Puolustuspuhe pääsykokeille

Hallitus on sitten suuressa viisaudessaan mennyt allekirjoittamaan opetusministeriön linjaaman tavoitteen korkeakoulujen pääsykokeiden poistamisesta valtaosin. Hanurista on tämä. Vaikka pääsykokeisiin liittyy monenlaisia ongelmia, ei pelkkä ylioppilastutkintotodistus tai ammattikoulun päättötodistus voi olla riittävä todiste sopivuudesta tietylle alalle.

Harva lukiosta tai ammatillisesta perustutkinnostakaan valmistuva alle kaksikymppinen tietää vielä satavarmasti, mitä haluaa isona tehdä. Eikä hänen kaiken järjen mukaan tarvitsekaan. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin hyödyllisempää, kun ihmiset riittävästi mietittyään, ehkä muutaman välivuoden jälkeen, valitsevat alansa ja valmistuvat siltä. Esimerkiksi yo-todistuksen korostaminen aiheuttaisi nuorelle kohtuuttomia paineita valita juuri ne "oikeat" aineet lukio-opintoihinsa, jotta pääsy haluttuun koulutusohjelmaan olisi taattu. Tämä tarkoittaisi tulevan elämän lopullista suunnittelua noin 15-16 vuoden iässä. Kuka pystyy tähän? Tuloksena olii taatusti roppakaupalla vääriä ja huonoja valintoja, joista taas seuraisi alan vaihtoja ja opintojen pitkittymistä. Tätähän nimenomaan ei tavoiteltu.

Monilla koulutusaloilla lisäksi kirjoista opittua pätevyyttä tärkeämpää on soveltuvuus alalle. Helposti tulevat mieleen vaikkapa opettajat, lääkärit, sosiaalialan ihmiset, lastentarhanopettajat, nuorisotyöntekijät ja monet muut. Kaikkiin näihin ammatteihin valmistutaan korkea- tai ammattikorkeakouluista. Entä antaako äidinkielen laudatur riittävästi osviittaa siitä, että kirjoittajastaan tulee vuorenvarmasti loistava toimittaja? Ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei.

Pääsykokeisiin liittyy toki ongelmia, joista itseäni eniten sapettavat valmennuskurssit. Nykyäänhän monelle alalle (etenkin kauppa- ja oikeustieteet) on hyvin hankala päästä ilman kalliita valmennuskursseja, ja tämä asettaa hakijat jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Kaikilla ei kursseihin ole varaa, eikä kursseja järjestetä kovin monilla paikkakunnilla. Tämä systeemi ylläpitää koulutuksen periytymistä: akateemiselle uralle voivat suunnata vain hyvin toimeentulevien ja useimmiten koulutettujen perheiden vesat. Tämä taas edesauttaa yhteiskunnan entistä rajumpaa luokkajakoa ja rajoittaa sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei kaikilla akateemisilla aloilla toteudu likimainkaan.

Valmennuskurssien kieltäminen lienee mahdotonta, semminkin kun niillä tekevät bisnestä myös opiskelijajärjestöt. Jotain asialle olisi kyllä voitava tehdä, sillä nykytilanne on kestämätön. Yliopistoon pitäisi voida päästä vähävaraisenkin, kunhan hän on riittävän fiksu ja ahkera selviytyäkseen opinnoistaan.