maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kohti yhdenvertaista Helsinkiä

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina sekä palveluita että henkilöstöä koskevat yhdenvertaisuussuunnitelmat. On tietenkin hyvä, että tällaiset ylipäätään on tehty - nyt on olemassa työkalu, jonka linjauksiin voi vedota ja jolla voi myös perustella toimenpiteitä. Valitettavasti suunnitelmat ovat kovin suppeat ja kaipaisivat reilusti lihaa luidensa päälle.


Eriarvoistuminen on Helsingin suurimpia haasteita lähivuosina, ja siihen on puututtava yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, niin sosiaalitoimessa, koulutuksessa, terveydenhuollossa kuin kaavoituspolitiikassa. Tästäkin syystä yhdenvertaisuussuunnitelmilta olisi odottanut kunnianhimoisempaa otetta. Jos palveluiden esteettömyydestä todetaan, että "esteettömyys ymmärretään laajasti", mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Tai kun samassa yhteydessä todetaan, että "kulttuurinen ja sosiaalinen esteettömyys turvataan erityisen haavoittuville ryhmille", mitä nämä ryhmät ovat ja mitä nämä esteettömyyden kategoriat tarkoittavat? Vastuu suunnitelman soveltamisesta siirtyy virkamiehille ja työntekijöille, jotka voivat tulkita sitä hyvin monella tavalla. Tämä taas saattaa tuottaa suuria eroja esimerkiksi eri virastojen ja palveluiden välillä siinä, miten pykäliä sovelletaan.  

Suunnitelmat ovat monelta osin aivan toki oikeansuuntaiset. Esimerkiksi palveluiden suunnitelman kohta "positiivisen erityiskohtelun avulla edistetään tosiasiallista yhdenvertaisuutta" on erityisen tärkeä kirjata ylös. Tämä nimittäin on asia, josta poliittisen kentän eri laidoilla ollaan hyvinkin erimielisiä. Oikeistovoimat tapaavat korostaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, mikä vasemmistolaisessa ajattelussa mielletään riittämättömäksi. Koska ihmisillä on eri syistä (ikä, kieli, luokka, sukupuoli, vammaisuus ja niin edelleen) erilaiset lähtökohdat elämään, on yhteiskunnan tehtävä tasoittaa näitä eroja kaikkien eduksi. Tämä ei tarkoita tasapäistämistä vaan oikeudenmukaisuutta, ja juuri siihen positiivisella erityiskohtelulla pyritään.Tällaisesta erityiskohtelusta usein käyttämäni ja toimiva esimerkki on huono-osaisempien alueiden kouluille jaettu ylimääräinen rahoitus, jolla voidaan esimerkiksi palkata lisäopettajia ja siten pienentää ryhmäkokoja.

Pidin myös siitä, miten henkilöstön suunnitelmassa korostetaan koulutuksen merkitystä. Muuttuvassa ja moninaistuvassa maailmassa työntekijät tarvitsevat perehdytystä uusiin kysymyksiin, joita esimerkiksi maahanmuuton lisääntyessä tulee eteen. Erityisesti minua miellytti, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta koskevat koulutustarpeet oli erikseen mainittu. Vastaavaa konkretiaa olisi toivonut muuallekin suunnitelmiin. 

Yhdenvertaisuussuunnitelmat tarvitsevatkin seurakseen valistunutta ja yhdenvertaisuuteen pyrkivää päätöksentekoa. Tätä varten olisi äärimmäisen tärkeää, että tulevalla valtuustokaudella tehtäviä päätöksiä arvioitaisiin etukäteen sosiaalisten vaikutusten näkökulmasta: miten ne kohtelevat eri asemassa olevia ihmisiä. Jos emme kykene päätöksentekijöinä pyrkimään yhdenvertaisuuteen, emme voi edellyttää sitä kaupungin työntekijöiltäkään, jotka päätöksiämme arjessaan toteuttavat.

Yhdenvertaisuutta tulisi kaupungin toiminnassa lähestyä kolmella tasolla. Ensiksikin tulisi pyrkiä palveluiden ja osallistumisen universaaliuteen: tärkeimmät peruspalvelut tulisi saada maksutta tai hyvin edullisesti mahdollisimman läheltä kotia. Samoin kaupunkilaisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet tulla kuulluksi riippumatta siitä, missä he asuvat. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan universaalisuusperiaatteen lisäksi tarvitaan myös positiivista erityiskohtelua haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille, kuten vaikkapa maahanmuuttajalapsille koulussa - jotta kaikki hyötyisivät universaaleista palveluista mahdollisimman paljon. Samoin on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei kuntademokratia muutu huutoäänestykseksi, jossa vain hyväosaiset ja kovaääniset saavat tahtonsa läpi. Kolmanneksi tarvitaan tietoista syrjinnän ehkäisemistä, kuten koulutusta työntekijöille sekä yhdenvertaistavia käytäntöjä, kuten anonyymi työnhaku. Näin Helsinki voisi olla aidosti radikaalin humanistinen kaupunki. 

Ei kommentteja: