Kirjailija Kaari Utrio onnistui nostattamaan pienoisen mediamylläkän viimeaikaisilla kommenteillaan vanhustenhoidosta. Utrio vaati provosoivasti vanhuksille pilleriä, jolla päivänsä voisi päättää halutessaan arvokkaasti - ja tämähän herätti median, mikä toki lieni kirjailijan ulostulon tarkoituksenakin. Samalla vain median kauhistellessa raflaavaa lausuntoa jäi toimittajilta, ja sitä kautta myös iltapäivälehdistä pelkät otsikot lukevalta yleisöltä, huomaamatta johtopäätökseen johtanut päättelyketju.
Suomalaisen vanhustenhoidon tilanteessa on paljon korjattavaa, ja moni pelkää vanhuutta ja sairautta jo yksinomaan tästä syystä. Ajatus itsestä liian kiireisten hoitajien pompoteltavana tuntuu epämiellyttävältä. On älyllisesti epärehellistä irrottaa Utrion lausunto tästä kontekstista, ja esittää hänen vaatineen ainoastaan oireen hoitoa sairauden sijasta. Suomalaisten vanhainkotien olosuhteet eivät parane sillä, että pari Pihtiputaan mummoa nappaa syanidikapselin kun ei paikallinen palvelutalo oikein innosta.
Tämän tapauksen käsittely saa hyvin surulliseksi joukkoviestinnän tilasta. Utrio selvitti äsken A-studiossa lausuntonsa perusteita, ja nimenomaan painotti että a)tässä ei ole kyse armomurhasta vaan yksilön henkilökohtaisesta päätöksestä ja b)tämä on vasta viimeinen keino, kun tahtoa parantaa vanhusten olosuhteita ei näytä muuten löytyvän. Tämän jälkeen esitetyssä insertissä sitten luonnollisesti kysyttiin kansanedustajilta, mitä mieltä he ovat armomurhasta. Eipä tässä oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti