torstai 19. maaliskuuta 2020

Koronapäiväkirja: delfiineistä ja tunnetyöstä

Don't panic, but can someone check if the dolphins are still here?



Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -kirjassa delfiinit aistivat maailmanlopun kauan ennen ihmiskuntaa. Fiksut pullonokat yrittävät viestittää asiaa kaksijalkaisille, mutta kommunikaatioyritykset tulkitaan epäonnekkaasti hienoiksi tempuiksi synkkien profetioiden sijaan. Loppujen lopuksi, kun maapallo kirjassa jyrätään galaktisen ohitustien tieltä, ei delfiineillä ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kytkintä ja kiittää mennessään kaloista. Kirja on minulle aivan erityisen rakas, ja palaan siihen säännöllisesti.

Olen ollut koko viikon sairas. En tiedä, onko tämä koronaa - oireeni ovat niin lieviä, ettei testaamiselle ole tarvetta eikä lääkäriinkään ole syytä mennä hoitohenkilökuntaa kuormittamaan. Väsyneenä ja pää täynnä räkää olen suhtautunut poikkeustilaan jotenkin omituisenkin lunkisti: en ole osannut ahdistua enkä pelätä. Katsoin hallituksen tiedotustilaisuuksia, kuuntelin uutisia, luin artikkeleja ja keskustelin somessa. Hymyilin typerille meemeille.

Sitten Facebookissa tuli vastaani tämän blogin alussa siteeraamani lause ja yhtäkkiä muserruin. Minulla on ollut jo pitkään tapana lähestyä vaikeita tai monimutkaisia asioita kulttuuristen anekdoottien ja sitaattien kautta: ei ole ihan yksi tai kaksi puhetta, esseetä tai artikkelia, jotka olen aloittanut jollain (populaari)kulttuurisella sitaatilla. Niiden löytäminen myös auttaa minua käsittelemään hankalia kysymyksiä: teen mielelläni esimerkiksi terapeuttista itsereflektiota kulttuurituotteiden äärellä. Ja nyt joku teki tämän minun puolestani niin, etten olisi itse osannut paremmin.

Olin huomaamattani kerännyt viikon mittaan ahdistusta, joka odotti purkautumiskanavaa ja löysi sen. Yhtäkkiä ylitseni löi pelko läheisten menettämisestä, töiden katoamisesta ja mielenterveyden horjumisesta pitkän eristyksen aikana. Valvoin öitä, näin painajaisia, itkin.

Vähitellen kuitenkin flunssa helpotti, ajatukset järkeistyivät, Sanna Marin puhui televisiossa rauhoittavasti ja kotiin soittaessani taustalta kuului kaksivuotiaan elämäniloinen nauru. Uutiset Italiasta kertoivat, että delfiinit olivat palanneet ennen liian saastuneisiin Venetsian kanaaleihin.

Silloin tiesin, että me selviäisimme tästä.


Ei kommentteja: