perjantai 30. marraskuuta 2007

Eikö ketään edes hävetä?

Viime päivinä uutisia katsellessa on mielen vallannut aikamoinen tyytyväisyys siitä, etten ole kymmeneen vuoteen syönyt porsasta (enkä itse asiassa muutakaan lihaa).

Oikeutta eläimille -järjestön salaa kuvaamat videopätkät kotimaisilta maatiloilta ovat herättäneet ansaittua tyrmistystä. Nauhoilla näkyy huonokuntoisia, likaisia ja sairaitakin sikoja aivan liian pienissä karsinoissa. Myös kuvat siipikarjatiloilta ovat järkyttävää nähtävää: kanat ovat pienessä tilassa aivan kylki kyljessä, nokkien toistensa höyheniä. Julmaa kuin mikä.

Mikä sitten saa ihmisen kohtelemaan eläviä luontokappaleita tällä tavoin? Suuria tuotantoyksiköitä suosiva tehomaatalous ajaa ihmisen ajattelemaan eläimiä pelkkinä tuotantokoneiston osina, ei elävinä otuksina, joilla on tarpeet ja tunteet. Pienillä tiloilla eläintä on mahdollista ajatella enemmän yksilönä kuin osana kasvotonta biomassaa. Esimerkiksi suurilla sikatiloilla on jo käytännön syistä mahdotonta antaa naskien toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Sika on älykäs ja toimelias eläin, joka kärsii (sic) ahtaissa karsinoissa mittaamattomasti.

Luomutuotannossa eläimet voivat paremmin, mutta tutkimusten mukaan kansa ei halua luomua ostaa osin sen korkeamman hinnan takia. Olisiko nyt luomun markkinoinnille inhimillisenä vaihtoehtona hyvä sauma? Kyse on osin myös kauppojen nihkeydestä ottaa luomutuotteita valikoimiinsa, mikä johtaa itseään toteuttavaan ennusteeseen: ihmiset eivät halua ostaa luomua -> sitä ei ole tarjolla -> sitä ei osteta. Muualla Euroopassahan luomu on huomattavasti suositumpaa kuin Suomessa, mikä pitkälti johtuu juuri kauppojen paremmista valikoimista.

OE:n videot tulivat julki juuri sopivalla hetkellä. Kannustankin kaikkia suomalaisia boikotoimaan tänä jouluna kotimaista sianlihaa ja jättämään kinkut kauppojen hyllyille. Perinteinen joulupöytähän notkuu ihania herkkuja ilman kinkkuakin, itse odotan jo vesi kielellä imellettyä perunalaatikkoa...

torstai 29. marraskuuta 2007

Sota odotushorisontteja vastaan

Panostin eilen kulttuuriin ja kävin katsomassa ravintola Artturissa taiteilija Kari Rainerannan runoperformanssia. Mainion esityksen hän oli ystävineen saanut tälläkin kerralla aikaan, harmi vain että yleisöä oli ilmeisesti pikkujoulukaudesta johtuen poikkeuksellisen vähän.

Odotellessani esityksen alkua selailin iltapäivälehtiä. Iltalehti oli uhrannut kokonaista kaksi aukeamaa Kristian Smedsin Tuntematon sotilas - dramatisoinnille - tai tarkalleen ottaen tuohtuneiden ihmisten kommenteille. Itse en ole kyseistä teatterikappaletta luonnollisestikaan vielä nähnyt, joten en osaa sanoa sen taiteellisesta arvosta juuta enkä jaata. Ihmisten sinänsä varsin odotetut reaktiot teokseen saivat kuitenkin minut miettimään perustavanlaatuisia asioita kulttuurin luonteesta.

Kaunokirjallisen teoksen voi dramatisoida yksinkertaistetusti kahdella tavalla: joko siirtämällä mahdollisimman orjallisesti teoksen tapahtumat näyttämölle tai sitten ottamalla enemmän taiteilijanvapauksia ja muokaten teosta rohkeammin. Käytettiin dramatisoinnissa sitten kumpaa metodia hyvänsä, on oleellista muistaa että kyseessä on aina lähtötekstistään irrallinen taideteos, jota ei tule samastaa täysin alkutekstiin. Teatterin käytettävissä olevat keinot poikkeavat niin paljon kirjallisuuden vastaavista, että näytelmän arvottaminen sen mukaan, kuinka hyvin se toistaa alkutekstin on yksinkertaisesti naiivia, typerää ja osoittaa arvottajan kulttuurikäsityksen masentavan suppeaksi.

Smedsin teoksen vastaanotossa mielenkiintoista on, että juuri kukaan kritisoijista ei vertaa teosta Linnan romaaniin, vaan Edvin Laineen elokuvaan, joka jo siis on tulkinta pohjatekstistä. Kriitikot tulevat näin tehdessään oikeuttaneeksi vain yhden tavan tulkita sinänsä monisyistä kirjaa. Niin hieno kuin tuo filmatisointi onkin, on surullista miten se vielä tänä päivänäkin ohjaa suuren yleisön odotuksia noin voimakkaasti.

Olen ymmärtänyt, että Smedsin tulkinnassa Tuntematon on revitty aika lailla pirstaleiksi ja koottu sitten uudestaan niin, että se tulee analysoineeksi paitsi sotaa an sich myös nykypäivää. Tällainen dekonstruktio on parhaimmillaan hyvin hedelmällistä, sillä se pakottaa katsojansa ajattelemaan. Totunnaista tulkintaa on helppo katsoa pohtimatta lainkaan teoksen merkitystä ja sanomaa. Smedsin näkemykseen ei varmasti voi suhtautua neutraalisti.

Taidetta täytyy aina vähän väliä pikkuisen ravistella, muuten se lakkaa olemasta taidetta muuttuen pelkäksi toisteiseksi mielihyvän tuottamisen mekanismiksi.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Seis Jungner, annan kohta ylen

Suomen Yleisradiossa eletään jälleen kerran muutoksen aikoja. Eilen Ylen hallintoneuvosto päätti lakkauttaa nuorisokanava Yle Extran, ja irtisanomisiakin on luvassa. Myös ruotsinkielisen radiokanavan Yle X3M:in kohtalo oli vaakalaudalla, mutta se onneksi säästyi.

Suomesta on etenkin MoonTV:n lopettamisen jälkeen puuttunut televisiokanava, joka aidosti vetoaisi nuorisoon ja esittäisi mielenkiintoista populaarikulttuuriohjelmaa parhaaseen katseluaikaan. Yle Extra tuntuikin iskevän juuri oivalliseen markkinarakoon: kanava on esittänyt muun muassa suoraa nuorisokulttuuriin keskittyvää Extra Large -ohjelmaa, konserttitaltiointeja, musiikkivideokoosteita ja satunnaisesti myös sellaista urheilua, joka ei pääkanaville mahdu. Itsekin olen monta monituista kertaa löytänyt itseni Extran parista, sillä rennosti mutta ammattitaitoisesti toimitettua populaarikulttuuriohjelmaa ei muualta löydy. Juuri tällaista kanavaformaattia olin kaivannut pitkään, enkä taatusti ollut yksin.

Extran lopettamispäätös tuntuu harvinaisen hätiköidyltä ratkaisulta, sillä kanava haki vielä muotoaan eikä koko sen potentiaalinen katsojakunta ollut taatusti vielä löytänyt tietään kanavan ohjelmien pariin. On irvokasta lopettaa vielä osin keskeneräinen kanava, jolle on selkeä sosiaalinen tilaus. Yleisradiolla on valtiorahoitteisena organisaationa myös kansansivistyksellinen tehtävä. Talossa ollaan ilmeisesti jumahdettu ajatuksen tasolla vuosikymmenten taa, eikä osata nähdä populaarikulttuurin tuntemusta osana nykyaikaista yleissivistystä. Yleisradion tulisi myös palvella kaikkia kansalaisiaan ikään katsomatta. Mutta mitä katsoo teini, joka on jo kasvanut lastenohjelmille liian suureksi mutta ajankohtaisohjelmat ja draamasarjat eivät vielä jaksa kiinnostaa? Ei ole ihme, että tämä ikäluokka katsookin lähes poikkeuksetta kaupallisia kanavia.

Huomattavan härski oli myös hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Sasin toteamus, että kyllä näille Extran parhaille ohjelmille joku esityspaikka löydetään. Veikkaanpa, että esimerkiksi Extra Largea ei tulla jatkossa näkemään prime timessä, vaan se tyrjätään (pohjalainen murresana, joka tarkoittaa asian siivoamista piiloon niin, ettei sitä enää löydä) jonnekin arkiöiden pikkutunneille.

Tätä uudistusta en suostu purematta nielemään. Älä sinäkään, vaan allekirjoita adressi kanavan puolesta osoitteessa http://www.got.to/pelastayleextra

maanantai 26. marraskuuta 2007

Isoveli valvoo



"Söit sitten aivoton rääpäle meikäläisen kalkkunaleikkeet, kohta pistän pentukarvat pöllyämään..."

Siskoni iso Suti-kolli on ollut viikonlopusta asti porukoilla vieraisilla ja aikamoiset myllyt olivat kuulemma aluksi saaneet aikaan - pikkukissa haluaisi leikkiä, mutta iso on kovin tarkka sosiaalisesta intiimialueestaan. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen kanssakäyminen on jo pääosin sopuisaa...

Ja viikon kuningataridea-palkinto menee...

...(rummun pärinää)... Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle, joka suuressa viisaudessaan männäviikolla lausahti, jotta pääkaupunkimme keskustassa pitäisi autoilua lisättämän.

Mariaanien haudan syvyinen uuh.

Pajunen on onnistunut näkemyksellään nostattamaan aikamoisen myrskyn, eikä syyttä. Siinä missä muualla Euroopassa on vallitsevana tendenssinä nimenomaan rajoittaa keskusta-autoilua (esimerkkinä vaikkapa Tukholman tietullit, joista on saatu erinomaisia kokemuksia), lähtee Pajunen täysin eri linjoille kuunnellen ainoastaan rahan puhetta. Pajunenhan perustaa väitteensä ajatusmalliin, jonka mukaan kaupunkikeskustan pitäminen elävänä vaatii ostovoimaisia kansalaisia ja kun tällaiset ensiluokkaiset veronmaksajat tuppaavat kulkemaan autolla, on heidän liikkumisensa tehtävä mahdollisimman helpoksi.

Siinä Pajunen on oikeassa, että kaupunki ei pysy elävänä ilman ihmisiä. Ihminen on myös mukavuudenhaluinen eläin, joten liikkumisen paikasta a paikkaan b tulisi olla mahdollisimman helppoa, joustavaa ja huokeaa. Dekonstruoidaanpa Pajusen premissejä tässä illan ratoksi. Suomessa auto on toki statussymboli, ja julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen katsotaan monesti toisen luokan kansalaisten liikuttelemistavaksi. Asianhan ei toki tarvitsisi olla ollenkaan näin. Miksi ei kehitettäisi joukkoliikennettä niin, että se todella palvelisi kaupunkilaisia ja olisi vielä edullistakin? Asenteet eivät muutu hetkessä, mutta liikennesuunnittelun ja positiivisen imagomarkkinoinnin keinoin niihin on mahdollista vaikuttaa.

Minusta on käsittämätön ajatusmalli, että kaupungissa pitäisi välttämättä päästä joka paikkaan autolla. Eivät ne maksukykyiset asiakkaat jätä menemättä kauppaan, vaikka sitä varten joutuisikin vähän jalkapatikassa taivaltamaan. Entä shoppailukulttuuri? Eivät kai kaupasta toiseen liikkuvat ostoholistit vaihda autonsa paikkaa koko ajan. Monesti kuulee Tampereella puhetta myös kävelykatujen keskustan elinkeinoelämää näivettävästä vaikutuksesta. Ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Kuninkaankatu on erittäin suosittu ostoskatu, jonka liiketilat ovat haluttuja.

Itse olisin valmis rajaamaan Tampereen keskustasta kokonaan yksityisautoilun pois niin, että tietyille alueille olisi pääsy ainoastaan julkisilla kulkuvälineillä, jalan tai polkupyörällä. Keskusta-alueen viihtyisyys ja vetovoima kasvaisi huomattavasti, kun siellä liikkuessa voisi keskittyä olennaiseen vailla turhaa stressiä vaikkapa parkkipaikan etsimisestä. Ilmanlaatukin paranisi huomattavasti, kun autojen päästöt vähenisivät radikaalisti. Tuskinpa Pajunenkaan Helsinkiin haluaa smog-ongelmaa.

torstai 22. marraskuuta 2007

Suomesta jalkapalloyhteiskunta, tai ainakin jotain sinne päin

Eilen varmistui, että Suomen jalkapallomaajoukkue ei pelaa seuraavissa(kaan) EM-kisoissa. Katselin peliä kaverieni kanssa Kalevassa pub Väinämöisessä, missä tunnelma olikin sopivan virittynyt oikealle taajuudelle - siitä kiitos. Loppuvihellyksen jälkeen en oikeastaan ollut surullinen, olo oli vain sanoinkuvaamattoman tyhjä. Näinkö tässä taas kävi?

Huuhkajien menestys kansainvälisillä kentillä tuntuu kuitenkin nostattaneen Suomessa ennennäkemätöntä futiskiimaa. Suomihan on yksi niitä harvoja maita maailmassa, joissa jalkapallo ei ole suosituin urheilulaji - Härmän häjyt seuraavat mieluummin kotisohvillaan ja katsomoissa, kun isot miehet tappelevat kaukalossa littanasta mustasta esineestä. Viime vuosina myös suomalaisten seurajoukkueiden eteneminen pitkälle eurocupeissa, viimeisimpänä Tampere Unitedin Mestareiden liiga -taival, on ollut omiaan herättämään suuren yleisön kiinnostusta kuningaslajia kohtaan. Kesällä iltapäivälehdet julkaisivat monien sivujen mittaisia juttukokonaisuuksia joukkueista, millaista en muista nähneeni ainakaan vuosikausiin.

On surullista, miten monet jalkapallosta pitävät ihmiset suhtautuvat yhä negatiivisesti kotimaiseen futikseen ja kutsuvat sitä pejoratiivisesti potkupalloksi tai suomipotkikseksi. Ehkäpä viime aikojen menestys saa edes muutaman kriitikon muutamaan näkemyksiään kotoiselle jalikselle myönteisiksi. Menestys luo kiinnostusta, joka puolestaan ruokkii menestystä.

Rääpäle värikuvassa


Isäukko lähetti Reiskasta kuvamateriaalia, josta tässä makupala. On se niin hillittömän pieni, kamala ikävä on jo karvaista purisijaa.

tiistai 20. marraskuuta 2007

Kissoista, Alkon lakosta ja vähän Huuhkajistakin

Otin kesken Tamyn hallituskähmintöjen itselleni hieman omaa laatuaikaa ja reissasin viikonlopuksi vanhempieni luo Turkuun. Pääasiallisena vaikuttimena pikalomalle oli torstaipäivällä isukin ja äitiliinin luo kotiutunut Reiska-kolli - tietystihän pentua piti heti päästä lulluttamaan. Rääpäle tuntui kovasti nauttivan rapsuttelusta meikäläisen sylissä, ja yhdessä sorvasimmekin sopivia teesejä kuntavaalikampanjaani ajatellen: kissanminttu R-kioskeihin ja paljousalennukset lelurotille.

Kissanpentu massun päällä oli mielenkiintoista katsella televisiosta, miten ihmiset jonottivat Helsingissä Alkoon. Minusta on käsittämätöntä, miten muutaman päivän lakko voi saada suomalaiset aivan sekaisin. Alkon lakon tiimoilta olisikin ollut hyödyllistä itse kunkin pohtia omaa alkoholinkäyttöään, vaikkei mitään ongelmaa asian kanssa olisikaan. Onko se perjantaipullo ihan välttämätön vai voisiko vaihteeksi tehdä jotain muuta, mennä vaikka lenkille, elokuviin, teatteriin, tehdä käsitöitä, käydä mummolassa kylässä tai ihan mitä vain?

Suomalainen päihdekulttuuri on harvinaisen kaksinaismoralistinen. Meillä elää yhä vahvana kieltolain juopottelua paheksuva henki, mutta toisaalta alkoholi kuuluu meillä elimellisenä osana kaikkeen ilonpitoon. Absolutisteja kummastellaan, mutta toisaalta päihdeongelmaisiin suhtaudutaan halveksuen ja sosiaalisin sanktioin, mikä saa monet peittelemään ongelmiaan ja hakeutumaan hoitoon aivan liian myöhään. Tässä tarvittaisiin nyt totuttujen mallien dekonstruktiota ja kriittistä tarkastelua. Miksi toimimme niin kuin toimimme, ja voisimmeko toimia toisin?

Uskon vahvasti niin sanotun Sapir-Whorf -hypoteesin todenperäisyyteen. Tämän ajatuskehikon mukaan kieli määrää todellisuutta, eli se, millaista kieltä käytämme ja miten sen avulla jaamme maailman merkityksellisiin osiin, vaikuttaa siihen miten maailma meille on. Olen pitkään rutkuttanut esimerkiksi siitä, miten ylioppilaskunnan edustajiston kokousten jälkeen mennään aina "edarikaljoille" - ilmaisuun on sisäänrakennettuna oletusarvo, että kaikki juovat alkoholia. Tällaisten ilmauksien olemassaolo kielii mielestäni paljon kulttuuriimme sisäänrakennetuista oletuksista, joita pitäisi voida tarkastella kriittisesti ja muuttaa. Pienet asiat voivat olla yllättävänkin merkityksellisiä.

Niin. Tämä viikko on alkanut pohdiskelevissa merkeissä, huomenna valitaan Tamylle uusi hallitus ja sitä väännettäessä on tullut vietettyä puhelimessa tovi jos toinenkin. Huomenna sitten sanon hyvästit aika lailla lopullisesti myös yo-kuntatoiminnalle - aika aikaa kutakin - ja seuraan illalla into piukassa Huuhkajien marssia Alpeille.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Täältä tullaan!

Katsokaa ja ihmetelkää, olen perustanut blogin. Tänne tuleepi jatkossa mietteitäni maailman menosta ja kuulumisiani. Hyvää kannattaa odottaa!