lauantai 4. helmikuuta 2017

Kohti vaaleja: Kuka pelkää feministiä?












Olen törmännyt usein väitteeseen, että kaikki "ismit" ovat vähän pelottavia eikä sellaisia halua itseensä saati vaaliehdokkaaseensa yhdistää. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kaikenlainen tunnustautuminen jonkin nimetyn aatteen kannattajaksi olisi jonkinlaista fanatismia (sic) ja siksi leimautumista olisi parempi välttää.


Mielestäni tällainen puhe on aivan suolesta. Jos poistamme politiikasta ismit, poistamme samalla ison osan sitä arvopohjaa, jolla poliitikko operoi. Sitä paitsi rehellinen puhe poliitikkojen aatteista takaa, ettei äänestäjä osta sikaa säkissä: ismiloppuiset nimekkeet ovat kätevä tapa niputtaa monenlaisia asioita yhteen yhdellä sanalla. Tiedättehän: on syynsä, miksi ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, onko joku poliitikko vasemmistolainen vai oikeistolainen. Sanat kätkevät sisäänsä laajoja merkityskenttiä, joita on hankala muuten tavoittaa.

Lisäksi tällainen keskustelu on yleisemminkin huolestuttavaa. Kun rasistia ei saa sanoa rasistiksi vaan maahanmuuttokriitikoksi, puunataan paska paakelsiksi. Samoin minua ottaa päähän monen harrastama "en ole feministi, mutta..." mantra, jonka jälkeen kerrotaan kyllä että kannatetaan suurin piirtein kaikkia mahdollisia feministisen politiikan lähtökohtia. Nimekkeiden pelkääminen liudentaa sekä hyviä että ikäviä asioita ja muuttaa politiikan nuhjuiseksi värittömäksi mössöksi, jossa mielipiteiden erot katoavat.

Itse olen tehnyt tietoisen valinnan käyttää kampanjoidessani sekä feministi- että humanisti-termiä. On vaikea keksiä kahta sanaa, jotka tavoittaisivat yhtä aikaa yhtä paljon omasta ajattelumaailmastani. (Voisihan tuohon lisätä vielä myös ekososialismin, ateismin, vegetarismin ja vaikka mitä, mutta käytetään niitä joskus toiste ;) ) Lisäksi haluan hälventää etenkin feminismiin julkisessa keskustelussa liittyvää stigmaa: feminismi on hyvään ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan tähtäävä aate, joka ottaa huomioon ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tukee heitä juuri heille sopivalla tavalla. Ei kannata uskoa miesasiamiesten tarkoitushakuisia leimakirveitä.

Ei kommentteja: