Vuoden 2012 kuntavaaleissa sloganini oli "Oikeus olla nuori". Opiskelin tuolloin ammattikorkeakoulussa nuorisotyötä, olin ehtinyt jo tehdä alalle työharjoitteluja ja vähän palkallistakin työtä. Sen lisäksi kävin jo tuolloin satunnaisesti opettamassa peruskouluissa.
Tuona aikana nuorista käyty julkinen keskustelu oli huomattavan ongelma- ja kontrollikeskeistä. Kampissa sijainnutta Gekko-taideteosta ympäröineet kaiteet poistettiin, koska nuoret olivat ottaneet paikan omakseen ja heidän koettiin häiritsevän kauppakeskuksen muita asiakkaita. Puhe pyöri lähinnä siinä, miten häiriköivät nuoret saataisiin siivottua pois julkisilta paikoilta kunnon ihmisten tieltä. Minua tämä diskurssi vitutti suunnattomasti, enkä tunnistanut siitä niitä lukuisia upeita nuoria, joiden kanssa työskentelin.
Näin yhdeksän vuotta myöhemmin on pakko todeta, että sloganini on nyt vielä ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin silloin viimeksi. Paitsi, etteivät kontrollipuheet ole kadonneet mihinkään, on nuorten elämä viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana hankaloitunut ja monimutkaistunut valtavasti. Koulutusuudistukset ovat johtaneet siihen, että nuoret joutuvat tekemään elämänsä ratkaisevia päätöksiä huomattavan nuorina, valmennuskursseja järjestetään yhä nuoremmille ja työmarkkinoiden epävarmuus koskettaa ensisijaisesti nuoria ikäluokkia, mikä taas näkyy toimeentulon haurautena. Ja nämä kehityskulut ovat olleet olemassa jo paljon ennen koronaa. Pandemiaa voi syyttää monesta, mutta nuorten vaikeuksien kohdalla se on lähinnä jyrkentänyt eroja: niillä, joilla meni hyvin ennen koronaa, menee todennäköisesti hyvin nytkin. Mutta entistä useampi putoaa kelkasta kokonaan.
Koronapandemia on herättänyt paljon keskustelua nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveydestä, ja hyvä niin. Samalla on vihdoin päästy puhumaan myös siitä, mikä aiheeseen vihkiytyneillä on ollut tiedossa jo kauan: mielenterveyspalveluiden resurssit ovat surkealla tolalla. Yle uutisoi vastikään itsetuhoisia nuoria olevan sairaaloissa niin paljon, että osa joutuu nukkumaan käytävillä. Jutussa HUS:n edustaja totesi sairaanhoitopiirin tilannetta "kohtuulliseksi", mikä herätti ainakin omassa somekuplassani ns. huutista. Tosiasiassa palveluihin on ollut jo pitkään todella vaikea päästä.
Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyspalvelut kaipaisivatkin kipeästi lisäresursseja. Kyse ei ole vain laitoshoidosta tai mielenterveyden avopalveluista, vaan myös matalan kynnyksen palveluista oppilaitoksissa. Nuorelle usein luontevin keino etsiä apua on oman koulun tuttu koulupsykologi tai muu ammattilainen, ja kun koulut ovat olleet etäopetuksessa, ei näitäkään palveluita ole saanut. Tulokset näemme kaikki. Onneksi resursseja on tulossa lisää: Helsinki on perustamassa aivan uusia toimipisteitä sekä lisäämässä oppilaitosyhteistyötä. Tämä on aivan erinomainen uutinen. Jatkossa on huolehdittava myös siitä, että palveluja tarjotaan eri puolilla kaupunkia ja että niihin pääsee maksutta.
Mielenterveyspalveluiden lisääntynyt tarve ei ole kuitenkaan syntynyt tyhjästä, ja nyt on korkea aika miettiä, missä mättää. Väitän, että todella suuri tekijä kehityksen taustalla on juuri se, ettei nuorella ole enää oikeutta olla nuori. Yhteiskunta paineistaa suorittamaan jo hyvin nuoresta lähtien niin, ettei nuorella yksinkertaisesti ole aikaa kasvaa ihmisenä. Olen joskus todennut, että nuoruusiän tärkein kehitystehtävä on näennäisen päämäärätön haahuilu ja lonniminen. Nuoren on yksinkertaisesti voitava luoda merkityksellisiä ihmissuhteita, pohtia omaa identiteettiään, tehdä virheitä ja oppia niistä, kasvaa ja kehittyä. Kaikki tämä vie aikaa. Ei ole yhtään kenenkään kannalta fiksua, että poltamme nuoremme loppuun jo ennen täysi-ikäistymistä.
Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus hyvään mielenterveyteen. Nyt varttuvien ikäluokkien kohdalla yhteiskuntamme on epäonnistunut surkeasti, eikä tilannetta korjata enää pelkästään lisäämällä palveluita. Uusliberalistinen, mitattaviin suorituksiin keskittyvä ja yksilön vastuuta korostava politiikka ei ole hyväksi kenellekään, mutta aivan erityisen turmiollista se on kasvaville ja aikuistuville nuorille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti