perjantai 25. maaliskuuta 2016

Miksi siitä on puhuttava

Sosiaalisessa mediassa on puhututtanut kovasti 11-vuotiaan Valtterin esiintyminen televisiossa. Valtteri kertoi rohkeasti, miten ikävältä rasistinen kiusaaminen tuntuu ja kosketti monia. Ohjelma synnytti myös hieman omituisen sivujuonteen: ympäri nettiä on pohdittu, miksi ihmeessä rasistisesta kiusaamisesta pitää tehdä niin suuri numero. Lapsethan ovat kiusanneet toisiaan maailman sivu milloin mistäkin syystä, miksi ihmeessä n**kerittely sun muu olisi jotenkin eri asia?

Olen näiden keskustelijoiden kanssa tietenkin aivan samaa mieltä siitä, että kiusaaminen ylipäätään pitää tuomita jyrkästi ja siitä pitää puhua. Siitä huolimatta rasismilla ja muulla kiusaamisella on eroja, joita on syytä selventää.


Itse olen rankasti koulukiusattu lukuisista eri syistä. Kasvojani on pilkattu rumiksi (on vaikea keksiä niistä kohtaa, johon ei olisi puututtu), ruumiinmuotojani on kommentoitu tavoilla, joita en halua tässä toistaa, pituudestani johtunut kömpelöyteni oli yleinen vitsin aihe kuten myös silmälasini ja puhevikani. Kannan traumoja kokemuksistani luultavasti koko loppuelämäni. Ne eivät kuitenkaan kävele minua enää vastaan kuin korkeintaan omassa mielikuvituksessani.

Se, että olen jonkun mielestä ruma, ei ulotu minua pidemmälle: pilkka koskee vain minua, ei esimerkiksi vanhempiani, sisartani, kansaani tai uskontokuntaani. Minuun ei myöskään liitetä rumuuteni lisäksi mitään muita määreitä: joku saattaa ajatella sen johtuvan laiskuudesta tai huonosta mausta, mutta siinähän ajattelee. Minun ei todennäköisesti rumuudestani johtuen oleteta olevan myös tyhmä, yhteiskunnan vapaamatkustaja tai muuten epäilyttävä. Jos minulle huudellaan asiattomasti tai minua huoritellaan kadulla, se kohdistuu vain minuun, ei minuun jonkin viiteryhmäni edustajana. Lisäksi kukaan ei ole koskaan vaatinut minua poistettavaksi kotimaastani rumuuteni, silmälasieni, puhevikani tai kömpelyyteni takia. Kansalaisuuttani ei ole kyseenalaistettu, saati oikeuttani opiskella, tehdä työtä tai elää siellä missä haluan.

Väännetään vielä rautalangasta. Rasistinen nimittely ei kohdistu vain yksilöön vaan koko hänen oletettuun yhteisöönsä. Rasistinen nimittely olettaa asioita ennalta: koska olet tietyn värinen, kannat automaattisesti myös monia muita ominaisuuksia, joihin et pysty itse vaikuttamaan ja jotka eivät muutu. Kiusaamisen taustalla ovat yleensä muutenkin yhteisölliset arvostukset, mutta harvoin ne ovat niin totaalisia kuin rasismin kohdalla. Lisäksi, jos kiusaamisesta huolissaan olevien aikuisten tapa lähestyä asiaa on näin rakentava, olen aidosti huolissani siitä, ymmärretäänkö rasistinen nimittely edes kiusaamiseksi ja puututaanko siihen oikein. (Kuvankaappaukset Rajat kiinni -kansanliikkeen facebookryhmästä, klikkaa nähdäksesi isompina.)




Rasismi on aikuisten maailman ilmiö, joka heijastuu lasten arkeen kiusaamisena, syrjimisenä ja ennakkoluuloina. Sen typistäminen pelkäksi lasten väliseksi nokitteluksi väistää aikuisten vastuun ennakkoluulojen synnyttäjinä. Ja juuri tästä syystä rasismista on puhuttava erikseen, myös kodeissa ja kouluissa. 

Ei kommentteja: