perjantai 11. tammikuuta 2008

Tule apuun, Hillary

Ameriikan Yhdysvalloissa ovat sitten vaalivankkurit startanneet loppumattomalta tuntuvan vaelluksensa läpi koko suuren maan. Näin eurooppalaisesta näkökulmasta sikäläinen vaalisysteemi tuntuu hirvittävän raskaalta ja kuukausitolkulla kestävä vaalirummutus puuduttavalta. Toki menetelmä tuntuu näin sivustaseuraajan näkökulmasta melko demokraattiselta, mutta eivätkö ihmiset ala jossain vaiheessa kärsiä vaaliähkystä? Luulisi, että keskivertokansalainen olisi jo puolessa välissä kampanjoita ääriään myöten täynnä propagandaa.

Jos on äänestyskäytäntö Amerikoissa sinänsä demokraattinen, ehdokasasettelu ei sitä todellakaan ole. Massiivinen kampanjointi ympäri kansakuntaa kysyy pätäkkää, eikä ilman mittavia pääomia, rahakkaita mesenaatteja tahi sponsoreita ole leikkiin mukaan mitään asiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että valittiinpa Valkoiseen taloon kuka hyvänsä, hän puhuu silti aina ison rahan äänellä. G. W. Bushinkin (en suostu lihavoimaan) retoriikassa kaikuvat hänen taustallaan vaikuttavan öljyteollisuuden äänenpainot.

Tilanne ehdokkaiden suhteen näyttää varsin samalta kuin niin usein ennenkin: demokraattiehdokkaista yksikään ei vaikuta suoranaiselta katastrofilta vaan itse asiassa kaikki kärkiehdokkaat tuntuvat varsin järkeviltä tapauksilta. Toista on republikaaneilla. Jumalatar varjelkoon maailmaa Mike Huckabeeltä! Mistä ihmeestä näitä äärikonservatiiveja oikein sikiää?

Itse olen ollut jo jonkun aikaa kallistunut Hillary Clintonin kannalle. Nainen on fiksu, kokenut ja minulle hänen kytköksensä Billiin ei haittaa, päinvastoin. Monille amerikkalaisillehan tämä tuntuu olevan merkittävä asia, Clintonin karvaisempi puolisko kun ei edelleenkään nauti varauksetonta kansalaisluottamusta edes omiensa keskuudessa. Harmillista, että hänen poliittinen uransa katkesi pitkälti ulkoparlamentaarisiin seikkoihin - mieshän vei aidosti Yhdysvaltoja eteenpäin esimerkiksi ilmastopolitiikassa.

Ei kommentteja: