Tein äskettäin huomion, joka sai minut hyvälle tuulelle. Olen aloittamassa lähipäivinä (kunhan byrokratian rattaat viitsivät pyörähtää) työharjoittelua eräässä nettiuutisportaalissa. Istahdettuani tulevalle työpisteelleni huomasin pöydällä ohjeistuksen juttujen kirjottamiseen. Ohjeistuksen mukaan Kaukoidän kriisivaltiosta tulee käyttää nimeä Burma sotilasjuntan käyttämän Myanmarin sijaan.
Pieniltä tuntuvat kielelliset asiat voivat olla uskomattoman tärkeitä, ja strategisilla valinnoilla voi varsin helposti ilmaista kenelle solidaarisuutta osoitetaan. Lisää tätä.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
maanantai 24. toukokuuta 2010
Mars äänestämään, helsinkiläiset toverit!
Eli Helsingin Vasemmistoliitto järjestää jäsenäänestyksen piirin kansanedustajaehdokkaista, ja ainakin minulle kolahtivat paperit posiluukusta tänään. Ilahduin nähdessäni listalla kymmenkunta alle/tasan kolmikymppistä ehdokasta: toivottavasti listalle saadaan reilusti nuorta voimaa!
Perin olennainen asia on myös se, että olen itse ehdolla. Vaalipaperien mukana tulleessa ehdokasläystäkkeessä oli kandidaateista vain perin pintapuoliset tiedot, joten jos joku äänestyskäyttäytymistään pähkäilevä on googlettamalla näille sivuille eksynyt lienee korrektia kertoa hieman itsestäni ja näkemyksistäni.
Olen siis helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kotoisin Turusta mutta asunut suurimman osan aikuisiästäni Tampereella. Asun Ullanlinnassa opettajapuolisoni kanssa. Olen ollut aiemmin ehdolla kuntavaaleissa Tampereella, eduskuntavaalien kohdalla neitsyys menee nyt jos on mennäkseen. Opiskeluaikoinani toimin aktiivisesti ylioppilaskunnassani Tamyssa, jossa vaikutin muun muassa edustajiston puheenjohtajana ja jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Nuorten ja opiskelijoiden asia on edelleen lähellä sydäntäni.
Olen mielelläni aina heikoimman puolella. Ajaisin eduskunnassa ennen kaikkea niiden asiaa, joiden ääni jää muuten helposti kuulematta: työttömien, sairaiden, opiskelijoiden, pätkä- ja silpputyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden vähävaraisten. Tuloerojen kasvu on pysäytettävä, pienimpiä sosiaalietuuksia on korotettava merkittävästi ja ne on sidottava indeksiin. Kehityksen tulisi kulkea kohti yhtenäistä perustuloa, turhasta byrokratiasta on päästävä eroon.
Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen on oltava tärkeä lähtokohta ja päätösten ympäristövaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä on myös globaalia solidaarisuutta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat rankimmin köyhiin maihin. Uusiutuvien energiamuotojen tutkimus- ja kehitystyöhön on satsattava ja niitä on tulevaisuudessa suosittava. Ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää.
Rasistisen oikeistopopulismin nousu on torpattava alkuunsa. Jokaiselle ihmiselle syntyperästä riippumatta kuuluvat Suomessa samat oikeudet ja velvollisuudet. Maahanmuuttajien kielikoulutusta on lisättävä ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumiseen on kiinnitettävä huomiota.
Tämä näin lyhyesti, vastaan kysymyksiin tarvittaessa :)
Perin olennainen asia on myös se, että olen itse ehdolla. Vaalipaperien mukana tulleessa ehdokasläystäkkeessä oli kandidaateista vain perin pintapuoliset tiedot, joten jos joku äänestyskäyttäytymistään pähkäilevä on googlettamalla näille sivuille eksynyt lienee korrektia kertoa hieman itsestäni ja näkemyksistäni.
Olen siis helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kotoisin Turusta mutta asunut suurimman osan aikuisiästäni Tampereella. Asun Ullanlinnassa opettajapuolisoni kanssa. Olen ollut aiemmin ehdolla kuntavaaleissa Tampereella, eduskuntavaalien kohdalla neitsyys menee nyt jos on mennäkseen. Opiskeluaikoinani toimin aktiivisesti ylioppilaskunnassani Tamyssa, jossa vaikutin muun muassa edustajiston puheenjohtajana ja jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Nuorten ja opiskelijoiden asia on edelleen lähellä sydäntäni.
Olen mielelläni aina heikoimman puolella. Ajaisin eduskunnassa ennen kaikkea niiden asiaa, joiden ääni jää muuten helposti kuulematta: työttömien, sairaiden, opiskelijoiden, pätkä- ja silpputyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden vähävaraisten. Tuloerojen kasvu on pysäytettävä, pienimpiä sosiaalietuuksia on korotettava merkittävästi ja ne on sidottava indeksiin. Kehityksen tulisi kulkea kohti yhtenäistä perustuloa, turhasta byrokratiasta on päästävä eroon.
Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen on oltava tärkeä lähtokohta ja päätösten ympäristövaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä on myös globaalia solidaarisuutta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat rankimmin köyhiin maihin. Uusiutuvien energiamuotojen tutkimus- ja kehitystyöhön on satsattava ja niitä on tulevaisuudessa suosittava. Ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää.
Rasistisen oikeistopopulismin nousu on torpattava alkuunsa. Jokaiselle ihmiselle syntyperästä riippumatta kuuluvat Suomessa samat oikeudet ja velvollisuudet. Maahanmuuttajien kielikoulutusta on lisättävä ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumiseen on kiinnitettävä huomiota.
Tämä näin lyhyesti, vastaan kysymyksiin tarvittaessa :)
torstai 8. huhtikuuta 2010
Here come the Men In Black
Ruoho viheriöi jo stadioneilla (ainakin muovitetuilla) ja veikkausliigakausi lähenee lähenemistään. Samalla on mukava huomata, miten myös suomifutiksen kannattajat heräilevät talviunestaan. Lahelaiset futisfanit ovat tulleet viime vuosina tunnetuksi lähinnä poliittisesti epäkorrekteista banderolleistaan ja hävyttömistä chanteistaan, mutta osaavat nämä v*tun homot muutakin. FC Lahden kannattajat ovat perustaneet Miehet Mustissa -blogin, joka seuraa lahelaista jalkapalloelämää monelta eri kantilta mutta ainakin toistaiseksi varsin asialinjoilla. Tämä on hienoa! Näitä lisää, toivottavasti pojat (?) jaksavat pitää sivustoa yllä. Suomifutispuhetta ei ole netissä koskaan liikaa.
Vähän poliittisia kuulumisia tähän loppuun. Kokoustimme eilen Helsingin Vassin tulevan vaalilehden tiimoilta, jaoimme hieman vastuita ja pohdimme teemoja. Tästä eteenpäin saatte kutsua minua toimitussihteeriksi.
Vähän poliittisia kuulumisia tähän loppuun. Kokoustimme eilen Helsingin Vassin tulevan vaalilehden tiimoilta, jaoimme hieman vastuita ja pohdimme teemoja. Tästä eteenpäin saatte kutsua minua toimitussihteeriksi.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Puolustuspuhe pääsykokeille
Hallitus on sitten suuressa viisaudessaan mennyt allekirjoittamaan opetusministeriön linjaaman tavoitteen korkeakoulujen pääsykokeiden poistamisesta valtaosin. Hanurista on tämä. Vaikka pääsykokeisiin liittyy monenlaisia ongelmia, ei pelkkä ylioppilastutkintotodistus tai ammattikoulun päättötodistus voi olla riittävä todiste sopivuudesta tietylle alalle.
Harva lukiosta tai ammatillisesta perustutkinnostakaan valmistuva alle kaksikymppinen tietää vielä satavarmasti, mitä haluaa isona tehdä. Eikä hänen kaiken järjen mukaan tarvitsekaan. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin hyödyllisempää, kun ihmiset riittävästi mietittyään, ehkä muutaman välivuoden jälkeen, valitsevat alansa ja valmistuvat siltä. Esimerkiksi yo-todistuksen korostaminen aiheuttaisi nuorelle kohtuuttomia paineita valita juuri ne "oikeat" aineet lukio-opintoihinsa, jotta pääsy haluttuun koulutusohjelmaan olisi taattu. Tämä tarkoittaisi tulevan elämän lopullista suunnittelua noin 15-16 vuoden iässä. Kuka pystyy tähän? Tuloksena olii taatusti roppakaupalla vääriä ja huonoja valintoja, joista taas seuraisi alan vaihtoja ja opintojen pitkittymistä. Tätähän nimenomaan ei tavoiteltu.
Monilla koulutusaloilla lisäksi kirjoista opittua pätevyyttä tärkeämpää on soveltuvuus alalle. Helposti tulevat mieleen vaikkapa opettajat, lääkärit, sosiaalialan ihmiset, lastentarhanopettajat, nuorisotyöntekijät ja monet muut. Kaikkiin näihin ammatteihin valmistutaan korkea- tai ammattikorkeakouluista. Entä antaako äidinkielen laudatur riittävästi osviittaa siitä, että kirjoittajastaan tulee vuorenvarmasti loistava toimittaja? Ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei.
Pääsykokeisiin liittyy toki ongelmia, joista itseäni eniten sapettavat valmennuskurssit. Nykyäänhän monelle alalle (etenkin kauppa- ja oikeustieteet) on hyvin hankala päästä ilman kalliita valmennuskursseja, ja tämä asettaa hakijat jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Kaikilla ei kursseihin ole varaa, eikä kursseja järjestetä kovin monilla paikkakunnilla. Tämä systeemi ylläpitää koulutuksen periytymistä: akateemiselle uralle voivat suunnata vain hyvin toimeentulevien ja useimmiten koulutettujen perheiden vesat. Tämä taas edesauttaa yhteiskunnan entistä rajumpaa luokkajakoa ja rajoittaa sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei kaikilla akateemisilla aloilla toteudu likimainkaan.
Valmennuskurssien kieltäminen lienee mahdotonta, semminkin kun niillä tekevät bisnestä myös opiskelijajärjestöt. Jotain asialle olisi kyllä voitava tehdä, sillä nykytilanne on kestämätön. Yliopistoon pitäisi voida päästä vähävaraisenkin, kunhan hän on riittävän fiksu ja ahkera selviytyäkseen opinnoistaan.
Harva lukiosta tai ammatillisesta perustutkinnostakaan valmistuva alle kaksikymppinen tietää vielä satavarmasti, mitä haluaa isona tehdä. Eikä hänen kaiken järjen mukaan tarvitsekaan. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin hyödyllisempää, kun ihmiset riittävästi mietittyään, ehkä muutaman välivuoden jälkeen, valitsevat alansa ja valmistuvat siltä. Esimerkiksi yo-todistuksen korostaminen aiheuttaisi nuorelle kohtuuttomia paineita valita juuri ne "oikeat" aineet lukio-opintoihinsa, jotta pääsy haluttuun koulutusohjelmaan olisi taattu. Tämä tarkoittaisi tulevan elämän lopullista suunnittelua noin 15-16 vuoden iässä. Kuka pystyy tähän? Tuloksena olii taatusti roppakaupalla vääriä ja huonoja valintoja, joista taas seuraisi alan vaihtoja ja opintojen pitkittymistä. Tätähän nimenomaan ei tavoiteltu.
Monilla koulutusaloilla lisäksi kirjoista opittua pätevyyttä tärkeämpää on soveltuvuus alalle. Helposti tulevat mieleen vaikkapa opettajat, lääkärit, sosiaalialan ihmiset, lastentarhanopettajat, nuorisotyöntekijät ja monet muut. Kaikkiin näihin ammatteihin valmistutaan korkea- tai ammattikorkeakouluista. Entä antaako äidinkielen laudatur riittävästi osviittaa siitä, että kirjoittajastaan tulee vuorenvarmasti loistava toimittaja? Ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei.
Pääsykokeisiin liittyy toki ongelmia, joista itseäni eniten sapettavat valmennuskurssit. Nykyäänhän monelle alalle (etenkin kauppa- ja oikeustieteet) on hyvin hankala päästä ilman kalliita valmennuskursseja, ja tämä asettaa hakijat jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Kaikilla ei kursseihin ole varaa, eikä kursseja järjestetä kovin monilla paikkakunnilla. Tämä systeemi ylläpitää koulutuksen periytymistä: akateemiselle uralle voivat suunnata vain hyvin toimeentulevien ja useimmiten koulutettujen perheiden vesat. Tämä taas edesauttaa yhteiskunnan entistä rajumpaa luokkajakoa ja rajoittaa sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei kaikilla akateemisilla aloilla toteudu likimainkaan.
Valmennuskurssien kieltäminen lienee mahdotonta, semminkin kun niillä tekevät bisnestä myös opiskelijajärjestöt. Jotain asialle olisi kyllä voitava tehdä, sillä nykytilanne on kestämätön. Yliopistoon pitäisi voida päästä vähävaraisenkin, kunhan hän on riittävän fiksu ja ahkera selviytyäkseen opinnoistaan.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
YES WE CAN!
Harvemmin tulee seurailtua kännykällä uutisia keskellä yötä vuoteesta käsin. Viime yönä oli kuitenkin ihan pakko. Tiukaksihan se meni, mutta lopputulos on oikea.
Täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta kuunnellen amerikkalainen keskustelukulttuuri tuntuu usein häiriintyneeltä. Tästäkin hyvästä ja tarpeellisesta uudistuksesta keskustellessa ihmisiä peloteltiin kommunismin möröllä, hillittömillä veronkorotuksilla sun muilla hirvityksillä ottamatta huomioon ollenkaan sitä, että miljoonien ihmisten eläminen ilman sairausvakuutusta on järjetön yhteiskunnallinen tragedia. Noh, kai sitä naapurin musta yh-mutsi pärjää ilman vakuutusta, kunhan meitsi saa tankata katumaasturiinsa halpaa löpöä.
Onneksi Fox Newsin kolumnisti Andrea Tantaros osaa kertoa, miten asiat ihan aikuisten oikeasti tämän uudistuksen mukana menevät.
Täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta kuunnellen amerikkalainen keskustelukulttuuri tuntuu usein häiriintyneeltä. Tästäkin hyvästä ja tarpeellisesta uudistuksesta keskustellessa ihmisiä peloteltiin kommunismin möröllä, hillittömillä veronkorotuksilla sun muilla hirvityksillä ottamatta huomioon ollenkaan sitä, että miljoonien ihmisten eläminen ilman sairausvakuutusta on järjetön yhteiskunnallinen tragedia. Noh, kai sitä naapurin musta yh-mutsi pärjää ilman vakuutusta, kunhan meitsi saa tankata katumaasturiinsa halpaa löpöä.
Onneksi Fox Newsin kolumnisti Andrea Tantaros osaa kertoa, miten asiat ihan aikuisten oikeasti tämän uudistuksen mukana menevät.
We know that the most disgraceful premise of this bill uses the U.S. tax code to legislate a liberal value. Forcing people to buy insurance is unprecedented. Our government has taxed us for what we buy (i.e.: tobacco) but they have never taxed us on what we don’t buy. It’s akin to telling us what kind of car to purchase or where to buy groceries! It will open the door to whole host of mandates beyond health insurance. It didn’t work in the Soviet Union and it won’t work here.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitosta päivää!
Terveisiä Helsingin Vassin kevätpiirikokouksesta! Tulipa vietettyä ihan mukava päivä Vartiokylän työväentalolla, äänestettyä hyviä (ja nuoria) ihmisiä puoluevaltuustoon sekä kuunneltua varsin vaihtelevia puheenvuoroja.
Monissa päivän aikana pidetyissä puheenvuoroissa nostettiin esille huoli Vasemmistoliiton asemasta työväenpuolueena. On toki tärkeää tuntea juurensa eikä vasemmiston perinteitä työväenliikkeenä tule maton alle lakaista. Kuitenkin, jos haluamme mennä puolueena eteenpäin, emme voi enää tukeutua vain perinteiseen työväenluokkaan. Työelämä on muuttunut huomattavasti jo Vasemmistoliitonkin perustamisen ajoista, eivätkä nykyisen suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat koske sitä perinteistä teollisuusduunaria. Vasemmiston on toki muistettava duunarinkin asia, mutta todellinen työelämän paarialuokka on tänä päivänä prekariaatti.
Itse liityin aikanaan Vasemmistoliittoon, koska koin sen olevan oikealla puolella: heikoimman. Vasemmistolle tärkeä arvo solidaarisuus on syytä pitää mielessä yhä tänäänkin. Nyky-Suomessa aidosti heikkö-osaisia ovat työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, pitkäaikaissairaat sekä suuri osa maahanmuuttajista, pätkä- ja silpputyöläisistä ja yksinhuoltajista. Kuka ajaisi heidän asiaansa? Eivät heidän asiansa kiinnosta porvaripuolueita saati ay-liikettä, joka ajaa vain jäsenistönsä asiaa. Työttömillä ja yksinhuoltajilla ei ole omia vahvoja etujärjestöjä, jotka jaksaisivat väsymättä lobata omia päämääriään eikä sairailta löydy voimavaroja ajaa omia asioitaan.
Toinen kokouksessa esille noussut kysymys koski puolueosastojen alueellista toimintaa. Piikki oli selkeästi suunnattu esimerkiksi omalle osastolleni Vasemmistolinkille, johon kuuluu puolueaktiiveja eri puolilta Helsinkiä. Alueellinen toiminta on toki tärkeää eikä siitä missään tapauksessa saa luopua, mutta minusta on erittäin hedelmällistä, että osastot voivat järjestäytyä myös muuten kuin karttaan rajaviivoja piirtämällä, esimerkiksi ammattialan tai muun yhteisen kiinnostuksen mukaan. Eikä kaikilla alueilla sitä paitsi ole toimivaa puolueosastoa. Voisinhan minäkin keskenäni järjestäytyä Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitoksi, mutta luulenpa etten saisi hirveästi kokouskumppaneita.
Monissa päivän aikana pidetyissä puheenvuoroissa nostettiin esille huoli Vasemmistoliiton asemasta työväenpuolueena. On toki tärkeää tuntea juurensa eikä vasemmiston perinteitä työväenliikkeenä tule maton alle lakaista. Kuitenkin, jos haluamme mennä puolueena eteenpäin, emme voi enää tukeutua vain perinteiseen työväenluokkaan. Työelämä on muuttunut huomattavasti jo Vasemmistoliitonkin perustamisen ajoista, eivätkä nykyisen suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat koske sitä perinteistä teollisuusduunaria. Vasemmiston on toki muistettava duunarinkin asia, mutta todellinen työelämän paarialuokka on tänä päivänä prekariaatti.
Itse liityin aikanaan Vasemmistoliittoon, koska koin sen olevan oikealla puolella: heikoimman. Vasemmistolle tärkeä arvo solidaarisuus on syytä pitää mielessä yhä tänäänkin. Nyky-Suomessa aidosti heikkö-osaisia ovat työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, pitkäaikaissairaat sekä suuri osa maahanmuuttajista, pätkä- ja silpputyöläisistä ja yksinhuoltajista. Kuka ajaisi heidän asiaansa? Eivät heidän asiansa kiinnosta porvaripuolueita saati ay-liikettä, joka ajaa vain jäsenistönsä asiaa. Työttömillä ja yksinhuoltajilla ei ole omia vahvoja etujärjestöjä, jotka jaksaisivat väsymättä lobata omia päämääriään eikä sairailta löydy voimavaroja ajaa omia asioitaan.
Toinen kokouksessa esille noussut kysymys koski puolueosastojen alueellista toimintaa. Piikki oli selkeästi suunnattu esimerkiksi omalle osastolleni Vasemmistolinkille, johon kuuluu puolueaktiiveja eri puolilta Helsinkiä. Alueellinen toiminta on toki tärkeää eikä siitä missään tapauksessa saa luopua, mutta minusta on erittäin hedelmällistä, että osastot voivat järjestäytyä myös muuten kuin karttaan rajaviivoja piirtämällä, esimerkiksi ammattialan tai muun yhteisen kiinnostuksen mukaan. Eikä kaikilla alueilla sitä paitsi ole toimivaa puolueosastoa. Voisinhan minäkin keskenäni järjestäytyä Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitoksi, mutta luulenpa etten saisi hirveästi kokouskumppaneita.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Uutissi (ei ni virallissi mut torellissi)
Nyt se on sitten tehty, nimittäin kansanedustajaehdokasehdokkaaksi (sic...) ilmoittautuminen. Ilmaisin tahtotilani eilen Vasemmistolinkin kokouksessa ja asia oli sitä myöten selvä. Lopullinen ehdokaslista varmistuu vasta jäsenäänestyksessä, joten pärstäni pääsy plakaatteihin ei ole laisinkaan kirkossa kuulutettu.
Siinä tämän päivän breaking news. Pienempinä uutisina ilmoitetaan, jotta Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Ääri-kuoro esiintyy huomenna perjantaina Työväen perinnepäivässä Työväenliikkeen kirjastossa kello 17, Sörnäisten rantatie 25 A. Helsingin Filharmoninen kuoro taas on sunnuntaina mukana Tuomiokirkon messussa heti aamukymmeneltä, ohjelmistossa makupaloja tulevista esiintymisistä (Mozartin Requiem, Brucknerin messu). Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, olen itse mukana kummassakin esiintyvässä ryhmässä.
Filharmonisen kuoron livelaulantaa viime joulukonsertista voi kuulla Youtuben kautta: Ave maris stella ja Bogoroditse dievo.
Siinä tämän päivän breaking news. Pienempinä uutisina ilmoitetaan, jotta Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Ääri-kuoro esiintyy huomenna perjantaina Työväen perinnepäivässä Työväenliikkeen kirjastossa kello 17, Sörnäisten rantatie 25 A. Helsingin Filharmoninen kuoro taas on sunnuntaina mukana Tuomiokirkon messussa heti aamukymmeneltä, ohjelmistossa makupaloja tulevista esiintymisistä (Mozartin Requiem, Brucknerin messu). Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, olen itse mukana kummassakin esiintyvässä ryhmässä.
Filharmonisen kuoron livelaulantaa viime joulukonsertista voi kuulla Youtuben kautta: Ave maris stella ja Bogoroditse dievo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)