tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tuulesta ja halkojista

Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna kohtalaisen näyttävästi Vasemmistoliiton puoluevaltuustosta. Tärkeimpänä syynä tälle oli tietenkin käynnissä oleva puheenjohtajakisa, mutta oma huomioni kiinnittyi ilkamoivaan sävyyn kirjoitettuun kainalojuttuun.
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä kävi puhuri menneisyydestä. 
Rauhanliike ja sosialismi palasivat keskusteluun. Kaivattiin talousmallia, jossa puolueen tavoitteet voisivat toteutua.
Vasemmiston leimaamisessa menneisyyden vangeiksi ei sinänsä ole mitään uutta. Viime aikojen tapahtumien valossa on kuitenkin täysin järkevää kysyä, kuuluvatko nämä ajatukset sittenkään menneisyyteen.


Aloitetaan sosialismista. Sähköverkkoja hallinnoivan Carunan hinnannostot ovat puhuttaneet laajasti ympäri Suomen ja ne on koettu epäoikeudenmukaisina. Samalla on peräänkuulutettu tällaisten yhteiskunnan toiminnan kannalta olennaisten yhtiöiden valtio-omistusta: ongelmahan juontaa juurensa juuri yhtiön myyntiin. Mitä muuta tällaiset puheet ovat kuin sosialismia? Samoin monet terveydenhuoltonsa yksityistäneet tai ulkoistaneet kunnat ovat palauttaneet palveluita omaksi toiminnaksi, koska julkisesti tuotettu palvelu on osoittautunut halvemmaksi.

Jatketaan päivän kuumaan puheenaiheeseen. Onko todellakin niin, ettei rauhanajattelulla ole nykymaailmassa mitään sijaa? Olemmeko todellakin siirtyneet ajanjaksoon, jossa kaikkien sota kaikkia vastaan on täysin hyväksyttävä tilanne? Tätäkö me todella haluamme, vaikka silmä silmästä sokeuttaa koko maailman?

Näin Brysselin terroritekojen päivänä ajatus rauhasta on tietenkin kaukainen ja vaikea. Kuitenkin on aidosti hämmentävää, ettemme voi edes puhua rauhanliikkeestä ilman irvailua, puhumattakaan aseidenriisunnasta tai ydinaseiden totaalikiellosta. Lisäksi seuratessa kotoisten maahanmuuttokriitikoiden ja siipeilijöidensä ulostuloja käy mielessä, että tätäkö he oikeasti kaipaavat, terroria ja sotaa, jolla oikeuttaa rasistiset ja vihamieliset näkemyksensä? Kyynistä, nihilististä ja vastenmielistä politiikkaa, jossa viattomien uhrien kärsimyksellä ei ole mitään väliä kunhan päästään hieman rinkimasturboimaan haudoilla samanmielisten kesken.

Maailmalla käy taantumuksellinen puhuri, mutta sitä ei puhalla vasemmisto. Sen sijaan kansainvälinen vasemmisto voisi toimia tuulenhalkojana vaatien diplomatiaa ja ihmisoikeuksia. Surullista, miten idealistisilta tällaiset ajatukset kuulostavat nykypäivänä.

Ei kommentteja: