Supernaiivi

Suomessa on tavattu suhtautua Yhdysvalloissa suosittuihin lapsimissikilpailuihin lähinnä kummastellen. Toisaalta on ollut vain ajan kysymys, koska tämä formaatti maahamme rantautuu. Nyt tyttöjen kauneuskilpailuja on tuomassa Suomeen televisiosta tuttu Marjo "Supermarjo" Niittyviita.

Niittyviita on varmasti liikkeellä vilpittömästi asiaansa ja hyviin tarkoitusperiinsä uskoen, mutta lepikkoon kurvataan silti niin että ryskää. "Olen aina katsellut näitä jenkkien lapsimissikisoja ja ajatellut, että ai kamala, miksi lapset esineellistetään? Miksei tätä voisi tehdä toisin, päivä prinsessana –tyyliin? Monella tytöllä on kuitenkin unelmana pukeutua kauniiksi ja laittaa kruunu päähän", kertoo Niittyviita Maikkarille. Kyllä, monella tytöllä on unelmana pukeutua kauniisti (kuten monella pojallakin) eikä siinä olekaan mitään pahaa. Mutta onko oikein, että jo lapsesta asti opetamme tytöille ulkoisen kauneuden olevan asia, jota voidaan mitata ja josta voidaan kilpailla? Samassa haastattelussa Niittyviita peräänkuuluttaa, että kilpailussa kaiken on lähdettävä lapsesta itsestään. Mutta kuinka lapsilähtöistä on oikeasti toiminta, joka pakottaa lapsen hyvin ahtaaseen, aikuisten ennalta asettamaan kulttuuriseen muottiin?

Kauneuskilpailujen yleensä, ja lapsimissikilpailujen erityisesti, taustalla oleva ideologia on tunkkainen ja sovinistinen. Siinä ulkoisesta, tarkoin määritellystä viehättävyydestä (joka tarkoittaa siis viehättävyyttä oletetun, stereotypisoidun mieskatsojan silmissä) tehdään oikean naiseuden mittari. Kilpailuihin liittyy aina myös voimakas seksuaalinen elementti, joka jenkkiläisissä lapsimissikilpailuissa tekoripsineen, purkkirusketuksineen ja jopa silikonirintoineen on häiritsevän silmiinpistävä. Vaikka nämä pahimmat ylilyönnit olisikin Suomi-versiosta karsittu pois, se ei silti poista kokonaan missikisojen formaattiin olennaisena kuuluvaa esineellistämistä. 

Lisäksi lapsen ruumiin asettaminen julkisen arvostelun kohteeksi on jo lähtökohtaisesti arveluttavaa. Niittyviita ei ilmeisestikään ole tietoinen siitä, miten julmasti ihmiset voivat toisiaan kohdella, eikä tämä ole todellakaan tavatonta lastenkaan kesken. Ihana itsetuntoprojekti voikin muuttua arvostelujen seurauksena ylimitoitetuksi itsekritiikiksi, josta voi seurata jatkossa vakaviakin ongelmia. Hyvä itsetunto ja terve ruumiinkuva ovat tytölle ensiarvoisen tärkeitä asioita, mutta ajatus niiden saavuttamisesta kauneuskilpailujen kautta on yksiselitteisesti häiriintynyt. Lasten pitää saada olla lapsia, tyttöjen tyttöjä - ja määritellä itsensä aivan itse, ilman tällaisia aikuisten maailman keinotekoisia väliintuloja.