sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kun silmä silmästä ei riitä

Olen useaan otteeseen ja useissa yhteyksissä paasannut netin ja sosiaalisen median hyvistä, voimauttavista ja osallistavista puolista vastapainona jatkuvalle pelottelulle ja perusteettomille ennakkoluuloille. Edelleen allekirjoitan väitteen, että digitaalisessa kehityksessä piilee vallankumouksellinen potentiaali ja se saattaa tulla muuttamaan esimerkiksi käsityksemme demokratiasta täysin. Kuitenkin joskus kohtaan tilanteita, jotka vain vetävät sanattomaksi ja saavat kokemaan syvää epätoivoa ja voimattomuutta. Eilen kävi näin.

Eräs toimittajaystäväni on saanut uuden työnantajan palvelukseen siirtymisensä jälkeen jatkuvasti paskaa niskaan erityisesti paikallisilta perussuomalaisilta ja puolueen liepeillä häärääviltä bändäreiltä. Kirjoittipa julkaisuun mitä tahansa, se käännetään aina persuvastaiseksi manifestiksi. Jossain määrin kritiikin sieto kuuluu tietenkin toimittajan ammattitaitoon, ja toistaiseksi näihin purkauksiin onkin voinut suhtautua lähinnä huumorilla. Eilen nettijengi kuitenkin meni liian pitkälle: he kaivoivat esiin viiden vuoden takaisen ystävääni koskevan uutisen, käänsivät sen täysin päälaelleen ja esittivät äärimmäisen törkeitä solvauksia, joista missään (nolla, 0) ei ollut minkäänlaista perää. Lisäksi ystäväni huomautettua asiasta facebookin yksityisviestillä pahimmalle solvaajalle, tämä otti ja julkisti viestit avoimessa ryhmässä. Tämä ei ole laitonta, mutta eipä se tässä mitään tiedonjulkistamistarkoitustakaan palvele. Episodissa täyttyivät niin monen rikosnimikkeen kriteerit (ainakin kunnianloukkaus saletisti), että asiasta on tehty rikosilmoitus. Tälle jengille kun ei tunnu riittävän vanha tuttu silmä silmästä -periaate, vaan kritiikin kohteeksi joutuessaan he tuhoavat saman tien muutkin kriitikon aistit toimintakyvyttömiksi.

Tämä on tietenkin vain yksittäistapaus, mutta valitettavan monia vastaavia on tullut viime aikoina eteeni - Jussi K. Niemelän tapaus sai jonkun verran julkisuuttakin. Huonokäytöksisiä riemuidiootteja tietenkin on ollut maailman sivu ja netti on tarjonnut heille erinomaisen kanavan purkaa patoutumiaan. Olen kuitenkin aidosti huolissani siitä, mitä tämä jatkuva pommitus tekee toimittajille ja monille muille julkisissa rooleissa työskenteleville. Tiedän, että moni nettikirjoittaja jättää sanottavansa sanomatta ja bloggari bloggaamatta, koska pelkää. Siinä vaiheessa kun tämä alkaa vaikuttaa siihen, mitä mediassa saa sanoa ja mistä asioista uutisoida, olemmekin paradoksaalisesti siinä oikeistopopulistileirin niin kovasti kammoamassa Neuvostoliitossa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kritiikkiä saisi esittää ja etteikö esimerkiksi virheellisiä uutisointeja pitäisi oikaista. Tietenkin saa, mutta alatyylinen solvaaminen ja koulukiusaajan tasolle alentuminen ei loppupeleissä palvele kenenkään asiaa. Vakavissa tilanteissa palvelevat poliisi ja Julkisen sanan neuvosto, lievemmissä asiallinen palaute pelaa parhaiten.

Ei kommentteja: