sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Annoin pikkusormen jne.

Vanhan sanonnan (ja Aki Sirkesalon iskusävelmän) mukaan pirulle ei parane pikkusormea antaa, sillä näjetsen on paha tapa napata mukaansa koko käsi siinä imussa. Lausahdus sopii erinomaisesti keskusteluun ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, sillä kuka ihan oikeasti olettaa, että tämä jää tähän? Nyt kun pää on avattu ja kolme yliopistoa ottaa maksut käyttöön tietyissä koulutusohjelmissa, lienee vain ajan kysymys koska ilmiö leviää ensin kaikkiin vieraskielisiin koulutusohjelmiin ja vähin erin koskemaan kaikkia opiskelijoita, kaikilla koulutusaloilla.

Nykyistä korkeakoulupolitiikkaa seuratessa tulee monesti hyvin epätoivoinen ja jopa absurdi fiilis. Ensin ulkopuolisen rahoituksen salliminen (ja siitä yhteiskunnan varoilla palkitseminen), mikä on jo paikoin johtanut koulutusalojen lakkauttamiseen: kenen leipää syö sen lauluja laulaa. Yliopistojen sivistysluonne murenee, kun kaikki tapahtuu talouden ehdoilla. Jo nyt ahtaimmalla ovat humanistiset tiedekunnat, joiden oppiaineilla harvemmin on bisnestä tehty.

Tulevaisuudessa siintää kauhukuvana suomalainen yliopisto, jossa opiskellaan vain bisnesorientoituneita kauppatieteitä ja teknisiä aloja. Opiskelija-aines on ihastuttavan homogeenista, sillä köyhän kakaralla ei ole korkeakouluihin lukukausimaksujen vuoksi mitään asiaa. On oireellista kuulla samojen ihmisten puolustelevan lukukausimaksuja ja puhuvan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kuulu sitaatti Eläinten vallankumouksesta hiipii väkisin mieleen.  

Niinjoo, ja vähän arkisempaa pikkusormenantoa vielä tähän loppuun. Tamysta aikanani hilpaistessani vannoin tassu Linnunradan käsikirjalla, etten enää koskaan tunge rähmäkäpälöitäni opiskelijapolitiikkaan. Toisin kävi, ja nyt ollaan sitten HUMAKOn edarin vpj ja ammattikorkeakoulun hallituksen varajäsen.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Duunarin piperryslisä

Meksikon ilmastokokous lähestyy, ja varsin yllättävätkin tahot ovat päätyneet asiasta loihe lausumaan. SAK vaatii tämänpäiväisessä ulostulossaan työntekijälle tukea, mikäli hänet irtisanotaan ilmastopoliittisista syistä. Ilmastopolitiikan vaikutukset työllisyyteen on toki hyvä huomioida ja niihin on hyvä varautua. Kuitenkaan en ihan ymmärrä, mitä tässä haetaan: eikö irtisanotuille kuulu sosiaaliturva kuten ansiosidonnainen päiväraha riippumatta siitä, mistä syystä hänet kilometritehtaalle lähetetään? Ja eivätkö nuo mahdollisesti ilmastopolitiikan nimissä tapahtuvat leikkaukset ole juuri niitä toiminnallisia ja taloudellisia syitä, joiden perusteella voidaan myöntää muutosturva? Vai haetaanko tässä jotain erityistä viherpiperryslisää ja yritetään samalla rivien välissä kertoa, miten hanurista SAK:n mielestä koko nykyinen ilmastopolitiikka on?

Keskustelu ilmastokysymyksistä ay-väen kanssa tuntuu usein pään seinään hakkaamiselta: tuntuu, ettemme puhu edes samaa kieltä. Olisi hyvä ymmärtää, että ilmastonmuutoksen vuoksi tapahtuvat työelämän muutokset eivät ole väistämättä vain negatiivisia: esimerkiksi uuden ympäristöystävällisen teknologian ja energiatehokkuuden kehitystyöhön tarvitaan osaamista, jota meiltä Suomesta taatusti löytyy. Ja pitäähän jonkun ne tuulivoimalatkin rakentaa.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Edustusvaimoilua

Partnerini meni ja pokkasi sitten Vuoden Mediakasvattaja -palkinnon. Palkinto jaettiin koulujen aikakauslehtipäivänä 11.11. A-lehtien tiloissa, ja minäkin olin paikalla kameroineni. Tilaisuudessa puhuivat karvapään lisäksi psykologian professori Göte Nyman ja opettaja, kolumnisti Arno Kotro. Brunssi oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Ennen varsinaista tilaisuutta urosta haastateltiin Ylen Aamu-tv:hen ja tässä odotellaan puhelua. Laskiko kukaan, kuinka monta kertaa herra onnistui käyttämään täytesanaa "tota"?
 Sitten päästiin auditorioon varsinaiseen tilaisuuteen. Herra muisti minuakin kiitospuheessaan: taisi olla ihan ensimmäinen kerta, kun minua koskaan missään kutsutaan "media-alan ammattilaiseksi". Ylisanoja.


Kukkiakin saatiin, tai jotain sinne päin.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Rauhaa, rakkautta ja torkkupeittoja

Kansanedustajille ja heidän avustajilleen hankituista torkkupeitoista on noussut melkoinen myrsky vesilasissa. Kansan syvien rivien on toki oikeutettua närkästyä moisesta rahan haaskuusta, saati sitten siitä, että jotkut voisivat ihan luvan kanssa ottaa nokoset kesken työpäivän. Vai onko? Jotenkin etenkin keltaisen lehdistön shokkiuutisointi aiheesta tuntuu perin tarkoitushakuiselta, ja anteeksi ruma sana, populismilta.

Ensinnäkin, kuten toveri Kalliorinne blogissaan muistuttaa, kansanedustajia ei voi tästä päätöksestä syyttää sillä eduskuntatalon tavarahankinnat tehdään virkamiestyönä. Peitot ilmestyivät siis yllättäen ja pyytämättä työhuoneisiin. Monen mielestä hankinnat olisi vähintäänkin pitänyt kilpailuttaa, jotta rätit oltaisiin saatu halvemmalla. Mutta olisiko moraalisesti oikein suosia vaikkapa kiinalaisessa hikipajassa kokoonkursittuja huopia kotimaisen designin sijaan?

Toisekseen, työhyvinvoinnin nimissä olisi hyvä jos entistä useampi duunari voisi ottaa tirsat kesken työpäivän. Työteho kohenee usein pienestäkin lepohetkestä niin, että työpäivän aikana tehtyjen töiden määrä ja laatu saattaa parantua reilusti vaikka työaika pysyisi samana. Työurien pidentämistavoitetta on vaikea saavuttaa, ellemme pysty parantamaan ihmisten työssäjaksamista. Mahdollisuus rauhoittavaan siestaan voisi tehdä itse kullekin gutaa.

Ja vielä, yksistä torkkupeitoista metelin nostaminen kuulostaa lillukanvarsiin takertumiselta, kun veronmaksajien rahoilla tehdään paljon turhempiakin asioita, paljon suuremmilla summilla. Itse olisin ainakin valmis hankkimaan vaikka koko valtion virkamieskunnalle laadukkaat torkkupeitot, mikäli niihin käytetty raha olisi pois sotakoneitten ostosta.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ehkäistään ilmastonmuutos!

Tulipa tässä tenttiin lukiessa mieleen muuan kysymys, johon mielestäni sopisi huomiota kiinnittää. Väestönkasvu on globaali ongelma ja olemme valmiit suuntaamaan esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja perhesuunnitteluun, ehkäisyvalistukseen sun muihin toimenpiteisiin, joilla kehitysmaiden lapsiluku saataisiin vähenemään. Tämä on toki oikein ja toivottavaa, myös naisten tasa-arvoon liittyvistä syistä.

Kuitenkin on myös yleisesti tiedossa, että vauraaseen länsimaahan syntyvä lapsi kuormittaa elämänsä aikana maapalloa moninkertaisesti verrattuna köyhemmissä olosuhteissa kasvavaan ikätoveriinsa. Väestönkasvun hillitsemiseen olisikin pyrittävä aivan yhtä tarmokkaasti myös länsimaissa. Tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta arvostella somalialaisnaista, joka ehkä ymmärtämättömyyttään tai pakotettuna on tuottanut kymmenpäisen lapsikatraan kun meillä Suomessakin on tiettyjä yhteisöjä, joissa ehkäisy on korkeampiin voimiin vedoten kielletty. Kenenkään tällä planeetalla elävän ei tulisi tuottaa muutamaa lasta enempää.

Tuntuu hulvattomalta joka kerta, kun kuulee tietoisesti lapsettomia pariskuntia syytettävän itsekkäiksi. Tilannehan on juuri päinvastoin: kymmenen lasta tietoisesti hommaava pariskunta viis veisaa tekonsa ympäristökuormituksesta, ja se se vasta itsekästä on. Voi kuulostaa misantrooppiselta ajatella lapsia pelkkinä hiilijalanjäljen painajina, mutta ilmastonmuutos ei harrasta empatiaa.

Eli siis haastan kaikki ilmastotalkoisiin. Käyttäkää kumia :)

torstai 22. heinäkuuta 2010

Vilpitön kysymys Timo Soinille

Timo, kerroit meille eilen SuomiAreenan vaalikeskustelussa ettei normaali ihminen ymmärrä mitä tarkoittaa "sukupuolineutraali avioliitto". Minä ymmärrän. Olenko siis epänormaali? T: "Epätoivoinen maisterismuija -79"

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Minusta tulee isona...

...yhteisöpedagogi (amk). Eli pääsin Humanistiseen ammattikorkeakouluun Nurmijärvelle lukemaan kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä. Loppujen lopuksi pääsy ei ollut edes tiukoilla, sain kokeesta 90 pistettä sadasta ja 69:llä (Vanhas-Masan hoodeilla kun ollaan...) olisi jo paikka lohjennut.

Eli elokuun lopussa palataan siis takaisin koulun penkille, jospa tämän session jälkeen alkaisi niitä töitäkin löytyä.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Maksamme ilmastovelkaa

Käväisin kylässä Suomen Luonnonsuojeluliitolla ja tekaisin jutun. Vihaiseksi tulee aina kuullessaan, millaisessa jumissa nuo ilmastoneuvottelut jatkuvasti ovat. Miten ihmiset saisi ymmärtämään, että joskus on hyvä antaa periksi ja luopua omista eduistaan kaikkien hyväksi?

Jutussa esiintyvä Venla Virkamäki on muuten vanha tuttu Tamysta, demari ja entinen Riitta Myllerin Brysselin-avustaja. Harvemmin törmää ympäristöpiireissä solisaliratteihin, hienoa että siitäkin porukasta löytyy ymmärrystä fiksulle ilmastopolitiikalle.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Reilu peli, reilut pallot

Tänään koittaa viimein se hetki, jota miljoonat futisfanit, mukaanlukien minä, ovat odottaneet kuola suupielistä valuen. MM-kisat potkaistaan käyntiin tämän kirjoittamisesta muutaman tunnin kuluttua, ja luvassa on kuukauden verran huikeaa viihdettä höystettynä luultavasti infernaalisella vuvuzela-älämölöllä.

Futiskisojen tiimoilla on hyvä aika kiinnittää huomiota myös niin sanotusti alkutuotantoon. Työoikeusverkosto ILRFn (International Labour Rights Forum) tutkimuksessa paljastui, ettei kansainvälisestä huomiosta huolimatta jalkapallojen tuotantoon liittyviä ongelmia ole pystytty poistamaan. Lapsityövoima, alhaiset palkat ja kurjat työolosuhteet ovat yhä todellisuutta useissa jalkapalloja tuottavissa hikipajoissa. ILRF:n sivuilla voi lähettää sähköpostia FIFAn puheenjohtaja Sepp Blatterille ja kehottaa jalkapalloliittoa toimimaan asiassa jämerämmin.

Tuntuu ikävältä, että rakastamaani lajia voi tästä näkökulmasta helposti pitää yhteiskunnallisen epätasa-arvon symbolina: köyhät lapset ja aikuiset raatavat jopa 21-tuntisia päiviä nälkäpalkalla, jotta futiksen ympärille rakennettu miljoonabisnes pyörisi ja nimekkäimmät pelaajat saisivat nostaa megaliksoja. Jokainen meistä voi kantaa oman kortensa kekoon kieltäytymällä ostamasta riistopalloja ja hankkimalla sen sijaan reilun kaupan futiksia, joita on saatavilla jo monista myymälöistä. Pelataan reilua peliä, niin kentällä kuin kaupassakin.

PS Argentiina voittaa.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Nyt kävi näin

Helsingin Vassi vahvisti toissapäivänä ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat enkä ole tässä joukossa. Sain jäsenäänestyksessä mukavasti ääniä (en jäänyt läheskään viimeiseksi...) mutta ainakaan vielä rahkeet eivät riittäneet paikkaan listalla. Kiitoksia kuitenkin kaikille äänestäneille! Osa ehdokkaista vahvistetaan vasta syksyllä, joten toivoa ei ole lopullisesti menetetty.

Osasyyn listasijoitukseen voi helposti vierittää paikallisen tuntemattomuuden syyksi. Muutin Helsinkiin vasta vuosi sitten, eivätkä naamani ja nimeni ymmärrettävästi ole ehtineet jäädä kuin muutamien mieleen. Tavallaan muuttamisen myötä joutuu aloittamaan koko puolueuransa alusta: poliittinen toiminta on Suomessa niin paikallisesti orientoitunutta, että meriitit yhtäällä eivät paina mitään toisaalla. Muutamaan otteeseen on tullut harmiteltua tätä, eikä asia ainakaan vähennä ikävää Pirkanmaalle...

Asiasta toiseen. Kävin eilen pääsykokeissa Nurmijärven Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, tavoitteenani yhteisöpedagogiikan opiskelupaikka. Kokeet tuntuivat menneen suhteellisen asiallisesti, toki päivä oli pitkä ja raskas - etenkin viimeisenä iltapäivällä ohjelmassani ollut yksilöhaastattelu kärsi turnausväsymyksestäni. Tuloksia saataneen heinäkuun alkupuolella, joten siihen asti elämme jännittäviä aikoja.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Vähän vahingossa itseäni jalkaan ammuin siinä

Aamun Helsingin Sanomissa oli artikkeli Joensuun rasismista. Itse jutusta ei sen enempää, mutta yksi asia pisti ihmetyttämään. Jos nämä maassa maan tavalla -ihmiset jaksavat jatkuvasti paasata siitä, miten maahanmuuttajien on mentävä töihin ja maksettava veroja kuten muutkin "kunnon kansalaiset" niin mitä ihmeen logiikkaa on mennä ja kivittää maahanmuuttajan pitämän pizzerian ikkuna paskaksi?

Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kielipolitiikkaa

Tein äskettäin huomion, joka sai minut hyvälle tuulelle. Olen aloittamassa lähipäivinä (kunhan byrokratian rattaat viitsivät pyörähtää) työharjoittelua eräässä nettiuutisportaalissa. Istahdettuani tulevalle työpisteelleni huomasin pöydällä ohjeistuksen juttujen kirjottamiseen. Ohjeistuksen mukaan Kaukoidän kriisivaltiosta tulee käyttää nimeä Burma sotilasjuntan käyttämän Myanmarin sijaan.

Pieniltä tuntuvat kielelliset asiat voivat olla uskomattoman tärkeitä, ja strategisilla valinnoilla voi varsin helposti ilmaista kenelle solidaarisuutta osoitetaan. Lisää tätä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Mars äänestämään, helsinkiläiset toverit!

Eli Helsingin Vasemmistoliitto järjestää jäsenäänestyksen piirin kansanedustajaehdokkaista, ja ainakin minulle kolahtivat paperit posiluukusta tänään. Ilahduin nähdessäni listalla kymmenkunta alle/tasan kolmikymppistä ehdokasta: toivottavasti listalle saadaan reilusti nuorta voimaa!

Perin olennainen asia on myös se, että olen itse ehdolla. Vaalipaperien mukana tulleessa ehdokasläystäkkeessä oli kandidaateista vain perin pintapuoliset tiedot, joten jos joku äänestyskäyttäytymistään pähkäilevä on googlettamalla näille sivuille eksynyt lienee korrektia kertoa hieman itsestäni ja näkemyksistäni.

Olen siis helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kotoisin Turusta mutta asunut suurimman osan aikuisiästäni Tampereella. Asun Ullanlinnassa opettajapuolisoni kanssa. Olen ollut aiemmin ehdolla kuntavaaleissa Tampereella, eduskuntavaalien kohdalla neitsyys menee nyt jos on mennäkseen. Opiskeluaikoinani toimin aktiivisesti ylioppilaskunnassani Tamyssa, jossa vaikutin muun muassa edustajiston puheenjohtajana ja jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Nuorten ja opiskelijoiden asia on edelleen lähellä sydäntäni.

Olen mielelläni aina heikoimman puolella. Ajaisin eduskunnassa ennen kaikkea niiden asiaa, joiden ääni jää muuten helposti kuulematta: työttömien, sairaiden, opiskelijoiden, pätkä- ja silpputyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden vähävaraisten. Tuloerojen kasvu on pysäytettävä, pienimpiä sosiaalietuuksia on korotettava merkittävästi ja ne on sidottava indeksiin. Kehityksen tulisi kulkea kohti yhtenäistä perustuloa, turhasta byrokratiasta on päästävä eroon.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen on oltava tärkeä lähtokohta ja päätösten ympäristövaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä on myös globaalia solidaarisuutta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat rankimmin köyhiin maihin. Uusiutuvien energiamuotojen tutkimus- ja kehitystyöhön on satsattava ja niitä on tulevaisuudessa suosittava. Ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää.

Rasistisen oikeistopopulismin nousu on torpattava alkuunsa. Jokaiselle ihmiselle syntyperästä riippumatta kuuluvat Suomessa samat oikeudet ja velvollisuudet. Maahanmuuttajien kielikoulutusta on lisättävä ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumiseen on kiinnitettävä huomiota.

Tämä näin lyhyesti, vastaan kysymyksiin tarvittaessa :)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Here come the Men In Black

Ruoho viheriöi jo stadioneilla (ainakin muovitetuilla) ja veikkausliigakausi lähenee lähenemistään. Samalla on mukava huomata, miten myös suomifutiksen kannattajat heräilevät talviunestaan. Lahelaiset futisfanit ovat tulleet viime vuosina tunnetuksi lähinnä poliittisesti epäkorrekteista banderolleistaan ja hävyttömistä chanteistaan, mutta osaavat nämä v*tun homot muutakin. FC Lahden kannattajat ovat perustaneet Miehet Mustissa -blogin, joka seuraa lahelaista jalkapalloelämää monelta eri kantilta mutta ainakin toistaiseksi varsin asialinjoilla. Tämä on hienoa! Näitä lisää, toivottavasti pojat (?) jaksavat pitää sivustoa yllä. Suomifutispuhetta ei ole netissä koskaan liikaa.

Vähän poliittisia kuulumisia tähän loppuun. Kokoustimme eilen Helsingin Vassin tulevan vaalilehden tiimoilta, jaoimme hieman vastuita ja pohdimme teemoja. Tästä eteenpäin saatte kutsua minua toimitussihteeriksi.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Puolustuspuhe pääsykokeille

Hallitus on sitten suuressa viisaudessaan mennyt allekirjoittamaan opetusministeriön linjaaman tavoitteen korkeakoulujen pääsykokeiden poistamisesta valtaosin. Hanurista on tämä. Vaikka pääsykokeisiin liittyy monenlaisia ongelmia, ei pelkkä ylioppilastutkintotodistus tai ammattikoulun päättötodistus voi olla riittävä todiste sopivuudesta tietylle alalle.

Harva lukiosta tai ammatillisesta perustutkinnostakaan valmistuva alle kaksikymppinen tietää vielä satavarmasti, mitä haluaa isona tehdä. Eikä hänen kaiken järjen mukaan tarvitsekaan. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin hyödyllisempää, kun ihmiset riittävästi mietittyään, ehkä muutaman välivuoden jälkeen, valitsevat alansa ja valmistuvat siltä. Esimerkiksi yo-todistuksen korostaminen aiheuttaisi nuorelle kohtuuttomia paineita valita juuri ne "oikeat" aineet lukio-opintoihinsa, jotta pääsy haluttuun koulutusohjelmaan olisi taattu. Tämä tarkoittaisi tulevan elämän lopullista suunnittelua noin 15-16 vuoden iässä. Kuka pystyy tähän? Tuloksena olii taatusti roppakaupalla vääriä ja huonoja valintoja, joista taas seuraisi alan vaihtoja ja opintojen pitkittymistä. Tätähän nimenomaan ei tavoiteltu.

Monilla koulutusaloilla lisäksi kirjoista opittua pätevyyttä tärkeämpää on soveltuvuus alalle. Helposti tulevat mieleen vaikkapa opettajat, lääkärit, sosiaalialan ihmiset, lastentarhanopettajat, nuorisotyöntekijät ja monet muut. Kaikkiin näihin ammatteihin valmistutaan korkea- tai ammattikorkeakouluista. Entä antaako äidinkielen laudatur riittävästi osviittaa siitä, että kirjoittajastaan tulee vuorenvarmasti loistava toimittaja? Ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei.

Pääsykokeisiin liittyy toki ongelmia, joista itseäni eniten sapettavat valmennuskurssit. Nykyäänhän monelle alalle (etenkin kauppa- ja oikeustieteet) on hyvin hankala päästä ilman kalliita valmennuskursseja, ja tämä asettaa hakijat jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Kaikilla ei kursseihin ole varaa, eikä kursseja järjestetä kovin monilla paikkakunnilla. Tämä systeemi ylläpitää koulutuksen periytymistä: akateemiselle uralle voivat suunnata vain hyvin toimeentulevien ja useimmiten koulutettujen perheiden vesat. Tämä taas edesauttaa yhteiskunnan entistä rajumpaa luokkajakoa ja rajoittaa sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei kaikilla akateemisilla aloilla toteudu likimainkaan.

Valmennuskurssien kieltäminen lienee mahdotonta, semminkin kun niillä tekevät bisnestä myös opiskelijajärjestöt. Jotain asialle olisi kyllä voitava tehdä, sillä nykytilanne on kestämätön. Yliopistoon pitäisi voida päästä vähävaraisenkin, kunhan hän on riittävän fiksu ja ahkera selviytyäkseen opinnoistaan.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

YES WE CAN!

Harvemmin tulee seurailtua kännykällä uutisia keskellä yötä vuoteesta käsin. Viime yönä oli kuitenkin ihan pakko. Tiukaksihan se meni, mutta lopputulos on oikea.

Täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta kuunnellen amerikkalainen keskustelukulttuuri tuntuu usein häiriintyneeltä. Tästäkin hyvästä ja tarpeellisesta uudistuksesta keskustellessa ihmisiä peloteltiin kommunismin möröllä, hillittömillä veronkorotuksilla sun muilla hirvityksillä ottamatta huomioon ollenkaan sitä, että miljoonien ihmisten eläminen ilman sairausvakuutusta on järjetön yhteiskunnallinen tragedia. Noh, kai sitä naapurin musta yh-mutsi pärjää ilman vakuutusta, kunhan meitsi saa tankata katumaasturiinsa halpaa löpöä.

Onneksi Fox Newsin kolumnisti Andrea Tantaros osaa kertoa, miten asiat ihan aikuisten oikeasti tämän uudistuksen mukana menevät.

We know that the most disgraceful premise of this bill uses the U.S. tax code to legislate a liberal value. Forcing people to buy insurance is unprecedented. Our government has taxed us for what we buy (i.e.: tobacco) but they have never taxed us on what we don’t buy. It’s akin to telling us what kind of car to purchase or where to buy groceries! It will open the door to whole host of mandates beyond health insurance. It didn’t work in the Soviet Union and it won’t work here.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitosta päivää!

Terveisiä Helsingin Vassin kevätpiirikokouksesta! Tulipa vietettyä ihan mukava päivä Vartiokylän työväentalolla, äänestettyä hyviä (ja nuoria) ihmisiä puoluevaltuustoon sekä kuunneltua varsin vaihtelevia puheenvuoroja.

Monissa päivän aikana pidetyissä puheenvuoroissa nostettiin esille huoli Vasemmistoliiton asemasta työväenpuolueena. On toki tärkeää tuntea juurensa eikä vasemmiston perinteitä työväenliikkeenä tule maton alle lakaista. Kuitenkin, jos haluamme mennä puolueena eteenpäin, emme voi enää tukeutua vain perinteiseen työväenluokkaan. Työelämä on muuttunut huomattavasti jo Vasemmistoliitonkin perustamisen ajoista, eivätkä nykyisen suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat koske sitä perinteistä teollisuusduunaria. Vasemmiston on toki muistettava duunarinkin asia, mutta todellinen työelämän paarialuokka on tänä päivänä prekariaatti.

Itse liityin aikanaan Vasemmistoliittoon, koska koin sen olevan oikealla puolella: heikoimman. Vasemmistolle tärkeä arvo solidaarisuus on syytä pitää mielessä yhä tänäänkin. Nyky-Suomessa aidosti heikkö-osaisia ovat työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, pitkäaikaissairaat sekä suuri osa maahanmuuttajista, pätkä- ja silpputyöläisistä ja yksinhuoltajista. Kuka ajaisi heidän asiaansa? Eivät heidän asiansa kiinnosta porvaripuolueita saati ay-liikettä, joka ajaa vain jäsenistönsä asiaa. Työttömillä ja yksinhuoltajilla ei ole omia vahvoja etujärjestöjä, jotka jaksaisivat väsymättä lobata omia päämääriään eikä sairailta löydy voimavaroja ajaa omia asioitaan.

Toinen kokouksessa esille noussut kysymys koski puolueosastojen alueellista toimintaa. Piikki oli selkeästi suunnattu esimerkiksi omalle osastolleni Vasemmistolinkille, johon kuuluu puolueaktiiveja eri puolilta Helsinkiä. Alueellinen toiminta on toki tärkeää eikä siitä missään tapauksessa saa luopua, mutta minusta on erittäin hedelmällistä, että osastot voivat järjestäytyä myös muuten kuin karttaan rajaviivoja piirtämällä, esimerkiksi ammattialan tai muun yhteisen kiinnostuksen mukaan. Eikä kaikilla alueilla sitä paitsi ole toimivaa puolueosastoa. Voisinhan minäkin keskenäni järjestäytyä Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitoksi, mutta luulenpa etten saisi hirveästi kokouskumppaneita.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Uutissi (ei ni virallissi mut torellissi)

Nyt se on sitten tehty, nimittäin kansanedustajaehdokasehdokkaaksi (sic...) ilmoittautuminen. Ilmaisin tahtotilani eilen Vasemmistolinkin kokouksessa ja asia oli sitä myöten selvä. Lopullinen ehdokaslista varmistuu vasta jäsenäänestyksessä, joten pärstäni pääsy plakaatteihin ei ole laisinkaan kirkossa kuulutettu.

Siinä tämän päivän breaking news. Pienempinä uutisina ilmoitetaan, jotta Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Ääri-kuoro esiintyy huomenna perjantaina Työväen perinnepäivässä Työväenliikkeen kirjastossa kello 17, Sörnäisten rantatie 25 A. Helsingin Filharmoninen kuoro taas on sunnuntaina mukana Tuomiokirkon messussa heti aamukymmeneltä, ohjelmistossa makupaloja tulevista esiintymisistä (Mozartin Requiem, Brucknerin messu). Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, olen itse mukana kummassakin esiintyvässä ryhmässä.

Filharmonisen kuoron livelaulantaa viime joulukonsertista voi kuulla Youtuben kautta: Ave maris stella ja Bogoroditse dievo.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Kaupallisia tiedotteita

Tamperelais-alavutelainen tuttuni ja mieheni monivuotinen musisointikumppani Kari Raineranta julkaisee Idiootti-kustannuksen kautta ensi kuussa runoteoksen. Ajatusten Viinikanoja onnittelee esikoiskirjailijaa, jo oli aikakin!

Itseni kannalta tämän julkaisun tekee merkittäväksi sen kansikuva. Lienee yleisesti tunnustettu tosiasia, että olen silmittömän surkea valokuvaaja. Silti (tai juuri siksi) jouduin viime kesänä räpsimään mieheni kännykkäkameralla Karista tunnelmallisia otoksia Pahalammen rantaruovikossa, ja yksi näistä räpsäyksistä päätyi sitten ihan kirjan kanteen. Olen asioiden kulusta joltisenkin huvittunut.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010