Musarit on my mind

Olen palannut! Työväen Musiikkitapahtuma tuli sitten elettyä ja koettua, olo on edelleen väsynyt mutta onnellinen. Kiitos koko ihanalla tuotantotiimille ja talkoolaisille unohtumattomasta viikosta, ensi vuonna uudestaan, jookoskookos? :)

Musiikillisesta näkökulmasta tapahtuma onnistui mielestäni tänä vuonna erinomaisesti, ja kun vielä säätkin suosivat niin eipä yllekirjoittaneella voi enempiä valittamisen aiheita olla. Erityisesti mieleen jäi Agit-Prop, jonka esitystä eturivissä kuunnellessani silmänurkka pysyi kuivana tasan kahden ensimmäisen kappaleen ajan. Vasemmistolainen laululiike elää ja voi hyvin - muunlaiseen johtopäätökseen ei voi päätyä katseltuaan kymmenien, jollei satojen ihmisten tunnustaessa yhteen ääneen yhteistä uskoaan siihen, kenen joukoissa tulee seistä. Kenelläkään tuskin oli asiasta mitään epäselvyyttä. Agitin posse valloitti myös pressitoimiston väen piipahtamalla esityspäivänään morjestamassa, sainpa aneltua koko joukolta ihan nimikirjoituksetkin. Hienoa väkeä, en malta odottaa seuraavaa keikkaa. (Huvittavaa sen sijaan oli, että keikan jälkeen Hämeen Vasemmistonuorten innokas agitaattori tuli kysymään minulta, että olenkos koskaan kuullut Vasemmistonuorista. Onneksi toiminnanjohtaja Kähkönen oli vieressä ja napautti nuorta tyttöä olkapäälle todeten "se on jo meitä"...)

Harmitti hieman, että en ehtinyt työnteoltani juuri katsella paikallisten trubaduurien Sanna Saarisen ja Pasi Revon Jacques Brel -esitystä, onneksi musiikki kuului toimistoomme asti avonaisesta ikkunasta. Täytyy kyllä myöntää, että siinä vaiheessa kuin lempilauluni Amsterdamin kaihoisat alkutahdit kantautuivat kuuloelimiin, unohtui tiedotteen kirjoittaminen saman tien ja Vainikainen lensi tapahtumateltalle kuin leppäkeihäs...

Virtuaalinen littipeukku on vielä pakko nostaa Yöväen baarikierroksella torstaina esiintyneelle Yrjänä Saurokselle, hieno mies. Yrjänä kahvitteli vielä esityksen jälkeisenä päivänä kanssamme toimistossa, ja villien huhujen mukaan farkuntaskusta olisi pilkistänyt reilunkokoinen viinaleka. Boheemi artisti viimeisen päälle, ja loistava esiintyjä.

Sitten jotain aivan muuta. Minä ja kolme muuta nuorta vasemmistonaista annoimme eilen Kansan Uutisten Viikkolehdelle haastattelun syksyn kuntavaaleja koskien. Juttu tulee ilmeisesti ensi viikolla ulos, kerron sitten täälläkin kun tiedän tarkemmin. Kansijutusta oli kuitenkin puhe, ja otettiin paljon hyviä kuviakin Kehräsaaren punatiilisessä teollisuusmaisemassa.

Hiljaisen hiiren asemasta työmarkkinoilla

Elämä on hassu juttu. Välillä tuntuu että töitä ei sitten löytyisi yhtään mistään, mutta sitten kun niitä alkaa esille pulpahdella onkin yhtäkkiä hetkellisesti täystyöllistetty. Sain vastikään valmiiksi litterointiprojektini lontoolaiselle City Universitylle (huomatkaa johannatukiaismainen ULKOMAIDEN korostus), ja maanantaina aloitan tiedotusassistenttina Valkeakosken Työväen musiikkijuhlilla. Kyseinen pesti ei toki kestä kuin viikon, mutta onpahan kerrankin sitä kuuluisaa koulutusta vastaavaa työtä. Ja ehdin varmasti kuunnella myös musiikkia, etenkin Agit-Propia odotan jo innolla. Tapahtuman internet-sivut löytyvät täältä.

Tervehdin ilolla hallituksen tuoretta tasa-arvo-ohjelmaa. Erityisesti minua miellytti linjauksissa se, että tasa-arvokasvatuksen merkitys on otettu huomioon: ohjelmassa vaaditaan oppimateriaalien siistimistä sukupuolistereotypioista. Tämä on erinomainen avaus, sillä asenteet syntyvät lapsuudessa ja koululla on niiden kultivoinnissa tärkeä merkitys. Oppikirjojen sukupuolittuneisuutta on Suomessa tutkinut ainakin Tarja Palmu, jonka artikkeli Nimetön Hiiri ja Simo Siili löytyy Letit liehumaan -antologiasta (toim. Sari Näre ja Jaana Lähteenmaa). Palmun mukaan oppikirjoihin kätkeytyy paljon sukupuolistereotypioita, joita ei välttämättä osata opetuksessa kyseenalaistaa. Aapisen aktiivisen, maskuliiniseksi mieltyvän Simo Siilin vastinpariksi asemoituu nimetön, hiljainen, feminiininen hiiri.

Tasa-arvo ei ole vain palkkatasa-arvoa, lasikattojen murtamista ja isyyslomia, vaan sen on läpäistävä kaikki elämän osa-alueet. Tasa-arvoisessa koulussa varttuneista lapsista kasvaa entistä tasa-arvoisemmin ajattelevia aikuisia. Ehkä tulevaisuudessa meidän ei tarvitse aikuisillekaan tarkoitetuissa oppikirjoissa sietää tämän, Tampereen yliopistossa venäjän peruskurssilla käytetyn kirjan kappaleen kaltaisia aivopieruja ja riemuidiotismeja:

-Minä haluan vihannesruokaa.
-Oi, te kaniinit!
...
-Entä sinä, Mikko?
-Minä haluan lihaa.
-Hienoa! Miehet syövät lihaa!

Sanattomaksi vetää.

PS. Suosikkifutaajani Sakari "Maaginen" Saarinen täyttää tänään pyöreitä vuosia, kolmenkympin kriisi kolkuttelee ovella. Ajatusten Viinikanoja toivottelee leppeitä synttärijuhlia, kuitenkin huomisen Mypa-pelin mielessä pitäen...

Ei mikään tohvelieläin

Tällainen jötkäle pikku Reinosta on tullut. Kävin pikkuista katsomassa viime viikonloppuna ja kovasti kolli oli hellyydenkipeä, kiltti kissa siitä on tullut. Ulkoilusta mokoma vain ei oikein perusta, kaverinsa Suti-setä ulkoilee edelleen mielellään mutta rääpäle säikkyy jo ajatustakin valjaista.

Se on täytetty...

Sain viimein jätettyä graduni kesäkuun alkupäivinä ja muutama päivä sitten postiluukusta paukahti arvostelu, eximia cum laude approbaturilla paiskasivat eli eipä tässä osaa kuin olla perin tyytyväinen. Nyt vain odotellaan tutkintotodistusta, että päästäisiin virallisesti maisterien kirjoihin.

Vaalityöhön pitäisi pikkuhiljaa alkaa panostaa. Sitä odotellessa voitte ihastella virallisia vaalikuviani, jotka löytyvät irkkigaltsusta osoitteesta www.irc.fi/waikku , kuvat 1 ja 2.

Blogini sai myös kesän kunniaksi uuden nimen, lontooksi moinen taitaa kääntyä muotoon Wine Chickens of Thoughts. Mutta mukahassuttelut sikseen ja sorvin ääreen, litterointityö kutsuu - sain taas pariksi viikoksi töitä.