää joulua valikoidulle kansanosalle

Näköjään suomalaisiin jouluperinteisiin kuuluu nykyään kinastelu siitä, mikä kuuluu jouluun, mikä ei ja keiden kanssa sopii silloin leikkiä. Facebookin avoimessa Vuosaari-ryhmässä on herännyt raivokas keskustelu Kallahden koulun rehtorin oppilaiden koteihin lähettämästä viestistä, joka kuuluu näin:

 Joulujuhlaa vietetään Suomalaisia perinteitä kunnioittaen ja huoltajat ovat tervetulleita. Juhlassa on luvassa opettajien yllätysesitys ja juhlassa lauletaan Enkeli Taivaan virsi, tämän virren viimeinen säkeistö lauletaan seisten. Mikäli tunnet tällaisen olevan vastoin omaa tai lastesi vakaumusta, niin juhliin ei kannata osallistua. Tällöin oppilas merkitään poissaolleeksi ja huoltajan täytyy poissaolo kuitata ja selvittää syy. 

Viestiin sisältyy monia ongelmia, enkä nyt tarkoita ainoastaan sitä, miten käsittämätöntä on, ettei rehtoristasoinen ihminen osaa kirjoittaa tuon parempaa suomea. Ensiksikin koululla toki on lupa järjestää aivan sellainen joulujuhla kun haluaa. Kuitenkin, jos kyse on kristillisestä joulujuhlasta, ei se muuksi muutu vaikka kuinka "suomalaiseksi" väittäisi. Suomessa on aina asunut ei-kristittyjä ihmisiä, jotka joko ovat viettäneet joulua omalla tavallaan tai eivät ollenkaan. Tämä ei tee heitä vähemmän suomalaisiksi.

Toisekseen tähän yhteyteen sopii erinomaisesti ns. Dr Phil -korttina tunnettu "eikö kukaan ajattele lapsia" -veto. Poissaoloselvitysten vaatiminen ja siten lapsen "erilaisuudesta" (kannattaa huomioida, että kyseisessä koulussa opiskelee huomattava määrä ei-kristittyjä lapsia) numeron tekeminen ei ainakaan helpota näiden lasten asemaa koulussa. Pienemmistäkin asioista on päähän potkittu.

Ja se tärkein: Suomessa on uskonnonvapaus, minkä vuoksi tilaisuuksiin, jotka voidaan tulkita uskonnonharjoittamiseksi (virrenveisuu seisaaltaan menee tähän kategoriaan) ei ole kenenkään pakko osallistua. Tämä koskee myös peruskoulua, eikä yleensä tässä asiassa olekaan mitään ongelmaa. Ominakin kouluaikoinani elämänkatsomustiedon opiskelijat skippasivat joulukirkon ilman mitään selvitysvaatimuksia. Rehtorin vaatimus on siis itse asiassa laiton ja syrjivä.

Kaikenlaisia sitä ammattikasvattajina. Huhhuh. Pasilan Juhani Kontiovaara voisi kiteyttää reksin terveiset koteihin näin: Hyvää joulua kaikille, paitsi teille, jotka ette usko Jeesukseen. Teille oikein paskaa joulua.

Organisoimatonta pahoinvointia

Kyllähän sen nyt tiesi jo etukäteen, että näistä Kiakkovierasjuhlista tulee sanomista: siinä, että isot rauhanomaisina alkaneet mielenilmaukset eskaloituvat mellakoinniksi, ei ole enää Suomessakaan mitään uutta. Uutta ei ole myöskään se, että rauhanomainen mielenilmaus, jossa valokuvien ja läsnäolleiden kertomusten perusteella ihmiset muun muassa leikkivät lumisotaa ja jutustelivat keskenään Juti-naamareissa, jää uutisoinnissa ikkunoiden hajottamisen tuottaman shokkiwau-efektin varjoon. Uutta ja vastenmielistä on sen sijaan poliisin tapa kuvata tapahtunutta "organisoiduksi rikollisuudeksi".

Mielenkiintoiseksi tämän tekee etenkin se, että poliisi on toistuvasti median välityksellä kertonut meille, että kaasuiskuista sun muista huolimatta Suomessa "ei ole järjestäytynyttä äärioikeistoa". Kuitenkin, kun huomattavan humalaiset nuoret, joilla selvästi ei ollut mitään yhteistä poliittista nimittäjää (lausuntojahan on antanut muun muassa persuksi tunnustautuva herra), hajottavat paikkoja ja vastustavat poliisia, kyseessä on mafiaan verrattava ilmiö. Ja vaikka kuinka pääoman ja järjestysvallan monoliittien mätkimisestä oltaisiinkin huudeltu somessa etukäteen, ei se silti tee porukasta mitään järjestäytynyttä rikollisliigaa. Sovitut myllyt tunnetaan futishuligaaniskenessäkin: no, pitäähän joku heitäkin rikollisina.

Ja minä ainakin tulkitsin Kiakkovieraiden "hyytävät ohjeet" lähinnä toki lähtökohtaisen sotaisasta kiakkoslangista väännetyksi huumoriksi, en yllytyksiksi väkivaltaan. Näin asian olivat tulkinneet myös parisataa torilla tavannutta.

Mitenkään en puolustele mellakoitsijoita, ja etenkin poliisihevosen kimppuun käyminen on mielestäni epämiellyttävää. Olen vain vuosi vuodelta yhä vihaisempi siitä, miten julkinen sana ja siinä esiin pääsevät tahot käyttävät marginaalista mellakoijien joukkoa keppihevosenaan sen sivuttamisessa, että ihan oikeasti tässä maassa on syytäkin mielenilmauksille. Julkinen sana soimatessaan riehujia ei tee elettäkään sen ymmärtämiseksi, mistä riehuminen saattaisi johtua eikä anna palstatilaa yhteiskunnalliselle pahoinvoinnille ja epätasa-arvolle, joita rauhanomaiset mielenosoittajat halusivat nostaa esille. Ei ihminen, joka on tyytyväinen elämäänsä ja yhteiskuntaan, käy hakkaamaan elävää luontokappaletta. Mellakointi on oire, ei sairaus.

Ihan tavallista kyttäämistä

Törmäsin aamulla bussipysäkillä Suomen Vanhempainliiton mainokseen, jossa peräänkuulutetaan kotiintuloaikoja alaikäisille vedoten väkivallan ja päihteiden käytön riskiin. Vanhempainliiton viime aikojen retrohenkiset mainokset ovat olleet usein hieman kyseenalaisia, mutta tämä suututti jo oikeasti ja nosti karvat pystyyn. Mainos edustaa juuri sellaista maailmankuvaa, josta esimerkiksi presidentti Niinistön ihan tavallisia asioita moitittiin.

Ensinnäkin mainoksessa on asiavirhe. Myöhään ulkona liikkuminen ei altista lasta päihteille tai väkivallalle läheskään siinä määrin kuin vanhempien huono esimerkki tai puutteellinen kasvatustyö. Rajojen asettaminen, kuten kotiintuloajat, kuuluu toki kasvattajan velvollisuuksiin. On kuitenkin vastuutonta väittää, että yksin tällä kivalla pikku kotiintuloaikaniksillä voitaisiin ratkaista syvemmällä perheissä piileviä ongelmia, joista esimerkiksi lapsen tai nuoren päihteiden käyttö saattaa johtua.

Toisekseen mainos juuri tästä syystä hukkaa kohderyhmänsä. Niille perheille, jotka oikeasti tarvitsisivat apua arkeensa, tämäntyyppinen mainonta haiskahtaa epämiellyttävältä syyllistämiseltä ja aiheuttaa todennäköisesti vain vastareaktion organisaatiota kohtaan. Lisäksi mainos antaa todella vastenmielisen kuvan perheiden sisäisten asioiden hoitamisesta pelkkänä kyttäämisenä, holhoamisena ja antaa ymmärtää, että pelkät rajat riittävät, viis rakkaudesta.

Lisäksi lapsen on opittava itsenäisyyttä. Etenkin urheilua harrastavien nuorten vanhemmat tietävät, että jo varsin pienillekin junnuille tarjotaan usein esimerkiksi hallivuoroja varsin myöhään illalla. On vain hyvä, että lapsi oppii liikkumaan itsenäisesti ja olemaan pelkäämättä asioita, joissa ei ole mitään pelättävää. Tästä syystä olen suhtautunut joidenkin kuntien asettamiin yleisiin kotiintuloaikoihin erittäin kielteisesti. Tällaiset asiat tulisi määritellä perheiden yhdessä, neuvotellen ja tilannekohtaisesti sopien. Kahdeksanvuotiaalle yleensä sopivat erilaiset säännöt kuin seitsemäntoistavuotiaalle.

Vanhempainliitto ei vaikutakaan olevan aidosti apua tarvitsevien perheiden asialla, vaan tarjoaa kosmeettista silmänlumetta jo nyt hyvinvoiville. Siihen heillä toki on oikeus. On vain arveluttavaa, miten järjestö esiintyy julkisuudessa kaikkien perheiden äänenä. Siihen tehtävään se on aivan yhtä edustava valinta kuin Veronmaksajien keskusliitto edustamassa kaikkia veronmaksajia.

Sedät jaksaa väistellä

Joskus yhteiskunnallista keskustelua seuratessa, joukkoviestinten kautta tai muuten, tulee vähän hämmentynyt olo: ratkaisuiksi ongelmiin esitetään jos minkälaista byrokraattista hilavitkutinta sen sijaan, että käytäisiin kiinni villakoiran ytimeen. 

Ajatus hiipi taas väkisinkin mieleen seuratessani äskeistä A-talk-ohjelmaa, jossa keskusteltiin Osmo Soininvaaran ja Juhana Vartiaisen tuoreesta raportista. Nuorisotyöttömyys on todellinen ongelma, ja sinänsä tervehdin noussutta keskustelua ilolla. En vain ihan osta raportin esityksiä nuorten palkka-alesta ja verokompensaatioista ratkaisuina ongelmaan, sillä ne eivät puutu työttömyyden todellisiin syihin vaan tarjoavat vain väliaikaista laastaria. 

Keskustelussa nostettiin moneen otteeseen esille se fakta, että työttömyysongelma koskee erityisesti kouluttamattomia nuoria. Näin arkijärjellä ajateltuna ensisijainen ratkaisu löytyisi siis koulutuksen lisäämisestä, ei tasa-arvoa romuttavista hierarkioista. Työmarkkinoillamme on edelleen kohtaanto-ongelma, eli työpaikkoja kyllä on, mutta osaavaa työvoimaa ei, ainakaan tarpeeksi ja kaikille aloille. Olisi siis määrätietoisesti panostettava siihen, että nuorisotakuun mukaisesti jokainen nuori saisi koulutus- tai työharjoittelupaikan, ja vielä suorittaisi aloitetun koulutuksen loppuun. Opintojen ohjauksella on tässä keskeinen merkitys, samoin mahdollisuudella opintojen yksilölliseen räätälöintiin ja joustoihin. Valitettava tosiasia kun on, että pelkällä peruskoulun päättötodistuksella ei nykyisillä työmarkkinoilla kovin paljoa tee. 

Toinen ongelma työttömillä nuorilla on, että työkokemusta on vaikea hankkia: lyhyitä työpestejä ja silpputöitä olisi tarjolla usein helpostikin, mutta kun palkka vähennetään toimeentulotuesta, ei epätyypillisen työn vastaanotto kannata. Vähemmästäkin passivoituu. Paras ratkaisu tähän olisi perustulo, jolloin lyhytaikainenkin työ kohentaisi elintasoa ja mahdollistaisi työkokemuksen hankkimisen.

KU: Aika helmiä pöllöjä

Julkaistu Kansan Uutisissa 23.11.2012.

Aika helmiä pöllöjä

Helmipöllö on Suomen yleisin pöllö, monin verroin runsaslukuisempi kuin vaikkapa huuhkaja. Pienikokoinen pöllö on vaelluslintu, ja saattaa alkusyksyisin vaeltaa satojenkin kilometrien matkoja itä–länsisuunnassa. Helmipöllöiksi eli Helmareiksi kutsutaan myös Suomen naisten jalkapallomaajoukkuetta, ja tällä pöllölaumalla on ensi heinäkuussa edessä jännittävä reissu itänaapuriimme Ruotsiin EM-kisoihin. 

Naisten maajoukkueelta on viime vuosina totuttu odottamaan menestystä, ja jo pääsy 12 maan lopputurnaukseen karsintalohkonsa voittajana on mainio suoritus. Joukkue eteni karsinnoissa voitosta voittoon, mutta menestyksen varaan ei kannata tuudittautua – se kisa nimittäin voitettiin melkein jo lohkoarvonnoissa. Suomen karsintalohko oli varsin helppo, ja käytännössä Helmarit taistelivat alusta asti lohkonsa voitosta yhdessä Ukrainan kanssa. 

Kisoissa tie saattaa olla huomattavasti kivisempi, sillä rouva Fortuna arpoi joukkueen ykköskorista huolimatta varsin kovaan alkulohkoon. Samassa lohkossa Helmareiden kanssa pelaavat isäntämaa Ruotsi, kova Tanska ja arvaamaton Italia.

Vaikka päävalmentaja Andrée Jeglertz kommentoikin medialle lohkoa ”ihan hyväksi”, eivät joukkueen siivet välttämättä kanna jatkopeleihin asti. Onkohan Halmstadissa tai Göteborgissa, joissa Suomen alkulohkon ottelut pelataan, paikallista pöllökantaa? Sopivassa tilanteessa kentälle liihottelevalle voimaeläimelle voisi olla nyt käyttöä...

Kentälle liihottelevalle voimaeläimelle voisi olla nyt käyttöä.

Suomen joukkue on toki laadukas. Maalivahtiosasto on erityisen vahva, sillä kokeneet Minna Meriluoto ja tuore Norjan mestari Tinja-Riikka Korpela taistelevat tosissaan ykkösveskarin paikasta. Hyökkäyksessäkin on voimaa: joukkueen ehkäpä tärkein pelaaja Linda Sällström on toipunut pitkää kuntoutusta vaatineesta polvivammasta ja on mukana, kun ryhmä kokoontuu ensi viikolla Eerikkilään ensimmäiselle EM-kisoihin valmistavalle leirille.

Futista seuraava bongaa pöllöjen pelaajalistasta nopeasti tutulta kalskahtavia nimiä, mutta tosiasiassa Eveliina Parikka ei ole sukua Jarnolle, Tuija Hyyrynen Mikolle eikä Essi Sainio Karille. Annica Sjölund toki on maajoukkuehyökkääjä Danielin systeri.

Kovin kauaa ei itse asiassa ole siitä, kun suomalainen maajoukkue viimeksi pelasi lopputurnauksessa Ruotsin maaperällä: alle 21-vuotiaat Pikkuhuuhkajat kävivät kolme vuotta sitten ottamassa alkulohkossa kolme kertaa siipeensä.

Positiivisimpana suomalaisilmiönä kisoista jäikin mieleen Suomen Maajoukkueen Kannattajien paikalle matkustanut valtava fanijoukko, joka jaksoi kannustaa omiaan kovaäänisesti myös tappion hetkellä. Ilmeisesti SMJK on suunnittelemassa samantyyppistä matkaa myös ensi suven kisoihin, enkä voi toivoa muuta kuin runsasta osanottoa – toki myös omatoimimatkailijoilta.

Politics is a momentum game

Pääministeri Jyrki Katainen tuli nostaneeksi ison, mouruavan emokissan pöydälle vaatimuksellaan kotiäitien töihinmenosta. Jo uutista lukiessani arvasin, millaisen vastareaktion esitys tulee herättämään: pöyristymistä, torjuntaa ja Saul Schubakin muotoisten pirujen maalailua seinille. Tosiasiassahan Kataisen esitys oli harvinaisen jäsentymätön, eikä sisältänyt muuta kuin epämääräisen ajatuksen "perhe-etuuksien tarkastelemisesta". Mitä jos vaihteeksi ei luettaisikaan porvarileirin ulostuloja tarkoitushakuisen kielteisesti, vaan käytettäisiin tämä momentum niiden ihan oikeiden ongelmien, jotka aidosti haittaavat äitien työssäkäyntiä, esilletuontiin? 

Tutkimusten mukaan pienten lasten vanhemmat ovat halukkaita osa-aikatyöhön. Tämä ei kuitenkaan usein ole taloudellisista syistä mahdollista, sillä suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu oletukseen kokoaikaisista työsuhteista. Kun vaihtoehtoina ovat täysimittaiset sosiaalietuudet tai osa-aikainen työ ilman etuuksia, ei työn vastaanottaminen ole läheskään aina kannattavaa. Tästä pitäisi haastaa kokoomusta paljon enemmän, puoluehan nimenomaan on peräänkuuluttanut sitä, että työnteon pitäisi aina kannattaa. Ratkaisun dilemmaan ei tarvitsisi olla porvarillinen keppi eli tukien leikkaaminen, vaan sosiaaliturvan joustojen ja sovittelun mahdollisuuksien lisääminen niin, että osa-aikatyön vastaanotto ei vähentäisi automaattisesti tukia kuten nykyään. Tämä olisi myös oikeansuuntainen askel kohti yhtenäistä perustuloa. 

Kotiäitikysymys on myös tasa-arvokysymys, sillä vain toisen sukupuolen jääminen vuosikausiksi kotiin haittaa naisten urakehitystä ja asemaa työmarkkinoilla sekä yksilön tasolla että yleisesti. Sosiaalietuuksien ja työmarkkinoiden joustoilla voitaisiin edesauttaa myös miesten osuutta lasten kotihoidosta. Paljon on puhuttu myös siitä, miten huoltosuhteen heikentyminen ja vanhusten määrän lisääntyminen vaatisivat rutkasti lisää työtä tekeviä käsiä jatkossa hoiva-alalle, etenkin ikääntyneiden palveluihin. Nämä ovat varsin naisvaltaisia aloja, joille taatusti olisi mahdollista työllistää lisää myös osa-aikaisia. 

Kataisen lausunnon kaltaisiin heittoihin ei ole kovin rakentavaa vastata jäsentymättömällä ninamikkosmallin huutomyrskyllä. Sen sijaan tällaiset tarjoavat meille helposti hyödynnettäviä mahdollisuuksia positiiviseen väärintulkintaan ja keskustelun ohjaamiseen haluamaamme suuntaan. Ja siinä vaiheessa, kun porvarit huomaavat, miten heitä on (väärin)luettu, on maito jo lattialla, emmekä todellakaan aio siivota jälkiämme.

KU: Kehittyvien jalkapallokuntien Suomi

Julkaistu Kansan Uutisissa 2.11.2012.

Kehittyvien jalkapallokuntien Suomi

Olemme saaneet viime ajat nauttia poikkeuksellisesta tilanteesta: hallituksessa istuu urheiluministeri, joka ymmärtää myös kuningaslajin päälle. Myös sunnuntaisissa kuntavaaleissa valtuustoihin ympäri Suomenniemeä oli tyrkyllä lukuisia jalkapallomielisiä ehdokkaita. Etenikö jalkapalloyhteiskunta myös maakunnissa? Kansan Uutiset otti selvää.

Helsingin tilanne tiedettiin jo etukäteen hyväksi, sillä jalkapalloministeri Arhinmäen läpimeno oli käytännössä taputeltu jo ehdokaslistojen julkistamishetkellä. Komea äänisaalis toikin muassaan Stadin Vasemmistolle kaksi lisäpaikkaa, ja varasijoille ylsivät futisfanit Riku Ahola ja Henrik Nyholm. Varalle nousi myös vihreä alasarjafutaaja Antti Möller. Ehkä Vassin Helsingin listan tunnetuin futiskasvo, valmentaja Ville ”Poika” Lyytikäinen, sai vain 134 ääntä, mikä ei riittänyt edes varapaikkaan. 

Espoossa kansanedustaja, Palloliiton Uudenmaan piirin puheenjohtaja Kari Uotila (vas.) uusi mandaattinsa. Kokoomus on Espoossa vahva, ja porvarileirin läpimenneistä löytyi tällä kertaa myös futismies, erotuomarina toimiva nuori Henrik Vuornos.

 
Tampereella vihreä alasarjapelaaja Juhana Suoniemi hyökkäsi valtuustoon asti, Ilveksen edustusjoukkueen manageri Tomi Erola (sd.) ylsi varalle. Hämeenlinnassa FC Hämeenlinnan hallituksen jäsen Martti Töttölä (vihr.) raivasi tiensä avaukseen, faniporukka Pioneeriryhmän toiminnassa mukana oleva Vasemmiston Aleksi Erola vaihtopenkille.

Perinteinen työväen laji kelpaakin kaikille.

Kotkasta kuului kummia: persujen maahanmuuttokriittisen siiven voimahyökkäyksen lisäksi valtuustoon saatiin useita uusia futisihmisiä. Vasemmistolaisia ja KTP:n kannattajia ilahduttaa suuresti aktiivifani Joona Mielosen läpimeno, mutta futistaustaisia toimijoita löytyy uudesta valtuustosta puoluekentän kaikilta laidoilta. KTP:n entinen pelaaja Veijo Kilpeläinen (kok.) ja juniorivalmentaja Sami Virtanen (vihr.) sekä KooTeePeen entinen puheenjohtaja Matti Koski (kok.) löysivät kaikki tiensä uuteen valtuustoon.

Kuopion valtuustoon ylsivät futaajat Tero Taipale ja Nelli Berg-Väänänen, molemmat kokoomuksesta kuten myös Oulussa varalle jäänyt Mika Nurmela. Listalle löytyisi vielä lukuisia niin kokeneita kuin tuoreempia poliitikkoja kaikkialta Suomesta, esimerkiksi Vaasasta, Porista ja Mikkelistä.

Mitä merkitystä futistaustaisuudella sitten valtuustotyöskentelyssä muka on? Ei välttämättä mitään. Voisi kuitenkin kuvitella jalkapallolle myönteisten poliitikkojen suhtautuvan positiivisesti esimerkiksi lasten ja nuorten urheilumahdollisuuksien parantamiseen tai liikuntapaikkojen rakentamiseen ja kunnossapitoon, puoluekannasta riippumatta. Ja futis tuntuukin yhdistävän ihmisiä poliittisesta väristä riippumatta, toisin kuin vaikkapa jääkiekko, jonka toimijat tuntuvat systemaattisesti tukevan porvareita. Perinteinen työväen laji kelpaakin nykyään herralle, duunarille sekä kaikille siltä väliltä – ja hyvä niin.

Entä miten meille kolumnisteille kävi? Herrat Kohonen ja Alavuotunki kisailivat paikoista Oulussa, tuloksena äänimäärät 88 ja 67: Alavuotungille suurinta riemua tuotti kohukaunotar Jasmin Mäntylän peseminen. Itse sain Helsingissä ensikertalaisena 75 ääntä, millä ei vielä kuuhun, saati valtuustoon, mennä.

Kisailin pitkään tiukasti Kansan Uutisten Kaasuputki-blogisti Jami Järvisen kanssa, mutta lopulta Järvinen pinkoi kuudella äänellä ohi. Saan luultavasti kuulla asiasta tasaisin väliajoin noin neljän vuoden ajan, seuraavaan revanssin mahdollisuuteen asti.