Koulushoppailu on kieltämättä hieman ärsyttävä trendisana, mutta ilmiö sanan takana vielä termiäkin ketuttavampi. Sitä paitsi sanaan sisältyy sisäänrakennettu luokkaoletus: samat vauraat perheet, jotka voivat harrastaa shoppailua, tuppaavat yleensä olemaan myös niitä, jotka kilpailuttavat alakouluja. Helsingin Sanomien eilisen uutisen mukaan Helsingissä lähikouluun menee ykkösluokkalaisista 78 prosenttia ja seitsemäsluokkalaisista 63 prosenttia. Kaupungissa niin kutsuttua lähikouluperiaatetta ei sovelleta sitovasti, eli vaikka lapsen asuinpaikkaa lähimmän koulun tulisi olla ensisijainen opinahjo, voivat vanhemmat valita lapselleen myös jonkin toisen koulun. Uutisen mukaan vain noin neljännes pääkaupunkiseutulaisista kannattaa rajoituksia kouluvalintaan. Ja eikö vanhemmalla olekin oikeus haluta lapselleen parasta?
Hyvinvoivassa kaupungissa koulutkin ovat tasalaatuisia, ja lapsen voi olettaa saavan aivan yhtä hyvää opetusta Ressussa kuin Vuosaaressa. Kuitenkin erot koulujen välillä ovat kasvaneet, ja syynä tähän on paitsi alueellinen eriarvoistuminen (niin kutsuttu white flight), myös vanhempien harrastama koulujen kilpailuttaminen. On tietenkin olemassa erilaisia lapsen lahjoihin perustuvia erityisluokkia, kuten musiikkiluokat, joille pääsyn pitää toki olla mahdollista kaikkialta kaupungista. Tavallisten koulujen välillä ei kuitenkaan oikeasti ole niin suuria eroja kuin minä ne näyttäytyvät huolehtivan vanhemman mielikuvituksessa. Maahanmuuttajien tai vähävaraisten perheiden lapsien runsas osuus luokalla ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei lapsi oppisi järjestyshäiriöistä ja kielipulmista johtuen vaikkapa kertolaskua.
Ensisijainen tapa tasa-arvoistaa (!HUOM! ei tasapäistää) peruskouluja on järkevä ja monipuolinen asunto- sekä kaavoituspolitiikka. Oppilaaksiottoalueen sosioekonominen rakenne heijastuu kouluun, ja siksikin on olennaista rakentaa samoille alueille erikokoisia sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Kouluja voidaan tukea myös positiivisen diskriminaation tuin, kunhan sen myöntämisperusteet vain saataisiin järkevöitettyä. Tällä hetkellä tärkeänä tuen saamisen mittarina on oppilaaksiottoalueen väestöpohja, mikä ei hyväosaisimpien laittaessa lapsensa muihin kouluihin vastaa välttämättä lähellekään tosiasiallista oppilasainesta. Lisäksi satsaaminen oppilashuoltoon, kouluavustajiin ja erityisoppilaiden tukeen on hyväksi kaikille, myös parhaille ja hyvinvoivimmille oppilaille.
Lopuksi haluaisin heittää pallon koulushoppaileville vanhemmille. Onko todellakin niin, että lapsi kannattaa maahanmuuttajien tai köyhien pelossa laittaa kouluun, jonne matka on pidempi, ehkä turvattomampikin, ja josta puuttuvat kotipihan tutut kaverit? Tasa-arvoinen ja moninainen koulu on erinomainen tasa-arvoisen ja suvaitsevan yhteiskunnan tae, ja koulujen ja alueiden eriarvoistuessa hyvää tarkoittavat vanhemmat tulevat tahtomattaan vahvistaneeksi tendenssejä, joilta ovat yrittäneet lapsensa säästää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti