maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ei kaupunkisuunnittelua huutoäänestyksellä

Sturenkatu. Kuva: Hans Põldoja / cc2.0 / Flickr
Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjassa liftareille kuvataan vastaansanomattoman nihilistisesti kunnallista byrokratiaa. Kirjan päähenkilö Arthur Dent on pöyristynyt siitä, että hänen talonsa yli aiotaan rakentaa tie. (Luonnollisesti myöhemmin koko planeetta kokee saman kohtalon hypergalaktisen ohitustien vuoksi, mutta ei mennä nyt siihen.)


"Mutta suunnitelmat ovat olleet näytteillä..." "Näytteillä? Mutta minun oli kömyttävä kellariin katsomaan niitä." "Näyttelyosaston toimisto on kellarissa." "Taskulampun kanssa." "No, sähköt olivat kaiketi poikki." "Samoin kuin portaat." "Hyvä on, mutta joka tapauksessa te näitte ilmoituksen tien rakentamisesta." "Kyllä", Arthur sanoi, "kyllä minä näin. Se oli näytteillä lukitun arkistokaapin alimmassa laatikossa käytöstä poistetussa vessassa jonka ovessa luki Varokaa leopardia!"

Adams toki hyvän scifikynäilijän tapaan loi kuvauksellaan todellisuuden, jota ei voi sanoa arkikäsityksen mukaiseksi mutta joka muistutti sitä tietyiltä osin mehevästi. Kunnallinen päätöksenteko näyttäytyy usein monimutkaisena palapelinä, jossa asukkaiden näkemykset on usein häivytetty minimiin. Lukittuihin arkistokaappeihin en ole ainakaan vielä törmännyt, muttei Helsinginkään tapaa tiedottaa ja osallistaa asukkaitaan voi aina järin demokraattiseksi sanoa.

Kuulimme maanantaina ennen kaupunginhallitusta muutamaa asukasaktiivia, jotka eivät olleet tyytyväisiä omalle asuinalueelleen suunniteltuun täydennysrakentamiseen. Aktiiviset kansalaiset olivat tehneet huolellisesti oman vaihtoehtokaavansa, jota sitten meille esittelivät. Samalla kävi ilmi, että varsinainen protokollan mukainen asukkaiden kuuleminen ja osallistaminen oli kaavoitusprosessissa tehty varsin viitteellisesti. Vastaavanlaisiin tapauksiin törmää kohtalaisen usein.

Asukasaktiivien panosta täytyy tietenkin kunnioittaa. Ilman heitä emme välttämättä olisi tietoisia kuulemismenettelyn ongelmista, emmekä ehkä olisi hahmottaneet kaavan ongelmia yhtä hyvin. Iso ongelma tässä on kuitenkin se, että eihän asukkaiden osallistaminen voi näin mennä. Kuulemisen pitäisi tapahtua mahdollisimman laajasti jo heti kaavoitusprosessin alkuvaiheessa, eikä se saisi olla näin paljoa aktiivisten kansalaisten varassa.

Vastaavanlaiseen ilmiöön törmää usein koulujen yhdistämisten tai lakkauttamisten yhteydessä. Aktiiviset vanhemmat aktivoituvat lobbaamaan, ja saattavat aivan aidosti vaikuttaa kouluverkkopäätöksiin kirjelmillään. Mikä tässä sitten on ongelma? No se, että tämä aktiivisuus ei ole kaikkialla samanlaista. Tyypillisesti hyväosaisten hyvinvoivilla alueilla asuvilla on paitsi voimavaroja, myös taitoa ja verkostoja saada asiansa päättäjien tietoon. Koulun lakkautusuhka vaikkapa Käpylässä nostattaa yleensä myrskyn somessa ja lehtien mielipidepalstoilla, kun vastaava uhka jossain koillisen Helsingin lähiössä ei aiheuta läheskään samanlaista liikehdintää. Aivan samanlainen osallistumisen segregaatio näkyy kaavoituspäätöksiin vaikuttamisessa.

Kaupungin kuulemismenettelyt eivät saa muuttua huutoäänestyksiksi, joissa äänensä saavat parhaiten kuuluviin vauraimmat, koulutetuimmat ja hyvinvoivimmat. Leväperäinen kuulemismenettely on aktiivista luokkapolitiikkaa, jossa huono-osaisempien, vähemmän koulutettujen tai esimerkiksi suomea kunnolla taitamattomien maahanmuuttajien mahdollisuudet vaikuttaa asuinalueisiinsa kapenevat. Ratkaisu tähän olisi osallistaa kaupunkilaisia mahdollisimman paljon päätöksentekoprosessien eri vaiheissa, tarjota tähän erilaisia mahdollisuuksia (tilaisuuksia, verkkokommentointeja ja niin edelleen) sekä huolehtia siitä, että asukkaiden vaikutusmahdollisuudet eivät entisestään eriydy. Kaupunki kuuluu sen asukkaille, ja oikeus saada vaikuttaa päätöksiin ihan jokaiselle - ilman, että tarvitsee pelätä symbolista leopardia tai kompastella metaforisissa rikkinäisissä portaissa.


Ei kommentteja: