lauantai 5. joulukuuta 2015

Etuoikeutetut monologit

Sosiaalinen mediani on täyttynyt tänään dialogista monella tasolla. Keskustelun herättäjänä toimi Helsingin Sanomissa tänään julkaistu essee, jossa peräänkuulutettiin dialogia ääripäiden välille ja muistutettiin esimerkiksi Nelson Mandelasta. Teksti herätti monissa tovereissani suoranaista raivoa, ja kenties napakimmin sen ongelmat tiivisti Pontus Purokuru Kansan Uutisten blogissaan. 

Onnistuin eilen pääsemään osaksi hyvin mielenkiintoista "dialogia". Talouselämä-lehti julkaisi verkkosivuillaan artikkelin SPR:n toiminnasta turvapaikanhakijoiden parissa, ja linkin ilmestyttyä myös lehden Facebookiin olivat haaskalinnut heti paikalla. Suomen Punaisesta Rististähän on tullut viime aikoina rasist... anteeksi, maahanmuuttokriittisten piireissä "mokutusbisneksen" symboli, ja sitä vastaan on hyökätty niin netissä kuin kaduilla. Myös järjestön työntekijöitä ja vapaaehtoisia on uhkailtu.



Kävin keskustelussa huomauttamassa, että SPR tekee paljon muutakin tärkeää ja että nämä kriitikot varmasti onnettomuuteen jouduttuaan kieltäytyvät myös verensiirrosta, koska Veripalvelua pyörittää likainen SPR. Saamani kommentit kääntyivät noin nanosekunnissa raiskauksiin ja minua kehotettiin muun muassa tunkemaan reikäni väliin kun jossain maahanmuuttaja raiskaa, jotteivät "kolmannet osapuolet joutuisi kärsimään". Olenhan, koska puolustin SPR:ää, vastuussa kaikista maahanmuuttajien Suomessa tekemistä rikoksista.

Käytännössä sosiaalisen median suosituilla palstoilla käytyä maahanmuuttokeskustelua ei ole pitkään aikaan kyennyt kutsumaan dialogiksi. Se on muuttunut huutokilpailuksi siitä, kuka saa tuutattua monologiaan linjoille näyttävimmin ja muista välittämättä. Silmiinpistävää tässä on se, että keskustelua ani harvoin käyvät ne, joita keskustelu varsinaisesti koskee. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset, etenkin naiset, osallistuvat keskusteluihin erittäin harvoin ja ymmärrän sen hyvin: en minäkään haluaisi kuulla muiden kertovan, miten monella tavalla olen vääränlainen enkä itse asiassa saisi edes asua täällä.

Feministisissä ja antirasistissa keskusteluissa puhutaan usein etuoikeuksista ja niiden hahmottamisesta. Pidetään tärkeänä, että sorretut ja syrjityt saavat äänen ja oletetaan, että etuoikeutetussa asemassa olevat ymmärtävät tarpeen vaatiessa väistää. Suomalaiset nettikeskustelut näyttäytyvät usein tämän antiteesinä: niissä etuoikeutetut, yleensä valkoiset miehet, kilpailevat siitä, kuka nokkelimmin sanakääntein solvaa sorrettuja. Niin kauan kuin tämä ihmisryhmä ei suostu luopumaan diskursiivisesta vallastaan edes rahtusta, ei aito dialogi ole mahdollista.

Talouselämän toimitus osoitti harvinaista ryhdikkyyttä poistamalla edelläkuvaamani keskustelun ja perustelemalla asian. Luonnollisestikaan öyhöttäjät eivät tätä päätöstä hyväksyneet, vaan syyttivät lehteä sananvapautensa viemisestä. Öyhöttäjät eivät vain ole ymmärtäneet, ettei yhtään millään medialla ole velvollisuutta julkaista kaikkea, mitä sen sivuille suolletaan. Eihän kaikkia lehtiin lähetettyjä mielipidekirjoituksiakaan julkaista, ja niitä vielä editoidaan. Sitä kutsutaan toimittamiseksi, ei sensuuriksi. Ja mikä olennaisinta, käyttämällä sananvapauttaan rasistiseen ja seksistiseen metelöintiin meuhkaajat kaventavat muiden sananvapautta.

Ei kommentteja: