torstai 8. maaliskuuta 2012

Pojan pitää saada olla cowboy

Ollessani pieni, eräs mielileikeistäni oli pukeutua isän vaatteisiin ja esittää olevani Roope-setä. Rooliasuun kuului luonnollisesti myös isän huolellisesti kaulaani solmima kravatti, vaikka tarkalleen ottaen mielisarjakuvahahmoni ei solmuketta kaulassaan tavallisesti kantanutkaan. Pidin kovasti myös prinsessaleikeistä, tosin niin, että prinsessaa esitti siskoni ja minä olin hänen altis proletaari palvelijansa. 

Supernanny-sarjasta (taitaa olla suomeksi Lapsityrannit) näytettiin jokunen viikko sitten Suomessa jakso, jossa monilapsisen perheen isä oli kovasti huolissaan poikansa leikeistä: tämä kun halusi vetää jalkaansa äidin korkkarit ja hoivata siskojensa nukkeja. 

Naistenpäivän kunniaksi Yle esitti äsken uutisissaan pätkän Ruotsista, jossa sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus on jos nyt ei ihan valtavirtaa, ainakin suosittua. Tämä kasvatusmetodi on usein (tarkoitushakuisesti) ymmärretty Suomessa väärin: kyse ei ole mistään lapsen "luontaisten taipumusten" tukahduttamisesta vaan ennemminkin päinvastoin. Sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa ymmärretään, että lapsen ominaisuudet, kyvyt ja tarpeet eivät juonna juuriaan ainoastaan hänen sukupuolestaan vaan jokainen lapsi on yksilö. Varhaiskasvattajan tehtävä on tunnistaa lapsen erityisominaisuudet ja tukea niiden kehittymistä, ei tunkea lasta sukupuolittavaan ja heteronormatiiviseen muottiin, johon kaikki lapset eivät sovi. Kuitenkin, jos tyttö haluaa leikkiä nukeilla ja poika ihailee Autot-elokuvan sankaria Salama McQueenia, ei siinä ole mitään väärää niin kauan, kun ihailu ja tahto nousevat lapsesta itsestään. 

Se, miten suhtaudumme lasten sukupuolittuneisiin toimintatapoihin, kertoo paljon yhteiskunnastamme. Poikien leikeistä kiinnostuneelle villikkotytölle on oma nimityksensäkin, positiivisesti virittynyt poikatyttö. Toiseen suuntaan myönteisten ilmaisujen löytäminen onkin jo haastavampaa. Lapsityrannien isän reaktio poikansa tyttöilyyn ei ole mitenkään harvinainen: moni vanhempi pelkää lapsestaan kasvavan homon (mikä tässä on niin pelottavaa, on pohtimisen arvoista jo itsessään) tai transsukupuolisen (sama). Vastaaviin pelkoihin tyttöjen yhteydessä törmää harvoin. Asetelma juontaa juurensa valtahierarkioihin, joissa maskuliiniset toimintamallit määrittyvät useimmiten feminiinisiä korkeammiksi ja arvostetummiksi. Tytöksi pukeutuva poika ikään kuin luovuttaa miehistä valtaansa pois: esimerkiksi komedian ikiaikaisen naurattamiskeinon pukea miehet naisiksi on katsottu huvittavan ihmisiä juuri tästä syystä, kun taas miehiseen asuun pukeutunut nainen viestii valtaa ja statusta. 

Keskustelu sukupuolten tasa-arvon edistämisestä typistyy usein tilastopohjaiseen keskusteluun palkkaeroista, vanhempainvapaista ja työelämässä etenemisestä. Nämä ovat toki tärkeitä kysymyksiä, joissa onkin vielä paljon haasteita. On kuitenkin ymmärrettävä, että tasa-arvoa ei voida saavuttaa niin kauan, kun jo lapsesta lähtien opimme ymmärtämään, miten poikien jutut ovat tyttöjen juttuja arvokkaampia. Annan tässä viimeisen sanan Iggy Popille, koska en itse osaisi asiaa paremmin ilmaista. Hyvää naistenpäivää.