torstai 22. syyskuuta 2011

Billy Elliot ja äijäjooga

Ihmisillä on kummallinen viehtymys sukupuolittamiseen. Onhan aivan luonnollista, että tytöt puetaan vaaleanpunaiseen ja laitetaan harrastamaan klassista balettia, siinä missä pojat rymyävät kuralammikoissa ja pelaavat lätkää. Tosiasiassa maailma ei ole näin yksioikoinen: vaikka toki moni pikkutyttö pitääkin "tyttömäisistä" ja poika "poikamaisista" asioista, saattavat lasten mieltymyksiin kohdistuvat aikuisten oletusarvot ohjata esimerkiksi harrastusvalintoja lasten omien intressien ja taipumusten vastaisesti. Hyvä esimerkki tästä on brittiläinen Billy Elliot -elokuva, jossa työväenluokkainen isä ei suostu hyväksymään poikansa "feminiinistä" tanssi-innostusta. Leffa tuli väistämättä mieleeni, kun luin tämän Ylen uutisen pojille suunnatuista tanssitunneista. Idea sinänsä erilaisesta, rokimmasta tanssista on ihan hyvä ja kannatettava, mutta taustalla lymyää epäilyttävä heteroseksismi.

Poikien tanssitunnilla harrastajia motivoidaan vauhtileikkien ja pojille sopivan musiikin avulla. Minna Palokangas-Sirviö kuvailee, että poikien maailmassa, samoin kuin tanssitunnilla tulee esille rajuus. Esikuvat tulevat taistelumaailmoista.
- Käytämme paljon räp-musiikkia. Se on tullut kadulta, miesten maailmasta. Liikkeet, liiketyyli ovat vahvempia ja selkeämpiä kuin tyttöjen tanssissa. Tyttöjen kanssa tekniikkaa hiotaan jo paljon aiemmin. Poikien tekniikka on breakin, hiphopin ja nykytanssin sekoitusta.
Mitä ihmettä on "pojille sopiva musiikki"? Ja miksi pojilla on oikeus "olla poikia", leikillisiä pidempään, kun tyttöjen kanssa "tekniikkaa hiotaan paljon aiemmin"? Ja tärkeimpänä kysymyksenä, miksi jako erilaisiin tanssitapoihin tehdään sukupuolen eikä kiinnostuksen ja kyvykkyyden mukaan? Tokihan on hienoa, että myös pojat ovat löytäneet tanssin, mutta miksi tässä pitää sukupuolta erikseen korostaa? Kyse taitaa olla vähän samanlaisesta ilmiöstä kuin äijäjooga: vaikkei joogalla ole sukupuolta (ja esimerkiksi oman lajini astangan perustaja, guru Sri K. Pattabhi Jois oli mies), mielletään se silti naisten harrastukseksi. Mieheyttä korostamalla tehdään ero perinteiseen joogaan ja tanssiin, joiden harrastaminen saattaisi tuoda habitukseen epäilyttävää feminiinisyyttä. 

Lasten harrastuksiin pitäisi voida suhtautua avoimin mielin, ilman keinotekoisia sukupuolen määrittämiä rajoitteita. Valistuneen vanhemman voi vain olla vaikea tehdä fiksuja valintoja, jos harrastusten ohjaajien käsitys sukupuolesta on normatiivinen ja kankea. Lapsia pitäisi kuitenkin kohdella ensisijaisesti lapsina, ei tyttöinä ja poikina, joilla sukupuolensa vuoksi olisi muka automaattisesti tietynlaisia taipumuksia.

1 kommentti:

Sarsa kirjoitti...

Tuo sukupuolen mukainen värikoodaus on muuten varsin mielenkiintoinen tapaus. Koulussa just jutusteltiin siitä. Alunperinhän punainen on ollut nimenomaan miesten väri juontuen Mars-jumalan tunnusväristä! Sininen väri on tullut miehiseen käyttöön sit myöhemmin 'siniverisyyden' merkkinä.