Hyvät ystävät, valmistuneet,
opiskelutoverit
Olen opintojeni aikana tavannut
aloittaa kaikki harjoitustyöni sitaateilla, enkä aio tehdä
poikkeusta tälläkään kertaa. Tämä lainaus on eräästä
mielikirjastani, Anthony Burgessin Kellopeliappelsiinista. Sitaatissa
vankilan pappi puhuttelee telkien taakse joutunutta kirjan päähenkilö
Alexia, jota lainauksessa puhutellaan vankinumerolla.
”Hyvyys tulee jokaisesta itsestään, 6655321. Hyvyys on sellainen
asia, joka valitaan. Kun ihminen ei voi valita, hän lakkaa olemasta
ihminen.”
Jossain vaiheessa opintojaan jokainen
tuleva yhteisöpedagogi joutuu pohtimaan omaa kasvatustietoisuuttaan.
Itse voin sanoa, että tuo siteeraamani kirja räjäytti omani.
Kirjassa arvosteltiin rajusti kirjoitusaikana vallinnutta
behavioristista, mallioppimiseen perustuvaa kasvatuskäsitystä,
mutta sen sanoma on pätevä yhä nykypäivänäkin. Kärjistetysti
ja mutkia oikoen viesti on tämä: nuoren on saatava kokeilla
rajojaan, vaikka kokeilun tavat saattaisivatkin vaikuttaa aikuisista
vierailta, jopa vastenmielisiltä. Nuoren on löydettävä itse oma
tiensä, hänen on saatava tehdä valintansa itse.
Meitä ympäröivä maailma on
tulvillaan puhetta yksilöllisyydestä ja yksilönvapaudesta. Nämä
eivät kuitenkaan koske kaikkia samalla tavalla, edes täällä
Suomessa. Monelle nuorelle maailma näyttäytyy kieltojen ja
rajoitusten täyttämänä ei-ei-maana, jossa opintoaikoja rajataan,
sosiaaliturvaa ja palveluita leikataan, työtä tai
harjoittelupaikkaa ei löydy eikä edes kauppakeskuksissa ei saa
oleskella ostamatta mitään. Puhumattakaan siitä, mitä paineita
julkisessa puheessa asetetaan tuleville sukupolville, ja lisätään
soppaan vielä ihan kaikenikäisiin kohdistuvat kielteiset
kulttuuriset ilmiöt, kuten rasismi, seksismi ja homofobia. Tilanne
vaatii selvästi yhteisöpedagogia.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
kampanjoi taannoin kieliopillisesti epämiellyttävällä lauseella
”Presidentti on työ”. Tätä hieman vääntäen uskallan
väittää, että yhteisöpedagogi ei ole työ, yhteisöpedagogi on
asenne. Yhteisöpedagogi on lähimmäisenrakkauden ammattilainen,
jonka ammatillista kasvua ei voi erottaa henkisestä kasvusta edes
teoreettisesti. Yhteisöpedagogina toimimista ei voi lähestyä
pelkkien ammattinimikkeiden tai työnkuvausten kautta, vaan
yhteisöpedagogi on leimallisesti kokovartalohumanisti ja
mahdollistaja. Yhteisöpedagogi etsii vapauksia sieltä, missä muut
näkevät vain rajoituksia: mahdollisuuksia sieltä, missä muiden
silmissä on vain torjuntaa.
Yhteisöpedagogi näkee jokaisessa
ihmisessä ihmisen ja toimii siten, että mahdollisimman monella
olisi mahdollisuus valita – ja vieläpä valita hyvyys. Toimimmepa
sitten nuorisotyössä, järjestöissä tai monikulttuurisuuden
kysymysten parissa, meillä on tehtävä.
Koska pidän paitsi sitaateista, myös
kauniisti kaareutuvista draamallisista muodoista, aion myös lopettaa
tämän puheeni sitaattiin. Saila Susiluoto päättää runonsa Satu
Ounasjoesta näin: ”Vapaus on tuuli, ihminen sen kello, valitsee
vapaudestaan vain vähän.” Meidän tehtävämme maailmassa on
luoda ihmisille mahdollisuuksia valita enemmän: enemmän vapautta,
enemmän hyvyyttä, enemmän ihmisyyttä.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti