Opiskelen tällä hetkellä avoimessa yliopistossa lapsi- ja nuorisotutkimusta. Käyn tällä hetkellä kurssia nimeltä Nuoruus ja syrjäytyminen, ja tämä äsken palauttamani nuorisotakuuta ruotiva kurssitehtävä tuntui sellaiselta, että aihepiiri saattaisi jotakuta kiinnostaa. Julkaisen sen siis täällä, odottelen innolla myös kurssilaisten ja opettajan palautetta...
_______
Tuskin olen ainoa,
joka latasi nuorisotakuuseen suuria odotuksia. Ajatus siitä, että
nuorten hankala asema yhteiskunnan monilla eri sektoreilla
otettaisiin kerrankin vakavasti, tuntui hyvältä ja
oikeansuuntaiselta. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Nuorisotakuu
oli eräs Suomen edellisen hallituksen lempilapsista. Vuoden 2013
alusta voimaan tulleen takuun ajatuksena oli taata jokaiselle alle
25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
työ-, työkokeilu- opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi
ilmoittautumisesta. Osana nuorisotakuuta voimaan tuli myös
koulutustakuu, jolla pyrittiin takaamaan jokaiselle
peruskoulunsa päättäneelle koulutus-, työpaja-, kuntoutus- tai
vastaava paikka. Käytännössä nuorisotakuun toteuttamisesta ovat
vastanneet kunnat erilaisine palveluineen. (nuorisotakuu.fi.)
Nuorisotakuun
ensimmäisen vuoden toteutuksesta on jo ilmestynyt tutkimus, joka
jakaa sekä risuja että ruusuja. Kuntien nuorisotoimen palveluiden
kuten etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan on koettu
onnistuneen hyvin, mutta esimerkiksi sosiaalitoimen ja
terveydenhuollon palveluissa on parantamisen varaa. Nuorten
koulutukseen pääsyn koetaan parantuneen, mutta vaikea taloudellinen
tilanne asettaa takuun toteutumiselle omat haasteensa. (Tuusa ym.
2014, 4-5.)
Ei olisi tarvinnut
olla kummoinenkaan oraakkeli kyetäkseen näkemään ennalta
edelläkirjatut tulokset. Tomi Kiilakoski paikantaa ongelman
käsitteenmäärittelyyn ja sen kansainväliseen ulottuvuuteen.
Siinä, missä aikaisemmin syrjäytymistä käsiteltiin
moniulotteisena prosessina, on viime vuosina määrittely typistynyt
brittiläisen NEET-määritelmän (not in employment, education or
training) mukaiseksi. Nuorten elämän monimuotoisuus kapenee
dikotomioihin työssä/työtön, koulutuksessa/sen ulkopuolella ja
niin edelleen. (Kiilakoski 2014, 24.)
Tämä suppea
määrittely näkyy myös nuorisotakuun ”tehtävänannossa”:
paikallisille toimijoille hankkeen tiimoilta lähetetyssä kirjeessä
kerrotaan hankkeen tavoitteena olevan ”...saada entistä useampi
nuori perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ja työmarkkinoille.
Estämällä nuorten syrjäytymistä varhaisella tuella lisäämme
nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa ja varmistamme,
että meillä on osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa.”
(nuorisotakuu.fi.) Ote on vahvasti työelämälähtöinen. Kari
Paakkunainen kuvaakin takuuta oivaltavasti ”työvoimapoliittiseksi
kiirehtimisimperatiiviksi” (Paakkunainen 2014, 223).
Työvoimapolitiikan
korostuminen heijastaa erästä nuorisotakuukeskustelun suurimmista
ongelmista: siinä aikuisten sukupolvi yrittää määritellä
nuorten todellisuutta omista lähtökohdistaan. Siinä, missä
tämänhetkiset päätöksentekijät ovat kasvaneet yhteiskunnassa,
jossa koulutus oli takuu varmasta työpaikasta, elämänmittaiset
työurat olivat todellisuutta ja ammatillinen identiteetti yksilön
ensisijainen määrittäjä (ks. Puuronen 2014, 29), on nykynuorten
maailma huomattavasti monivivahteisempi: sitä määrittävät
prekarisaatio, epävarmuus ja jatkuva muuttuvuus. Nuorisotakuun
maailmassa ajatellaan tietynlaisen, normatiivisen ja kreditoidun
koulutuksen olevan jokaisen ihmisen elämään kuuluva ja
päivittäistä elämää jäsentävä asia (Ulvinen 2014, 40).
Syrjäytymisen
tarkastelussa ja ehkäisemisessä nuorisotakuuseen implisiittisesti
sisältyvä käsitys syrjäytymisestä työmarkkinoilta
syrjäytymisenä on ongelmallinen. Ensiksikin se vaikuttaisi
suuntaavan toimenpiteitä niihin, joilla jo ennestään ei mene kovin
huonosti. Jos nuoren elämän ainoa ongelma on työ- tai
koulutuspaikan puute, sellaisen järjestäminen on huomattavasti
yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmien
ratkaiseminen tai muut kokonaisvaltaisemmat ongelmat
elämänhallinnassa. Toisekseen monen nuoren vaikeudet kiinnittyä
yhteiskuntaan eivät ratkea sillä, että hänelle löytyy paikka
jostakin organisaatiosta. Tilastoja sillä saadaan siivottua
hetkellisesti, mutta tilastot eivät kerro ihmisten
elämänkokonaisuudesta paljoakaan.
Lisäksi
nuorisotakuuseen sisältyy iso tasa-arvo-ongelma, jota takuuta
suunnitellessa ei selvästikään ole ymmärretty riittävästi:
aluepoliittinen epäsuhta. Kun nuorisotakuun käytännön
toteuttaminen on ohjattu ensi sijassa kunnille ja kun tiedämme,
millaisissa taloudellisissa vaikeuksissa osa viime vuosina on ollut,
on selvää, etteivät resurssit kohdata nuori voi olla samat
kaikkialla maassa. Lisäksi kun koulutuspaikkojen määrä samoin
kuin työllisyys varioivat huomattavasti maan sisällä, ei
nuorisotakuun avulla kyetä riittävästi puuttumaan alueelliseen
eriytymiseen vaan pahimmillaan se voi jopa syventää sitä. Tämä
on itse asiassa huomioitu TEM:n raportissakin, jossa todetaan
ammatillisten koulutuspaikkojen vähentämisen ja epätasaisen
alueellisen jakautumisen olevan este takuun toteutumiselle, samoin
yleisen huonon työttömyystilanteen, joka niin ikään jakautuu
epätasaisesti (Tuusa ym. 2014, 32, 34).
Työ- ja
elinkeinoministeriön tutkimukseen haastatelluista nuorista osa piti
nuorisotakuuta painostavana ajatuksena. Toisaalta osa nuorista myös
koki saaneensa takuun ansiosta tietoa esimerkiksi työharjoittelu-
tai työkokeilupaikoista, mutta päällimmäinen tunne monilla on
kohtaamattomuus oman elämän kanssa: nuoret kokevat, etteivät joko
kuulu tai pääse nuorisotakuun toimenpiteiden piiriin. (Tuusa ym.
2014, 120.) Moni nuorista hahmotti systeemin
tilastojensiivousapparaattina, jolla ei ole edes tarkoitus kohentaa
nuorten tilannetta tosissaan. Tämä osoittaa nuorten maailman eroa
päätöksentekijöiden maailmasta: Anne Puuronen oikeutetusti
kysyykin, ilmentääkö nuorisotakuu paitsi vanhemman sukupolveen
valtaa yli nuoremman – ja jopa yhteiskunnan ja valtion valtaa yli
yksilön (Puuronen 2014, 29)? Itse jatkaisin vielä kysymällä, mitä
tämä tarkoittaa yhteiskunnan kokonaisedun kannalta? Onko järkeä
tukea vain niitä, jotka sopivat valtaapitävän sukupolven
näkemyksiin toivotusta kansalaisuudesta? Vai voisiko olla
järkevämpää kohdentaa apua niille, jotka eniten tässä
figuurissa kärsivät?
Kysymys on
olennainen siksikin, että tilastojen mukaan nuorten syrjäytyminen
ei ole edes lisääntynyt, mikäli asiaa mitataan työhön tai
koulutukseen osallistumisella. Nuorisotakuun toimeenpanoa on siis
mahdoton perustella tilanteen huonontumisella. (Ronkainen 2014, 87.)
Sen sijaan, kuten Ronkainenkin huomauttaa, nuorten polarisaatio on
lisääntynyt. Ne, joilla menee huonosti, voivat entistä pahemmin ja
syrjäytymisestä muodostuu ylisukupolvista. Tällaisiin ongelmiin on
täysin mahdoton puuttua nuorisotakuun kaltaisilla toimenpiteillä –
ne ovat vain väliaikainen laastari, kun tarvittaisiin syvemmälle
menevää, toimivaa lääkitystä. Sellainen vain on paljon
vaikeampi, ja ennen kaikkea kalliimpi, toteuttaa.
Nuorisotakuulla
tarkoitetaan epäilemättä hyvää. Väkisin käy kuitenkin
mielessä, olisiko siihen satsatut voimavarat kannattanut suunnata
toisin, etenkin nykyisessä niukkuuden jakamisen politiikassa.
Panostaminen hyvinvointierojen kaventamiseen työmarkkinalähtöisyyden
sijaan oltaisiin voitu saavuttaa oikeasti merkittäviä tuloksia,
jotka kantaisivat pitkälle tulevaisuuteen.
Lähteet
Gretschel, Anu & Paakkunainen, Kari
& Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) (2014):
Nuorisotakuun arki ja politiikka. Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto.
Kiilakoski, Tomi (2014): Kahdenlaisia
ja kolmenlaisia ihmisiä. Teoksessa Gretschel, Anu &
Paakkunainen, Kari & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena
(toim.) (2014): Nuorisotakuun arki ja politiikka. Helsinki,
Nuorisotutkimusverkosto.
Nuorisotakuu-verkkosivusto.
http://www.nuorisotakuu.fi/
Viitattu 28.3.2016.
Paakkunainen, Kari (2014):
Nuorisotakuun spektaakkeli ja oppi. Teoksessa Gretschel, Anu &
Paakkunainen, Kari & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena
(toim.) (2014): Nuorisotakuun arki ja politiikka. Helsinki,
Nuorisotutkimusverkosto.
Puuronen, Anne (2014): Millä saa
pääsylipun yhteiskuntaan? Teoksessa Gretschel, Anu &
Paakkunainen, Kari & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena
(toim.) (2014): Nuorisotakuun arki ja politiikka. Helsinki,
Nuorisotutkimusverkosto.
Tuusa, Matti & Pitkänen, Sari &
Shemeikka, Riikka & Korkeamäki, Johanna & Harju, Henna &
Saares, Aurora & Pulliainen, Marjo & Kettunen, Aija &
Piirainen, Keijo (2014): Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia.
Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuoen loppuraportti. Työ- ja
elinkeinoministeriön julkaisuja.
Ulvinen, Veli-Matti (2014):
Syrjäytymisen ja nuorisotakuun välisestä suhteesta. Teoksessa
Gretschel, Anu & Paakkunainen, Kari & Souto, Anne-Mari &
Suurpää, Leena (toim.) (2014): Nuorisotakuun arki ja politiikka.
Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti