keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Total vote count 87

Niin siinä sitten kävi, että varapaikkakin jäi haaveeksi. Kuitenkin olen ihan hyvillä mielin, neljän vuoden päästä sitten uudestaan ja vähän kovemmalla panostuksella. Joskohan sitten olisi varaa ihan lehtimainoksiinkin... ja onhan tässä taas neljä vuotta aikaa kypsyä ja vaikuttaa muilla foorumeilla. Saa nähdä riittääkö äänisaalis lautakuntapaikkoihin, kovasti kiinnostaisi kyllä olla sitä kautta mukana päätöksenteossa.

Lähden parin tunnin päästä Turkuun pohtimaan syntyjä syviä ja lataamaan akkuja, joten blogikirjoittelu saattaa taas hetkeksi jäädä. Suunnaton kiitos kaikille minua äänestäneille ja muuten tukeneille!

Vaalien tulosta en nyt sen suuremmalti jaksa kommentoida, mutta yksi kirkas valopilkku täytyy nostaa esiin. Monivuotinen yhteistyökumppanini ylioppilaskunnasta ja muutenkin hieno mies Mikko Aaltonen meni läpi! Hän jos kuka on paikkansa valtuustossa ansainnut.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Kiima nousee

En oikein ole vielä sisäistänyt ajatusta, että vaalit ovat oikeasti huomenna. Näinkö nopeasti tämä aika meni? Noh, vielä on paljon työtä tehtävänä ennen kuin tulokset ovat selvillä. Itse vastaanotan ja lasken ääniä Tampereen äänestysalueella 19 eli Normaalikoululla, kuten aikaisemminkin.

Käväisin tänään Megapolis2023-tapahtumassa, josta kirjoitin jo muutama päivä sitten. Meitä taisi olla kaikkiaan kahdeksan vaalityrkkyä suunnittelemassa "tulevaisuuden onnellisia kaupunkeja" wikisuunnittelun keinoin: tällä kertaa Hällä-näyttämön lavan pöydille oli rakennettu kolme tapausta, joita me sitten saimme halumme mukaan muokata. Paikalla oli myös arkkitehtuurin asiantuntija kommentoimassa suunnitelmiamme. Kaikkein mukavinta oli minusta tuunata asetelmaa, jolla oli totuuspohja: yhdelle pöydälle oli hahmottunut Tammelan kaupunginosa. Tuttuja paikkoja oli paljon helpompi pohtia kuin vaikka yhden pöydän tilannetta, jossa joutui lähtemään kokonaan alusta - pöydällä ei ollut kuin vihreä paperi, jota halkoivat mustat, teitä markkeeraavat viivat. Tammela-keississä päädyimme pohtimaan esimerkiksi Tammelan torin elävöittämistä. Yksi ryhmä suunnitteli torin keskelle viheraluetta, mutta oma ideani oli rakentaa torin toiseen päähän esiintymislava Vanhan kirjastotalon puiston malliin. Vaikka ajatukseni olikin spontaani, tuntuu se vielä näin parin tunnin jälkeenkin ihan toteuttamiskelpoiselta. Täytyypä laittaa korvan taakse.

Ajatusten Viinikanoja virtaa hiljaa vaaleja kohti, ja palaa asiaan tulosten selvittyä. Äänestäkää tai muuten...

perjantai 24. lokakuuta 2008

Marssimisesta ja futiksesta, osa 456.

Olipa YK:n päivän rauhanmarssi hieno kokemus! Pimenevässä illassa liput liehuivat komeasti ja joukkoa johti tuliryhmä Flamma. Tuli todella hyvä mieli, mutta kieltämättä koko päivän ulkona seisoskelun jälkeen sauna vei mielenkiinnon loppuillan ohjelmasta...

Pikkuisen sapetti tänään Aamuporvarin TamU-liitteessä ollut "jalkapallo- ja urheiluväen" yhteinen mainos, jossa oli läjä kokoomuslaisia, pari demaria ja vihreiden Perttu Pesä. Kuulemma koko asiasta ei oltu edes viitsitty ilmoittaa vasemmistoliittolaisille, esimerkiksi Kepusta en tiedä. Herran jumala, jos ruvetaan tekemään tällaista mainosyhteistyötä yli puoluerajojen, niin tehdään se sitten kunnolla ja annetaan näkyvyyttä muillekin kuin TamUn johtoportaan (geneerinen kok.) selänpesijöille! Semminkin kun meidän riveistämme löytyisi ihan aidosti jalkapallon eteen paljon tekeviä ihmisiä... enkä tällä kertaa puhu edes itsestäni, ei minulla noin isoon mainokseen olisi ollut edes varaa.

Tänään vaalikopille ilmestyi kaksi nuorta naista, jotka pohtivat äänestääkö meitä vai vihreitä. Tuohonhan luonnollisesti ei ole kuin yksi oikea vastaus. Siis äänestämään!

torstai 23. lokakuuta 2008

Suosi ulkomaista

Eilinen MTV3:n vaalitentti oli monin paikoin varsin turhauttavaa katsottavaa. Puoluejohtajat huusivat toistensa päälle, ja juontajat yrittivät olla niin mahdottoman kriittisiä onnistuen kuitenkin aiheuttamaan lähinnä vain vaivaannuttavaa myötähäpeää. Ohjelman loppupuolella päästiin siltikin varsin mielenkiintoiseen ja turhan vähän keskusteltuun aiheeseen: tulisiko ulkomaisille opiskelijoille langettaa Suomessa lukukausimaksut? Väittelyssä keskityttiin ammattikorkeakouluihin niiden kuntasidonnaisuuden takia, mutta samaa debattia on käyty yliopistokentällä jo vuosia.

Valtaosa puoluejohtajista oli valmis säätämään maksut ainakin EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Asiaan liittyy kuitenkin monia muttia, jotka ansaitsevat lähempää tarkastelua. Ensimmäinen ongelma on tasa-arvo. On hyvin epämiellyttävää kuvitella tilannetta, jossa osa opiskelijoista maksaisi opinnoistaan ja osa ei. Toisekseen tämä estäisi monien vähävaraisten opiskelijoiden pääsyn Suomeen. Maksuton koulutus on maallemme valtava markkinaetu, joka houkuttelee lahjakkaita nuoria opinahjoihimme joka puolelta maapalloa. Usein käytetyn retoriikan mukaan tämä tarjoaa porsaanreiän monille kehitysmaiden opportunisteille ainoastaan päästä EU-alueelle, jossa liikkuminen on vapaata. Mutta jos joku tätä mahdollisuutta näin "epärehellisesti" hyödyntää, pitääkö siitä rankaista myös ihan tosissaan opiskelemaan tulevia?

Lisäksi usein kirotaan sitä, miten maksuttoman koulutuksen saatuaan nämä ulkkariveijarit palaavat takaisin kotimaahansa tai suuntaavat muualle. Entä sitten? Suomi on maailmanlaajuisesti katsottuna vauras maa, jolla on varaa kouluttaa köyhien maiden opiskelijoita, jotka sitten voivat viedä saamansa tiedon kotimaihinsa. Tämä jos mikä on globaalia solidaarisuutta. Ovathan suomalaisetkin maailman sivuun käyneet kouluttautumassa vaikkapa Ameriikassa ja palanneet sitten kotikonnuilleen, eikä se väärin ole. Keskustelussa haiseekin vahvasti puhdas itsekkyys ja epäluulo ulkomaalaisia kohtaan. Ja sitä paitsi, opiskelu on erinomainen keino integroida ulkomaalainen suomalaiseen yhteiskuntaan: moni löytää opiskeluaikanaan esimerkiksi puolison tai työpaikan, joiden vuoksi sitten jääkin maahamme pysyvästi. Suomi tarvitsee jatkossa entistä enemmän ulkomaista työvoimaa, ja erinomainen tapa edesauttaa osaavan työvoiman löytämistä on kouluttaa heitä itse. Kyllä näistä aina joku tänne Pohjolaankin jää.

Vielä sananen vaalikampanjastani. Tänään jakaessani lentolehtisiä torilla eräs nainen tuli juttelemaan ja pyysi esitettä "koska minulla oli niin kivat vaatteet". On sitä joskus hauskempiakin perusteluita kuultu, harvoin tosin...

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Rasisti on reppana

Vaalikampanjoinnit jäivät tältä päivältä väliin kuumeilun takia, joten loppuviikolla on oltava entistä ahkerampi. Huomenna päivystän vaalimökillä iltapäivästä, perjantaina osallistun ainakin YK:n päivän rauhankulkueeseen sekä lauantaina leikin kaupunkisuunnittelijaa parin muun kuntavaaliehdokkaan kanssa Megapolis2023-tapahtumassa. Etenkin viimeiseen tapahtumaan toivoisin paljon osallistujia, ohjelma on mielenkiintoinen.

Jatketaan sitten vielä tovi jalkapallon lieveilmiöistä. Rovaniemen Palloseuran toimitusjohtaja Jouko Kiistala ilmoitti seuraa ravistelevan sopupelijupakan jälkimainingeissa, että joukkueessa ei ensi kaudella pelaa yhtään venäjää äidinkielenään puhuvaa pelaajaa. Lausunto on tyrmistyttävä. Rasismia on yritetty kitkeä jalkapallokulttuurista pois vuosikymmeniä, mutta toiminnan kärki on yleensä suuntautunut banaaneja kentälle heitteleviin ja asiattomuuksia huuteleviin kannattajiin. Liigaseuran johtoportaan edustajalle näin syrjivä lausunto on anteeksiantamaton.

Jalkapallo on perinteisesti ollut laji, jonka perässä urheilijat ovat siirtyneet maasta ja maanosasta toiseen. Tämä tekee futiksesta erittäin alttiin rasistisille lieveilmiöille, ja syrjinnän vastaiselle työlle on ollut tilausta. Kiistalan typerän lipsautuksen kaltaiset aivopierut nollaavat koko tämän arvokkaan työn.

Onneksi ruohonjuuritasolla ollaan viisaampia. Tamperelainen libanonilaissyntyinen valtuustoehdokas Mahmoud Machaal (vas.)on valmentanut suomalaisia 13-15-vuotiaita futisjunnuja jo usean vuoden ajan. Tilanteesta hyötyvät kaikki: nuoret saavat erinomaista suvaitsevaisuuskasvatusta ollessaan tekemisissä luotettavan ja fiksun maahanmuuttajan kanssa, ja valmentaja - kuten hän itse sanoo - pysyy perillä nykynuorten ajatusmaailmasta. Tuon ikäisethän ovat monesti hyvin alttiita ulkopuolisille vaikutteille, ja voisi olettaa etteivät positiivisen maahanmuuttajakokemuksen vuoksi ainakaan rasistiset asenteet heihin kovin helposti iskostu.

Laajennetaan teemaa vähän. White power -jengi suunnittelee IRC-galleriassa tapaamista Tampereelle tänä perjantaina. Tein joitakin kuukausia sitten valituksen gallerian ylläpitäjille siellä olevista useista rasistisista, lähinnä valkoista valtaa glorifioivista yhteisöistä. Galtsun herra isoherrojen näkemys asiasta oli se, että sananvapauden nimissä yhteisöjä ei voida poistaa. Mahtaisikohan tällaisen rasistisen tapahtuman suunnittelu täyttää jo sopimattomuuden tunnusmerkit ylläpitäjienkin mielestä?

tiistai 21. lokakuuta 2008

Hei me larpataan!

Sunnuntainen Haka-HJK -jalkapallo-ottelu päättyi Valkeakosken Tehtaan kentällä sekavissa tunnelmissa. Matsin loppupuoliskolla joukko Klubin Sakilaiset-kannattajaryhmää ryntäsi kotijoukkueen faniryhmä Hakapeliittojen katsomonosaan alkaen haastaa riitaa. Katsomossa oli runsaasti myös lapsia ja vanhuksia, jotka säikähtivät tapahtunutta todella. Onneksi kukaan ei loukkaantunut pahemmin. Mutta muistaako kukaan miten peli päättyi?

Jalkapallohuliganismi on ilmiö, jonka en kuunaan soisi rantautuvan Suomenniemelle. Valitettavasti vain monet tuntuvat ihailevan etenkin Brittein saarten huligaanikulttuuria: wannabe-ladit vahtaavat kuola suupielistä valuen Football Factoryn ja Green Street Hooligansin kaltaisia "alan miehistä" kertovia elokuvia ja keskustelevat internetin keskustelupalstoilla siitä, mikä on oikeaa casuaalia hulikoodien mukaista pukeutumista. Ainakin Sakilaisten idiooteilta tuntui vain unohtuneen se brittihuligaaneille ominainen toimintamalli, että ne myllyt järjestetään stadionin ulkopuolella eikä mukaan sotketa viattomia kanssakatsojia.

Suomalainen "huliganismi" tuntuukin lähinnä keskenkasvuisten räkänokkien egoboostaukselta. Vastakkainasettelut kuuluvat jalkapalloon, vastustajajoukkueen faniryhmälle saakin huudella eikä mikään ole hienompaa kuin faniporukoiden välinen kovaääninen kilpalaulanta. Jalkapallo nostattaa suuria tunteita, mutta ne tunteet pitäisi voida kanavoida jotenkin muuten kuin tappelemalla. En minä ainakaan halua mennä ottelua katsomaan pelko ahterissa, että jokainen vastustajan pelaajille tai faneille kohdistamani leikkimielinen solvaus voidaan tulkita tanssiinkutsuksi.

Nimimerkki huupponen tiivistää varmasti monen suomalaisen jalkapallonystävän ajatukset FutisForum2:n keskustelupalstalla:

En ota kantaa myllyihin sinäänsä, koska en ole paikalla ollut niissä. Mutta tuomitsen täysin jalkapallon yhteydessä tappelemisen käyttämisen
huonojen kotiolojen tuoman vitutuksen purkukeinona, sekä kikkelin henkisenä kasvatuskeinona.

Jalkapallo menee uskontojen ja kulttuurirajojen, kielimuurien ja muiden yli.
Mutta ei se ole tappelemisen arvoinen laji. ...Jos haluatte harrastaa rotuvihaa, tappelemista, poliisia kohtaan tuntemaanne tuskaa ja kaikkea muuta vastaavaa,
tehkää se nyt oikeasti jossain muualla kun siellä katsomossa.

Minulle jalkapallo edustaa jotain sellaista, mitä ei paha pääse koskettamaan. Kaunista taidetta joka herättää tunteet laidasta laitaan.
Mutta ei väkivaltaa tai tyhmyyksiä. Katsomo on paikka jossa nautin. Haluan pystyä nauttimaan siitä joutumatta kahakkaan.

Niin joo, ja Klubi voitti 2-3.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone

Viime perjantaina syttyivät tulet monella paikkakunnalla Asunnottomien yön merkeissä. Tampereellakin on arvioiden mukaan noin viisisataa asunnotonta, mikä kuulostaa todella pelottavan suurelta määrältä. Elämmekö me oikeasti pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Katon pään päällä tulisi kuulua kansalaisen perusoikeuksiin.

Jokaisella asunnottomalla on oma tarinansa, ja syitä asunnottomuuteen on monia: päihde- ja mielenterveysongelmat, velkakierre, avio- tai muu asumusero... Syrjäytymisen kierre voi saada alkunsa monella tapaa. Näitä ongelmia pitäisi yhteiskunnan pystyä ehkäisemään ennalta esimerkiksi sosiaalipalveluiden, päihdehuollon ja toimeentuloturvan kautta, mutta valitettavasti näin ei aina käy. Ja mitä pidempään ihminen on ollut vailla vakinaista asuntoa, sitä hankalampi hänen on omaan matalaan majaan asettuakaan.

Kaupungin olisi tarjottava entistä enemmän tukiasuntoja asunnottomille. Tampereelle onneksi asuntoja on tulossa jo nyt lisää: alkusyksystä käynnistettiin hanke, jonka tuloksena kaupunkiin saadaan kymmeniä asuntoja syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville. Toivottavasti näistä asunnoista mahdollisimman moni saa kipinän uuden elämän alkuun.

Asunnottomien, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asuttaminen on monilla paikkakunnilla törmännyt NIMBY-ilmiöön: paremmin toimeentulevat kaupunkilaiset eivät halua huonommassa asemassa olevia naapureikseen. Itse en ymmärrä tätä ollenkaan. Kuinka pohjattoman itsekäs voi ihminen olla? Onneksi Tampereelta paikkoja on löytynyt, ja vieläpä eri puolilta kaupunkia. Usein käytetty retoriikka järjestyshäiriöiden lisääntymisestä on pääosin puppua. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujat ovat usein hyvin siistejä ja rauhallisia ihmsiä, joista ei välttämättä päältäpäin kuvastu minkäänlainen "poikkeavuus". Sama pätee moniin asunnottomiin.

Tampereen asuntotilanne ei muutenkaan ole mitenkään ylisanoja ansaitseva. Pienistä vuokra-asunnoista on jatkuvasti pulaa, ja kaupungin asuntoihin pitkät jonot. Tähän ongelmaan eivät auta hyvätuloisten veronmaksajien houkuttelemiseksi kaavoitetut omakotitontit, vaan kaupunkiin olisi saatava reilusti lisää pieniä ja ennen kaikkea edullisia asuntoja. Nykyään tarjonta vuokramarkkinoilla on niin vähäistä ja kysyntä suurta, että vuokranantajat voivat pitää hintojaan järjettömän korkeina ja aina löytyy joku, joka suostuu kiskuritaksaa pulittamaan. Törmäsin kerran siistiin ja fiksunoloiseen nuoreen opiskelijamieheen, joka asui tuttunsa asuntovaunussa koska ei ollut saanut muunlaista lukaalia, jonka vuokrat olisi kyennyt maksamaan! Ja tällaisia tarinoita riittää.

Joskus sitä miettii, miten etuoikeutettu sitä onkaan. Asunnottomien yön lisäksi ajatuksia herätti eilen illalla Ylen esittämä dokumentti New Yorkin metrotunneleissa elävistä ihmisistä - Yhdysvalloissa tilanne on toki vielä paljon pahempi kuin Suomessa. Itselläni kun on lämmin asunto, ainakin yleensä rahaa ruokaan ja vaatetta päälle. Nämä asiat eivät ole Suomessakaan itsestäänselvyyksiä. Miettikääpä sitä.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Kampanjakuulumisia

Vaaleihin on enää viikko aikaa ja ennakkoäänestys on jo käynnissä! Muistattehan kaikki lutuiset luppakorvat käydä piirtämässä lappuseen sen kolmeviisseiskan niin täti tykkää.

Sain flaijerini ja viralliset käyntikortit torstaina. Tämän ja eilisen päivän aikana olen jo ehtinyt luukuttaa muutaman sata kappaletta läystäkkeitä Nekalan suunnalle, huomenna suuntaan propagandamateriaaleineni Iidesrantaan ja Järvensivulle. Flaikkuja ei ole kovin paljoa, joten on priorisoitava - olen ajatellut jakaa niitä pääasiassa lähialueille ja opiskelijakämppiin, joista luulisin ääniä saavani jos jostain.

Tämä viikko on ollut varsin raskas, sillä paitsi ohjelmaani on kuulunut aivan turkasesti laulua. Filharmonialla oli eilen konsertti, ja siihen treenatessa sujuivat illat leppoisasti Tampere-talossa. Toivottavasti saan kuoron ja orkesterin riveistä muutaman äänenkin. Konsertti sujui muuten aivan erinomaisesti: Hilding Rosenbergin Johannes' Uppenbarelse on äärimmäisen hieno teos, jossa vuorottelevat herkät a cappella -koraalit ja mahtipontiset orkesterivyörytykset.

Päivisin olen tavannut seisoskella Keskustorin vaalimökillä ihmisiä jututtamassa. Mielestäni tällainen kampanjointi on kaikkein mukavinta: kuuntelen mielelläni, mitä ihmisillä on sanottavaa ja otan onkeeni. Hyvä poliitikko ei vain jauha omaa manifestiaan vaan avaa korvansa kansalaisille. Esimerkiksi eläkeläisten asiat eivät itselleni ole kovin tuttuja, joten otan mielelläni onkeeni tamperelaismummojen ja -vaarien ajatuksista.

Tampereen Vasemmistoliitolla on vaaleihin erittäin hyvä lista. Todella moni on ilahtunut siitä, että yhden kauden valtuustosta poissa ollut Marjatta Stenius-Kaukonen palaa takaisin ehdolle ja mennee heittämällä läpi. Marjatta on ollut monena päivänä kopilla päivystämässä kanssani yhtä aikaa ja jututtajia sekä tsemppaajia on riittänyt. Tervetuloa takaisin!

Minua voi käydä jututtamassa vaalimökillä ensi viikolla ainakin iltapäivisin, yritän olla paikalla joka päivä. Maanantaina neljästä eteenpäin paistetaan lettuja! (Porvarit paistoivat jo viikolla makkaraa, mutta me olemme vegetaristiystävällisempiä ja hyvä niin ;))

perjantai 10. lokakuuta 2008

Muovi antaa periksi ja muuta h*kamussuttelua

Tässäpä taas tämänviikkoinen KU:n futiskolumnini, olkaatten hjuvat.

Tammerkoski kuohuu

Rovaniemeläislähtöisen, mutta sittemmin tamperelaistuneen Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen toinen levy kantaa nimeä Muovi antaa periksi. Tampereen - ja joissain puheenvuoroissa jopa koko Suomen - ylpeydeksi kutsuttua Tampere Unitedia on monesti kutsuttu muoviseuraksi, keinotekoiseksi ja historiattomaksi artefaktiksi jolla ei kriittisimpien näkemysten mukaan ole edes olemassaolon oikeutusta. Tampereella on viime vuosina totuttu huikeaan menestykseen, kirsikkoina kakun päällä kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta ja paikoin jopa erinomaiset otteet eurokentillä. Tällä kaudella menneiden sesonkien loisto on ollut muisto vain. Onko muovi antamassa periksi, ja mitä Tampereella oikein tapahtuu?

Viikonvaihteessa Mansesterissa saatiin ihmetellä uusinta uutista: seura oli antanut potkut manageri Kalevi Saloselle ja joukkueenjohtaja Juha Koskimäelle. TamUn hallituksen puheenjohtaja Jari Viita totesi tiistain Helsingin Sanomissa, että päätös tehtiin koko seuran kehittämisen kannalta ja että erotettujen henkilöiden osa-aikaiset työsopimukset eivät sovi seuran tavoittelemaan entistä kansainvälisempään toimintakulttuuriin. Samassa yhteydessä on väläytelty myös valmentaja Ari "Zico" Hjelmin potkuja, mikä kuulostaa jo todelliselta suursiivoukselta seuran johtoportaassa. Toimittaja Lauri Hollo kutsuu tämänviikkoisessa MTV3:n sivujen blogikirjoituksessaan Salosen, Koskimäen ja Hjelmin muodostamaa kolmiyhteyttä "kultapossukerhoksi", jonka keskinäistä puuhastelua kauden alussa seuran urheilutoimenjohtajaksi palkattu entinen keskikentän keisari Jarkko Wiss olisi tullut sotkemaan. Wissin ja Viidan väitetään olleen edellämainitun kolmikon kanssa eri linjoilla siitä, miten seuraa tulisi kehittää. Salosen ja Koskimäen potkut eivät siis varsinaisesti tulleet yllätyksenä TamUn toimintaa seuraaville, mutta niiden ajankohta vain muutamaa viikkoa ennen kauden päättymistä enteilee syvempää kriisiä organisaatiossa.

Toimiston kuohunnan lisäksi myös joukkueella on ollut ongelmia myös pelikentällä. Joukkueen kapeaa pelaajarinkiä ovat verottaneet monet epäonnekkaat loukkaantumiset, Jarkko Wissin peliuran lopettaminen ja Juska Savolaisen myynti näkyvät kunnollisten korvaajien puuttuessa, eikä loppujoukkueen asennekaan ole vaikuttanut kovin hyvältä. Peli on usein tällä kaudella näyttänyt toivottoman aneemiselta: joukkue on totuttu tuntemaan taistelutahdostaan, mutta tällä kaudella taistelijan otteita on pelaajilta nähty vain harvoin. Liekö johtoportaan sekasotku masentanut pelaajatkin, vai onko kyse sittenkin vain mestaruuskrapulasta? Aikaisemmin peräänantamattomana hyökkäysmasiinana tunnettu Antti Pohja on sortunut liian usein päämäärättömään neppailuun keskikentällä, eikä joukkueen parhaana pelaajana yleisesti pidetty veskari Mikko Kavénkaan ole pelannut odotetulla tasolla. Suurin ilon aihe loppukaudesta faneille onkin ollut "Kynä-Mynäksi" ristitty Tampereen oma petercrouch, alun perin joukkueeseen toppariksi hankittu Henri Myntti. Yksitoista tehtyä maalia alkukauden pakkina pelanneelle miehelle on kova suoritus, ja herää kysymys, mikä olisi TamUn sijoitus liigassa tällä hetkellä mikäli Myntti olisi saanut pelata koko kauden kärjessä...

Kärkkäimmät haaskalinnut ovat olleet kuoppaamassa Unitedia jo pitkään ja pitävät Salosen ja Koskimäen potkuja jotakuinkin viimeisinä nauloina plastiikkiporukan arkkuun. Itse en jaksa uskoa seuran kuolemaan, vaikka melkoinen myllerrys näyttää käynnissä olevan. Tämä kausi on ollut selvästi joukkueelle välivuosi, ja toivottavasti toimistolla jaksetaan tehdä pitkäjänteistä työtä joukkueen kehittämisen puolesta vaikka lyhyellä tähtäyksellä työn hedelmät jäisivätkin raakileiksi. Absoluuttisen Nollapisteen eräässä laulussa veistellään sanoin "älä koskaan jätä jalkapalloa". Toivottavasti tamperelaisyleisö ottaa tästä neuvosta vaarin ja malttaa yhä edelleen kokoontua katsomoon seuraamaan kaupungin ykkösjoukkueen otteita, vaikka välillä pelin taso turhauttaisikin.

Jälkihuomautus. Kolumnin yhteyteen tekemässäni vakiorivissä oli 13 oikein. Luonnollisesti itse en ollut jättänyt lappua sisään.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Mökkeilysesonki on alkanut!

Tampereen Vasemmistoliiton vaalimökki pönöttää tästä päivästä eteenpäin Keskustorilla maanantaista perjantaihin aamukymmenestä iltaviiteen. Tervetuloa! Myös allekirjoittanut päivystää mökissä aina kun muilta kiireiltään ehtii...

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Viikon media-analyysi, olkaa hyvät!

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut viime aikoina runsaasti valituksia DNA Finlandin televisiomainoksista, joissa irstaahko mieshenkilö opastaa nuoria, melko seksikkäästi pukeutuneita partiotyttösiä luonnon armoilla. Neuvoston sihteeri kertoi muutama päivä sitten Iltalehdessä, että mainokset on koettu epäeettisiksi, moraalittomiksi ja hyvän tavan vastaisiksi. Palautteen mukaan mainokset luovat vaikutelman seksuaalisesta ahdistelusta eivätkä ole ensinkään hauskoja.

Samaan aikaan mainoskanavilla pyörii myös kaupallinen tiedote, jossa mainostetaan tulista makeista lauseella "naisille, joilla on miehen suu". Tästä mainoksesta tietääkseeni kukaan ei ole älähtänyt, vaikka mielestäni se on jopa seksistisempi kuin DNA:n mainos. Partiotyttömainos on hyvin karnevalistinen, ja esittää nuoret naiset vaikkakin jossain määrin esineellistettyinä, myös aktiivisina toimijoina, jotka neuvokkuutensa ansiosta selviytyvät hankalista tilanteista ja tekevät mainoksen miehestä tarinan klovnin. Loppujen lopuksi mainos muistuttaa asetelmaltaan vuosia sitten kohua herättänyttä Panu-tyttö -mainosta, jota kritisoitiin avokaulaisessa topissa esiintyneen naisen esineellistämisestä. Kuitenkin, kuten Janne Seppänen artikkelissaan Tiukka toppi ja sensuuri - eli Panuttaako vai uupuuko Tehoa? (löytyy Marianne Laihon ja Iiris Ruohon toimittamasta Naisen naamio, miehen maski -kirjasta) todistaa, tosiasiassa mainos halventaa enemmän naista ihastellen katsovaa miestä, joka esitetään reppanana. Eli se, mikä aluksi näyttää naisen halventamiselta, voikin tarkemmalla analysoinnilla olla jotain aivan muuta.

Sen sijaan karkkimainos esittää sukupuoliin stereotyyppisesti liitetyt ominaisuudet annettuina luonnonlakeina: naiset ovat herkempiä kuin miehet, ja siitä syystä suuri osa heistä ei voi näihin makeisiin koskea. Olennaista on se, että oletettu miehinen ominaisuus (hyvä tulisen maun sietokyky) nähdään tavoiteltavana ja haluttuna, kun taas naisinen pehmeys asettuu sille alisteiseen asemaan. Pelottavinta tässä on se, ettei tällaisia kulttuurissamme lähes itsestäänselvyyksiksi muodostuneita stereotypioita enää edes huomata vaan niitä hyödyntävät mediasisällöt lipuvat silmiemme ohi intohimoja herättämättä.

DNA:n mainos on monitulkintainen ja ymmärrän hyvin, miksi se joita kuita loukkaa. Kuitenkin keskustelua herättävä monitulkintaisuus on aina parempi asia kuin luonnollistettu seksismi, jota mässymainos edustaa.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Tänään meillä ei ole hyviä uutisia

Naisorientoitunut nainen on yhä ainakin Lapin Kansassa persona non grata. Iltalehden vastikään julkaisema pikku-uutinen sai minut nielaisemaan maitokahvini väärään kurkkuun. Ei ole paljoa kerinnyt virrata vettä Viinikanojassa Turun Sanomien herra isoherran laukomista valikoidusta totuuksista, joiden mukaan nuorta naista ei kannata palkata koska hän voi tulla raskaaksi kesken työsuhteen, kun näytölle pamahtaa tämä hämmentävä informaatio. Näköjään toimituksien rekrytointikäytännöt ovat nykyisellään vielä taantumuksellisempia kuin on halunnut edes pahimmissa painajaisissaan uneksua.

Mediaa kutsutaan yhä usein neljänneksi valtiomahdiksi, ja monet lukevat aamulehteään kuin raamattua. Paikallisen lehden uskotaan tarjoavan riippumatonta ja oikeaa tiedonvälitystä. Herääkin kysymys, että jos lehti ei suostu hyväksymään päätoimittajakseen seksuaalivähemmistön edustajaa, millaista mahtaa olla sen uutisointi vaikkapa homoparien adoptio-oikeudesta? Kyseessä on kovan luokan seksuaalipoliittinen linjanveto ja sitä paitsi tasa-arvolain mukaan ehdottoman kielletty sellainen. Se, kenen kanssa työntekijä yönsä nukkuu, ei kuulu työnantajalle sitten pätkääkään.

Toivon syvästi, että tämä uutinen on vain mätäkuun juttu mutta pelkään pahaa. Media on saanut minut muutenkin repimään pelihousuni viime päivinä muutamaankin kertaan: kuulin, että eräät paikallislehdet perivät maksua ehdokkailta omien vaalikonevastaustensa kommentoimisesta. Näin kommentointimahdollisuuden ostaneet saavat markkinointietua: suurimmissa vaalikoneissa, kuten Ylen ja MTV3:n koneet, kommentointi on maksutonta ja tavallinen vaalikoneentäyttäjä helposti kuvittelee tilanteen olevan sama muissakin palveluissa. Näin esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien vaalikonetta silmäilevä äänestäjä saattaa kuvitella ehdokkaiden, jotka eivät ole vastauksiaan kommentoineet, olevan joko laiskoja tai tietämättömiä vaikka kyse useimmilla lieneekin rahasta. Härskiä toimintaa.

Jälkihuomautus puoli tuntia myöhemmin. Alma Median toimitusjohtaja Telanne on jo ehtinyt tuomita Korhosen väitteet lausunnolla "puutaheinää" kun taas Korhonen tiedotteessaan varsin yksiselitteisesti väittää irtisanomisen syynä olevan hänen rekisteröity parisuhteensa. Polemiikki varmasti jatkuu...

tiistai 30. syyskuuta 2008

Hehän ovat kuin kaksi marjaa...



Ylläoleva kuva mainostaa tampere.fi -sivuilla Tampereen kaupungin vaalikonetta ja siihen liittyvää kilpailua. Jostain syystä keskimmäinen lettipää näyttää tutulta...

maanantai 29. syyskuuta 2008

Porkkanamafia!

Pitkästä aikaa viikonlopun lehdistä sai lukea uutisia, joista oikeasti tuli hyvälle mielelle: Porkkanamafia oli suorittanut ensimmäisen iskunsa helsinkiläiseen ravintola Juttutupaan. Porkkanamafiahan on saanut alkunsa Yhdysvalloissa nimellä Carrotmob, ja tähtää yritysten energiatehokkuuden parantamiseen organisoiduilla kulutusiskuilla. Sivuillaan liike kuvaa toimintaansa näin:

Porkkanamafia neuvottelee positiivisessa hengessä yritysten kanssa ja kilpailuttaa yhden alan toimijoita kerrallaan (esim. ravintolat, ruokakaupat, kahvilat jne.) kysymällä kuinka paljon ostotempauksen tuomasta lisämyynnistä yritys olisi valmis sijoittamaan energiatehokkuutensa parantamiseen. Parhaan prosenttiosuuden luvanneeseen yritykseen järjestetään ostotempaus. Tempauksen jälkeen Porkkanamafiassa vapaaehtoisina toimivat energiakonsultit arvioivat, millaisiin energiansäästötoimiin voittajayritys voisi ryhtyä ja valvovat toimien toteuttamista.

Olen lähestulkoon mykistynyt näin hienon idean edessä. Kerrankin yrityksille tarjotaan kepin sijasta porkkanaa ja lisäksi tietotaitoa yrityksen ympäristöystävällisyyden parantamiseen. Paras ja toimivin boikottihan ei ole vain tuotteen jättäminen ostamatta, vaan kilpailevaan tuotteeseen satsaaminen. Porkkanamafia tekee tempauksillaan näkyväksi yrityksiä, jotka ovat valmiita panostamaan ympäristöystävällisyyteen ja tarjoaa vielä osaamisensa käyttöön ekotehokkuustavoitteiden toteuttamisessa. Varmasti ensimmäisen iskun kohteena ollut ravintola saa tällä tempauksella paljon julkisuutta ja sitä kautta uusia, ympäristöasioista kiinnostuneita asiakkaita. Todellinen win-win-tilanne siis: ympäristö kiittää ja yritys menestyy.

Tällaisen toiminnan soisi leviävän myös kehä kolmosen ulkopuolelle, varmasti täällä Tampereellakin olisi kysyntää. Perustaisikohan joku tänne etäpesäkkeen, Manseporkkanamafian? Tämä porkkananpurija voisi ainakin olla innolla mukana.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Maaginen numerosarja 357

Otsikossa mainittu sinänsä looginen numerosarja on sitten minun henkilökohtainen vaalinumeroni, eli kannattaa painaa mieleen. Hieman harmittaa, etten saanut mitään helpommin muistettavaa lukua - jokin tasaluku jäisi helpommin mieleen, toisaalta myös Aku Ankan auton rekkarissa 313 on jotain kiihoittavaa...

Vaalisivuni alkavat olla siinä kunnossa, että niitä viitsii jo mainostaa. Kannattaa käydä vilkaisemassa ja antamassa vaikka palautetta.

Eräs eniten päähän ottaneista asioista viime aikoina on kyllä brömbröm-kanava MTV3:n vaalikone. Ryökäleet mainostavat konetta erinomaisena, koska se mittaa myös käyttäjien "elämänarvoja ja asenteita". No joo. Jos ihmiset, jotka ovat kanssani lähestulkoon kaikesta samaa mieltä eivät saa minua vaalikoneessa kärkeen koska käyvät kaljalla ja minä en, on mielestäni koneessa jotain fundamentaalilla tavalla pielessä. Kone asettaa siis kysymyksen "käytkö baareissa" samanarvoiseksi kuin vakavat poliittiset kysymykset. Lisäksi kone tuntuu saavan ehdokkaiden välille niin marginaalisia eroja, että tulokset ovat lähinnä sattumanvaraisia. Yksi tuttu sai koneesta kymmenen kärkeen kaksi kepulaista, kaksi kokoomuslaista, kaksi demaria, kaksi vassaria ja kaksi vihreää. Vääräleuka voisi tietysti todeta, että tuohan heijastaa nykypuolueita loistavasti, sillä ei niiden välillä juuri mitään eroja tosiasiassa ole. Itse olisin kyllä halukas syyttämään vaalikonetta, sillä enpä ole tällaiseen koskaan ennen törmännyt.

Tai sitten se vaan on uskottava, että brenkkua käyttämättömillä ei ole mitään arvoa politiikassa. Toisaalta Oras Tynkkynen, never heard?

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Tuli vain mieleen...

Kerrankin olin edellisine kirjoituksineni harvinaisella tavalla ajan hermolla. En aio viime päivien tapahtumia sen enempää ainakaan vielä puida, kunhan vain muistutan tärkeästä asiasta mieliyhtyeeni YUP:n sanoin.

Sillä se mitä minä todella sanoin,
Se mitä tahdoin sanoa, oli
Rauhoittaisitte saatananne
Rakastaisitte toisianne
Pitäisitte hyvää aikaa kaiken aikaa
Hyvää aikaa kaiken aikaa

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kuka lohduttaisi nuoria?

Kotiuduin vastikään Aamulehden Vaalikäräjiltä. Kyseessähän oli siis varsin perinteinen paneelikeskustelu, jossa puolueiden kärkiehdokkaat hymistelivät ja keskustelivat varsin ennalta-arvattavista teemoista. Tällä kertaa jutusteltiin muun muassa vanhustenhuollosta, Rantaväylän tunnelista, vanhustenhuollosta, Hämeenkadun yksityisautoilun välttämättömyydestä, vanhustenhuollosta ja pormestariehdokkaista. Mainitsinko jo muuten vanhukset?

Suomen väestönkehitystä kuvaava pyramidi ei ole enää aikoihin muistuttanut pyramidia kuin etäisesti. Seniorikansalaisten määrä kasvaa jatkuvasti suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään, ja näin onkin luontevaa että ikäihmisten asioista käydään jatkuvaa keskustelua. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että tässäkään kaupungissa eivät enää äänestä kuin eläkeläiset ja yksityisautoilijat, niin paljon panosta heidän asioihinsa puolueet vaalityössä laittavat. Ja mielestäni on himskatin huolestuttavaa, että tuossakaan tilaisuudessa a)panelisteissa ei ollut yhtään (nolla, 0) alle keski-ikäistä ehdokasta ja b)tilaisuuden yleisössä minä ehdokastovereineni Lahtinen (kok.) ja Piippo (vihr.) olimme harvalukuista junioriosastoa, ja mekin olemme sentään kolmikymppisiä.

A- ja b-kohdat toki liittyvät toisiinsa. Onkin hämmentävää, että vaaleista toiseen jaksetaan ihmetellä nuorten vähäistä äänestysintoa. Mutta miten nuoret voisivatkaan kiinnostua politiikasta, kun heidän ikäisensä ehdokkaat eivät saa julkisuutta eikä heidän asioistaan paneeleissa puhuta? Itseni ikäisillä ja nuoremmilla ehdokkailla kun harvoin on niin paljon rahaa, että massiivinen ja näkyvä vaalikampanja olisi mahdollinen.

Onko tämä kaikki kiinni vain siitä, että nuoriso ei saa äänestää ja siksi heitä on turha kosiskella? Toivottavasti ei. Kun katsokaas, aika isolla osalla nuorista menee huonosti. Mielenterveys- ja päihdeongelmat lisääntyvät, monet kärsivät oppimisvaikeuksista ja syömishäiriöistä. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, nuorisossa on tulevaisuus ja tämän päivän nuoret pyörittävät huomisen yhteiskuntaa. Nuorista on siis pidettävä huolta.

Saikuti kun tulin vihaiseksi tuosta paneelista. Noh, onneksi bloggaamiseen jopa minulla on varaa.

Muuta asiaa lopuksi. Viikonloppu sujui rattoisasti vaalikoneita täytellessä. Linkit vastauksiini ilmestyvät vaalisivuilleni, kunhan koneet ovat julkiset. Minua voi vaalien tiimoilta tavata esimerkiksi Keskustorin maanantaimarkkinoilla lokakuun ensimmäisenä maanantaina, ja varmasti tulen pyörimään turuilla ja toreilla muutoinkin niin paljon kuin ehdin.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Unelmia ja toimistohommia

Vaalityöni on ollut viime aikoina hieman pysähdyksissä, sillä muuta puuhasteltavaa tuntuu pukkaavan ovista ja ikkunoista. Sain viime viikolla työkkärin henkilöstövuokrauksen kautta toimistoapulaisen töitä eräästä insinöörifirmasta, olipa mukavaa olla taas päivätöissä ja tuntea itsensä silläkin tavalla oikeasti hyödylliseksi! Valitettavasti työsuhde ei montaa päivää kestänyt, mutta vastaavanlaisia pätkätöitä saattaa olla jatkossakin tarjolla. Työ kuin työ, ja onhan tässä tilanteessa silppuduunikin parempi kuin ei duunia ollenkaan.

Eilisessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä julkaistiin naisjalkapalloa käsittelevä kolumnini. Valitettavasti tekstiä ei löydy lehden online-versiosta, joten liitän sen tähän muidenkin kuin paperilehden tilaajien luettavaksi. Olkaa hyvät.

Hupihöntsyistä Huuhkajattariin

Viime lauantaina Kaisaniemen puiston valtasivat futaavat mimmit. Puiston hiekkakentällä potkittiin menemään historian toinen Unelma Cuppi –turnaus, aikuisten naisten leikkimielinen liikuntatapahtuma. Oikean jalkapallon kanssa turnauksella ei juuri ollut tekemistä, sillä kentät olivat postimerkin kokoiset, nappulakengät ja taklaukset olivat ankarasti kiellettyjä eikä pelaajien vaatetuskaan ollut aina aivan protokollan mukainen. Hauskaa varmasti oli kaikilla, niin pelaajilla kuin katsojillakin.

Tapahtumaa seuratessa pisti vain mietityttämään, minkähänlaiseksi mahtaisi muodostua vastaavanlainen aikuisille miehille suunnattu turnaus. Veikkaanpa, että ukot pelaisivat huomattavasti enemmän tosissaan taitotasosta riippumatta ja eri vekkulit lehmä – ja ballerinavermeetkin jätettäisiin käytettäviksi korkeintaan naamiaisissa. Jalkapallo on edelleenkin hyvin miehisen toiminnan alue, jossa naisilla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin vetää homma läskiksi elleivät taidot riitä haastamaan miehiä. Huvittelu voidaankin nähdä eräänlaisena vastarinnan muotona: pitäkää tunkkinne, ei meitä teidän paitsiosääntönne kiinnostakaan.

Valitettavasti naisten huippufutistakin pidetään monissa piireissä yhä höntsäilynä, eikä sitä osata arvostaa. Sanavalinnat usein paljastavat kulttuurissamme piilevät arvoarvostelmat. Varsin oireellista onkin, että edelleen puhutaan jalkapallosta tarkoitettaessa miesten peliä siinä missä naiset pelaavat naisten jalkapalloa ikään kuin kyseessä olisi jokin kuningaslajin kehittymättömämpi alamuoto. Kuitenkin Suomi-neidot ovat heilutelleet ylänurkkia jo vuosikymmenet: naisten jalkapallo tuli virallisesti Palloliiton ohjelmaan 1970-luvun alussa, ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäisen kerran naisten futismestaruudesta. Perinteitä toiminnalla siis jo luulisi olevan. Ja ovathan Huuhkajattaremme saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä: vuonna 2005 EM-kisoista napsahti plakkariin jaettu kolmas sija. Vähäistä kiinnostusta voi toki koettaa perustella lajin marginaalisella asemalla globaalisti katsottuna, mutta toisaalta jaksavathan suomalaiset innostua eräästä varsin harvoissa maissa suositusta mailoilla ja kiekolla pelattavasta joukkuelajistakin.

Naisten jalkapallon arvostusta olisikin pyrittävä systemaattisesti kohottamaan kaikilla tasoilla. Niin kauan kuin naisten otteluita ei löydy veikkauskupongeilta, pelejä ei televisioida saati tuloksia raportoida urheilu-uutisissa, on turha puhua lajin asemasta Suomessa positiiviseen sävyyn. Ja niin kauan kuin pikku futismimmin on hyväksytympää ja tavallisempaa nimetä suosikkipelaajakseen vaikkapa Cristiano Ronaldo tai jokin muu miestähti sankarittaren sijaan, tarttis tehrä jotain. Naisten jalkapallon taso korreloi varsin vahvasti naisten aseman yhteiskunnassa kanssa: maissa, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo on kehittynyttä, myös naisten jalkapallo on laadukasta. Naisfutiksessa ovatkin menestyneet perinteisesti varsin tasa-arvoiset yhteiskunnat, kuten Pohjoismaiden valtiot. Kuitenkin Suomessa naisen euro on yhä 80 senttiä, ja futiksen arvostuksessa voisi sanoa miehen rangaistuspotkun olevan naisen sivurajaheitto omalla kenttäpuoliskolla.

Naisten EM-kisat pelataan vuoden päästä Suomessa. On noloa, jos katsomot ammottavat tyhjyyttään. Ja niin, joukkueemme HunajaHuulet jäi Unelma Cupissa lohkonsa viimeiseksi, saldona kolme tehtyä ja kahdeksan päästettyä maalia.

torstai 28. elokuuta 2008

Sinä ja Minä tietoverkossa

Kaikkien lukijoiden suunnattomaksi riemuksi voin viimein todeta, että graduni löytyy verkosta. Työn tiivistelmä löytyy täältä, ja linkin takaa avautuu koko tutkielma pdf-tiedostona. Nautinnollisia lukuhetkiä akateemisen diibadaaban ja liirumlaarumin parissa!

maanantai 25. elokuuta 2008

Laskukone jakaa kansat kahtia

Ajatusten Viinikanojan virtaus on ollut pysähdyksissä pari viikkoa, johtuen siitä että neiti näppäimistön takana on ollut enemmän tai vähemmän virransäästötilassa. Viimein loppuviikosta vaivauduin lääkärin vastaanotolle, kun saatanallinen väsymys, hikoilu, kipuilu ja ihottuma eivät ottaneet hellittääkseen. Sain ajan omalääkärilleni Pihlajalinnaan mukavasti parin päivän varoitusajalla, ja ennen vastaanottoa ehätin käydä vielä laboratoriokokeissa.

Kiitämme:
-kohteliasta ja avuliasta henkilökuntaa
-ammattitaitoisen oloista lääkäriä
-siistejä odotus- ja vastaanottotiloja

Moitimme:
-hintaa

Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden käyntimaksut nousivat vastikään valtakunnalliselle maksimitasolle. Tämänkaltainen kehitys ei ole millään muotoa suotavaa, sillä esimerkiksi terveyskeskusten käyntimaksujen nostot tuntuvat juuri kaikkein vähäosaisimpien kukkarossa. Tuntuu käsittämättömältä, miten kaupungissa edes ajatellaan syydettävän rahaa kaiken maailman rantatunneleihin, kun edes perusterveydenhuoltoa ei voida subventoida niin, että hinnat pysyisivät siedettävällä tasolla. Melkein kolmetoista euroa yhdestä lääkärikäynnistä on monelle vähävaraiselle yksinkertaisesti liikaa, semminkin kun päälle tulevat vielä mahdollisesti tyyriit lääkkeet. Kunnallisen perusterveydenhuollon tulisi olla niin edullista, ettei huono-osaisimmallakaan kansalaisella lääkäriin hakeutuminen jäisi rahasta kiinni.

Ylioppilaskuntapolitiikka-aikoinani vastustin systemaattisesti ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n käyntimaksujen korotusta ja kannatin ennemmin jokaisen opiskelijan maksaman pakollisen terveydenhuoltomaksun maltillista korottamista. Muutama euro lisää ilmoittautumisen yhteydessä ei ole iso raha, mutta käyntimaksujen pienetkin korotukset tuntuvat etenkin eniten sairastavien opiskelijoiden lompakoissa. Tuon verran voisi odottaa solidaarisuutta hyväosaisemmilta kanssaopiskelijoilta.

Samanlaista solidaarisuutta kaivattaisiin myös laajemmin yhteiskunnassa. Tuntuu, että tällaisilla pienillä asioilla kuten terveyskeskusmaksujen korotuksilla pyritään entistä enemmän jakamaan kansaa kahtia, kun samaan aikaan tahdotaan veronalennuksia, jotka taas hyödyttäisivät eniten suurituloisia. Ei hyvä.

Ja niin, lääkärin mukaan olen ihan terve eikä labrakokeissakaan näkynyt mitään. Ilmeisesti vikaa ei siis (taaskaan) ole kuin päässä... mene ja tiedä, sanoisi Suomis-Tapsa.

lauantai 9. elokuuta 2008

Medianäkyvyys vahvassa kasvussa

Tässäpä tämä eilen ilmestynyt Kansan Uutisten juttu. Tilasin pr-tarkoituksessa kolmesataa kappaletta lehteä jaettavaksi, maanantain kuntoilut taidan saada samalla... Kun varaa vaalimainostukseen ei muuten liiaksi ole, täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön.

Tampereen flikat ovat iloisia,
mutta tosissaan

Köyhien ja kipeiden puolella

Nuoret tamperelaisnaiset Vasemmistoliiton ehdokaslistoilla rikkovat kuvaa kunnallispolitiikasta äijien lajina. He haluavat palauttaa politiikan kunnallispolitiikkaan.

ANNA PAJU

Kunnallispolitiikan maine kabineteissa kähmintänä on naisten mielestä aiheesta ansaittu.

- Sitähän se on, huudahtaa Emilia Kukkala, 20-vuotias tiedotusopin ja sosiaalipolitiikan opiskelija.

- Politiikka on unohtunut kunnallispolitiikasta ja sen palauttamiseksi valtuustoihin tarvitaan nuoria ja tarvitaan naisia, Kukkala sanoo.

Hän istuu Elina Vainikaisen, Heidi Minkkisen ja Elina Sinkon kanssa Laukontorin laidalla, hyvin tamperelaisessa maisemassa. Toisella puolella kimaltaa Pyhäjärvi, toisella kohoaa M-realin punatiilinen seinä. Aurinko paistaa ja haitari soi.

Naiset ovat syksyn vaalien nuoria toivoja, joita ei kunnallispolitiikan byrokraattinen ja vaikea maine pelota.

- Kaikkea ei voi osata, mutta kaikkea voi oppia, he vakuuttavat.

Eduskuntavaalien
tulos järkytti

Kunnallispolitiikka on naisten mielestä tuotava lähemmäs ihmisiä. Lehmänkauppojen ja koplaamisen sijaan he peräänkuuluttavat päätöksentekoon läpinäkyvyyttä.

- Ainoa keino tuoda politiikka lähemmäs ihmisiä, on todella kuunnella. Vaikka se kuulostaakin erää toisen puolueen sloganilta, naiset nauravat.

- On jututettava ihmisiä baareissa ja kaduilla, joka paikassa, sanoo Kukkala.

Kaikki neljä ovat kunnallisvaaleissa ehdokkaina omasta halustaan ja omasta aloitteestaan. Takana on vuosia Vasemmistonuorten riveissä ja opiskelijapolitiikassa. Toissa kevään eduskuntavaalien tulos oli Kukkalalle viimeinen niitti.

- Silloin päätin, että pakko on tehdä jotain.

- Olen nähnyt läheltä väliinputoajien ja duunarien arkea. Ne, joita kunnallispolitiikka läheisimmin koskee, eivät ole tekemässä päätöksiä.

- Raksoilla ja terveyskeskuksissa raataa pätkätöissä perusduunarien joukko. He ovat maan hiljaisia, joiden ääni ei kuulu missään. Ja päinvastoin kuin annetaan ymmärtää, työmoraali on heillä usein liiankin korkea.

- Työntekijät ottavat vastuuta suuremmista asioista kuin tarvitsisi, esimerkiksi tekemällä jatkuvasti ylitöitä, komppaa Elina Vainikainen, 28, joka on joukon vanhin.

Vainikainen on tuore yhteiskuntatieteiden maisteri, joka kertoo aina olleensa kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta heränneensä poliittiseen ajatteluun vasta aikuisiällä.

- Minä harkitsin ehdolle lähtemistä jo neljä vuotta sitten, mutta silloin en tuntenut vielä tietäväni tarpeeksi, hän sanoo.

Feminismi
on humanismia

-Kyllä. Ehdottomasti, vastaa Vainikainen kaikkien puolesta, kun kysyn ovatko he feministejä.

- Monet mieltävät feminismin sovinismin vastakohdaksi, mitä se ei missään tapauksessa ole. Sovinismi on misogyniaa, naisvihaa.

Naiset muistuttavat, että feminismi on tasa-arvon vaatimista, eikä kenenkään sortamista. Tasa-arvo kuuluu kaikille; naisille, miehille, lapsille ja vanhuksille, maahanmuuttajille.

Tiedotusoppia ja naistutkimusta pääaineinaan lukeneelle Vainikaiselle feminismi on yhtä kuin humanismi; jokaisen ihmisen tulisi olla tasa-arvoinen, samanarvoinen.

- Tasa-arvoajattelun pitäisi olla itsestään selvää, hän sanoo.

Nuorten naisten asema työmarkkinoilla on räikein tasa-arvo-ongelma, johon pitäisi puuttua. Sitä voitaisiin parantaa muun muassa toimivalla päivähoitojärjestelmällä.

- Päivähoitopaikka on lain mukaan pystyttävä tarjoamaan kaikille lapsille, mutta tällä hetkellä se ei käytännössä toteudu, Kukkala toteaa.

- Kunnallispolitiikassa ei voi vaikuttaa siihen, mitä mediassa näkyy, asenneilmastoon. Kunnallisella tasolla tasa-arvoa edistetään pienin, mutta konkreettisin askelin.

Hoitajista
huutava pula

Tasa-arvoon liittyy myös asia, jonka ryhmä nostaa tulevien vaalien tärkeimmäksi kysymykseksi. Tampereen on palkattava lisää hoitajia, niin terveydenhuoltoon, lapsille kuin vanhuksillekin.

Terveydenhoitajaksi opiskeleva Elina Sinkko, 22, näkee kesätyöpaikassaan Hatanpään sairaalassa päivittäin, missä mättää.

- Terveydenhuoltoon tarvitaan lisää sekä lääkäreitä että hoitajia. Virkoja on perustettava lisää ja aloitettava aktiivinen rekrytointi.

Kunnan on Sinkon mielestä mahdollista peitota yksityinen sektori houkuttelevana työnpaikkana.

- Lomat ja ikälisät karttuvat paremmin, työterveyshuolto järjestetään kunnolla, hän luettelee.

- Miksei myös päivähoito voitaisi järjestää kunnan työntekijöiden lapsille helpommin. Hatanpäässäkin on tarpeettomia hallintorakennuksia, voisiko niihin perustaa työntekijöiden lapsille päiväkodin, Sinkko pohtii.

Terveyskeskusmaksujen korotukset osuvat kipeimmin juuri niihin, jotka kipeimmin tarvitsevat terveyskeskuspalveluja.

- Rahattomuus ei saisi ikinä olla este lääkäriin menolle, sanoo Elina Vainikainen.

Köyhyyden ja kipeyden kierre on Vainikaisen mukaan katkaistava heti ja panostettava myös ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Myös opiskelijaterveydenhuollon maksujen korotukset saavat Sinkolta sapiskaa.

- Täysin väärä kohta ottaa rahaa niiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon kanssa, hän sanoo.

Raideliikennettä
ja pyöräteitä

Ympäristökysymykset ovat tärkeitä koko porukalle. Käytännön punavihreyttä naiset toteuttavat muun muassa liikkumalla julkisilla liikennevälineillä ja polkupyörillä. Vaikkei se Tampereella aina ole helppoa.

- Ei-tamperelaiset eivät meinaa uskoa, minkälaisia pyöräilysääntöjä täällä on, he nauravat.

- Hämeenkadulla on talvisin pyöräily kielletty.

Parempien pyöräteiden lisäksi joukko kaipaa parannuksia kaupungin joukkoliikenteeseen. Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa kuntatasolla, esimerkiksi rakentamalla kaupunkiraide pikaratikkaa varten ja pitämällä lippujen hinnat kurissa.

- On älytöntä, että samaan aikaan, kun Tampere haluaa olla "ympäristökaupunki", joukkoliikenteen hintoja nostetaan, ihmettelee Heidi Minkkinen.

- Ja Hämeenkadun alle halutaan rakentaa pysäköintipaikkoja. Ei yksityisautoilu sillä vähene, että autot laitetaan maan alle piiloon, hän jatkaa.

- Autoistuminen on saatava kuriin. Kaupunkisuunnittelun keinoin, tiivistämällä kaupunkirakennetta, on mahdollista tehdä Tampereesta paikka, jossa on hyvä asua ilman autoa, sanoo Vainikainen.

Edullinen ja toimiva joukkoliikenne olisi naisten mielestä paitsi ympäristö- myös ihmisystävällinen.

Vaalityötä
verkossa

Sinkolla, Vainikaisella, Kukkalalla ja Minkkisellä ei ole laittaa rahaa mainoksiin tai suureellisiin vaalitilaisuuksiin. Heidän paras vaaliaseensa ovat he itse.

- On aukaistava suu aina kun voi ja kerrottava mitä ajattelee, sanoo Kukkala.

Ja näin he kaikki myös tekevät.

Vainikainen ja Kukkala kirjoittavat ahkerasti blogeihinsa verkossa, Minkkinen tuntee myyjänä palvelualan epäkohdat ja Sinkko levittää sanaa niin koulussa kuin työpaikallakin.

Eikä se ole näille naisille pelkkää vaalityötä. Epäkohdat vaativat puuttumista ja epäoikeudenmukaisuus saa sapen kiehumaan.

Päätä on auottava. Aina kun voi.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Musarit on my mind

Olen palannut! Työväen Musiikkitapahtuma tuli sitten elettyä ja koettua, olo on edelleen väsynyt mutta onnellinen. Kiitos koko ihanalla tuotantotiimille ja talkoolaisille unohtumattomasta viikosta, ensi vuonna uudestaan, jookoskookos? :)

Musiikillisesta näkökulmasta tapahtuma onnistui mielestäni tänä vuonna erinomaisesti, ja kun vielä säätkin suosivat niin eipä yllekirjoittaneella voi enempiä valittamisen aiheita olla. Erityisesti mieleen jäi Agit-Prop, jonka esitystä eturivissä kuunnellessani silmänurkka pysyi kuivana tasan kahden ensimmäisen kappaleen ajan. Vasemmistolainen laululiike elää ja voi hyvin - muunlaiseen johtopäätökseen ei voi päätyä katseltuaan kymmenien, jollei satojen ihmisten tunnustaessa yhteen ääneen yhteistä uskoaan siihen, kenen joukoissa tulee seistä. Kenelläkään tuskin oli asiasta mitään epäselvyyttä. Agitin posse valloitti myös pressitoimiston väen piipahtamalla esityspäivänään morjestamassa, sainpa aneltua koko joukolta ihan nimikirjoituksetkin. Hienoa väkeä, en malta odottaa seuraavaa keikkaa. (Huvittavaa sen sijaan oli, että keikan jälkeen Hämeen Vasemmistonuorten innokas agitaattori tuli kysymään minulta, että olenkos koskaan kuullut Vasemmistonuorista. Onneksi toiminnanjohtaja Kähkönen oli vieressä ja napautti nuorta tyttöä olkapäälle todeten "se on jo meitä"...)

Harmitti hieman, että en ehtinyt työnteoltani juuri katsella paikallisten trubaduurien Sanna Saarisen ja Pasi Revon Jacques Brel -esitystä, onneksi musiikki kuului toimistoomme asti avonaisesta ikkunasta. Täytyy kyllä myöntää, että siinä vaiheessa kuin lempilauluni Amsterdamin kaihoisat alkutahdit kantautuivat kuuloelimiin, unohtui tiedotteen kirjoittaminen saman tien ja Vainikainen lensi tapahtumateltalle kuin leppäkeihäs...

Virtuaalinen littipeukku on vielä pakko nostaa Yöväen baarikierroksella torstaina esiintyneelle Yrjänä Saurokselle, hieno mies. Yrjänä kahvitteli vielä esityksen jälkeisenä päivänä kanssamme toimistossa, ja villien huhujen mukaan farkuntaskusta olisi pilkistänyt reilunkokoinen viinaleka. Boheemi artisti viimeisen päälle, ja loistava esiintyjä.

Sitten jotain aivan muuta. Minä ja kolme muuta nuorta vasemmistonaista annoimme eilen Kansan Uutisten Viikkolehdelle haastattelun syksyn kuntavaaleja koskien. Juttu tulee ilmeisesti ensi viikolla ulos, kerron sitten täälläkin kun tiedän tarkemmin. Kansijutusta oli kuitenkin puhe, ja otettiin paljon hyviä kuviakin Kehräsaaren punatiilisessä teollisuusmaisemassa.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Hiljaisen hiiren asemasta työmarkkinoilla

Elämä on hassu juttu. Välillä tuntuu että töitä ei sitten löytyisi yhtään mistään, mutta sitten kun niitä alkaa esille pulpahdella onkin yhtäkkiä hetkellisesti täystyöllistetty. Sain vastikään valmiiksi litterointiprojektini lontoolaiselle City Universitylle (huomatkaa johannatukiaismainen ULKOMAIDEN korostus), ja maanantaina aloitan tiedotusassistenttina Valkeakosken Työväen musiikkijuhlilla. Kyseinen pesti ei toki kestä kuin viikon, mutta onpahan kerrankin sitä kuuluisaa koulutusta vastaavaa työtä. Ja ehdin varmasti kuunnella myös musiikkia, etenkin Agit-Propia odotan jo innolla. Tapahtuman internet-sivut löytyvät täältä.

Tervehdin ilolla hallituksen tuoretta tasa-arvo-ohjelmaa. Erityisesti minua miellytti linjauksissa se, että tasa-arvokasvatuksen merkitys on otettu huomioon: ohjelmassa vaaditaan oppimateriaalien siistimistä sukupuolistereotypioista. Tämä on erinomainen avaus, sillä asenteet syntyvät lapsuudessa ja koululla on niiden kultivoinnissa tärkeä merkitys. Oppikirjojen sukupuolittuneisuutta on Suomessa tutkinut ainakin Tarja Palmu, jonka artikkeli Nimetön Hiiri ja Simo Siili löytyy Letit liehumaan -antologiasta (toim. Sari Näre ja Jaana Lähteenmaa). Palmun mukaan oppikirjoihin kätkeytyy paljon sukupuolistereotypioita, joita ei välttämättä osata opetuksessa kyseenalaistaa. Aapisen aktiivisen, maskuliiniseksi mieltyvän Simo Siilin vastinpariksi asemoituu nimetön, hiljainen, feminiininen hiiri.

Tasa-arvo ei ole vain palkkatasa-arvoa, lasikattojen murtamista ja isyyslomia, vaan sen on läpäistävä kaikki elämän osa-alueet. Tasa-arvoisessa koulussa varttuneista lapsista kasvaa entistä tasa-arvoisemmin ajattelevia aikuisia. Ehkä tulevaisuudessa meidän ei tarvitse aikuisillekaan tarkoitetuissa oppikirjoissa sietää tämän, Tampereen yliopistossa venäjän peruskurssilla käytetyn kirjan kappaleen kaltaisia aivopieruja ja riemuidiotismeja:

-Minä haluan vihannesruokaa.
-Oi, te kaniinit!
...
-Entä sinä, Mikko?
-Minä haluan lihaa.
-Hienoa! Miehet syövät lihaa!

Sanattomaksi vetää.

PS. Suosikkifutaajani Sakari "Maaginen" Saarinen täyttää tänään pyöreitä vuosia, kolmenkympin kriisi kolkuttelee ovella. Ajatusten Viinikanoja toivottelee leppeitä synttärijuhlia, kuitenkin huomisen Mypa-pelin mielessä pitäen...

torstai 10. heinäkuuta 2008

Ei mikään tohvelieläin

Tällainen jötkäle pikku Reinosta on tullut. Kävin pikkuista katsomassa viime viikonloppuna ja kovasti kolli oli hellyydenkipeä, kiltti kissa siitä on tullut. Ulkoilusta mokoma vain ei oikein perusta, kaverinsa Suti-setä ulkoilee edelleen mielellään mutta rääpäle säikkyy jo ajatustakin valjaista.

Se on täytetty...

Sain viimein jätettyä graduni kesäkuun alkupäivinä ja muutama päivä sitten postiluukusta paukahti arvostelu, eximia cum laude approbaturilla paiskasivat eli eipä tässä osaa kuin olla perin tyytyväinen. Nyt vain odotellaan tutkintotodistusta, että päästäisiin virallisesti maisterien kirjoihin.

Vaalityöhön pitäisi pikkuhiljaa alkaa panostaa. Sitä odotellessa voitte ihastella virallisia vaalikuviani, jotka löytyvät irkkigaltsusta osoitteesta www.irc.fi/waikku , kuvat 1 ja 2.

Blogini sai myös kesän kunniaksi uuden nimen, lontooksi moinen taitaa kääntyä muotoon Wine Chickens of Thoughts. Mutta mukahassuttelut sikseen ja sorvin ääreen, litterointityö kutsuu - sain taas pariksi viikoksi töitä.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Pyromaani palaa rikospaikalle

Tervehdys pitkästä aikaa! Pikainen päivitys tilanteeseen: kunnallisvaalikampanjani on löytänyt virtuaalisen kodin, se löytyy osoitteesta www.elinavainikainen.ehdokkaasi.fi. Toistaiseksi sivuilla ei ole vielä juuri sisältöä, mutta sitä alkaa sinne suoltumaan kunhan täti pääsee writer's blockistaan.

Kävin tänään pönöttelemässä muutaman tunnin ajan Vassin teltalla Keskustorin maanantaimarkkinoilla. Ilma ei juuri propagandanlevitystä suosinut, mutta lämmin mehu teki kauppansa ja uskaltautuivatpa jotkut ihan juttusille. Monet tuntuivat olevan näreissään eilen Tampereella vuoden 1918 tapahtumien muistoksi järjestetystä kulkueesta, jossa muun muassa eräät kokoomusvaikuttajat esittivät punaisia historian hahmoja. Tämä tuntui ihmisistä luokkataistelun todellisuuden lakaisemiselta maton alle, luokkien vastakkainasettelun aika kun ei todellakaan ole ohi. Moni kertoi jopa loukkaantuneensa kuvaelmasta eikä nähnyt sitä sovinnon elkeenä, miksi se lieni tarkoitettu.

Tulipa muutama nuorikin juttelemaan, hieman harmitti että paikalla ei lisäkseni paljoa meitä Vanu-ikäisiä ollut. Meitä kun kuitenkin on Tampereellakin kuin meressä mutaa, tokihan aamusta iltapäivään sijoittuva ajankohta oli vaikkapa opiskelijoille hankala.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Parhaani teen, katsotaan mihin se riittää

Blogini on toistaiseksi gradulomalla, yritän keskittää energiani päättötyön tekemiseen ennen kuin tutkintorakenneuudistus iskee. Palaan asiaan sitten kuin ehdin.

Vanhoja tekstejä saa toki kommentoida yhä. Erään nimeltämainitsemattoman keskustelufoorumin riemuidioottien rantauduttua tänne kuningasideoineen päätin laittaa kommentteihin valvonnan päälle. Eli toistaiseksi sitten kaikki kommentit, myös ota brenkkua mjätäähh??++- ja hiero sitä munalla -tyyppiset aivopierut läpikäyvät ennakkosensuurin. Hähä.

perjantai 25. tammikuuta 2008

Vanitas vanitatum jne.

Iltapäivälehdet ovat saaneet viime päivinä reilusti jutun juurta: Miss Suomi -kisojen osallistujat on julkaistu! Sittemmin olemmekin saaneet ihmetellä yhden kandidaatin tatuointia, toisen "seksitanssitaustaa" ja oikeastaan mitä vain tyhjänpäiväistä, mitä nuorten naisten arjesta esiin saatetaan kaivaa.

Turhuuksien turhuus.

Olen vuosikaudet ihmetellyt, mikä funktio kauneuskilpailuilla nykymaailmassa on. Jatkuvasti julkisissa puheenvuoroissa tuodaan esille, miten häiriintynyttä ulkonäön korostaminen nyky-yhteiskunnassa on: puhutaan esimerkiksi siitä, miten pärstäkerroin vaikuttaa työhönotossa. Samalla kuitenkin tällaiset rotuhygienistiset karjamarkkinat painetaan villaisella, ovathan ne vain harmitonta hupia massoille. Harmittomuus on tosin vain näennäistä.

Joka vuosi missikisojen osallistujien kuvia katsellessa tulee kiinnittäneeksi huomiota nuorten naisten ulkoiseen samankaltaisuuteen. Missillä tulee olla tietynlainen vartalo, aivan tietynlaiset kasvot, tarpeeksi pituutta, mieluusti ei tatuointeja eikä lävistyksiä ja puhtoinen tausta. Tällaiset kirjoittamattomat kriteerit luovat kuvan hyväksytystä ja tavoiteltavasta naiseudesta. Missimuotin paremmuutta vaikkapa mallimaailman säännöstöön perustellaan usein sillä, että missit ovat yleensä suurin piirtein terveissä mitoissa. Tämähän toki on hyvä asia, mutta se ei silti poista missimuotin alistavuutta. Missikisat ovat erinomainen esimerkki niin kutsutusta ylistämällä alistamisesta: kun sinä nyt olet noin kaunis, ei sinua tarvitse edes yrittää ottaa vakavasti millään muulla elämän osa-alueella. Miehet voivat hoitaa oikeat työt, näytä sinä vain nätiltä.

Monikulttuuristuvassa maailmassa missikisojen merkitys ainakin Suomessa tuntuu olevan katoamassa olevan myyttisen Suomi-neito-ideaalin jopa nationalistinen propagoiminen. Miten muka mielestänne voi selittää sitä, ettei missien joukossa taaskaan ole yhtään ei-skandinaavisen näköistä ehdokasta, vaikka maassamme on päivä päivältä enemmän maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään? Minulle nämä kisat näyttäytyvät ällöttävinä rotuhygieniamittareina, jotka sietäisivät jo jäädä unholaan.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Elintilan top 1-lista

Kuten aika moni tietää, rakastan YUP-yhtyettä lähestulkoon enemmän kuin mitään muuta (no, ehkä sen yli arvostuksessa nousevat vain mieheni ja marsut) ja etenkin idoliseeraan bändin nokkahahmoa Jarkko Martikaista. Olen viime aikoina kahlannut bändin vanhoja levyjä läpi huomaten jälleen kerran, miten paljon upeita helmiä ryhmä onkaan onnistunut levyttämään. Jotenkin tuntuu, että toveri Martikainen ajattelee monista asioista hyvin samoin kuin minä ja osaa ajatuksensa vielä tiivistää sellaiseen formaattiin, josta minä nautin.

Ehkä kaikkien aikojen suurin suosikkini bändin tuotannosta on kuitenkin seuraava biisi. Mielestäni tähän tiivistyy todella paljon viisautta ja miettimisen arvoista.

Kaikki on hyvin

Oli päivä maailman parhain, oli vaatimuksia jo varhain
Joita toimitettiin ties mistä, oli hirveetä säätämistä
Kello kaulassaan aika juoksi käsittämättä minkä vuoksi
Tiesi vain tuloksia täytyi nostaa, piiskata kuolluttakin hevosta
Niin me ravattiin kehdosta hautaan, hakattiin aivan kylmääkin rautaa
Kaikki tiesi jo tullessaan sisään, nyt vaan kiiresti kaikkea lisää
Laitettiin vaikka heikolle jäälle, elementtitalot toisten päälle
Radio toisti tunnissa kerran: "Peilistäs näet maailman herran"

Jotain siitä kai kuuli tuo tuuli kun kovin niin ryhtyikin puhaltamaan
Alkoi mahtavaa myrskyä yllemme valmistamaan
Voi meitä! Voi teitä! Eksyneitä!
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Pelastusarmeijaporukka yön metelöi ja pastori rumpua löi

Mustat pilvet kerääntyi ensin, aivan kohta jo rakeita lensi
Räntää, kiviä, rapaa ja muuta, taivas alkoi sylkeä ja huutaa
Ja kuin jännitetty jousi, ostoskeskus otti ja nousi
teräksisille verkkojaloilleen, eikä kukaan jäisi aloilleen
Pääkseen puolet Puolanmaata pisti, keskelle keikkumaan nätisti
Palavat silmänsä keltaisista hampurilaisketjun kirjaimista
Se löi Vapaudenpatsaasta vinon, pilvenpiirtäjistä halkopinon
Jälleen kokonainen kansa juoksi, nyt vain henkiriepunsa vuoksi

Metroasemasta jäi vain tomumaja marmorille maatumaan
Ja kun keskustori katosi käsitin, moni tulisi kaatumaan

Se viskoi taloja virtojen suihin, katuvaloja puistojen puihin
Rouvat moottoritiesillan alla tukki korvia persiljalla
Huusi sireenit kellot ja väki, joka ukkostaivaalla näki
kun tuli vaunut ja helvetin piskit, meteoreja kupeiltaan iski
Silloin viime hetkellä juuri, tuli taivaan leimahdus suuri
Sokaisi koko surkean maan, suisti ratsuväenkin radaltaan

Sitten oli jotain aivan uutta, pelkkää pimeää hiljaisuutta
Ja kun valkeni vaimoni vaan, pyyhki pölyistä pukuaan
Että joku meitä silmiin sahaa, jos se olikin vain unta pahaa
Vaan jos niin kuka tän sopan keitti, tänne merenrantaan meidät heitti

Kuka sekoitti herrat ja narrit niin hyvin ettei enää milloinkaan
toista toisesta erottamaan kyennyt taikuri taitavinkaan
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Kultaisin aterimin herrat puuroa söi ja pankkiiri rumpua löi

(Äskettäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta)

Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
Saa uskomaan että kaikki muukin on
Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Se on seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on

Kaikki on hyvin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Koska Suomessa? Osa 2.

Suomalainen ruoka on pahaa / älä tuhlaa siihen rahaa
me ollaan niin fiinejä / ettei maistella maaseudun tilaviinejä
Espanjassa aurinko jo lämmittää / kun Suomessa on kehno sää
aurinko kypsyttää tomaatit / jokos sinäkin niitä ostit

Ultra Bran Suosi ulkomaista -kappale irvailee monitahoisesti kotimaisten tuotteiden halveksijoille kuvaten tekstissään kuluttajaboikottia, jonkalaiseen harvan luulisi eettisin ja ekologisin perustein lähtevän. Suomalainen ruokahan on hyvää ja puhdasta, neljä vuodenaikaa rikkaus ja suomalainen työvoimapolitiikkakin... hmmm.

Viime päivinä on puhuttu paljon Nokian toiminnasta Saksan Bochumissa: kännykkätuotannon Romaniaan siirtämisen vuoksi yli 2000 ihmistä on jäämässä työttömiksi. Yhtiön toimet herättävät ymmärrettävästi raivoa saksalaisten keskuudessa, ja oman rikkansa rokkaan on ehtinyt heittää myös paikallisen sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Kurt Beck. Hän ilmoitti boikotoivansa vastedes Nokian tuotteita.

Koskakohan kuulisi jonkun suomalaisen eturivin poliitikon yllyttävän kansalaisia ostoboikotteihin? Suomessa tuntuu olevan tapana ajatella, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole suurta merkitystä eikä niin ikään yksittäisen ihmisen tarvitse paljoa huolehtia kulutustottumuksiensa eettisyydestä. Tosiasiassa ostoboikotit ovat erinomainen keino ohjata yritysten päätöksentekoa, klassikkoesimerkkinä vuosikymmeniä kestänyt Nestlé-boikotti, joka on aidosti vaikuttanut äidinmaitovastiketeollisuuden toimintamenetelmiin. Kun tarpeeksi moni tekee saman valinnan kaupan hyllyllä, ei se voi olla vaikuttamatta.

Paras tapa boikottiin ei ole ostamatta jättäminen, vaan kilpailevan tuotteen suosiminen. Meidän huushollissamme esimerkiksi on jo pitkään suosittu Auran Sinappia protestina Turun Sinapin valmistuksen siirtämisestä Ruotsiin. Samoin jos monikansalliset virvoitusjuomayhtiöt närästävät, voi helposti ostaa kotimaisten valmistajien, esimerkiksi Olvin tai Laitilan panimon tuotteita. Lisäksi Tommi Läntisen boycotointi on aina erinomainen ympäristöteko, punapään sävelulostukset voi periaatteessa korvata ihan millä musiikilla vain (paitsi Mamballa ja Suurlähettiläillä).

Sitten aivan asiasta toiseen. Miten voi olla mitään niin hienoa kuin työväenopistot? Olen tänä keväänä käynyt opistolla sekä huovuttamassa että joogaamassa mainioiden opettajien johdolla todelliseen sopuhintaan. Vaikkapa yksityisiin astangajoogakouluihin minulla ei olisi ikimaailmassa varaa. On hienoa, että tällainen harrastusmahdollisuus on olemassa - kurssittakaa nyt itseänne hyvät ihmiset, ennen kuin nämäkin ajetaan alas!




perjantai 18. tammikuuta 2008

Johdatus BigMac-matematiikkaan, lyhyt oppimäärä

Kate poistui. Jennifer paketoi voileivät ja työnsi ne koululaukkuun, joka oli tungettu täyteen papereita. Jennifer veti ne ulos. Paperit piti yleensä allekirjoittaa, ettei joutunut mukaan huijatuksi koulun varojenkeräyskampanjaan. Edellisenä vuonna hän oli saanut myytäväksi laatikollisen Barbie-nukkeja: ne olivat edelleen kellarissa. Mattelin koulut olivat ihan hyviä, mutta alituinen kaupustelu kävi hermoille. (Max Barry: Jennifer Valtiovalta)

Vanhas-Matti toi tuliaisina Ameriikan-reissultaan ilouutisia peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille: ilmaisen virtuaalisen oppimisympäristön sponsored by Microsoft. Tieto on otettu opetushallituksessa vastaan ilolla, eikä syyttä. Internet-osaaminen on nykypäivän lapsellekin tärkeää, ja maksuton ohjelmisto mahdollistaa virtuaalisessa kouluympäristössä työskentelyn myös köyhemmissä kunnissa, joilla ei ole aikaisemmin ollut uhrata moiseen hankkeeseen resursseja. Kyse on siis myös alueellisesta tasa-arvosta.

Kuulostaa aika hienolta, eikö totta? Silti jokin tässä närästää. Ensinnäkin monet suomalaiset yritykset tarjoavat jo vastaavia ohjelmistoja, jotka tosin ovat pääasiassa maksullisia. Kotimainen vaihtoehto voisi olla monella tapaa parempi kuin ylikansallinen, muun muassa suomalaisen työllisyyden tukemiseksi. Jättiyrityksen tunkeutuminen kouluihin ehdollistaa lisäksi lapset tunnollisiksi Microsoftin käyttäjiksi: kun mikkisofta on jo alakoulusta tuttu, tulee sitä helposti suosittua aikuisenakin ilman eri mahdollisuuksien kartoitusta. Microsoftin invaasio kouluihin tuokin firmalle mittaamattomasti uusia, lojaaleja käyttäjiä. Ja voihan firma käyttää "köyhän Suomen peräkyläkoulujen tuomista nettiaikaan" upeana pr-kikkana.


Ja mikä vielä pahempaa, pikkusormen antaminen pirulle ei yleensä tapaa olla kovin hedelmällinen toimintamalli. Jos meillä tänään on Microsoftin virtuaaliset oppimisympäristöt, onko meillä huomenna Pepsin tai McDonaldsin tuottamat oppikirjat? USAssahan tämä on jo monin paikoin todellisuutta: vähävaraiset koulut ovat joutuneet resurssipulassaan tyytymään suuryritysten tarjoamiin opetusaineistoihin ja sen myötä alistuneet firmojen ylivallalle oppisisällöissä. Haluaisitko sinä lapsesi laskevan matikantunnilla ennemmin yhteen tuotemerkittömiä hedelmiä kuin BigMac-hampurilaisia? Naomi Klein kirjoitti No Logossa jo vuonna 2000:

Juuri teknologian kehitys aiheutti 90-luvun kroonisesti pahenevan rahanpuutteen: samaa tahtia kuin koulujen määrärahoja leikattiin, kohosivat ajanmukaisen opetuksen kustannukset, joten monien oppilaitosten oli pakko etsiä lisärahoitusta ulkopuolelta. ... Kun pikaruoka- urheiluväline- ja tietokoneyhtiöt astuvat täyttämään rahoitusvajetta, niillä on kainalossaan myös ihka oma opetussuunnitelma. ... Ne eivät halua olla mikään valinnainen kurssi, vaan opetusohjelman ydin.

Kleinin kuvaama amerikkalainen todellisuus voi olla arkipäivää jonain kauniina aamuna myös koto-Suomessa, ellei yritysten pääsyä kouluihin suitsita. Tietotekniikkafirmat voi vielä joten kuten hyväksyä, mutta rajan sallitun ja kielletyn välillä on oltava selkeä. Muuten elämme pian Max Barryn kirjassaan kuvaamassa maailmassa, jossa ihmiset myyvät itsensä oppilaitoksilleen ja työpaikoilleen siinä määrin, että heidät nimetään päivittäisten harjoitteittensa lokuksen mukaan - tekstin Kate kantaa ylvästä sukunimeä Mattel, joka siis on amerikkalainen lelualan yritys. Toivottavasti asioista päättävät löytävät sisäisen agnostikkonsa oikealla hetkellä ja osaavat kyseenalaistaa tarvittaessa.

Olisipa muuten mahtavaa perustaa epäilyfirma: Vainikaisen vaihtoehto, agnostismia tarvittaessa. Ilmainen kotiinkuljetus. No joo.




torstai 17. tammikuuta 2008

Koska Suomessa?

Olen jo pidemmän aikaa aina säännöllisen epäsäännöllisesti siirtää kirjani Ruotsiin, mikäli suomalainen polittinen päätöksenteko ei järkevöidy: omistan muun muassa t-paidan, jossa lukee "snart ska jag flytta till Göteborg". Tämän päiväisten uutisten perusteella täytynee vakavasti harkita uhkaukseen sisältyvän kohdemaan vaihtoa, nimittäin Norjasta kuuluu kummia.

Norjassa hallitus ja oppositio ovat aikaansaaneet sopimuksen, jonka mukaan maan hiilipäästöt pyritään lopettamaan kokonaan vuoteen 2030 mennessä, ympäristöä saastuttavat päästöt vähennetään kolmannekseen ja kirsikkana kakun päällä käytetään 390 miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla estetään kasvihuonekaasujen aiheuttamaa sademetsien tuhoutumista. Tuossa lauseessa on jo aivan tuhottoman monta tekijää, jotka eivät millään onnistuisi armaassa koto-Suomessamme. Ensimmäinen ongelma löytyy kohdasta "hallitus ja oppositio ovat aikaansaaneet sopimuksen".

Samaan aikaan meillä kapinoidaan EU:n asettamia päästövelvoitteita vastaan, ja erityisesti teollisuudelle vähennysesitykset ovat olleet kova pala. Luvut eivät kuitenkaan ole lähelläkään Norjan itse itselleen asettamia tavoitteita. Pitäisiköhän jonkun katsoa peiliin? Mikäli vaikkapa kaikki EU-maat sitoutuisivat samanlaisiin päästörajoituksiin (toki alueelliset erityispiirteet huomioiden), ei kukaan saisi kohtuutonta kilpailuetua. Samanlaisia säädöksiä tulisi toki langettaa myös Euroopan ulkopuolisille maille, mutta EU voisi näyttää asiassa esimerkkiä. Ehkä siten saataisiin myös USA mukaan keskusteluihin entistä suuremmassa määrin.

Asiasta ihan toiseen. Menen huomenna toista kertaa astangajoogaan. Ensimmäinen treeni viikko sitten oli äärettömän positiivinen kokemus: puolentoista tunnin joogan jälkeen olo oli kertakaikkisen mainio, rentoutunut mutta vetreä. Toivottavasti jaksan käydä harjoituksissa ahkerasti, luulen että tuo tekee sekä fyysiselle että psyykkiselle kunnolleni varsin eetvarttia.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Jee jee jee

Katselin viime yönä telkkarista Not born to rock -ohjelman päätösjakson. Ohjelmassahan on ideana, että klassisen musiikin ammattilaiset tutustutetaan rosk'n'roll musisiin ja heistä tehdään bändi. Vähän samantyyppinen ideahan on vastikään uusintana alkaneessa Gene Simmonsin Rokkikoulussa, jossa taas musikantteina ovat hienostuneen ja perinteikkään koulun rokista tietämättömät lapset.

Vaikka ohjelmasarjat ovatkin lajissaan ihan hupaisia ja suht hyvin tehtyjä (ja onhan Gene aina yhtä charmantti, ah!) en voi olla ärsyyntymättä niiden taustalla vaikuttavista asenteista. Yleensähän oletetaan, että klasaripuolen tyypit eivät ymmärrä rockista tuon taivaallista ja - mikä olennaisinta - suhtautuvat siihen alentavasti ja halveksuvasti. Asetelma toki toimii myös toisin päin: rokkarit saattavat pitää klassisia muusikoita elitistisinä ja maailmasta vieraantuneina perfektionisteina. Vaikka sarjoilla voisi kuvitella olevan tarkoituksena hälventää näitä asetelmia, ne tulevat itse asiassa vain vahvistaneeksi vastakkainasettelua. Vai eivätkö teidän mielestänne Taltta-bändin musikantit näyttäneet pelleiltä festarilavalla?

Ohjelmiin toki on valittu ihmiset tarkoituksenmukaisesti, mutta silti minua ottaa pallopollaan. Ensinnäkin klassisen ja rockin vastakkainasettelu on typerää ja keinotekoista, musiikkia yhtä kaikki. Samalla tavalla voitaisiin asettaa vastakkain esittävä ja abstrakti taide: eri muodot käyttävät eri pelikirjaa, mutta pelaavat silti yhdellä ja samalla taiteen pelikentällä. Lisäksi rajat eri musiikinlajien välillä ovat pitkälti keinotekoisia ja usein liukuvia. Toiseksi, mikä ihmeen oletus on, ettei klassisen puolen muusikko voisi ymmärtää rockia ja päinvastoin? Itse olen koko pienen ikäni opiskellut ja harrastanut klassista musiikkia, mutta kuoroharjoitusten jälkeen nuotit lentävät nurkkaan ja levylautaselle pyörähtää vaikka Type O Negative. Nautin rockista aivan samalla tavalla kuin klassisesta musiikista, eikä siinä minusta ole mitään ristiriitaista. Erilaiset musiikin lajit täyttävät elämässäni erilaisia tarpeita ja soveltuvat erilaisiin tilanteisiin.

Toki sellaisia muusikkoja on, jotka eivät suostu hyväkymään muunlaista musaa kuin oma soittamansa ja kuuntelemansa. Tällaiset fakki-idiootit ovat mielestäni lähinnä surullisia tapauksia. Kaikesta musiikista ei toki tarvitse pitää, mutta hyväksyminen olisi suotavaa.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Brändäten ja tuunaten

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli artikkeli siitä, miten jo alle kouluikäiset lapset ovat hyvin trenditietoisia, osaavat vaatia tietyn merkkisiä vaatteita ja edellyttävät myös vanhemmiltaan muotitietoista pukeutumista. Vaatteet on mun aatteet -ajattelu on nykypäivänä kääntynyt monille pakkomielteeksi pukeutua tiettyihin trendikkäisiin brändeihin, seurata orjallisesti pintamuotia ja ostaa jatkuvasti uusia asuja. Aihetta on osuvasti käsitellyt esimerkiksi Alissa Quart kirjassaan Brändätyt (Like 2003). Hän kirjoittaa:

Kymmenen viime vuoden aikana valmistajien panostus nuorille suunnattuun myyntiin on kasvanut eksponentiaalisesti. Nykynuoret ovat aikamme kerskatalouden uhreja. He ovat varttuneet brändien aikakautena: heitä on pommitettu merkkituotteilla ja yritetty samastaa niihin toinen toistaan tungettelevampien ja terävämpien markkinointistrategioiden avulla. Nykynuoret on totutettu tavarakulttuuriin pienestä pitäen, ja mainostajien on helppo käyttää hyväkseen heidän toisista riippuvaista, haurasta minäkuvaansa ja tarvettaan kuulua johonkin ryhmään.

Quart kirjoittaa teoksessaan lähinnä Yhdysvaltojen tilanteesta, mutta sama ilmiö on rantautumassa Suomeenkin tsunamin raivolla. Raha ratkaisee, ja jos vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapsilleen jatkuvasti uusia sosiaalisesti hyväksyttyjä pukimia, tulevat he samalla alentaneeksi lapsensa toisen luokan kansalaisiksi. Jo minun käydessäni peruskoulua kiusattiin lapsia, joiden vanhemmilla ei ollut varaa ostaa trendikkäitä kuteita. En edes halua kuvitella, millaista syrjintää nykyään harrastetaan.

Onneksi teesillä on tapana synnyttää antiteesi, ja brändäyksen tapauksessa se on tuunauskulttuuri. Nykyään on monissa piireissä todella in ja pop muokata vanhoja vaatteita uudestaan, somistaa niitä mielensä mukaan, repiä jopa kokonaan palasiksi ja kasata silpusta uusi vaate - puhumattakaan esimerkiksi Globe Hopen tavasta luoda hienoja uusiovaatteita aivan mistä tahansa jämäkankaasta (esimerkiksi miehelläni on firman laukku, jossa olkahihnan virkaa toimittaa vanha auton turvavyö). Paitsi että tällainen toiminta on todella ekologista, on se myös nokkela keino tehdä positiivisella tavalla vastarintaa kulutuskulttuurin ylivallalle. Kaikenlainen itse tekeminen on muutenkin taas muodissa, kahviloissa näkee nuoria naisia kutimet käsissään yhä useammin. Täti tervehtii ilolla!

Ellunkanan elintilan ilmainen ja hyväksi havaittu vaatevinkki tulee tässä. Jos olet saanut vaikkapa jostain kilpailusta palkinnoksi laukun tai kassin, jossa on jonkun yrityksen logo etkä halua kassia sen takia käyttää, neulo sen päälle koristeeksi sopivan kokoinen kirjoneuletilkku ja ompele kiinni. Jos et osaa neuloa, applikoi siihen vaikka jämätilkuista mieluinen ja omannäköinen kuva. Itselläni oli hauska Arlan mainospussukka, jossa keikistelleen lehmän päälle neuloin Kaffe Fassettin mallin mukaan ruusukuvion. Hieno tuli! Tällä hetkellä itselläni on työn alla vanhojen risojen farkkujen muodistaminen samalla tekniikalla - reiät voi paikata nokkelasti erilaisilla neulekuvioilla, ja samallapa tulee treenattua kirjoneuletta (joka ei todellakaan ole vahvinta osaamisaluettani). Varoitus: tähän puuhaan jää koukkuun...

perjantai 11. tammikuuta 2008

Tule apuun, Hillary

Ameriikan Yhdysvalloissa ovat sitten vaalivankkurit startanneet loppumattomalta tuntuvan vaelluksensa läpi koko suuren maan. Näin eurooppalaisesta näkökulmasta sikäläinen vaalisysteemi tuntuu hirvittävän raskaalta ja kuukausitolkulla kestävä vaalirummutus puuduttavalta. Toki menetelmä tuntuu näin sivustaseuraajan näkökulmasta melko demokraattiselta, mutta eivätkö ihmiset ala jossain vaiheessa kärsiä vaaliähkystä? Luulisi, että keskivertokansalainen olisi jo puolessa välissä kampanjoita ääriään myöten täynnä propagandaa.

Jos on äänestyskäytäntö Amerikoissa sinänsä demokraattinen, ehdokasasettelu ei sitä todellakaan ole. Massiivinen kampanjointi ympäri kansakuntaa kysyy pätäkkää, eikä ilman mittavia pääomia, rahakkaita mesenaatteja tahi sponsoreita ole leikkiin mukaan mitään asiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että valittiinpa Valkoiseen taloon kuka hyvänsä, hän puhuu silti aina ison rahan äänellä. G. W. Bushinkin (en suostu lihavoimaan) retoriikassa kaikuvat hänen taustallaan vaikuttavan öljyteollisuuden äänenpainot.

Tilanne ehdokkaiden suhteen näyttää varsin samalta kuin niin usein ennenkin: demokraattiehdokkaista yksikään ei vaikuta suoranaiselta katastrofilta vaan itse asiassa kaikki kärkiehdokkaat tuntuvat varsin järkeviltä tapauksilta. Toista on republikaaneilla. Jumalatar varjelkoon maailmaa Mike Huckabeeltä! Mistä ihmeestä näitä äärikonservatiiveja oikein sikiää?

Itse olen ollut jo jonkun aikaa kallistunut Hillary Clintonin kannalle. Nainen on fiksu, kokenut ja minulle hänen kytköksensä Billiin ei haittaa, päinvastoin. Monille amerikkalaisillehan tämä tuntuu olevan merkittävä asia, Clintonin karvaisempi puolisko kun ei edelleenkään nauti varauksetonta kansalaisluottamusta edes omiensa keskuudessa. Harmillista, että hänen poliittinen uransa katkesi pitkälti ulkoparlamentaarisiin seikkoihin - mieshän vei aidosti Yhdysvaltoja eteenpäin esimerkiksi ilmastopolitiikassa.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Sex, hugs and rock'n'roll

(sävel: Ei tippa tapa)
Ei marsu haise / vaan kauheasti nai se
kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan...


Minulla on suunnaton pakkomielle väännellä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien laulujen sanat marsuja koskeviksi ja jostakin syystä tuo ylläoleva fraasikaksikko on soinut päässä jo pidemmän aikaa. Lauluhan sopii erinomaisesti tähän vuodenaikaan, jolloin monet viettävät tipatonta tammikuuta: korvaamalla laulun viinanjuontia ylistävät sanat paritteluretoriikalla tullaan samalla paljastaneeksi eräs tipattomuuden hyvistä puolista. Alkoholihan vaikuttaa potenssiin ja heikentää orgasmikykyä kaikilla sukupuolilla, joten poikastelu onnistuu selväpäisenä huomattavasti paremmin. Lisäksi humalapäissään tulee monesti tehtyä harkitsemattomia seksuaalisia tekoja ja unohdettua preventiivivälineiden käyttö, jolloin paikallisen populaation poikastuotto saattaa kääntyä ei-toivottuun kasvuun tai populaatio saattaa jopa saada vieraakseen epämiellyttävän veneerisen veijarin.

Noh, marsunleikki sikseen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, on tämä yhteiskunta niin päihdekeskeinen että tipaton tammikuu tekee kohtuukäyttäjällekin terää - vaikka elimistö ei sitä kaipaisi, asenteet ja oletusarvot sitäkin kiihkeämmin. Alkoholinkäyttöä esimerkiksi juhlatilaisuuksissa pidetään nin itsestäänselvyytenä, että aina ei muisteta edes huolehtia paikalle alkoholitonta tarjottavaa. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä -tyyppiset lentävät lauseet kertovat aivan riittävästi vallitsevasta asenneilmapiiristä. Tässä mielipideilmastossa päihteettömyys voi olla myös poliittinen valinta.

Jumalattaren kiitos tähän on jo pikkuhiljaa herätty, ja muun muassa opiskelijapolitiikassa ollaan viime vuosina kampanjoitu näkyvästi päihteettömän opiskelijakulttuurin sekä kohtuukäytön puolesta muun muassa Mäyräkoirasta sikspäkkiin -kampanjalla. Enpä pistäisi pahakseni, vaikka oma ylioppilaskuntani tuottaisi tänä vuonna ihan oman päihdestrategian sinnikkään lobbaamiseni jälkeen - asia on ollut vireillä vuosikaudet.

Monet leimaavat ajatukset tipattoman tammikuun viettämisestä pelleilyksi todeten, ettei heidän tarvitse sellaista viettää, koska alkoholi ei ole heille ongelma. Kyse ei olekaan siitä. Kuukaudenkin täysraittius auttaa paljastamaan omia pinttyneitä toimintamalleja (pakonomaiset saunakaljat jne.) ja herättää pohtimaan niiden järkevyyttä. Omien tottumusten ja tapojen dekonstruktio on välillä asiassa kuin asiassa hyödyllistä.

Niin, ja itse vietän tipatonta tätä päivää. En suunnittele elämääni siinä suhteessa kovin pitkälle eteenpäin, vaan olen päihteetön niin kauan kuin se tuntuu itsestäni motivoidulta ja oikealta ratkaisulta. Tänään motivaatiota on kestänyt neljä kuukautta ja kaksi päivää :)

maanantai 7. tammikuuta 2008

Näitähän ei pitäisi koskaan tehdä, mutta...

Hyvää alkanutta vuotta! Ellunkanan elintila on palannut lomiltaan ja starttaa uuteen vuoteen perinteisesti uudenvuoden lupauksin.

1. Lupaan valmistua. Tartun graduaineistooni päivä toisensa jälkeen Karpon raivolla ja työstän lopputyön valmiiksi kevään aikana, jotta saan maisterin pahvit ulos ennen tutkintouudistuksen astumista voimaan.

2. Vastapainoksi opiskelulle harrastan ahkerasti. Käyn säännöllisesti molempien kuorojeni harjoituksissa ja aloitan perjantaina astangajoogan. Teen myös ahkerasti käsitöitä kehoani kuunnellen - nytkin usean päivän raivokkaan kirjoneuleen räpeltämisen jälkeen tuntuu, että oikean käteni kaikki nivelet ovat tulehtuneet...

3. Olen ahkera poliittinen pieneläin. Teen napakan vaalikampanjan syksyllä, osallistun poliittiseen toimintaan muutenkin kuin blogia kirjoittamalla ja toimin ahkerasti nuorisojärjestössä.

4. Ennen kaikkea huolehdin itsestäni. Osaan erittäin hyvin touhuta mukamas tärkeiden asioiden parissa 24/7 ja unohtaa täysin oman hyvinvointini. Virkeä, hyvin ravittu ja tarpeeksi nukkunut aktivisti on paljon tehokkaampi kuin burnoutin partaalla keikkuva toverinsa.

Lupsakkaa, notkeaa, tarmokasta, punaista, reteetä, innokasta, työteliästä ja rentouttavaa uutta vuotta koko konkkaronkalle!