Jalanjälkiä Sarasvatin hiekassa

Intiaani ties eikä kirkonmies miten luotiin maamme tää
Rajalinjoja vailla ja sillä lailla se ois pitänyt säilyttää

-Freud, Marx, Engels&Jung: Mystinen metsätyömies

Ylläoleva Freukkareiden biisi on käynyt monet kerrat mielessä seuratessani vastikään päättyneen Balin ilmastokokouksen tapahtumia. Al Gorea lainaten hiilidioksidipäästöt eivät kunnioita valtioiden rajoja, vaan ongelma on yhtäläinen kaikille maapallon asukkaille riippumatta heidän omista toimintatavoistaan. Valtioiden pitäisi pystyä unohtamaan omat etunsa ja toimimaan yhdessä ilmastonmuutoksen kahlitsemiseksi, ajattelematta vaikka oman teollisuutensa kilpailukykyä. Tämä on tunnetusti ollut ongelma etenkin Yhdysvalloille, jota on ollut erittäin vaikea saada mukaan minkäänlaisiin neuvotteluihin (ironista kyllä, Jenkkilässähän myös kirkolliset asiat ovat politiikanteossa erittäin tärkeitä). Balilla onneksi mentiin tässä asiassa eteenpäin.

Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka kiistävät enää harvat änkyrät. Jokaisen tulisi nykymaailmassa pohtia omaa toimintaansa ja kulutustottumuksiaan sen näkövinkkelistä, pyrkien ekologisesti mahdollisimman kestäviin toimintamalleihin. Meillä länsimaisen hyvinvointivaltion asukeilla on mahdollisuus valita vaikkapa miten ja missä tuotettua ruokaa syömme, miten liikumme paikasta toiseen ja minkälaisia palveluita käytämme. Kehitysmaissa tällainen on yksilötasolla vaikeampaa, jopa mahdotonta, mutta ilmastonmuutos koskettaa heitä yhtä lailla.

Vaikka olenkin monista asioista kalastaja Linkolan kanssa eri mieltä, on hänen näkemyksessään maapallon kantokyvystä kovastikin järkeä. Maapallo ei yksinkertaisesti kestä kuutta miljardia länsimaisten normien mukaisesti kuluttavaa ihmistä. Tämä johtaa aikamoiseen älylliseen ristiriitaan, sillä kaikkien intresseissä toki on saada kehitysmaat kehittymään. Länsimaat teollistuivat aikanaan ympäristön kannalta varsin epäkelvolla tavalla, ja kehittyviä maita närästää, kun niiltä evätään oikeus samaan. Nykyään kuitenkin asioista tiedetään paljon enemmän kuin 1800-luvulla, ja kehitysmaita tulisikin tukea kehittämään talouttaan mahdollisimman ympäristöystävällisesti.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan samalla kun kehitysmaiden elintaso nousee meidän länsimaalaisten olisi kyettävä "laskemaan" elintasoamme. Tämä on monien hyvin vaikea ymmärtää. Olen laittanut sanan laskemaan sitaatteihin siksi, että olemme länsimaissa tottuneet moniin asioihin, jotka itse asiassa ovat melko tarpeettomia ja näistä luopuminen olisi ilmastonmuutoksen kannalta hyödyllistä. Moni taajama-alueella asuva esimerkiksi tulisi vallan hyvin toimeen ilman autoa, mutta mukavuudenhalustaan sitä käyttää. Lihan tuotanto kuluttaa maapallon voimavaroja ja tuottaa päästöjä moninkertaisesti enemmän kuin maanviljelys, ja siirtymällä syömään enemmän kasvisruokaa voi helposti tehdä todellisen ekoteon. Tosin kannattaa myös miettiä, mistä ruoka on peräisin: Etelä-Amerikasta laivatut etelän hetelmät eivät ole läheskään niin ekologisia kuin lähikunnassa kasvatetut luomuomenat. Myös ns. vihreään sähköön vaihtaminen kannattaa.

Yksilön tai valtion luonnonvarojen kulutusta voidaan mitata ekologisen jalanjäljen avulla. Oman jalanjälkensä voi laskea täällä http://www.earthday.net/footprint/info.asp Minun jalanjälkeni on 2,3 hehtaaria, siinä missä keskivertosuomalainen tarvitsee 8,4. Jos kaikki eläisivät kuten minä, tarvittaisiin 1,3 maapalloa. Tulokseni on siis varsin hyvä, mutta vieläkin voisi parantaa. Tulokseeni vaikuttavat muun muassa se, että asun kahdestaan mieheni kanssa länsimaisten standardien mukaan varsin pienessä asunnossa (alle 40 m2), jossa käytämme ekosähköä. En syö lihaa enkä omista autoa. Nostan tässä hiukan omaa häntääni ja totean, että minusta on tärkeää myös elää kuten opettaa. Arvostan suunnattomasti esimerkiksi Oras Tynkkystä, joka pyrkii huomioimaan ympäristönäkökohdat kaikessa toiminnassaan.

Tämänpäiväisen tekstini otsikko viittaa tietenkin Risto Isomäen ekokatastrofista kertovaan romaaniin Sarasvatin hiekkaa. Suosittelen lämpimästi lukemaan, kirjan julma dystopia voisi hyvin olla jonain päivänä todellisuutta.