Viime perjantaina syttyivät tulet monella paikkakunnalla Asunnottomien yön merkeissä. Tampereellakin on arvioiden mukaan noin viisisataa asunnotonta, mikä kuulostaa todella pelottavan suurelta määrältä. Elämmekö me oikeasti pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Katon pään päällä tulisi kuulua kansalaisen perusoikeuksiin.
Jokaisella asunnottomalla on oma tarinansa, ja syitä asunnottomuuteen on monia: päihde- ja mielenterveysongelmat, velkakierre, avio- tai muu asumusero... Syrjäytymisen kierre voi saada alkunsa monella tapaa. Näitä ongelmia pitäisi yhteiskunnan pystyä ehkäisemään ennalta esimerkiksi sosiaalipalveluiden, päihdehuollon ja toimeentuloturvan kautta, mutta valitettavasti näin ei aina käy. Ja mitä pidempään ihminen on ollut vailla vakinaista asuntoa, sitä hankalampi hänen on omaan matalaan majaan asettuakaan.
Kaupungin olisi tarjottava entistä enemmän tukiasuntoja asunnottomille. Tampereelle onneksi asuntoja on tulossa jo nyt lisää: alkusyksystä käynnistettiin hanke, jonka tuloksena kaupunkiin saadaan kymmeniä asuntoja syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville. Toivottavasti näistä asunnoista mahdollisimman moni saa kipinän uuden elämän alkuun.
Asunnottomien, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asuttaminen on monilla paikkakunnilla törmännyt NIMBY-ilmiöön: paremmin toimeentulevat kaupunkilaiset eivät halua huonommassa asemassa olevia naapureikseen. Itse en ymmärrä tätä ollenkaan. Kuinka pohjattoman itsekäs voi ihminen olla? Onneksi Tampereelta paikkoja on löytynyt, ja vieläpä eri puolilta kaupunkia. Usein käytetty retoriikka järjestyshäiriöiden lisääntymisestä on pääosin puppua. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujat ovat usein hyvin siistejä ja rauhallisia ihmsiä, joista ei välttämättä päältäpäin kuvastu minkäänlainen "poikkeavuus". Sama pätee moniin asunnottomiin.
Tampereen asuntotilanne ei muutenkaan ole mitenkään ylisanoja ansaitseva. Pienistä vuokra-asunnoista on jatkuvasti pulaa, ja kaupungin asuntoihin pitkät jonot. Tähän ongelmaan eivät auta hyvätuloisten veronmaksajien houkuttelemiseksi kaavoitetut omakotitontit, vaan kaupunkiin olisi saatava reilusti lisää pieniä ja ennen kaikkea edullisia asuntoja. Nykyään tarjonta vuokramarkkinoilla on niin vähäistä ja kysyntä suurta, että vuokranantajat voivat pitää hintojaan järjettömän korkeina ja aina löytyy joku, joka suostuu kiskuritaksaa pulittamaan. Törmäsin kerran siistiin ja fiksunoloiseen nuoreen opiskelijamieheen, joka asui tuttunsa asuntovaunussa koska ei ollut saanut muunlaista lukaalia, jonka vuokrat olisi kyennyt maksamaan! Ja tällaisia tarinoita riittää.
Joskus sitä miettii, miten etuoikeutettu sitä onkaan. Asunnottomien yön lisäksi ajatuksia herätti eilen illalla Ylen esittämä dokumentti New Yorkin metrotunneleissa elävistä ihmisistä - Yhdysvalloissa tilanne on toki vielä paljon pahempi kuin Suomessa. Itselläni kun on lämmin asunto, ainakin yleensä rahaa ruokaan ja vaatetta päälle. Nämä asiat eivät ole Suomessakaan itsestäänselvyyksiä. Miettikääpä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti