Kohti vaaleja: pysäytetään eriarvoistuminen

Osallistuin muutama viikko sitten Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaariin. Valtuustokauden mittainen strategiakausi on päättymäisillään, ja nyt oli aika vetää lankoja yhteen ja suunnitella tulevaa. Kuulimme esittelyitä eri hallinnonaloilta ja eri näkökulmista, ja yksi asia nousi erityisesti esiin: eriarvoistumisen pysäyttäminen on lähitulevaisuutemme suurin haaste.


Iso osa helsinkiläisistä voi erittäin hyvin, mikä on tietenkin hieno asia. Pääkaupungissa on paljon vaurautta, mikä tosin keskittyy tietyille alueille. Hyvinvointi- ja terveyserot ovat eri kaupunginosien välillä merkittäviä, ja elinajanodotteessa voi olla useiden vuosien ero. Iso osa näistä eroista palautuu sosioekonomiseen eriytymiseen eli siihen, että köyhyys keskittyy tietyille alueille.

Lisäksi Helsingillä on muutamia erityisongelmia. Helsingin väestönkasvu koostuu käytännössä kokonaan maahanmuutosta, ja maahanmuuttajien kokema rasismi, työttömyys ja koulutuserot näkyvät myös tilastoista. Myös nuorten syrjäytyminen on ongelma, vaikka tilanne Helsingissä onkin kohtalainen - ammattikoulupaikkoja on saatu lisättyä ja siten yhä useammalle taattua toisen asteen koulutus. Tommi Laitio purki jo puolitoista vuotta sitten nuorten tilannetta kuvaten "85-15"-ilmiön: 85 prosenttia nuorista voi yhä paremmin, mutta ero huonosti voivaan 15 prosenttiin kasvaa. Erityisen huolestuttavaa on myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvu. Helsingissä on tällä hetkellä 18 000 pitkäaikaistyötöntä, ja määrä on viiden viime vuoden aikana kolminkertaistunut.

Aivan olennaista tämän kierteen pysäyttämisessä olisi ymmärrys siitä, että kaupunkia on kehitettävä kokonaisuutena. Helposti käy niin, että hyvinvoivat poliitikot kuuntelevat herkemmällä korvalla kaltaistensa salonkikelpoisia ääniä, ja huomioivat eniten hyvinvoivien alueiden kehittämistarpeet. Kuitenkin palvelut kuuluvat aivan yhtä lailla malmilaisille kuin töölöläisille. On pidettävä huolta palvelujen laadusta ja monipuolisuudesta myös vähävaraisempien kaupunkilaisten alueilla, ja tämä koskee paitsi sosiaali- ja terveyspalveluita, myös kouluja, päiväkoteja, kulttuuri- ja liikuntapalveluja ja kirjastoja. Paitsi, että palveluiden on oltava edullisia tai maksuttomia, ne on myös saatava mahdollisimman läheltä.

Tärkeä osa kaupungin kehittämistä kokonaisuutena ovat kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu. Uusia asuntoja rakennettaessa on pääpaino oltava kohtuuhintaisissa asunnoissa. Helsingin Vasemmiston esittämä "kolmannesmalli" uudelle asuntotuotannolle on erinomainen: sen mukaan tuotettaisiin kolmannes vapaarahoitteisia "kovan rahan" asuntoja, kolmannes säänneltyjä eli esimerkiksi Hitas-asuntoja ja kolmannes kohtuuhintaista vuokra-asuntoja. On myös tärkeää, että asuinalueilla on kaikenlaisia ja kaikenkokoisia asuntoja. Kaikkialla asuvilla helsinkiläisillä on oltava myös oikeus liikkua kaupungissa, ja julkisen liikenteen on saavutettava kaupungin kaikki kolkat.

Maahanmuutto on Helsingille erityinen haaste. On tärkeää, että kaupunkiin saapuvat pääsevät mahdollisimman nopeasti suomen kielen opetukseen ja lapsille järjestyy koulupaikka. Maahanmuuttajat ovat kaupungillemme voimavara, jota ei kannata jättää hyödyntämättä: kotoutukseen laitettu euro maksaa itsensä parhaassa tapauksessa moninkertaisesti takaisin. Etenkin kriisialueilta tulevien lasten koulupolkuun on kiinnitettävä erityistä huomiota niin, että he saavat paitsi tarvitsemansa pedagogisen, myös psykologisen tuen.

Helsinki on jo nyt aika hyvä kaupunki asua. Pienillä viilauksilla se voisi olla vielä paljon parempi paljon useammalle. Eriarvoistuminen ei ole mikään luonnonlaki, vaan prosessi, jonka suunta on käännettävissä.