Joskus yhteiskunnallista keskustelua seuratessa, joukkoviestinten kautta tai muuten, tulee vähän hämmentynyt olo: ratkaisuiksi ongelmiin esitetään jos minkälaista byrokraattista hilavitkutinta sen sijaan, että käytäisiin kiinni villakoiran ytimeen.
Ajatus hiipi taas väkisinkin mieleen seuratessani äskeistä A-talk-ohjelmaa, jossa keskusteltiin
Osmo Soininvaaran ja
Juhana Vartiaisen tuoreesta raportista. Nuorisotyöttömyys on todellinen ongelma, ja sinänsä tervehdin noussutta keskustelua ilolla. En vain ihan osta raportin esityksiä nuorten palkka-alesta ja verokompensaatioista ratkaisuina ongelmaan, sillä ne eivät puutu työttömyyden todellisiin syihin vaan tarjoavat vain väliaikaista laastaria.
Keskustelussa nostettiin moneen otteeseen esille se fakta, että työttömyysongelma koskee erityisesti kouluttamattomia nuoria. Näin arkijärjellä ajateltuna ensisijainen ratkaisu löytyisi siis koulutuksen lisäämisestä, ei tasa-arvoa romuttavista hierarkioista. Työmarkkinoillamme on edelleen kohtaanto-ongelma, eli työpaikkoja kyllä on, mutta osaavaa työvoimaa ei, ainakaan tarpeeksi ja kaikille aloille. Olisi siis määrätietoisesti panostettava siihen, että nuorisotakuun mukaisesti jokainen nuori saisi koulutus- tai työharjoittelupaikan, ja vielä suorittaisi aloitetun koulutuksen loppuun. Opintojen ohjauksella on tässä keskeinen merkitys, samoin mahdollisuudella opintojen yksilölliseen räätälöintiin ja joustoihin. Valitettava tosiasia kun on, että pelkällä peruskoulun päättötodistuksella ei nykyisillä työmarkkinoilla kovin paljoa tee.
Toinen ongelma työttömillä nuorilla on, että työkokemusta on vaikea hankkia: lyhyitä työpestejä ja silpputöitä olisi tarjolla usein helpostikin, mutta kun palkka vähennetään toimeentulotuesta, ei epätyypillisen työn vastaanotto kannata. Vähemmästäkin passivoituu. Paras ratkaisu tähän olisi
perustulo, jolloin lyhytaikainenkin työ kohentaisi elintasoa ja mahdollistaisi työkokemuksen hankkimisen.
