perjantai 26. syyskuuta 2008

Maaginen numerosarja 357

Otsikossa mainittu sinänsä looginen numerosarja on sitten minun henkilökohtainen vaalinumeroni, eli kannattaa painaa mieleen. Hieman harmittaa, etten saanut mitään helpommin muistettavaa lukua - jokin tasaluku jäisi helpommin mieleen, toisaalta myös Aku Ankan auton rekkarissa 313 on jotain kiihoittavaa...

Vaalisivuni alkavat olla siinä kunnossa, että niitä viitsii jo mainostaa. Kannattaa käydä vilkaisemassa ja antamassa vaikka palautetta.

Eräs eniten päähän ottaneista asioista viime aikoina on kyllä brömbröm-kanava MTV3:n vaalikone. Ryökäleet mainostavat konetta erinomaisena, koska se mittaa myös käyttäjien "elämänarvoja ja asenteita". No joo. Jos ihmiset, jotka ovat kanssani lähestulkoon kaikesta samaa mieltä eivät saa minua vaalikoneessa kärkeen koska käyvät kaljalla ja minä en, on mielestäni koneessa jotain fundamentaalilla tavalla pielessä. Kone asettaa siis kysymyksen "käytkö baareissa" samanarvoiseksi kuin vakavat poliittiset kysymykset. Lisäksi kone tuntuu saavan ehdokkaiden välille niin marginaalisia eroja, että tulokset ovat lähinnä sattumanvaraisia. Yksi tuttu sai koneesta kymmenen kärkeen kaksi kepulaista, kaksi kokoomuslaista, kaksi demaria, kaksi vassaria ja kaksi vihreää. Vääräleuka voisi tietysti todeta, että tuohan heijastaa nykypuolueita loistavasti, sillä ei niiden välillä juuri mitään eroja tosiasiassa ole. Itse olisin kyllä halukas syyttämään vaalikonetta, sillä enpä ole tällaiseen koskaan ennen törmännyt.

Tai sitten se vaan on uskottava, että brenkkua käyttämättömillä ei ole mitään arvoa politiikassa. Toisaalta Oras Tynkkynen, never heard?

Ei kommentteja: