Muovi antaa periksi ja muuta h*kamussuttelua

Tässäpä taas tämänviikkoinen KU:n futiskolumnini, olkaatten hjuvat.

Tammerkoski kuohuu

Rovaniemeläislähtöisen, mutta sittemmin tamperelaistuneen Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen toinen levy kantaa nimeä Muovi antaa periksi. Tampereen - ja joissain puheenvuoroissa jopa koko Suomen - ylpeydeksi kutsuttua Tampere Unitedia on monesti kutsuttu muoviseuraksi, keinotekoiseksi ja historiattomaksi artefaktiksi jolla ei kriittisimpien näkemysten mukaan ole edes olemassaolon oikeutusta. Tampereella on viime vuosina totuttu huikeaan menestykseen, kirsikkoina kakun päällä kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta ja paikoin jopa erinomaiset otteet eurokentillä. Tällä kaudella menneiden sesonkien loisto on ollut muisto vain. Onko muovi antamassa periksi, ja mitä Tampereella oikein tapahtuu?

Viikonvaihteessa Mansesterissa saatiin ihmetellä uusinta uutista: seura oli antanut potkut manageri Kalevi Saloselle ja joukkueenjohtaja Juha Koskimäelle. TamUn hallituksen puheenjohtaja Jari Viita totesi tiistain Helsingin Sanomissa, että päätös tehtiin koko seuran kehittämisen kannalta ja että erotettujen henkilöiden osa-aikaiset työsopimukset eivät sovi seuran tavoittelemaan entistä kansainvälisempään toimintakulttuuriin. Samassa yhteydessä on väläytelty myös valmentaja Ari "Zico" Hjelmin potkuja, mikä kuulostaa jo todelliselta suursiivoukselta seuran johtoportaassa. Toimittaja Lauri Hollo kutsuu tämänviikkoisessa MTV3:n sivujen blogikirjoituksessaan Salosen, Koskimäen ja Hjelmin muodostamaa kolmiyhteyttä "kultapossukerhoksi", jonka keskinäistä puuhastelua kauden alussa seuran urheilutoimenjohtajaksi palkattu entinen keskikentän keisari Jarkko Wiss olisi tullut sotkemaan. Wissin ja Viidan väitetään olleen edellämainitun kolmikon kanssa eri linjoilla siitä, miten seuraa tulisi kehittää. Salosen ja Koskimäen potkut eivät siis varsinaisesti tulleet yllätyksenä TamUn toimintaa seuraaville, mutta niiden ajankohta vain muutamaa viikkoa ennen kauden päättymistä enteilee syvempää kriisiä organisaatiossa.

Toimiston kuohunnan lisäksi myös joukkueella on ollut ongelmia myös pelikentällä. Joukkueen kapeaa pelaajarinkiä ovat verottaneet monet epäonnekkaat loukkaantumiset, Jarkko Wissin peliuran lopettaminen ja Juska Savolaisen myynti näkyvät kunnollisten korvaajien puuttuessa, eikä loppujoukkueen asennekaan ole vaikuttanut kovin hyvältä. Peli on usein tällä kaudella näyttänyt toivottoman aneemiselta: joukkue on totuttu tuntemaan taistelutahdostaan, mutta tällä kaudella taistelijan otteita on pelaajilta nähty vain harvoin. Liekö johtoportaan sekasotku masentanut pelaajatkin, vai onko kyse sittenkin vain mestaruuskrapulasta? Aikaisemmin peräänantamattomana hyökkäysmasiinana tunnettu Antti Pohja on sortunut liian usein päämäärättömään neppailuun keskikentällä, eikä joukkueen parhaana pelaajana yleisesti pidetty veskari Mikko Kavénkaan ole pelannut odotetulla tasolla. Suurin ilon aihe loppukaudesta faneille onkin ollut "Kynä-Mynäksi" ristitty Tampereen oma petercrouch, alun perin joukkueeseen toppariksi hankittu Henri Myntti. Yksitoista tehtyä maalia alkukauden pakkina pelanneelle miehelle on kova suoritus, ja herää kysymys, mikä olisi TamUn sijoitus liigassa tällä hetkellä mikäli Myntti olisi saanut pelata koko kauden kärjessä...

Kärkkäimmät haaskalinnut ovat olleet kuoppaamassa Unitedia jo pitkään ja pitävät Salosen ja Koskimäen potkuja jotakuinkin viimeisinä nauloina plastiikkiporukan arkkuun. Itse en jaksa uskoa seuran kuolemaan, vaikka melkoinen myllerrys näyttää käynnissä olevan. Tämä kausi on ollut selvästi joukkueelle välivuosi, ja toivottavasti toimistolla jaksetaan tehdä pitkäjänteistä työtä joukkueen kehittämisen puolesta vaikka lyhyellä tähtäyksellä työn hedelmät jäisivätkin raakileiksi. Absoluuttisen Nollapisteen eräässä laulussa veistellään sanoin "älä koskaan jätä jalkapalloa". Toivottavasti tamperelaisyleisö ottaa tästä neuvosta vaarin ja malttaa yhä edelleen kokoontua katsomoon seuraamaan kaupungin ykkösjoukkueen otteita, vaikka välillä pelin taso turhauttaisikin.

Jälkihuomautus. Kolumnin yhteyteen tekemässäni vakiorivissä oli 13 oikein. Luonnollisesti itse en ollut jättänyt lappua sisään.