Jee jee jee

Katselin viime yönä telkkarista Not born to rock -ohjelman päätösjakson. Ohjelmassahan on ideana, että klassisen musiikin ammattilaiset tutustutetaan rosk'n'roll musisiin ja heistä tehdään bändi. Vähän samantyyppinen ideahan on vastikään uusintana alkaneessa Gene Simmonsin Rokkikoulussa, jossa taas musikantteina ovat hienostuneen ja perinteikkään koulun rokista tietämättömät lapset.

Vaikka ohjelmasarjat ovatkin lajissaan ihan hupaisia ja suht hyvin tehtyjä (ja onhan Gene aina yhtä charmantti, ah!) en voi olla ärsyyntymättä niiden taustalla vaikuttavista asenteista. Yleensähän oletetaan, että klasaripuolen tyypit eivät ymmärrä rockista tuon taivaallista ja - mikä olennaisinta - suhtautuvat siihen alentavasti ja halveksuvasti. Asetelma toki toimii myös toisin päin: rokkarit saattavat pitää klassisia muusikoita elitistisinä ja maailmasta vieraantuneina perfektionisteina. Vaikka sarjoilla voisi kuvitella olevan tarkoituksena hälventää näitä asetelmia, ne tulevat itse asiassa vain vahvistaneeksi vastakkainasettelua. Vai eivätkö teidän mielestänne Taltta-bändin musikantit näyttäneet pelleiltä festarilavalla?

Ohjelmiin toki on valittu ihmiset tarkoituksenmukaisesti, mutta silti minua ottaa pallopollaan. Ensinnäkin klassisen ja rockin vastakkainasettelu on typerää ja keinotekoista, musiikkia yhtä kaikki. Samalla tavalla voitaisiin asettaa vastakkain esittävä ja abstrakti taide: eri muodot käyttävät eri pelikirjaa, mutta pelaavat silti yhdellä ja samalla taiteen pelikentällä. Lisäksi rajat eri musiikinlajien välillä ovat pitkälti keinotekoisia ja usein liukuvia. Toiseksi, mikä ihmeen oletus on, ettei klassisen puolen muusikko voisi ymmärtää rockia ja päinvastoin? Itse olen koko pienen ikäni opiskellut ja harrastanut klassista musiikkia, mutta kuoroharjoitusten jälkeen nuotit lentävät nurkkaan ja levylautaselle pyörähtää vaikka Type O Negative. Nautin rockista aivan samalla tavalla kuin klassisesta musiikista, eikä siinä minusta ole mitään ristiriitaista. Erilaiset musiikin lajit täyttävät elämässäni erilaisia tarpeita ja soveltuvat erilaisiin tilanteisiin.

Toki sellaisia muusikkoja on, jotka eivät suostu hyväkymään muunlaista musaa kuin oma soittamansa ja kuuntelemansa. Tällaiset fakki-idiootit ovat mielestäni lähinnä surullisia tapauksia. Kaikesta musiikista ei toki tarvitse pitää, mutta hyväksyminen olisi suotavaa.