Ajatusten Viinikanoja

Miehen oikeudesta synnyttää

2012-02-01T05:03:00.000-08:00

Viime päivinä ovat etenkin iltalehtien otsikot huutaneet mielenkiintoisia sanomia: kohta miehetkin voivat synnyttää! Kyseisen episodin sivujuonteena sai jo yksi erityisavustaja kenkää ja nettikeskustelut käyvät kuumina. Ketäänhän ei raflaavien otsikoiden harhauttamana kiinnosta se tosiasia, että keskustelun kohteena olevassa lainmuutoksessa on kyse perustavanlaatuisesta ihmisoikeuskysymyksestä eikä mistään laillistetusta friikkisirkuksesta.

Suomen lainsäädäntö sukupuolensa korjauttaneiden kohdalla vaatii, että saadakseen lopullisen "sinetin" korjaukselle henkilön on suostuttava steriloitavaksi. Tälle ei ole mitään lääketieteellistä, pakottavaa tarvetta. Pakkosterilisaatiolla on jo sanana epämiellyttävän fasistinen kaiku: Suomessakin menneinä vuosikymmeninä steriloitiin esimerkiksi mielenterveysongelmaisia naisia. Klaus Härön elokuva Uusi ihminen käsittelee tematiikkaa Ruotsissa. Uudessa translaissa ei siis ole kysymys siitä, että kuka tahansa mies voisi yhtäkkiä pamahtaa paksuksi ja pyöräyttää poikaset, vaan suhteellisen pienen ihmisryhmän oikeudesta päättää omasta ruumiistaan. Asia on periaatteellisella tasolla erittäin tärkeä. Pakkosteriloinnit eivät kuulu sivistysvaltioon.

On surullista, miten harhaanjohtavalla uutisoinnilla on onnistuttu sotkemaan keskustelu asiasta täysin. Hommaforumin aihetta käsittelevän ketjun avausviesti kiteyttää sananvaihdon tason hyvin.

Aina silloin tällöin täälläkin olemme pohtineet, mitä seuraavaksi "suvaitsevaisuuden" rintamalla tulee tapahtumaan? Otetaanko moniavioisuuden laillistaminen esille, vaiko pedofilian laillistaminen?

Mutta marssijärjestys onkin näköjään tämä. Miehille oikeus synnyttää, ja arvatenkin seuraavaksi naisille oikeus siittää!

Olen täysin sanaton.

Persulaisesta taidekäsityksestä

2012-01-30T00:02:00.000-08:00

Aki Kaurismäki sitten rohmusi odotetusti läjän parhaille kotimaisille elokuville myönnettäviä Jussi-patsaita Le Havrellaan, onnittelut taiteilijalle siitä! Elokuva ei ehkä ole Akin paras, mutta hänen mittapuullaan keskinkertainenkin on priimaa.

Luettuani uutisen Aamulehden nettisivuilta en malttanut olla vilkuilematta kommenttiraitaa. Ensimmäiset viestit onnistuivat mainiosti kiteyttämään sen, miksi Kaurismäki ei suomalaisten keskuudessa nauti läheskään sellaista arvostusta, joka hänelle kuuluisi.

Kaurismäki on sen luokan auteur, että 90% suomalaisista ei tiedä hänen taiteteoksistaan mitään. Tärkeintä on taide, ja nimenomaan todellisuudesta kauas harhautunut tekotaide.

Tällaista taidekäsitystä voisi kai kutsua väljästi persulaiseksi: taiteen tulee heijastaa todellisuutta mahdollisimman tarkasti, ja ei-esittävä taide tuomitaan tekosellaiseksi. Määrittely on julma isoa osaa elokuvataidetta kohtaan, sillä tiukkaa realismia varten on oma esitystapansa, dokumentti. Samalla logiikalla esimerkiksi sadut ovat huonoa taidetta, samoin valtaosa muustakin kaunokirjallisuudesta. Kaurismäen Le Havre on kaunis aikuisten satu, jossa on onnellinen loppu ja syvällinen, humaani opetus, ja sellaisena sitä on arvioitavakin, ei jonkun ennalta määritellyn "todellisuuden" hologrammina.

Tuolla "tietämisellä" kommentaattori tarkoittanee ymmärtämistä. Viekas ja elitistinen ohjaaja katsokaas on sisäänkoodannut kokonaistaideteokseensa sellaisia merkityksiä, joita ei tavan tallaaja saata laisinkaan tajuta. Ja tämähän on taas ihan täyttä jytkyä: ei millään taideteoksella, oli se sitten elokuva, kirja tai maalaus, ole mitään yhtä oikeaa tulkintaa vaan jokaisen katsojan näkemys on aivan yhtä hyvä ja oikeutettu. Taideteos syntyy vasta tulkinnassa.

Ja tiedän kyllä, että perussuomalaisten vaaliohjelmaan ujutetut taidepoliittiset kannanotot ovat osoittautuneet ns. läpällä heitetyiksi. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, etteikö niiden henki vaeltaisi vahvana keskuudessamme.

Reality check

2012-01-29T06:08:00.000-08:00

Itse kullekin tekee välillä oikein hyvää tuulettaa omia ajatuksiaan ja kyseenalaistaa arvojaan. Partnerini palasi tovi sitten lapsuudenystäviensä kanssa tekemältään mökkireissulta: monet näistä vanhoista tovereista rakentavat omakotitaloja, äänestävät Niinistöä ja harrastelevat kaikkea sellaista porvarillisen keskiluokkaista, jonka suuntaan me ja monet nykyisestä ystäväpiiristämme emme normiolosuhteissa edes sylkäisisi. Erilaisista arvomaailmoista ja poliittisista katsantokannoista huolimatta viikonloppu oli kuulemma ollut mahdottoman hauska ja samalla tervehenkinen reality check: maailmaa on punavihreän suvaitsevaisuuslarppijengin ulkopuolellakin.

Paitsi että yritys ymmärtää toisenlaisia ajatusmaailmoita on kohteliasta toisia ajattelijoita kohtaan, se auttaa näkemään myös oman ajattelun sudenkuopat. Ihminen on näet melkoisen altis syyttämään toisia erheistä näkemättä malkaa omassa silmässään. Ajatus tuli väistämättä mieleeni luettuani päätoimittaja Honkosen tuoreimpaan Vihreään Lankaan nakutteleman pääkirjoituksen. Honkonen kirjoittaa heti ensimmäisessä kappaleessa

Pekka Haavisto on oikeassa. Ei se mikään vastajytky ollut. Haaviston kampanja ei ole ketään vastaan. Se on pahimman vihollisenkin puolesta. Ilon kautta!
Haavisto ei ensimmäisellä kierroksella provosoitunut loanheittoon.

...mutta sitten nostaa kuitenkin esille esimerkiksi Niinistön "kirjastomaksulausunnon", joka on jo useaan otteeseen todettu pelkäksi spekulaatioksi ja väärinymmärrykseksi. Tämäkö, valikoitujen ja vieläpä virheellisten sitaattien tarkoitushakuinen jakaminenko ei sitten ole loanheittoa? Lanka kuitenkin on Vihreiden äänenkannattaja, joka tukee näkyvästi Haaviston kampanjaa.

Vastaavanlaiseen sokeuteen törmää valitettavan usein niin vasemmistolaisissa kuin oikeistolaisissakin piireissä. Helpostihan sitä tulee ajatelleeksi, että oma ajattelutapa on ainoa oikea ja se oikeuttaa sellaisenkin toiminnan, jota vastapuolelta pidettäisiin moukkamaisena. Esimerkiksi kun nostin esille edelliseen blogimerkintääni johtaneen toiminnan, monet haavistolaiset eivät kerta kaikkiaan suostuneet näkemään asiassa mitään ongelmallista. Toisaalta taas sitten Ossi Mäntylahden tarina Pahvi-Saulin pahoinpitelystä punkkarien toimesta on jo ehditty tuomita sosiaalisessa mediassa porvarien omaksi syyksi: mitäs veitte Saulinne sellaiseen paikkaan, jossa ilmapiiri ei ole lähtökohtaisesti järin oikeistolaismyönteinen. Tokihan Mäntylahti ystävineen olisi voinut omata (anteeksi) hieman enemmän tervettä itsesuojeluvaistoa, mutta oikeuttaako tuollainen ajattelemattomuus kimppuunkäynnin? Mielestäni ei.

Eli vielä kerran, ystävät: rauhaa, rakkautta ja spudo börde. Vielä pitää viikko kestää.

Netiketin alkeet

2012-01-24T06:03:00.000-08:00

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros sitten oli ja meni, kakkosvarvi odottaa ja kuhina etenkin sosiaalisessa mediassa ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Senkin uhalla että suututan taas muutaman toverin, puran ajatuksiani eräästä vaaleihin liittyvästä teemasta vielä täälläkin. Jo ensimmäisen kierroksen kampanjoinnin aikana oli helppo huomata, kenen kannattajat käyttivät sosiaalista mediaa, ja etenkin Facebookia, eniten hyväkseen: Haavisto-linkkejä, Pekka Haavisto Factseja, Jarlan kampanjasarjakuvia sun muuta tilpehööriä jaettiin likipitäen kaikki mahdolliset seinät tulvilleen. Muutamia ystäviäni tämä floodaus kävi toden teolla sapettamaan, semminkin kun monet Haaviston bändärit olivat kovin kerkeitä ohjeistamaan meitä vasemmistolaisia äänestyspäätöksissämme. Monia meistä, myös minua, kehotettiin äänestämään Haavistoa taktisesti ja annettiin ymmärtää, että presidentinvaaleissa puoluesidonnainen äänestysvalinta on typerä. Sitä vaihtoehtoa ei kukaan tuntunut ottavan huomioon, että jonkun mielestä se oman puolueen ehdokas saattoi oikeasti olla se paras.

Minulla ei ole mitään Pekka Haavistoa vastaan, päinvastoin. Arvostan häntä poliitikkona ja tulen erittäin todennäköisesti ääneni hänelle ensi viikolla antamaan. Tämän teen kuitenkin hänen arvojensa vuoksi, en siksi, miten ihana ihminen hän on tai kuinka herttainen Antonio. Luulen aika monen ajattelevan samoin. Moni on kiinnittänyt huomiota Haaviston tukijoiden facebook-kampanjoinnissa samaan ongelmaan: asiasisällön vähyyteen. Päivä toisensa jälkeen saa kuulla (tai lukea) miten hieno ihminen Pekka on ja miten loistava presidentti hänestä tulisikaan. Tätä en kiistä, mutta ne merkitsevät liikkuvat äänestäjät eivät välttämättä tästä perustelusta vakuutu vaan he kaipaavat faktoja päätöksensä tueksi. Lisäksi useita ei-vihreitä on käynyt ärsyttämään pekkaspämmin määrä ja taajuus. Jarlan sarjakuvat ovat kyllä perin hauskoja, mutta jos ne on ehtinyt postata jo 15 kaveria aikaisemmin huvitus kääntyy melko nopeasti vitutukseksi. Ihmiset keskimäärin eivät pidä tuputuksesta, ja samojen asioiden jatkuva syöttö kääntyy helposti itseään vastaan.

Ihmiset tekevät äänestyspäätöksiään vaihtelevin perustein ja tilanteen ollessa hankala, merkitsevä tekijä voi tuntua hyvinkin mitättömältä tai yhdentekevältä. Olen kuullut muutamien uhanneen jättää äänestämättä, koska ovat niin lopen kyllästyneitä Haaviston fanijoukkojen nettilobbaukseen. Niin typerältä kuin se saattaakin kuulostaa, tällaiset puheet on syytä ottaa vakavasti ja kyettävä vastaanottamaan myös kritiikkiä. Netti-ihkutuksen arvostelu ei tarkoita a) kyseessä olevan ehdokkaan arvostelua eikä b) kyseisen ihkuttajan henkilökohtaista dissaamista. Kampanjoinnista on voitava käydä avointa keskustelua, oli kyse sitten julkisten kampanjatiimien tai yksittäisten tukijoiden toiminnasta.

Eli rakkaat ystävät, malttia. Tehdään Pekasta presidentti.

Ensimmäisen kiven

2012-01-05T08:45:00.000-08:00

Paavon presidentinvaalikampanja on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja tällä viikolla saatiin ihasteltaviksi myös hienot, taiteilijoiden tekemät kampanjajulisteet. Sosiaalisessa mediassa polemiikkia on herättänyt etenkin Teemu Mäen valinta yhdeksi kampanjan taiteilijoista. Moni tuntuu muistavan Mäen 80-luvulla tekemän "kissantappovideon" ja on pöyristynyt kiistellyn taiteilijan mukanaolosta. Onpa jokunen jo ilmoittanut jättävänsä Paavon jengin tästä syystä.

Itseäni Mäen osuus kampanjassa ei haittaa, vaikka ymmärränkin monien tuohtumuksen. Silti minusta on oireellista, että vasemmistolaisiksi itseään kutsuvat ihmiset, jotka peräänkuuluttavat esimerkiksi rikoksen tehneiden ja rangaistuksensa kärsineiden täysivaltaista mukaanottoa yhteiskunnalliseen elämään ilman turhaa stigmatisointia, ovat valmiit lynkkaamaan Mäen julkisesti yhden (1) harkitsemattoman teon takia (josta Mäki sai muuten myös tuomion). En tarkoita, etteikö Mäen teko olisi yksiselitteisen julma ja tuomittava. Kuitenkin hänen voidaan katsoa "oppineen läksynsä": vastaavia ylilyöntejä ei häneltä olla enää nähty. Ainakin minä olen valmis antamaan hänelle anteeksi.

Mäki on viime vuosina profiloitunut yhteiskunnallisesti kantaaottavana taiteilijana ja kolumnistina, jonka ajatukset voi moni Vasemmistoa äänestävä allekirjoittaa. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että joka ainoa kerta Mäen esiintyessä jossakin nostetaan esille kauan sitten tehty kuuden sekunnin pätkä. Miksei joka kerta Kimmo Sasista uutisoitaessa mainita sitä, että hän törkeällä välinpitämättömyydellään on aiheuttanut viattoman ihmisen kuoleman?

Minua on luvalla sanoen vituttanut näiden kampanjajulisteiden ympärillä vellonut keskustelu. Olisiko mitenkään mahdollista, että jatkossa keskusteltaisiin niistä julisteista, ei niiden tekijöistä? Ei kai kukaan jätä hyvää kirjaakaan lukematta siksi, että kirjoittaja oli kuulemma inhottava ihminen. On julmetun tekopyhää hylätä oma ehdokas, kun kampanjaan ilmaantuu ihmisiä, joita ei haluaisikaan leikkiseurakseen. Tärkeintähän tietenkin on, ettei tee elämässä virheitä, siten voi aina olla viskomassa sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä.

Nyt huudetaan!

2012-01-02T01:36:00.000-08:00

Reipasta ja taistelevaa vuotta 2012 itse kullekin säädylliselle ja säädyttömälle. Bloggaustaiteen sääntöjen mukaan tässä vaiheessa vuodenkiertoa pitäisi kai vetää kulunutta vuotta jotenkin yhteen, mutta koska noin ylipäätään en tykkää ylhäältäpäin asetetuista ohjeistuksista, toimin hieman toisin. Nostan esille yhden asian, josta olen puhunut paljon ennenkin, mutta josta tulen ainakin itse vuoden 2011 muistamaan.

Saku Timonen kirjoitti Uuninpankkopoika -blogissaan uudenvuodenaattona tulleensa tietämättään liitetyksi erääseen lukuisista Facebookin viharyhmistä. Tämä "Ääri-islamin monikulttuuri vaarantaa lastemme tulevaisuuden" -ryhmä on julkinen ja edelleen olemassa, eikä juuri eroa lukuisista vastaavista rasistisista ja vihamielisistä ryhmistä, joissa lisäksi useimmiten keskustelevat samat ihmiset. Ryhmiä syntyy lisää sitä mukaa, kun Facebookin ylläpito niitä asiattomina poistelee.

Tässä ryhmässä sinänsä ei siis ole mitään uutta. Sen sijaan uutta ja huolestuttavaa on, miten monet tämän ryhmän ja Timosen kirjoituksen vastaanottivat: olankohautuksella ja toteamuksella, että tämä nyt on tätä samaa äbäläwäbälää, josta ei jaksa enää riehaantua.

Vuosi 2011: vuosi, jolloin rasismista ja vihasta tuli hiljaisesti hyväksytty osa valtavirtaa.

En syytä tästä kehityksestä (lue: taantumuksesta) yksin perussuomalaisia ja heidän jytkyään, se olisi yhden puolueen vaikutusvallan törkeää yliarviointia. Kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa arvot kovenevat, sanat raaistuvat, julmat teot mahdollistuvat. Taloudellisen taantuman oloissa muukalaiset ovat helppoja maalitauluja ja syntipukkeja. On todella epämiellyttävää, että olemme tulleet jossain määrin immuuneiksi rasismille: rotuvihaiset ilmaukset ovat niin arkipäiväisiä, että emme välttämättä edes tiedosta niiden loukkaavaa luonnetta. Lisäksi etenkin verkon "maahanmuuttokriittiset" keskustelijat ovat nostaneet kipukynnyksemme sinnikkäällä floodaamisellaan niin korkeaksi, ettemme enää reagoi maltillisempiin äänenpainoihin vaan viestin on oltava todella törkeä, että se saa huomiomme.

Meillä ei ole varaa tällaiseen välinpitämättömyyteen. Jos hompanssit huutavat, meidän on huudettava lujempaa ja enemmän. Yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa toki kriittisiäkin äänenpainoja, mutta emme voi antaa koko maahanmuuttopoliittista keskustelua äänekkäille rasisteille vain siksi, että he ovat sitkeitä pyrkimyksissään.

Meiän Jonnella on nyt toi rasistinen vaihe meneillään

2011-11-28T07:57:00.000-08:00

Tämä kirjoitus perustuu osin lauantaiseen piirikokouspuheenvuorooni.

---

Työskennellessäni verkossa nuorten parissa olen huomannut viime aikoina erään asian: rasististen puheiden valtavan yleistymisen. Tämä tuskin tulee yllätyksenä edes Juha Miedolle, sillä saa olla todella sokea ollakseen huomiomatta suomalaisen keskustelukulttuurin viimeaikaista kehitystä. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ilmiön huolestuttava oire on esimerkiksi se, että Lieksan paljon julkisuutta saaneessa Facebook-jupakassa nuorin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta epäilty ja siksi kiinniotettu oli 15-vuotias.

Viime vuosina kotoinen yhteiskunnallinen keskusteluilmapiirimme on muuttunut tietyiltä osin valtavasti. Nykyään tuntuu olevan luvallista sanoa omalla nimellään julkisesti asioita, joita olisi vielä joku aika sitten pidetty täysin sopimattomina, ne olisi joko vaiennettu kuoliaiksi tai niistä olisi noussut julmettu kohu. Tarkoitan tässä tietenkin julkiseen kielenkäyttöön pesiytynyttä rasismia, joka tuo usein mukanaan muutakin vihamielisyyttä kuten homofobiaa ja karkeaa seksismiä. On tärkeää ymmärtää, että laskemalla yleisesti hyväksytyn ilmaisun rimaa alemmas, annamme samalla mahdollisuuden julkisuuden reunamilla operoiville ääriaineksille harjoittaa omaa, usein laitonta toimintaansa. Esimerkiksi Dan Koivulaakso on tuonut rasismin hiljaisen hyväksynnän tätä puolta ansiokkaasti esiin, kiitos hänelle siitä.

Olen erityisen huolestunut nuorista, joita rasistinen puhe ja toiminta kiehtovat. Nuorilla toki on usein tarve järkyttää ja shokeerata, mutta minkälaiseen toimintaan he patoutumansa kanavoivat, kertoo paljon yhteiskunnasta, jossa elämme. Emme voi kategorisoida nuorten syrjivää kielenkäyttöä ainoastaan provosoinnin tarpeesta johtuvaksi, koska näin tehdessämme kiellämme ongelman olemassaolon ja typistämme toiminnan ainoastaan nuoren luonnolliseksi kehitysvaiheeksi. Ja vaikeneminen on hiljaista hyväksyntää.

Meillä aikuisilla on valtava vastuu kasvattaessamme lapsia ja nuoria, sillä he luovat tulevaisuuden maailman. Meidän ei tule hyväksyä ympärillämme minkäänlaista syrjivää puhetta saati toimintaa, ei nuorilta eikä aikuisilta. Ihmisarvon kunnioittaminen kuuluu kaikille, ja minusta on hienoa, että puheenjohtajamme ja presidenttiehdokkaamme Paavo Arhinmäki on nostanut tarmokkaasti näitä asioita yleiseen keskusteluun. Me tarvitsemme arkipäivän antirasismia, rohkeaa puuttumista havaitsemiimme epäkohtiin.

Vassareilla on hauskempaa

2011-11-27T07:35:00.000-08:00

Eilen Helsingin Vasemmiston syyskokouksessa piiritoimikunnan varapuheenjohtajaksi valittu Jukka Liukkonen sanoi esittelypuheenvuorossaan haluavansa tehdä puoluetoiminnasta hauskaa. Ja näinhän sen pitää ollakin: eihän kukaan jaksa pitkän päälle toimia järjestössä, jonka protokollaan ja ohjesääntöön ei mahdu ensinkään huumoria. Olen sitä mieltä, että ainakin Helsingin Vasemmistossa ollaan tässä suhteessa jo pitkällä. Esimerkiksi viime eduskuntavaalien aikaan hyvä fiilis näkyi kauas: tapahtumat kiinnostivat ja bileisiin saattoi olla sadan metrin jono. Kiinnostus näkyikin sitten lisäpaikan saamisena.

Eilinen piirikokous oli kaikin puolin ilahduttava kokemus. Piirin reippaasti kasvanut jäsenmäärä näkyi myös kokousväen runsastumisena, ja Malmin työväentalo olikin ihan tupaten täynnä ihmisiä, joista moni oli mukana ensimmäistä kertaa. Puheenvuoroja jouduttiin rajoittamaan ehkä vähän turhankin rankasti, sillä todella monella tuntui olevan tärkeää sanottavaa. Itse kävin pitämässä puheenvuoron rasisminvastaisen työn tärkeydestä, ja ilmeisesti puheenvuoro oli väen mieleen, sillä useampikin tuli minua siitä jälkikäteen kiittelemään. No, ainakin jännitin ihan hirveästi - puhujapöntöstä puhuminen tuntuu aina vähän luonnottomalta, eikä liian alas aseteltu mikrofoni (jonka Siros-Jiri ystävällisesti uudelleenasemoi) ainakaan auttanut asiaa.

Helsingin Vasemmisto elää selvästi uudistumisen aikaa, mikä näkyi myös eilen valitussa piiritoimikunnassa. Todella moni valituksi tullut on uusi toimessaan, ja suurin osa edustaa väljästi määriteltynä omaa sukupolveani. Itsekin olin ehdolla, ja tällä kertaa äänet riittivät varapaikkaan, mistä olen vilpittömän iloinen. Edelleen varsin tuoreena helsinkiläisenä nimeni ei ole ihmisille vielä kovin tuttu, mutta eteenpäin mennään koko ajan. Onnittelen lämpimästi koko uutta toimikuntaa, erityisesti sen linkkiläisiä jäseniä Mikko Koikkalaista ja Elina Turusta sekä varoja Ilkka Levää ja Jami Järvistä - ja tietenkin vpj Jukkaa.

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin kohti presidentinvaaleja sekä syksyllä odottavia kuntavaaleja, joissa aion asettua ehdolle. Tarkoitukseni on keskittyä kampanjassani erityisesti nuorten sekä nuorten aikuisten asioihin. Vaalipuuhastelua käynnistelen pikkuhiljaa, mutta jo nyt olen perustanut julkisen Facebook-sivun, jonka kautta puuhiani voi seurata. Hyvällä fiiliksellä, pienellä budjetilla, ilon kautta varapaikka tavoitteena :)

Täytyy uskaltaa

2011-10-15T06:28:00.000-07:00

Kävin äsken Vasemmiston teltanpidon lomassa tutustumassa Narinkan Torikokous-tapahtumaan ja vaikutuin, voisi melkein sanoa että liikutuin. Erilaiset ihmiset tarttuivat mikkiin ja puhuivat yleisölle kuka mistäkin tärkeästä asiasta, kuka opintotuesta, kuka lapsiperheistä, kuka talouspolitiikasta. Kyynisempi voisi väittää, ettei yksittäisillä ilmaan heitetyillä ajatuksilla ole mitään merkitystä eivätkä ne johda mihinkään todelliseen muutokseen.Tällaisten tapahtumien arvo onkin syvemmällä.

Demokratia ei ole jotain tuolla jossain, vaan se on tässä ja nyt. Valitettavan usein kansalaisten kontribuutio demokratiaan jää satunnaisten kansanäänestysten varaan, ja monet mieltävätkin numeron kirjoittamisen lappuun olevan ainoa tapa, jolla kansalainen voi valtarakenteisiin vaikuttaa. Kyse ei ole siitä, etteikö muita vaikuttamisen ja toiminnan mahdollisuuksia olisi, vaan siitä, ettemme osaa ja uskalla niitä käyttää. Kun ihminen uskaltautuu käyttämään puheenvuoron toritapahtumassa, hän ehkä rohkaistuu puhumaan tärkeiksi kokemistaan asioista muutenkin, etsii vaikuttamisen keinoja ja foorumeita ja mikä tärkeintä, innostaa muita kaltaisiaan tekemään samoin. Kuten olemme arabimaailmasta nähneet, todella suuret, vallankumouksellisetkin uudistukset voivat syntyä ruohonjuuritasolla. Mutta vallankumouksetkin vaativat ihmisiä syntyäkseen.

Erityisen tärkeää on kannustaa ja rohkaista nuoria toimimaan ja ottamaan kantaa. Tuoreessa OKM:n Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa mainitaan demokratiakasvatuksen edistäminen peruskoulussa, mikä onkin erinomainen linjaus. On vain muistettava, että kasvatuksen on oltava osallistavaa, valmiuksia antavaa eikä ainoastaan tiedon kaatamista oppilaiden päähän. Nuorissa on tulevaisuus -jargon on täyttä höpönlöpöä, jossa kauniiden sanojen varjolla estetään nuorilta osallistuminen nykyisyydessä. Heillä on oikeus toimia jo tänään.

Ilmoita nettipedofiileista!

2011-09-23T03:56:00.000-07:00

Täytyy tunnustaa: olin aluksi hieman hämmentynyt oman työnantajani vastikään julkaisemasta kyselystä lasten seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä netissä. Tulokset näyttivät niin rumilta suhteessa useisiin aikaisempiin tutkimuksiin, että aloin väkisinkin epäillä otoksen vinoutuneisuutta tai jotain muuta selittävää tekijää. Vasta kun tuhansille suomalaisnuorille tehty Kouluterveyskyselykin antoi samansuuntaisia lukuja, jouduin myöntämään erheeni. Tokihan olen aiemminkin ymmärtänyt asian vakavuuden, mutta ongelmakentän laajuus tuli silti yllätyksenä. Kyselyiden perusteella voinee varsin pätevästi väittää, että lasten ja nuorten häirintä verkossa on lisääntynyt viime aikoina tuntuvasti Suomessa.

Tärkeä osa ongelmaa on, että vain murto-osa häirintätapauksista päätyy viranomaisten tietoon. Avainkysymys onkin, kuinka saada lapset ja nuoret kertomaan jollekulle, edes vanhemmilleen, kokemistaan ikävistä asioista. Seksuaalinen kanssakäyminen, online tai offline, on monelle vaikea ja häpeällinen aihe, johon liittyvät nolot kokemukset halutaan pitää omana tietona eikä tuottaa lisää huolta omaisille. Lapsen ja aikuisen välisen luottamuksen merkitystä ei voi tässäkään liiaksi korostaa.

Hyväksikäyttöön ja häirintään liittyvä valistus on äärimmäisen tärkeää. Jokaisen lapsen ja nuoren olisi ymmärrettävä, että kaikenlainen seksuaalisväritteinen keskustelu, tapaamisten ehdottelu tai vaikkapa alastonkuvien pyytäminen on rikos, josta kuuluu ilmoittaa poliisille. Tämä on nykyään vieläpä varsin helppoa virtuaalipoliisin aloitettua toimintansa. On tärkeää tiedostaa myös se, että kertomalla kokemastaan poliisille voi suojata paitsi itseään, myös tuhansia muita. Pedofiilejä liikkuu verkossa verraten vähän, mutta pelkästään yhdellä heistä saattaa olla tuhansien lasten kontaktit. Onkin tavallista, että lapseen kohdistuvan häirinnän tutkinnassa paljastuu useita uhreja lisää.

Lasten ja nuorten nettiarki on aivan tavallista arkea siinä missä koulunkäynti tai harrastukset. Vanhempien on hyvä keskustella lastensa kanssa myös heidän netinkäyttöönsä liittyvistä asioista: luontevan keskusteluyhteyden muodostaminen helpottaa myös mahdollisten väärinkäytösten paljastumista. Ylivoimainen valtaosa lapsista ja nuorista osaa toimia netissä fiksusti ja vastuullisesti, mutta hämmentävien seksuaalisuuteen liittyvien asioiden edessä menee moni aikuinenkin tolaltaan. Eikä tämäkään asia paremmaksi hyssyttelyllä, kauhistelulla ja paniikinlietsonnalla muutu.

Billy Elliot ja äijäjooga

2011-09-22T04:40:00.000-07:00

Ihmisillä on kummallinen viehtymys sukupuolittamiseen. Onhan aivan luonnollista, että tytöt puetaan vaaleanpunaiseen ja laitetaan harrastamaan klassista balettia, siinä missä pojat rymyävät kuralammikoissa ja pelaavat lätkää. Tosiasiassa maailma ei ole näin yksioikoinen: vaikka toki moni pikkutyttö pitääkin "tyttömäisistä" ja poika "poikamaisista" asioista, saattavat lasten mieltymyksiin kohdistuvat aikuisten oletusarvot ohjata esimerkiksi harrastusvalintoja lasten omien intressien ja taipumusten vastaisesti. Hyvä esimerkki tästä on brittiläinen Billy Elliot -elokuva, jossa työväenluokkainen isä ei suostu hyväksymään poikansa "feminiinistä" tanssi-innostusta. Leffa tuli väistämättä mieleeni, kun luin tämän Ylen uutisen pojille suunnatuista tanssitunneista. Idea sinänsä erilaisesta, rokimmasta tanssista on ihan hyvä ja kannatettava, mutta taustalla lymyää epäilyttävä heteroseksismi.

Poikien tanssitunnilla harrastajia motivoidaan vauhtileikkien ja pojille sopivan musiikin avulla. Minna Palokangas-Sirviö kuvailee, että poikien maailmassa, samoin kuin tanssitunnilla tulee esille rajuus. Esikuvat tulevat taistelumaailmoista.
- Käytämme paljon räp-musiikkia. Se on tullut kadulta, miesten maailmasta. Liikkeet, liiketyyli ovat vahvempia ja selkeämpiä kuin tyttöjen tanssissa. Tyttöjen kanssa tekniikkaa hiotaan jo paljon aiemmin. Poikien tekniikka on breakin, hiphopin ja nykytanssin sekoitusta.

Mitä ihmettä on "pojille sopiva musiikki"? Ja miksi pojilla on oikeus "olla poikia", leikillisiä pidempään, kun tyttöjen kanssa "tekniikkaa hiotaan paljon aiemmin"? Ja tärkeimpänä kysymyksenä, miksi jako erilaisiin tanssitapoihin tehdään sukupuolen eikä kiinnostuksen ja kyvykkyyden mukaan? Tokihan on hienoa, että myös pojat ovat löytäneet tanssin, mutta miksi tässä pitää sukupuolta erikseen korostaa? Kyse taitaa olla vähän samanlaisesta ilmiöstä kuin äijäjooga: vaikkei joogalla ole sukupuolta (ja esimerkiksi oman lajini astangan perustaja, guru Sri K. Pattabhi Jois oli mies), mielletään se silti naisten harrastukseksi. Mieheyttä korostamalla tehdään ero perinteiseen joogaan ja tanssiin, joiden harrastaminen saattaisi tuoda habitukseen epäilyttävää feminiinisyyttä.

Lasten harrastuksiin pitäisi voida suhtautua avoimin mielin, ilman keinotekoisia sukupuolen määrittämiä rajoitteita. Valistuneen vanhemman voi vain olla vaikea tehdä fiksuja valintoja, jos harrastusten ohjaajien käsitys sukupuolesta on normatiivinen ja kankea. Lapsia pitäisi kuitenkin kohdella ensisijaisesti lapsina, ei tyttöinä ja poikina, joilla sukupuolensa vuoksi olisi muka automaattisesti tietynlaisia taipumuksia.

Lehdistön someongelma

2011-08-22T04:44:00.000-07:00

Sanaleikistä kiitos herra Kaasuputkelle.

Sosiaalinen media on sanapari, joka tuntuu monissa herättävän perustettomia, lähes vainoharhaisia pelkotiloja. Tai ainakin sellaiseen johtopäätökseen on helppo tulla perinteistä, etenkin printtimediaa seuraamalla, ja sieltähän kajahtaa tunnetusti VLHM:n eli valkoisen lihaasyövän heteromiehen, tässä tapauksessa vielä keski-ikäisen ja keskiluokkaisen, ääni. Aamuporv... siis anteeksi, Aamulehden entinen päätoimittaja, nykyinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan isokiho Matti Apunen totesi jokunen kuukausi sitten Pressiklubissa, että hänen mielestään on aivan sama kertooko jonkun asian julkisella facebook-seinällä vai kolmen ihmisen suljetussa chatissa. Apusella ei väittämänsä mukaan ole lärvikirjatiliä, eikä näemmä myöskään minkäänlaista suhteellisuudentajua saati edes halua tutustua koko aihepiiriin. Sohia voi toki aina summamutikassakin.

Apusen möläytys tuli mieleeni törmättyäni tämänpäiväisen Kalevan pääkirjoitukseen, jossa toistuivat hyvin samanlaiset äänenpainot: sosiaalinen media on paha paha asia, josta yksinkertaisesti on mahdotonta löytää mitään hyvää. En väitä, etteikö netissä ja sosiaalisessa mediassa olisi paljon kielteisiäkin puolia, mutta niiden ylenpalttinen korostaminen tekee väkivaltaa ilmiön monipuolisuudelle. Esimerkiksi paljon parjattu Facebook tai muut yhteisöpalvelut voivat olla parhaimmillaan ihmiselle tärkeitä verkostoitumisen välineitä, ystävyyssuhteiden syntymispaikkoja, huvia ja hyötyä. Ja kuten esimerkiksi arabikevät ja Wikileaks ovat osoittaneet, ne voivat olla oikeissa ja osaavissa käsissä myös aidosti vallankumouksellisia välineitä. Tätäkö mattiapuset pelkäävätkin? Verkkohan on hyvin demokraattinen väline, jossa periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus julkaista mitä tahansa. Mediakentän laajentuessa ja monipuolistuessa ihmiset ovat vähitellen alkaneet ymmärtää, että kaikki mikä on lehteen kirjoitettu ei välttämättä olekaan totta. Sosiaalinen media tarjoaa vastaäänen, mahdollisuuden toisenlaisille uutisille ja kertomuksille.

Yksilötasolla netti voi olla tärkeä henkireikä. Kouluampujien sun muiden häiriintyneiden Youtube-postauksia kauhistellessa unohtuu se, että netti tarjoaa vertaistukea myös terveemmistä harrasteista kiinnostuneille. Netissä ja sosiaalisessa mediassa kohtaavat vaikkapa neulojat, futisfanit, koiraihmiset, anime- ja mangaharrastajat, löytävät kaltaisiaan ja saavat elämäänsä sisältöä, jota voisi muualta olla vaikea löytää. Ennen kaikkea sosiaalinen media ei ole mikään kauhistuttava "jokin" vaan osa ihmisten arkista elämää. Valistaminen sosiaalisen median varjopuolista on toki ihan kannatettava ajatus, mutta lähtökohtana pitäisi ennemminkin olla järkevään netinkäyttöön kannustaminen, virittävää valistusta kieltojen ja pelottelun sijaan.

Hän ei kestä ilman naista, hän raiskaa?

2011-08-06T11:07:00.000-07:00

Osallistuttuani Helsingin Slut Walkiin ja seurattuani koko illan useilla keskustelupalstoilla aiheesta virinnyttä debattia olen pakotettu tekemään seuraavanlaisen johtopäätöksen: miehet ovat alkukantaisia viettieläimiä, jotka vain eivät kykene hallitsemaan libidoaan nähdessään lyhyen hameen, avonaisen kaula-aukon tai korkeat korot. Nimimerkki "Beeta", kirjoittaa Hesarin jutun kommenttiraidalla näin:

En osaa sanoa tutkimuksista, enkä ole koskaan ketään sukupuoliyhdyntään pakottanut, mutta ihan näin maalaisjärjellä ja arkikokemusten pohjalta haluan sanoa, että paljastavasti pukeutunut nainen herättää sukupuolivietin voimakkaammin kuin esimerkiksi pahvilaatikkoon sonnustautunut naishenkilö.

Voi olla. Lisäksi on ilmeistä, että monet naiset pukeutuvat esimerkiksi baariin mennessään sillä silmällä, että saattaisivat löytää kapakista vaikkapa tyttö- tai poikaystävän tai miksei ihan vilpittömästi pelkkää seksiseuraa. Monet keskustelijat muistuttavat, miten pukeutuminen on viesti ja että body languagella on ihmisten välisessä kanssakäymisessä valtaisa merkitys. Kyllä, mutta miten voidaan vetää yhdysmerkit parinmuodostushakuisuuden ja raiskaukseen yllyttämisen välille? Kukapa meistä ei haluaisi näyttää viihteelle lähtiessään kauniilta, haluttavalta, jopa seksikkäältä. Siihen on oltava oikeus meillä kaikilla, niin naisilla kuin miehillä. Tämä on lutkamarssin viesti: ei meidän pidä hävetä omaa ruumistamme ja pukeutua pahvilaatikkoihin, ettemme vain tulisi raiskatuiksi. Kuten eräs Helsingin marssin kyltti julisti: Jos haluan munaa, pyydän sitä. Meillä on oikeus olla seksuaalisia, mutta meillä on myös oikeus päättää itse, miten sitä osoitamme.

Raiskaus on rikos eikä se ole koskaan uhrin vika, oli hän pukeutunut miten tahansa, liikkui hän missä tahansa, oli päihtynyt tai ei. Yksikään näistä tekijöistä ei oikeuta väkisinmakuuta eikä tee siitä vähemmän tuomittavaa.

Black people can't dance

2011-07-06T06:13:00.000-07:00

Kiitoksia Netalle tähän blogikirjoitukseen johtaneesta "kenttätyöstä" ja Sebulle otsikkoideasta :)
---------------------------------

Epäilemättä moni vanhempi tai ammattikasvattaja otaksuu, että niin kauan kuin lasten ja nuorten pelaamat konsoli-, netti- jne. pelit eivät sisällä seksiä tai silmitöntä väkivaltaa, ne ovat ok. Kuitenkin näennäisen viattomat ja leikilliset pelit saattavat sisältää piiloisia merkityksiä ja oletuksia, joita satunnainen käyttäjä ei välttämättä edes huomaa. Netin suosittuja pelejä kannattaakin tarkastella sekä sukupuolen että etnisyyden näkökulmasta. Tartun tässä vain muutamaan esimerkkiin, etsikää itse lisää ja raportoikaa poikkeavuuksista! ;)

HabboHotel on virtuaalimaailma, jota suosivat aivan pienetkin lapset ja jonka kanssa monet virallisetkin tahot tekevät yhteistyötä. Habbossa jokainen käyttäjä luo oman avatar-hahmonsa, jonka voi sitten kustomoida mieleisekseen. Minusta on kuitenkin oireellista, että kaikilla valittavissa olevilla Habbon naishahmoilla on suhteettoman suuret rinnat samalla, kun pojiksi identifioituville on tarjolla hyvinkin lapsekkaita hahmoja. Jos hahmon tissit tuntuivat minusta, aikuisesta naisesta, kummallisilta, miltähän ne mahtavat tuntua alakoululaisesta tytöstä? Habbon maailma ikään kuin tarjoaa pojille mahdollisuuden olla poikia, mutta tytöt pakotetaan aikuisen, seksuaalisen naisen muottiin.

5Street on taas ehkä vähän isommille nuorille suunnattu virtuaalinen tanssipeli, jossa niin ikään luodaan oma hahmo. Pelissä ei ole mahdollista luoda kuin valkoihoisia hahmoja, mikä on mielestäni a) käsittämätöntä, b) röyhkeää ja c) tuomittavaa. Peliä markkinoidaan näyttävästi esimerkiksi televisiomainoksin aivan kaikille nuorille, mutta samalla pelin sisältö torjuu "tavallisesta suomalaisesta" etnisesti poikkeavat. Näissä bileissä ei ole transnationaaleille habituksille tilaa. Oletan, että pelin suunnittelijat eivät ole tehneet tätä tietoisesti (tai ainakin toivon niin), mikä kertoo paljon kulttuurimme piilo-oletuksista. Emme miellä valkoisuutta etnisyydeksi tai väriksi vaan normiksi.

Anna Rastas kirjoittaa väitöskirjassaan (2007, 125-126) näin:

Se kulttuurinen kuvasto - satukirjoineen, mainoksineen ja lakupapereineen - joka suuntaa havaintojamme, ei --- ole merkityksetön. Vähäpätöisinä pidetyt asiat voivat olla merkityksellisiä paitsi lasten myös aikuisten maailmassa. --- Asenteiden muuttuminen edellyttää myös ympäröivän kulttuurin muuttamista. Tasa-arvoisen kohtaamisen todennäköisyys on pienempi ympäristössä, jossa vallitsevat kulttuuriset kuvastot määrittävät jotkut alempiarvoisiksi.

Kuten kaikki kulttuurituotteet, myös pelit ovat politiikkaa ja niiden suunnittelussa tehdyt valinnat poliittisia. Millaisia pelejä sinä haluaisit lapsesi pelaavan?

Minun ruumiini on minun

2011-07-04T05:46:00.000-07:00

Törmäsin aamulla juttuun, joka sai minut todella vihaiseksi (kiitos vinkkauksesta Saila Ruuth!). Ja kuten tavallista, ärtymys purkautuu manifestointina.

Siskot, arvostakaa ruumistanne. Teidän on mukavampi elää, kun hyväksytte itsenne. Arvostus tarkoittaa myös sitä, että ymmärrätte, mikä on ruumiillenne hyväksi. Kun syö terveellisesti ja oman tarpeen mukaan, nukkuu riittävästi, lepää kun on sairas ja liikkuu kun liikututtaa, voi hyvin. Älkää antako muiden kertoa, mikä on teille hyväksi. Te tunnette ja tiedätte sen itse. Kuulostelkaa kehoanne ja oppikaa tuntemaan se.

Älkää antako kenenkään muun määritellä ruumistanne. Tehkää se itse. Te päätätte, miltä näytätte, mitä kehollanne teette ja missä sen rajat menevät. Ymmärtäkää, että muoti ja trendit ovat kapitalistisen logiikan mukaista bisnestä, jonka päämääränä ei ole teidän hyvinvointinne vaan voiton maksimointi. Nauttikaa kauniista vaatteista ja trendikkyydestä jos haluatte, mutta älkää alistuko pääoman huoriksi. Älkää antako markkinavoimien päättää, miltä näytätte vaan tehkää se itse.

Määrätkää itse kehonne rajat. Suostukaa vain sellaiseen, mitä oikeasti haluatte. Ei tarkoittaa ei myös parisuhteessa ja seksissä. Ei on hyvä sana, jota kannattaa käyttää. Sitä, montako kertaa viikossa tai kuukaudessa on hyvä, ei päätä kukaan muu kuin sinä itse.

Tuntekaa oikeutenne. Se, että sanoo ääneen median, kulutuskulttuurin ja vallitsevien kauneusihanteiden alistavan naista, ei ole uhrimentaliteettia vaan politiikkaa. Kysykää, miksi tämä on näin ja vaatikaa vastauksia. Asiat eivät muutu, ne muutetaan. Puhukaa. Toimikaa. Ja tehkää niin yhdessä.

-----------

Huh. Helpotti.

Rotuopiston penkillä

2011-06-27T01:34:00.000-07:00

Yhtä varma merkki kesästä kuin kärpäset ovat mainoskanavien hömppäuusinnat. Tänä kesänä toosasta on suoltunut muun muassa Poliisiopisto-sarjaa, mikä sopiikin lämpöisiin kesäiltoihin kuin nakutettu. Elokuvat näyttelivät merkittävää roolia ainakin allekirjoittaneen esipuberteettisessa mediamaisemassa, enkä Facebook-ystävieni statuspäivityksistä päätellen ole todellakaan ainoa. Sarjan neljäs osa kirvoitti eilen seinälleni esimerkiksi seuraavanlaisen kommentin:

Mä en kyllä pitkään katsoisi omina fb-kavereina tyyppejä jotka haukkuu Poliisiopistoja.

Tästä oli pakko tykätä.

Mutta asiaan. Olen puuhastellut kesän ajan rotukysymysten parissa Pelastakaa Lasten No Racism -projektissa, joten rodullistamisen problematiikka on ollut ajatuksissani ns. framilla. Poliisiopistot heijastelevat tuotantoaikansa rodullisia jännitteitä ja keskushahmoista usea on musta. Tämän kirjoituksen idea lähti siitä, että jouduin aamulla (en todellakaan muista mistä asia edes päähäni pälkähti :D) hetken aikaa aidosti pohtimaan, oliko suustaan hassuja ääniä päästävä human beatbox Jones musta vai ei (on). 80-luvun herkässä ilmapiirissä hahmo, jolla on jokin niin dominoiva ominaisuus että se syrjäyttää rodun ensisijaisena merkityksellistäjänä tuntuu aidosti vallankumoukselliselta. Populaareissa esityksissähän hahmojen näennäinen yksiulotteisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja Poliisiopistojen valkoihoisetkin hahmot noudattavat tätä skeemaa.

Poliisiopisto-elokuvien muut mustat päähenkilöt, Hightower ja Hooks, ovat stereotyyppisempiä mustia. Uikuttava musta nainenhan on tuttu jo Tuulen Viemää -elokuvasta ja lukuisista muista esityksistä, ja kimeä-ääninen Hooks (toivoisin hahmon nimen viittaavan pienellä kirjoitettavaan kaimaansa, mutta tässä taidan olla liian toiveikas) asettuu näppärästi osaksi representaatioiden ketjua. On tärkeää huomata, miten hahmo suhteutuu katsojan ajatuksissa nimenomaan mustan naisen kuvaan eikä mustiin naisiin todellisina, lihallisina olentoina. Katsoja tunnistaa hahmon stereotyyppisyyden, mistä huumori syntyy. Hahmo on viety niin kertakaikkisen överiksi, että katsoja ei enää naurakaan mustalle naiselle, vaan kulttuurimme stereotypialle mustista naisista vinkuvina vässyköinä.

Sama asettelu on ilmeinen myös jättiläismäisen Hightowerin (sic) hahmossa. Katsoessani joitakin viikkoja sitten sarjan ensimmäistä elokuvaa vaikutuin eräästä kohtauksesta, jonka olin onnistunut unohtamaan. Kyse oli tietenkin kohtauksesta, jossa pahis-komentaja haukkuu Hooksia "läskiksi nekruämmäksi" ja suututtaa Hightowerin niin, että tämä kaataa poliisiauton katolleen ja erotetaan episodin seurauksena koulusta. Koko kohtaus on rakennettu rotujen välisen dynamiikan varaan, ja lopputulemana mustat näyttäytyvät sankareina ja "hyviksinä". Tehokkaampaa antirasistista propagandaa on varmasti ollut 80-luvulla hankalaa kuvitella, ja asetelman konstailematon ja peittelemätön tarkoitushakuisuus tuntuu yhä melkein shokeeraavalta.

Rakastan populaarikulttuuria, ja kerta toisensa jälkeen lumoudun populaarien esitysten monitulkintaisuudesta ja genren kyvystä käsitteellistää hankalia yhteiskunnallisia valtahierarkioita. Pintaa raaputtamalla näennäisen ääliömäisistä Poliisiopistoistakin paljastuu kantaaottavia piirteitä. Ja tärkeintähän on se, mitä katsoja leffasta saa. Ja jos esiteinin pallopollaan tarttuu mukahassun kakkahuumorin sun muun lomassa vähän yhteiskuntakritiikkiäkin, ei elokuvaa voi teilata.

Ongelmajäte

2011-05-19T05:41:00.000-07:00

Kevään myötä on Tampereellakin herätty taas vaihteeksi nollatoleranssikeskusteluun. Aamulehti kysyi kaupunginvaltuutettujen kantoja asiaan, ja ehdottomasti mielenkiintoisimman kommentin tyrskäytti Kristiina Järvelä (kok.).

Keskustan pitäisi olla hanuvapaata aluetta, elävät roskat ovat yhtä ikäviä ympäristöhaittoja kuin elottomatkin.

Viime aikoina on taitettu peistä Jussi Halla-ahon ihmisarvonäkemyksistä. Ilmeisesti kaiken tämän "maahanmuuttokritiikiksi" kutsutun puheen seurauksena keskustelukulttuuriimme on rantautunut myös oikeus arvottaa paitsi maahanmuuttajia, myös meitä "kantasuomalaisia" eri kasteihin. Itselleni armottomana humanistina ihmisarvo on jokaisen ihmisen luovuttamaton oikeus, eikä sitä voi mitata. Ihmisarvon latistaminen pelkäksi välinearvoksi tekee väkivaltaa jokaiselle ihmiselle.

Minusta on pelottavaa, että olemme hiljaisesti hyväksymässä sen, että kenellä tahansa on oikeus pitää osaa kanssaihmisistään elävinä roskina. Ja vielä pelottavampaa on se, että tällaiset mielipiteet voidaan lausua ääneen.

Suutareista ja lesteistä

2011-05-04T12:56:00.000-07:00

Kaikki pelaa -mentaliteetti on usein ihan hyvä ja kannatettava asia, mutta joskus toivoisi ihmisten pysyvän hallitsemiensa asioiden parissa. Ei voi välttyä miettimästä, mikä ihme on saanut tämän paljonpuhutun Hakkaraisen ratsastamaan maahanmuuttoteemoilla, kun substanssiosaaminen on tasoa "veli rajalta kerto". Mediahuomio toki on taattu, mutta ääniä olisi saattanut ropista ihan hyvin myös muun muassa syrjäseutujen asian ajamisella tai huolella suomalaisen teollisuuden siirtymisestä ulkomaille. Näistä aiheista viitasaarelaisella sahan pyörittäjällä voisi kuvitella olevan jotain sanottavaakin.

Jos ja kun vielä joskus asetun vaaleissa ehdolle, en aio ottaa esimerkiksi vanhusten asioita kärkiteemakseni vaikka se poliittisesti saattaisikin olla viisasta. Kyseisistä asioista en vain koe olevani minkään sortin asiantuntija, joten niistä puhuminen voisi olla pidemmän päälle vastenmielisen hankalaa. Eikä minulla todellakaan ole hakkaraismaista siviilirohkeutta lähteä mutuilemaan julkisuudessa.

Vilpitön kysymys Timo Soinille, osa 2.

2011-04-07T11:29:00.000-07:00

Timo Soini, närkästyit äsken Yleisradion vaalitentissä, kun kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerneriä ei päästetty istumaan puoluesihteerille varatulle pallille. Olisit halunnut tällä osoittaa, etteivät persut ole vain miesten puolue, mikä kuva julkisuudessa on päässyt syntymään.

Kysyn siis sinulta, voisiko olla niin, että a) tuon kuvan syntymisellä saattaisi olla jotain tekemistä sen kanssa, että puolueessanne ei todellakaan ole naisia johtavissa asemissa ja että tästä johtuen he eivät pääse esille, b) täten tuo kuva on varsin oikea ja c) asialle ehkä tarttis tehrä jotain?

Annoin pikkusormen jne.

2010-11-28T06:24:00.000-08:00

Vanhan sanonnan (ja Aki Sirkesalon iskusävelmän) mukaan pirulle ei parane pikkusormea antaa, sillä näjetsen on paha tapa napata mukaansa koko käsi siinä imussa. Lausahdus sopii erinomaisesti keskusteluun ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, sillä kuka ihan oikeasti olettaa, että tämä jää tähän? Nyt kun pää on avattu ja kolme yliopistoa ottaa maksut käyttöön tietyissä koulutusohjelmissa, lienee vain ajan kysymys koska ilmiö leviää ensin kaikkiin vieraskielisiin koulutusohjelmiin ja vähin erin koskemaan kaikkia opiskelijoita, kaikilla koulutusaloilla.

Nykyistä korkeakoulupolitiikkaa seuratessa tulee monesti hyvin epätoivoinen ja jopa absurdi fiilis. Ensin ulkopuolisen rahoituksen salliminen (ja siitä yhteiskunnan varoilla palkitseminen), mikä on jo paikoin johtanut koulutusalojen lakkauttamiseen: kenen leipää syö sen lauluja laulaa. Yliopistojen sivistysluonne murenee, kun kaikki tapahtuu talouden ehdoilla. Jo nyt ahtaimmalla ovat humanistiset tiedekunnat, joiden oppiaineilla harvemmin on bisnestä tehty.

Tulevaisuudessa siintää kauhukuvana suomalainen yliopisto, jossa opiskellaan vain bisnesorientoituneita kauppatieteitä ja teknisiä aloja. Opiskelija-aines on ihastuttavan homogeenista, sillä köyhän kakaralla ei ole korkeakouluihin lukukausimaksujen vuoksi mitään asiaa. On oireellista kuulla samojen ihmisten puolustelevan lukukausimaksuja ja puhuvan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kuulu sitaatti Eläinten vallankumouksesta hiipii väkisin mieleen.

Niinjoo, ja vähän arkisempaa pikkusormenantoa vielä tähän loppuun. Tamysta aikanani hilpaistessani vannoin tassu Linnunradan käsikirjalla, etten enää koskaan tunge rähmäkäpälöitäni opiskelijapolitiikkaan. Toisin kävi, ja nyt ollaan sitten HUMAKOn edarin vpj ja ammattikorkeakoulun hallituksen varajäsen.

Duunarin piperryslisä

2010-11-16T08:24:00.000-08:00

Meksikon ilmastokokous lähestyy, ja varsin yllättävätkin tahot ovat päätyneet asiasta loihe lausumaan. SAK vaatii tämänpäiväisessä ulostulossaan työntekijälle tukea, mikäli hänet irtisanotaan ilmastopoliittisista syistä. Ilmastopolitiikan vaikutukset työllisyyteen on toki hyvä huomioida ja niihin on hyvä varautua. Kuitenkaan en ihan ymmärrä, mitä tässä haetaan: eikö irtisanotuille kuulu sosiaaliturva kuten ansiosidonnainen päiväraha riippumatta siitä, mistä syystä hänet kilometritehtaalle lähetetään? Ja eivätkö nuo mahdollisesti ilmastopolitiikan nimissä tapahtuvat leikkaukset ole juuri niitä toiminnallisia ja taloudellisia syitä, joiden perusteella voidaan myöntää muutosturva? Vai haetaanko tässä jotain erityistä viherpiperryslisää ja yritetään samalla rivien välissä kertoa, miten hanurista SAK:n mielestä koko nykyinen ilmastopolitiikka on?

Keskustelu ilmastokysymyksistä ay-väen kanssa tuntuu usein pään seinään hakkaamiselta: tuntuu, ettemme puhu edes samaa kieltä. Olisi hyvä ymmärtää, että ilmastonmuutoksen vuoksi tapahtuvat työelämän muutokset eivät ole väistämättä vain negatiivisia: esimerkiksi uuden ympäristöystävällisen teknologian ja energiatehokkuuden kehitystyöhön tarvitaan osaamista, jota meiltä Suomesta taatusti löytyy. Ja pitäähän jonkun ne tuulivoimalatkin rakentaa.

Edustusvaimoilua

2010-11-14T08:44:00.000-08:00

Partnerini meni ja pokkasi sitten Vuoden Mediakasvattaja -palkinnon. Palkinto jaettiin koulujen aikakauslehtipäivänä 11.11. A-lehtien tiloissa, ja minäkin olin paikalla kameroineni. Tilaisuudessa puhuivat karvapään lisäksi psykologian professori Göte Nyman ja opettaja, kolumnisti Arno Kotro. Brunssi oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Ennen varsinaista tilaisuutta urosta haastateltiin Ylen Aamu-tv:hen ja tässä odotellaan puhelua. Laskiko kukaan, kuinka monta kertaa herra onnistui käyttämään täytesanaa "tota"?

Sitten päästiin auditorioon varsinaiseen tilaisuuteen. Herra muisti minuakin kiitospuheessaan: taisi olla ihan ensimmäinen kerta, kun minua koskaan missään kutsutaan "media-alan ammattilaiseksi". Ylisanoja.

Kukkiakin saatiin, tai jotain sinne päin.

Rauhaa, rakkautta ja torkkupeittoja

2010-11-12T09:49:00.000-08:00

Kansanedustajille ja heidän avustajilleen hankituista torkkupeitoista on noussut melkoinen myrsky vesilasissa. Kansan syvien rivien on toki oikeutettua närkästyä moisesta rahan haaskuusta, saati sitten siitä, että jotkut voisivat ihan luvan kanssa ottaa nokoset kesken työpäivän. Vai onko? Jotenkin etenkin keltaisen lehdistön shokkiuutisointi aiheesta tuntuu perin tarkoitushakuiselta, ja anteeksi ruma sana, populismilta.

Ensinnäkin, kuten toveri Kalliorinne blogissaan muistuttaa, kansanedustajia ei voi tästä päätöksestä syyttää sillä eduskuntatalon tavarahankinnat tehdään virkamiestyönä. Peitot ilmestyivät siis yllättäen ja pyytämättä työhuoneisiin. Monen mielestä hankinnat olisi vähintäänkin pitänyt kilpailuttaa, jotta rätit oltaisiin saatu halvemmalla. Mutta olisiko moraalisesti oikein suosia vaikkapa kiinalaisessa hikipajassa kokoonkursittuja huopia kotimaisen designin sijaan?

Toisekseen, työhyvinvoinnin nimissä olisi hyvä jos entistä useampi duunari voisi ottaa tirsat kesken työpäivän. Työteho kohenee usein pienestäkin lepohetkestä niin, että työpäivän aikana tehtyjen töiden määrä ja laatu saattaa parantua reilusti vaikka työaika pysyisi samana. Työurien pidentämistavoitetta on vaikea saavuttaa, ellemme pysty parantamaan ihmisten työssäjaksamista. Mahdollisuus rauhoittavaan siestaan voisi tehdä itse kullekin gutaa.

Ja vielä, yksistä torkkupeitoista metelin nostaminen kuulostaa lillukanvarsiin takertumiselta, kun veronmaksajien rahoilla tehdään paljon turhempiakin asioita, paljon suuremmilla summilla. Itse olisin ainakin valmis hankkimaan vaikka koko valtion virkamieskunnalle laadukkaat torkkupeitot, mikäli niihin käytetty raha olisi pois sotakoneitten ostosta.

Ehkäistään ilmastonmuutos!

2010-10-27T04:24:00.000-07:00

Tulipa tässä tenttiin lukiessa mieleen muuan kysymys, johon mielestäni sopisi huomiota kiinnittää. Väestönkasvu on globaali ongelma ja olemme valmiit suuntaamaan esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja perhesuunnitteluun, ehkäisyvalistukseen sun muihin toimenpiteisiin, joilla kehitysmaiden lapsiluku saataisiin vähenemään. Tämä on toki oikein ja toivottavaa, myös naisten tasa-arvoon liittyvistä syistä.

Kuitenkin on myös yleisesti tiedossa, että vauraaseen länsimaahan syntyvä lapsi kuormittaa elämänsä aikana maapalloa moninkertaisesti verrattuna köyhemmissä olosuhteissa kasvavaan ikätoveriinsa. Väestönkasvun hillitsemiseen olisikin pyrittävä aivan yhtä tarmokkaasti myös länsimaissa. Tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta arvostella somalialaisnaista, joka ehkä ymmärtämättömyyttään tai pakotettuna on tuottanut kymmenpäisen lapsikatraan kun meillä Suomessakin on tiettyjä yhteisöjä, joissa ehkäisy on korkeampiin voimiin vedoten kielletty. Kenenkään tällä planeetalla elävän ei tulisi tuottaa muutamaa lasta enempää.

Tuntuu hulvattomalta joka kerta, kun kuulee tietoisesti lapsettomia pariskuntia syytettävän itsekkäiksi. Tilannehan on juuri päinvastoin: kymmenen lasta tietoisesti hommaava pariskunta viis veisaa tekonsa ympäristökuormituksesta, ja se se vasta itsekästä on. Voi kuulostaa misantrooppiselta ajatella lapsia pelkkinä hiilijalanjäljen painajina, mutta ilmastonmuutos ei harrasta empatiaa.

Eli siis haastan kaikki ilmastotalkoisiin. Käyttäkää kumia :)

Vilpitön kysymys Timo Soinille

2010-07-22T11:20:00.000-07:00

Timo, kerroit meille eilen SuomiAreenan vaalikeskustelussa ettei normaali ihminen ymmärrä mitä tarkoittaa "sukupuolineutraali avioliitto". Minä ymmärrän. Olenko siis epänormaali? T: "Epätoivoinen maisterismuija -79"

Minusta tulee isona...

2010-07-13T04:42:00.001-07:00

...yhteisöpedagogi (amk). Eli pääsin Humanistiseen ammattikorkeakouluun Nurmijärvelle lukemaan kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä. Loppujen lopuksi pääsy ei ollut edes tiukoilla, sain kokeesta 90 pistettä sadasta ja 69:llä (Vanhas-Masan hoodeilla kun ollaan...) olisi jo paikka lohjennut.

Eli elokuun lopussa palataan siis takaisin koulun penkille, jospa tämän session jälkeen alkaisi niitä töitäkin löytyä.

Maksamme ilmastovelkaa

2010-06-17T00:33:00.000-07:00

Käväisin kylässä Suomen Luonnonsuojeluliitolla ja tekaisin jutun. Vihaiseksi tulee aina kuullessaan, millaisessa jumissa nuo ilmastoneuvottelut jatkuvasti ovat. Miten ihmiset saisi ymmärtämään, että joskus on hyvä antaa periksi ja luopua omista eduistaan kaikkien hyväksi?

Jutussa esiintyvä Venla Virkamäki on muuten vanha tuttu Tamysta, demari ja entinen Riitta Myllerin Brysselin-avustaja. Harvemmin törmää ympäristöpiireissä solisaliratteihin, hienoa että siitäkin porukasta löytyy ymmärrystä fiksulle ilmastopolitiikalle.

Reilu peli, reilut pallot

2010-06-11T04:44:00.000-07:00

Tänään koittaa viimein se hetki, jota miljoonat futisfanit, mukaanlukien minä, ovat odottaneet kuola suupielistä valuen. MM-kisat potkaistaan käyntiin tämän kirjoittamisesta muutaman tunnin kuluttua, ja luvassa on kuukauden verran huikeaa viihdettä höystettynä luultavasti infernaalisella vuvuzela-älämölöllä.

Futiskisojen tiimoilla on hyvä aika kiinnittää huomiota myös niin sanotusti alkutuotantoon. Työoikeusverkosto ILRFn (International Labour Rights Forum) tutkimuksessa paljastui, ettei kansainvälisestä huomiosta huolimatta jalkapallojen tuotantoon liittyviä ongelmia ole pystytty poistamaan. Lapsityövoima, alhaiset palkat ja kurjat työolosuhteet ovat yhä todellisuutta useissa jalkapalloja tuottavissa hikipajoissa. ILRF:n sivuilla voi lähettää sähköpostia FIFAn puheenjohtaja Sepp Blatterille ja kehottaa jalkapalloliittoa toimimaan asiassa jämerämmin.

Tuntuu ikävältä, että rakastamaani lajia voi tästä näkökulmasta helposti pitää yhteiskunnallisen epätasa-arvon symbolina: köyhät lapset ja aikuiset raatavat jopa 21-tuntisia päiviä nälkäpalkalla, jotta futiksen ympärille rakennettu miljoonabisnes pyörisi ja nimekkäimmät pelaajat saisivat nostaa megaliksoja. Jokainen meistä voi kantaa oman kortensa kekoon kieltäytymällä ostamasta riistopalloja ja hankkimalla sen sijaan reilun kaupan futiksia, joita on saatavilla jo monista myymälöistä. Pelataan reilua peliä, niin kentällä kuin kaupassakin.

PS Argentiina voittaa.

Nyt kävi näin

2010-06-10T03:18:00.000-07:00

Helsingin Vassi vahvisti toissapäivänä ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat enkä ole tässä joukossa. Sain jäsenäänestyksessä mukavasti ääniä (en jäänyt läheskään viimeiseksi...) mutta ainakaan vielä rahkeet eivät riittäneet paikkaan listalla. Kiitoksia kuitenkin kaikille äänestäneille! Osa ehdokkaista vahvistetaan vasta syksyllä, joten toivoa ei ole lopullisesti menetetty.

Osasyyn listasijoitukseen voi helposti vierittää paikallisen tuntemattomuuden syyksi. Muutin Helsinkiin vasta vuosi sitten, eivätkä naamani ja nimeni ymmärrettävästi ole ehtineet jäädä kuin muutamien mieleen. Tavallaan muuttamisen myötä joutuu aloittamaan koko puolueuransa alusta: poliittinen toiminta on Suomessa niin paikallisesti orientoitunutta, että meriitit yhtäällä eivät paina mitään toisaalla. Muutamaan otteeseen on tullut harmiteltua tätä, eikä asia ainakaan vähennä ikävää Pirkanmaalle...

Asiasta toiseen. Kävin eilen pääsykokeissa Nurmijärven Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, tavoitteenani yhteisöpedagogiikan opiskelupaikka. Kokeet tuntuivat menneen suhteellisen asiallisesti, toki päivä oli pitkä ja raskas - etenkin viimeisenä iltapäivällä ohjelmassani ollut yksilöhaastattelu kärsi turnausväsymyksestäni. Tuloksia saataneen heinäkuun alkupuolella, joten siihen asti elämme jännittäviä aikoja.

Vähän vahingossa itseäni jalkaan ammuin siinä

2010-06-06T05:09:00.000-07:00

Aamun Helsingin Sanomissa oli artikkeli Joensuun rasismista. Itse jutusta ei sen enempää, mutta yksi asia pisti ihmetyttämään. Jos nämä maassa maan tavalla -ihmiset jaksavat jatkuvasti paasata siitä, miten maahanmuuttajien on mentävä töihin ja maksettava veroja kuten muutkin "kunnon kansalaiset" niin mitä ihmeen logiikkaa on mennä ja kivittää maahanmuuttajan pitämän pizzerian ikkuna paskaksi?

Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.

Kielipolitiikkaa

2010-06-02T06:45:00.001-07:00

Tein äskettäin huomion, joka sai minut hyvälle tuulelle. Olen aloittamassa lähipäivinä (kunhan byrokratian rattaat viitsivät pyörähtää) työharjoittelua eräässä nettiuutisportaalissa. Istahdettuani tulevalle työpisteelleni huomasin pöydällä ohjeistuksen juttujen kirjottamiseen. Ohjeistuksen mukaan Kaukoidän kriisivaltiosta tulee käyttää nimeä Burma sotilasjuntan käyttämän Myanmarin sijaan.

Pieniltä tuntuvat kielelliset asiat voivat olla uskomattoman tärkeitä, ja strategisilla valinnoilla voi varsin helposti ilmaista kenelle solidaarisuutta osoitetaan. Lisää tätä.

Mars äänestämään, helsinkiläiset toverit!

2010-05-24T05:51:00.000-07:00

Eli Helsingin Vasemmistoliitto järjestää jäsenäänestyksen piirin kansanedustajaehdokkaista, ja ainakin minulle kolahtivat paperit posiluukusta tänään. Ilahduin nähdessäni listalla kymmenkunta alle/tasan kolmikymppistä ehdokasta: toivottavasti listalle saadaan reilusti nuorta voimaa!

Perin olennainen asia on myös se, että olen itse ehdolla. Vaalipaperien mukana tulleessa ehdokasläystäkkeessä oli kandidaateista vain perin pintapuoliset tiedot, joten jos joku äänestyskäyttäytymistään pähkäilevä on googlettamalla näille sivuille eksynyt lienee korrektia kertoa hieman itsestäni ja näkemyksistäni.

Olen siis helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kotoisin Turusta mutta asunut suurimman osan aikuisiästäni Tampereella. Asun Ullanlinnassa opettajapuolisoni kanssa. Olen ollut aiemmin ehdolla kuntavaaleissa Tampereella, eduskuntavaalien kohdalla neitsyys menee nyt jos on mennäkseen. Opiskeluaikoinani toimin aktiivisesti ylioppilaskunnassani Tamyssa, jossa vaikutin muun muassa edustajiston puheenjohtajana ja jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Nuorten ja opiskelijoiden asia on edelleen lähellä sydäntäni.

Olen mielelläni aina heikoimman puolella. Ajaisin eduskunnassa ennen kaikkea niiden asiaa, joiden ääni jää muuten helposti kuulematta: työttömien, sairaiden, opiskelijoiden, pätkä- ja silpputyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden vähävaraisten. Tuloerojen kasvu on pysäytettävä, pienimpiä sosiaalietuuksia on korotettava merkittävästi ja ne on sidottava indeksiin. Kehityksen tulisi kulkea kohti yhtenäistä perustuloa, turhasta byrokratiasta on päästävä eroon.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen on oltava tärkeä lähtokohta ja päätösten ympäristövaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä on myös globaalia solidaarisuutta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat rankimmin köyhiin maihin. Uusiutuvien energiamuotojen tutkimus- ja kehitystyöhön on satsattava ja niitä on tulevaisuudessa suosittava. Ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää.

Rasistisen oikeistopopulismin nousu on torpattava alkuunsa. Jokaiselle ihmiselle syntyperästä riippumatta kuuluvat Suomessa samat oikeudet ja velvollisuudet. Maahanmuuttajien kielikoulutusta on lisättävä ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumiseen on kiinnitettävä huomiota.

Tämä näin lyhyesti, vastaan kysymyksiin tarvittaessa :)

Here come the Men In Black

2010-04-08T04:44:00.000-07:00

Ruoho viheriöi jo stadioneilla (ainakin muovitetuilla) ja veikkausliigakausi lähenee lähenemistään. Samalla on mukava huomata, miten myös suomifutiksen kannattajat heräilevät talviunestaan. Lahelaiset futisfanit ovat tulleet viime vuosina tunnetuksi lähinnä poliittisesti epäkorrekteista banderolleistaan ja hävyttömistä chanteistaan, mutta osaavat nämä v*tun homot muutakin. FC Lahden kannattajat ovat perustaneet Miehet Mustissa -blogin, joka seuraa lahelaista jalkapalloelämää monelta eri kantilta mutta ainakin toistaiseksi varsin asialinjoilla. Tämä on hienoa! Näitä lisää, toivottavasti pojat (?) jaksavat pitää sivustoa yllä. Suomifutispuhetta ei ole netissä koskaan liikaa.

Vähän poliittisia kuulumisia tähän loppuun. Kokoustimme eilen Helsingin Vassin tulevan vaalilehden tiimoilta, jaoimme hieman vastuita ja pohdimme teemoja. Tästä eteenpäin saatte kutsua minua toimitussihteeriksi.

Puolustuspuhe pääsykokeille

2010-03-29T06:05:00.000-07:00

Hallitus on sitten suuressa viisaudessaan mennyt allekirjoittamaan opetusministeriön linjaaman tavoitteen korkeakoulujen pääsykokeiden poistamisesta valtaosin. Hanurista on tämä. Vaikka pääsykokeisiin liittyy monenlaisia ongelmia, ei pelkkä ylioppilastutkintotodistus tai ammattikoulun päättötodistus voi olla riittävä todiste sopivuudesta tietylle alalle.

Harva lukiosta tai ammatillisesta perustutkinnostakaan valmistuva alle kaksikymppinen tietää vielä satavarmasti, mitä haluaa isona tehdä. Eikä hänen kaiken järjen mukaan tarvitsekaan. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin hyödyllisempää, kun ihmiset riittävästi mietittyään, ehkä muutaman välivuoden jälkeen, valitsevat alansa ja valmistuvat siltä. Esimerkiksi yo-todistuksen korostaminen aiheuttaisi nuorelle kohtuuttomia paineita valita juuri ne "oikeat" aineet lukio-opintoihinsa, jotta pääsy haluttuun koulutusohjelmaan olisi taattu. Tämä tarkoittaisi tulevan elämän lopullista suunnittelua noin 15-16 vuoden iässä. Kuka pystyy tähän? Tuloksena olii taatusti roppakaupalla vääriä ja huonoja valintoja, joista taas seuraisi alan vaihtoja ja opintojen pitkittymistä. Tätähän nimenomaan ei tavoiteltu.

Monilla koulutusaloilla lisäksi kirjoista opittua pätevyyttä tärkeämpää on soveltuvuus alalle. Helposti tulevat mieleen vaikkapa opettajat, lääkärit, sosiaalialan ihmiset, lastentarhanopettajat, nuorisotyöntekijät ja monet muut. Kaikkiin näihin ammatteihin valmistutaan korkea- tai ammattikorkeakouluista. Entä antaako äidinkielen laudatur riittävästi osviittaa siitä, että kirjoittajastaan tulee vuorenvarmasti loistava toimittaja? Ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei.

Pääsykokeisiin liittyy toki ongelmia, joista itseäni eniten sapettavat valmennuskurssit. Nykyäänhän monelle alalle (etenkin kauppa- ja oikeustieteet) on hyvin hankala päästä ilman kalliita valmennuskursseja, ja tämä asettaa hakijat jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Kaikilla ei kursseihin ole varaa, eikä kursseja järjestetä kovin monilla paikkakunnilla. Tämä systeemi ylläpitää koulutuksen periytymistä: akateemiselle uralle voivat suunnata vain hyvin toimeentulevien ja useimmiten koulutettujen perheiden vesat. Tämä taas edesauttaa yhteiskunnan entistä rajumpaa luokkajakoa ja rajoittaa sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti se ei kaikilla akateemisilla aloilla toteudu likimainkaan.

Valmennuskurssien kieltäminen lienee mahdotonta, semminkin kun niillä tekevät bisnestä myös opiskelijajärjestöt. Jotain asialle olisi kyllä voitava tehdä, sillä nykytilanne on kestämätön. Yliopistoon pitäisi voida päästä vähävaraisenkin, kunhan hän on riittävän fiksu ja ahkera selviytyäkseen opinnoistaan.

YES WE CAN!

2010-03-22T06:00:00.000-07:00

Harvemmin tulee seurailtua kännykällä uutisia keskellä yötä vuoteesta käsin. Viime yönä oli kuitenkin ihan pakko. Tiukaksihan se meni, mutta lopputulos on oikea.

Täältä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta kuunnellen amerikkalainen keskustelukulttuuri tuntuu usein häiriintyneeltä. Tästäkin hyvästä ja tarpeellisesta uudistuksesta keskustellessa ihmisiä peloteltiin kommunismin möröllä, hillittömillä veronkorotuksilla sun muilla hirvityksillä ottamatta huomioon ollenkaan sitä, että miljoonien ihmisten eläminen ilman sairausvakuutusta on järjetön yhteiskunnallinen tragedia. Noh, kai sitä naapurin musta yh-mutsi pärjää ilman vakuutusta, kunhan meitsi saa tankata katumaasturiinsa halpaa löpöä.

Onneksi Fox Newsin kolumnisti Andrea Tantaros osaa kertoa, miten asiat ihan aikuisten oikeasti tämän uudistuksen mukana menevät.

We know that the most disgraceful premise of this bill uses the U.S. tax code to legislate a liberal value. Forcing people to buy insurance is unprecedented. Our government has taxed us for what we buy (i.e.: tobacco) but they have never taxed us on what we don’t buy. It’s akin to telling us what kind of car to purchase or where to buy groceries! It will open the door to whole host of mandates beyond health insurance. It didn’t work in the Soviet Union and it won’t work here.

Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitosta päivää!

2010-03-20T10:53:00.000-07:00

Terveisiä Helsingin Vassin kevätpiirikokouksesta! Tulipa vietettyä ihan mukava päivä Vartiokylän työväentalolla, äänestettyä hyviä (ja nuoria) ihmisiä puoluevaltuustoon sekä kuunneltua varsin vaihtelevia puheenvuoroja.

Monissa päivän aikana pidetyissä puheenvuoroissa nostettiin esille huoli Vasemmistoliiton asemasta työväenpuolueena. On toki tärkeää tuntea juurensa eikä vasemmiston perinteitä työväenliikkeenä tule maton alle lakaista. Kuitenkin, jos haluamme mennä puolueena eteenpäin, emme voi enää tukeutua vain perinteiseen työväenluokkaan. Työelämä on muuttunut huomattavasti jo Vasemmistoliitonkin perustamisen ajoista, eivätkä nykyisen suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat koske sitä perinteistä teollisuusduunaria. Vasemmiston on toki muistettava duunarinkin asia, mutta todellinen työelämän paarialuokka on tänä päivänä prekariaatti.

Itse liityin aikanaan Vasemmistoliittoon, koska koin sen olevan oikealla puolella: heikoimman. Vasemmistolle tärkeä arvo solidaarisuus on syytä pitää mielessä yhä tänäänkin. Nyky-Suomessa aidosti heikkö-osaisia ovat työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, pitkäaikaissairaat sekä suuri osa maahanmuuttajista, pätkä- ja silpputyöläisistä ja yksinhuoltajista. Kuka ajaisi heidän asiaansa? Eivät heidän asiansa kiinnosta porvaripuolueita saati ay-liikettä, joka ajaa vain jäsenistönsä asiaa. Työttömillä ja yksinhuoltajilla ei ole omia vahvoja etujärjestöjä, jotka jaksaisivat väsymättä lobata omia päämääriään eikä sairailta löydy voimavaroja ajaa omia asioitaan.

Toinen kokouksessa esille noussut kysymys koski puolueosastojen alueellista toimintaa. Piikki oli selkeästi suunnattu esimerkiksi omalle osastolleni Vasemmistolinkille, johon kuuluu puolueaktiiveja eri puolilta Helsinkiä. Alueellinen toiminta on toki tärkeää eikä siitä missään tapauksessa saa luopua, mutta minusta on erittäin hedelmällistä, että osastot voivat järjestäytyä myös muuten kuin karttaan rajaviivoja piirtämällä, esimerkiksi ammattialan tai muun yhteisen kiinnostuksen mukaan. Eikä kaikilla alueilla sitä paitsi ole toimivaa puolueosastoa. Voisinhan minäkin keskenäni järjestäytyä Eiran-Ullanlinnan Vasemmistoliitoksi, mutta luulenpa etten saisi hirveästi kokouskumppaneita.

Uutissi (ei ni virallissi mut torellissi)

2010-03-04T05:11:00.000-08:00

Nyt se on sitten tehty, nimittäin kansanedustajaehdokasehdokkaaksi (sic...) ilmoittautuminen. Ilmaisin tahtotilani eilen Vasemmistolinkin kokouksessa ja asia oli sitä myöten selvä. Lopullinen ehdokaslista varmistuu vasta jäsenäänestyksessä, joten pärstäni pääsy plakaatteihin ei ole laisinkaan kirkossa kuulutettu.

Siinä tämän päivän breaking news. Pienempinä uutisina ilmoitetaan, jotta Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Ääri-kuoro esiintyy huomenna perjantaina Työväen perinnepäivässä Työväenliikkeen kirjastossa kello 17, Sörnäisten rantatie 25 A. Helsingin Filharmoninen kuoro taas on sunnuntaina mukana Tuomiokirkon messussa heti aamukymmeneltä, ohjelmistossa makupaloja tulevista esiintymisistä (Mozartin Requiem, Brucknerin messu). Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, olen itse mukana kummassakin esiintyvässä ryhmässä.

Filharmonisen kuoron livelaulantaa viime joulukonsertista voi kuulla Youtuben kautta: Ave maris stella ja Bogoroditse dievo.

Kaupallisia tiedotteita

2010-02-27T06:51:00.000-08:00

Tamperelais-alavutelainen tuttuni ja mieheni monivuotinen musisointikumppani Kari Raineranta julkaisee Idiootti-kustannuksen kautta ensi kuussa runoteoksen. Ajatusten Viinikanoja onnittelee esikoiskirjailijaa, jo oli aikakin!

Itseni kannalta tämän julkaisun tekee merkittäväksi sen kansikuva. Lienee yleisesti tunnustettu tosiasia, että olen silmittömän surkea valokuvaaja. Silti (tai juuri siksi) jouduin viime kesänä räpsimään mieheni kännykkäkameralla Karista tunnelmallisia otoksia Pahalammen rantaruovikossa, ja yksi näistä räpsäyksistä päätyi sitten ihan kirjan kanteen. Olen asioiden kulusta joltisenkin huvittunut.

Ratkiriemukasta uutta vuotta!

2010-01-06T11:29:00.000-08:00

Tipattoman tammikuun kunniaksi Reiska esittelee, miten vettä nautitaan oikeaoppisesti suoraan hanasta.

Minä vahingossa koko internetin. Onko tämä paha?

2009-11-17T02:54:00.000-08:00

Suuren idolini Pekka Routalemmen mielestä internet on epäilemättä hyvin jännä juttu. Sieltä löytää kaikenlaista jännää tietoa ja jutustelua, ja joskus voi sanoa jotain ihan itsekin. On se jännä.

Viime aikoina on mediassa herännyt polemiikkia siitä, mitä internetissä voi ja saa sanoa - ja joskus jopa siitä, mitä pitäisi sanoa ettei mainittaisi. Ruben Stiller hiillosti viime viikon Pressiklubi-ohjelmassa puheenjohtaja Arhinmäkeä siitä, että tämä ei ollut Berliinin muurin murtumisen vuosipäivänä maininnut tapahtumasta blogissaan sanaakaan vaan keskittyi ihan toisenlaisiin rakennelmiin, nimittäin graffitiaitoihin. Stillerin kärjistetyn näkemyksen mukaan Paavon Berliinin-tapahtumien ignorointi ilmensi melkoista historian ymmärtämättömyyttä ja tyylitajuttomuutta.

Ruben Stillerin tapaan haastatella kuuluu toki ylenpalttinen liioittelu ja ärsyttäminenkin, mutta tällä kertaa mies ei osunut ihan maaliinsa vaan lipsahti taantumukselliseksi kökkötraktoriksi. Internetin hienoimpia puolia on sen toimiminen vaihtoehtoisena tiedonvälityskanavana, vastapainona television, radion ja suuryhtiöiden omistamien sanomalehtien usein kaupallisesti määrittyneelle informaatiotulvalle. Mitä lisäarvoa uutisvirtaan olisi tuonut Paavon pakonomainen hymistely samasta aiheesta, josta miljoona mediataloa paasaa kärkiuutisenaan? Jännää oli myös se, miten ohjelman vieraat syyttivät Paavoa vanhojen stallareiden paapomisesta puoluessa ja sen kautta henkisestä neuvostoliittolaisuudesta. Minun silmissäni vasemmistolaisten bloggaajien pakottaminen samaan tekstuaaliseen muottiin samana päivänä haiskahtaa aika vahvasti totalitarismilta.

Ei ole myöskään aivan selvää, mitä netissä saa kirjoittaa. Jokunen viikko sitten kohistiin kokoomustyrkky Hennariikka Anderssonin edustajistovaalien jälkeisestä Facebook-avautumisesta, jonka ansiosta vihreitä vassaripaskoja löytynee vielä vuosikausia ainakin yo-vaalien mainoksista. Ensinnäkin herää kysymys, miten ihmeessä neiti voi olla niin sinisilmäinen että kuvittelee edustajistovaalit voitettavan kampanjan avulla? Edarivaalit ovat ainakin viime vuosikymmeninä olleet kaikkialla kaverivaalit, joissa äänestetään tuttua ja fiksuksi tiedettyä, mahdollisesti saman aineen opiskelijaa. Ja toisekseen, miten niin vastuullisessa asemassa (kaupunginvaltuuston jäsen ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja) oleva voi kuvitella voivansa sanoa julkisella nettisaitilla mitä tahansa, vaikka oikeasti olisikin sitä mieltä? Mariaanien haudan syvyinen UUH ajattelemattomuudelle.

Itse opin läksyni kantapään kautta soimattuani erästä Tampereen kaupunginvaltuuston jäsentä netissä saamattomaksi. Vaikka julkaisin tekstini nimimerkillä, oli joku sankari jo muutaman päivän päästä ehtinyt vuotaa avautumiseni kyseisen valtuutetun blogiin tyyliin "Elina Vainikainen kirjoitti...". Nimimerkinkään taakse ei aina voi piiloutua, sillä loppujen lopuksi monilla palstoilla aktiivisten kirjoittelijoiden henkilöllisyys on varsin helppo arvata. Kyseisestä valtuutetusta en ole sen jälkeen uskaltanut pukahtaakaan, ainakaan tuolla palstalla.

Laitetaanpa vielä loppukevennys ja valokuvauksen oppitunti, osa "Ei näin". Mieheni yritti ottaa minusta valokuvaa alla näkyvin seurauksin. Päästä kasvaa pieniä sieviä kitaranremmejä.

Vamos toverit!

2009-11-10T03:42:00.000-08:00

Tulipa vietettyä harvinaislaatuisen virkistävä viikonloppu Vasemmistoliiton kehittämisseminaari Vamosissa. Kahteen päivään mahtui luentoja, keskustelua, työryhmätyöskentelyä, vapaamuotoista oleilua ja ennen kaikkea hyvää fiilistä oikeiden asioiden äärellä. Seminaarin päätteeksi eräs osallistujista huokaisikin, että mikseivät kaikki Vassin tapahtumat voi olla näin voimaannuttavia...

Jotenkin tuntuu, että puolueessa on tällä hetkellä käynnissä paljon hyvänsuuntaisia kehitysprosesseja. Inhottavaa sanoa, mutta ehkä eurovaalien p*rsraiskaustuloksessa oli jotain hyvääkin: ollaan viimein huomattu, että jotain todella tarttis tehdä tai puolue hiipuu pikku hiljaa olemattomiin. Paavon nousu puolueen puheenjohtajaksi oli jo askel oikeaan, nuorekkaampaan suuntaan, mutta pelkän johtoportaan uudistaminen ei riitä vaan myös kenttäväen asemasta on keskusteltava. Uudet avaukset jäsendemokratian parantamiseksi ovatkin tervetulleita, ja tervehdin ilolla esimerkiksi jäsenäänestystä puoluekokousedustajista.

Joku nosti Vamosissa esille myös Ruotsin-mallin mukaisen vasemmiston ja vihreiden yhteistyön. Valitettavasti tällaisessa, sinänsä ihan loogiselta ja perustellulta kuulostavassa allianssissa on paljon heikkouksia, joista yksi on tärkeiden teemojen väistämätön liudentuminen konsensussyistä. Ja senhän tietää, mitä saadaan kun sekoitetaan laimeaa punaista ja hailakkaa vihreää: p*skan väristähän siitä sikiää.

Eräästä työryhmästä nousi esiin tärkeä ajatus. Vasemmiston on vallattava vapauden käsite takaisin oikeistolta, jonka propagoima vapaus ei ole aitoa, vain ainoastaan markkinavoimien vapautta. Oikeiston vapaa ihminen on vapaa ainoastaan kuluttamaan.

Sitten viime blogeeraukseni maailmalla on tapahtunut mullistavia. Tapaus Soile Lautsi jaksaa puhuttaa. Itse en enää oikein tiedä, mitä tuosta krusifiksikahnauksesta pitäisi tuumata. Ensin asiasta kuullessani innostuin suuresti, sillä en hyväksy uskonnollisten symbolien läsnäoloa maallisissa, julkisissa tiloissa. Mutta onko tämä kuitenkin sitä pahaa kulttuuri-imperialismia, jota vastaan pitäisi taistella? Onko älyllisesti epärehellistä vastustaa ristillä riippuvaa Kristusta, mutta hiljaa hyväksyä angloamerikkalaisen kulttuurin laajamittainen invaasio kaikkialla? Miksi Suomessa pitää juhlia Halloweeniä eikä kekriä? Niinpä.

Revolution cancelled due to weather...

2009-10-07T00:19:00.000-07:00

...or not. Tällaista puuhataan nyt, ei kun oranssia päälle ja Lahn... Vanhasen poppoota kaatamaan. Minulta saa halutessaan lainaksi paskaiset oranssit opiskelijahaalarit, Vostokin 1998-sesonkia.

ORANSSI MIELENOSOITUS

Torstaina 8.10.09 järjestetään klo 17 korruption vastainen mielenosoitus Eduskuntatalon portailla. Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa.

Kaikkia eduskunnan ja hallituksen korruptiosta huolestuneita kansalaisia kehotetaan käyttämään torstaina jotain oranssia vaatekappaletta, vaikka paitaa, kravattia tai huivia. Väri ei sitoudu mihinkään poliittisiin puolueisiin.

”Poliittinen järjestelmämme on keskellä sen historian pahinta kriisiä. Istuvan eduskunnan ja useiden puolueiden vaalirahoituksesta on paljastunut kestämättömiä tietoja. Väärinkäytöksistä on vaiettu ja yksittäiset kansanedustajat ovat laiminlyöneet lakisääteistä velvollisuuttaan kertoa vaalirahoituksesta. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa selkeät ylilyönnit ja suoranaiset väärinkäytökset – kuten olemme huomanneet.

Vaalirahalain uudelleen muotoileminen ei tarjoa istuvalle eduskunnalle kuitenkaan mandaattia jatkaa eikä tee jo tehtyä tekemättömäksi, saati palauta kansan luottamusta sidosryhmistä ja rahoittajista riippumattomaan päätöksentekoon.

Olemme saaneet tarpeeksemme pääministerin ja hallituksen valheista ja muistamattomuudesta. Me edustamme Suomen kansaa ja vaadimme hallitusta eroamaan”

Aiemmin mielenosoituksia torstaisin järjestäneet kansanliikkeet järjestävät nyt yhteisen mielenosoituksen. Kaikkia demokratiaa ja rehellisyyttä kannattavia kansalaisia kehoitetaan tulemaan paikalle ja pukeutumaan torstaisin oranssiin.

Huomioithan että emme hyväksy väkivaltaa ja ilkivaltaa missään muodossa, toimimme rauhanomaisesti suomalaisen demokratian puolesta. Yhdessä olemme vahvempia.

Lisätietoja:

http://vivalarevolution09.wikispaces.com

Hämärän rajamailta tukikohtaan

2009-09-30T01:09:00.000-07:00

Tämä on hävytön mainos! Meillä on huomenna ensi-ilta, joka kaipaa enää katsojia. Sama proggis pyörii Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoassa koko viikon sunnuntaihin asti, esitykset ovat joka päivä kello 19, sunnuntaina myös kello 15. Suosittelen lämpimästi! Stoan näyttämö on mainio areena nykytanssille ja Susannan uusi teos aina kokemisen arvoinen - itse en ole nähnyt tuosta pätkääkään, joten mielenkiinto on korkealla. Toisena esitettävä Jere Nurmisen (kyllä, Urheiluruudun toimittaja)Tukikohta
on kaikin puolin mainio ja viihdyttävä, ehkä kuitenkin hieman fragmentaarinen pläjäys. Toisaalta tanssiteos, jonka loppumusiikkina soi Radioheadin Creep, ei voi olla huono.

Susanna Leinonen Company: And the line begins to blur / Jouka Valkama: Tukikohta
Liput 17/10 €
Tapahtumapaikka: Stoa
Osoite: Turunlinnantie 1 (Itäkeskus)

Kahden tanssiteoksen ilta. Suomen koreografihuippuihin kuuluvan Susanna Leinosen odotettu uusi teos And the line begins to blur saa ensi-iltansa Stoassa. Samassa illassa nähdään Tukikohta, Kansallisbaletin tanssija-koreografin Jouka Valkaman tuore sooloteos tanssija Jere Nurmiselle.

Susanna Leinonen Company: And the line begins to blur

Teos käsittelee inhimillisyyden rajapintoja. Yksilön ja yhteisön välille kasvavat jännitteet sekä teoksen visuaalisuus tuovat viitteitä niin menneestä kuin tulevasta, luoden voimakkaan ja surrealistisen maailman, jossa brutaali kauneus ja tummansävyinen maailmankatsomus kohtaavat.

koreografia Susanna Leinonen
tanssi Patrick Bragdell, Eric Ernerstedt, Elina Häyrynen, Kaisu Hölttä, Heidi Lehtoranta, Susanna Leinonen ja Laura Lohi
musiikki Kasperi Laine
puvut Erika Turunen
valosuunnittelu Matti Jykylä

Jouka Valkama: Tukikohta

Elämä on helppo nähdä sarjana valintoja ja tilanteita, joihin ei ole oikeita ratkaisuja. Katsomalla ajassa taaksepäin voi nähdä polun, joka on alkanut jostain tehdystä päätöksestä. Tarvitaan tukikohta, johon voi turvallisesti asettua ja katsoa asioita kauempaa kokonaisina. Tukikohta on puettu yhden miehen tanssiteokseksi, jossa aika, paikka ja liike kohtaavat. Se on sarja liikkeellisiä valintoja, jotka olisi voinut tehdä myös toisin.

koreografia Jouka Valkama
tanssi Jere Nurminen
valosuunnittelu Olli-Pekka Koivunen
musiikki The Ink Spots, Nine Inch Nails, Chris Isaak
teksti Samuel Beckett

tuotanto Susanna Leinonen Company, Jere Nurminen & Stoa

Yhteiskesto n. 1 h 20 min, väliaika

All you need is love

2009-09-29T08:29:00.000-07:00

Termoskannumme hajosi. Tämä aiheutti pienimuotoisen kriisin, sillä mihin aikaisemmin heräävä ja töihin lähtevä mieheni nyt laittaa minulle valmiiksi keittämänsä kahvin? Ei keitintä kovin pitkäksi aikaa viitsi päällekään jättää.

Suuresti arvostamani runoilija ja kansanedustaja Tommy Tabermann on uusimmassa runokokoelmassaan oivaltanut jotain hyvin oleellista. Hän määrittelee rakkauden juuri "kupiksi kahvia myöhemmin heräävälle" ja taitaisiko tuota paremmin sanoa. Sitähän rakkaus juuri on, pieniä arkisia huomionosoituksia, joista tulee hyvä mieli.

Ja toistaiseksi Arto jättää keittimen aamulla päälle.

Näihin kuviin ja tunnelmiin

2009-09-28T00:51:00.000-07:00

Suomifutiksen näkyvyyden eteen ei koskaan voi tehdä liikaa tässä mieshuorien* luvatussa maassa. Toveri Petteri Tampereelta on perustanut blogin, johon hän linkittää kuvaamiaan videoita otteluista sekä myös kirjoittelee näkemyksiään. Etenkin divaripallon ystävälle tämä blogi on must, sillä Petteri on tuttu näky etenkin Tammelan stadionilla. Hienoa työtä, ei voi muuta sanoa.

*) FutisForum-slangia; ulkomaisen jalkapallon kannattaja, joka yleensä halveksii "suomipotkista"

Minun oli määrä kirjoittaa / lyriikkaa

2009-09-26T09:57:00.000-07:00

Olin ajatellut kirjoittaa tänään kärkevän blogimerkinnän, jonka avaisin napakalla kirjallisuussitaatilla. Jumituin kuitenkin selailemaan kauan koskematta olleita runokirjojani ja törmäsin kahteen mielirunooni, joita ainakin Radio Moreenin kuuntelijat ovat kuulleet minun joskus ääneenkin lukevan. Menköön tämä siis ennemmin iltasatutyyppisenä tekstinpätkänä. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tutustua kotimaiseen nykyrunouteen, jonka tyylilajeista seuraavien pätkien edustama proosarunous minua eniten miellyttää. Olkaa hyvät.

Savupiippujen yksinäisyys. Ne eivät koskaan opi nimeltä kaupunkia jossa asuvat, eivät tapaa toisiaan eikä niillä ole kieltä, yhdellä pystysuoralla silmällään ne rekisteröivät muutoksia taivaalla, vuodenajat, lyhyet ja pitkät kierrokset. Mikään sää, yksikään pilvi ei ole tullut kahta kertaa kohdalle.

Elämässä ei tapahdu suuria asioita, mutta pieniä koko ajan. Kuolema, tiilen irtoaminen, on ainoa tapahtuma savupiipun elämässä, ja silloinkin se vain muuttuu muuksi. Silloin ihmiset seisahtuvat kuuntelemaan maailman ääntä, hidasta murenemista. Ihmiset voivat silloin yrittää itse katsoa pilviä kaupungin yllä ja ajatella olevansa pilvien tavoin vapaita, vangittuja kulkemaan milloin minnekin tuulien mukaan.

Kun savupiippu kuolee, pilvet aloittavat alusta.

Antti Koivumäki: Mukavat kaupunginosat

Satu Ounasjoesta

Poika ei mene jokeen itseään koetellakseen, hän ei tahdo juoda vettä vaan janoa, sillä poika on mies syntyessään, niin kuin mies on poika aina. Ja poika kietoo pyyhettä ympärilleen, se on marimekon niin kuin kaikki silloin, silloin maailmassa oli vain raitoja. Silloin oikea ja väärä olivat samalla kankaalla, parvekkeilla lepattivat markiisit silloin, punaista ja valkoista, punaista ja valkoista. Silloin poika kääntyi ja sanoi: vapaus on tuuli, ihminen sen kello, valitsee vapaudestaan vain vähän.

Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät

Ratikkaseksuaalin tunnustuksia

2009-09-25T11:27:00.000-07:00

Tässä jokunen päivä sitten vietettiin Autotonta päivää. Kaupungilla tallustaessa se ei kyllä näkynyt millään tavalla, aivan samoin kuin normipäivinäkin tööttäilivät kiesit Bulevardin tietyömaita väistellen. Tässä muutaman kuukauden kantakaupungissa asuneena jaksaa edelleen ihmetellä, miten ihmiset viitsivät kruisailla bemareillaan päivästä toiseen keskustan kapeilla kaduilla, näyttää perin kettumaiselta hommalta. Ammattiautoilijat ja työasioissa liikkuvat ovat toki asia erikseen, mutta taatusti valtaosalla keskustassa liikkuvista kyse on pelkästä tavasta ja mukavuudenhalusta.

Helsingissä oman auton käyttöä ei oikein järjellisesti voi perustella edes huonoilla julkisilla liikenneyhteyksillä, sillä metrolla, ratikalla ja bussilla pääsee kaikkialle. Tampereen ja Turun bussien kanssa taaplaamiseen tottuneelle tämä on pieni taivas. Muutosvastarinta nostaa silti joskus päätään yllättävissäkin asioissa: suunniteltu ratikkareitin laajennus eteläiseen kantakaupunkiin on kohdannut yllättävää vastustusta alueen yrittäjissä. Keskusteluissa on ollut esillä kaksi kilpailevaa vaihtoehtoa uudelle reitille, ja yrittäjät vastustavat nimenomaan Korkeavuorenkadun läpi kulkevaa vaihtoehtoa mutta hyväksyisivät toisen, Laivurinkadun-vaihtoehdon. Toivottavasti tämä vastustus ei torppaa koko hanketta, sillä linjojen laajennus palvelisi etelän asukkaita vauvasta vaariin. Raiteiden rakentamista Korkeavuorenkadulle vastustavat pelkäävät raitiovaunujen vievän osan alueen omaleimaisuudesta. Olisikohan kuitenkin kyseessä pelko, että ratikat vievät mennessään tilaa autojen parkkipaikoilta?

Minä pidän raitiovaunuista, ne luovat mukavaa kaupunkitunnelmaa ja ovat vielä aika sympaattisia vempeleitä. Julkiset kulkupelit saavat helposti heittäytymään tunteelliseksi: metrossa matkustamisesta tulee aina jotenkin melankolinen ja dekadentti fiilis, kun taas ratikassa on jotain kotoisampaa. Ehkä se on se kiskojen lonksuva, epäsäännöllinen kolina versus vauhtia ja virtaviivaisuutta ihannoiva koneromantiikka.

Tietä taantumukselle!

2009-09-24T11:54:00.000-07:00

Hankkijalippis- ja nappiverkkarikansan messias Timo Soini latelee Uusi Tie-lehdessä valikoituja totuuksia. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Katolilainen Soini sanoo hyväksyvänsä avioliitoksi vain miehen ja naisen liiton. Hän vastustaa avoliittoa ja hänen mukaansa "seksuaalisuus kuuluu vain miehelle ja vaimolle, koska se vain on niin".

- Mielestäni homoseksuaalit eivät voi mennä naimisiin eivätkä adoptoida lapsia, enkä hyväksy hedelmällisyyshoitoja kuin aviopareille. ...Jos luterilaisena vetelisi samat jutut, pidettäisiin aivan mahdottomana tyyppinä.

- Enkä välitä yhtään, jos minua sanotaan taantumukselliseksi, hän huomauttaa.

Mielenkiintoista, miten joviaalin kansanmiehen maineessa oleva Soini paljastuukin aikamoiseksi fundamentalistiksi. Luultavasti monet persujen kannattajat kuitenkin nielevät nämä lausunnot sen enempiä pureksimatta, vaikka samanaikaisesti kavahtavat ostoskeskuksessa huivipäistä tapamuslimia. Koska se vain on niin -turahdus kertoo kaiken siitä, miksi uskonto ja politiikka pitäisi pitää tiukasti erillään: uskonto perustuu aina uskomuksiin, joita ei voi rationaalisesti perustella (se, että jossain pyhänä pidetyssä kirjassa sanotaan niin, ei ole rationaalinen perustelu).

Tässäpä muuten mainio vinkki homofoobikoille ja muille seksuaalivähemmistöjä ja tasa-arvoa ylipäätään kavahtaville. Kääntykää katolilaisiksi. Saatte olla ihan mitä mieltä tahansa eikä ketään häiritse. Pakkohan sen on niin olla, kun Soinikin niin sanoo.

Iltapäivälehdet ovat käyttäneet jo kaikki otsikot, pahoittelemme puutetta.

2009-09-23T10:32:00.000-07:00

Suuri ja mahtava The Vaalirahakohu se senkun paisuu. Nyt väläytellään jo uusia eduskuntavaaleja, ja oppositio on aikeissa aiheen tiimoilta oikein kokoustaakin jo huomenna. Jopa hallituspuolue Vihreistä löytyy sympatiaa eduskunnan hajottamiselle.

Omaan nenääni koko vaalispekulaatiossa haiskahtaa lähinnä populismi ja pyrkimys kiillottaa omaa, kohussa ryvettynyttä kilpeä. Mitä ihmettä on tapahtunut välikysymysmenettelylle? Kohuhan on koviten horjuttanut Kepun ja Kokoomuksen edustajia, ja loogisimmalta ratkaisulta tuntuisi hallituksen äänestäminen kumoon välikysymyksellä. Tässä tilanteessa kun rivit horjuvat, saattaisi enemmistöhallituskin kaatua. Välikysymyksellä saataisiin asia hoidettua siististi normaalin päiväjärjestyksen mukaisesti, ja eduskuntavaalit voitaisiin sitten järjestää ajallaan.

Jotenkin tuntuu, että koko tämä vaalirahahässäkkä on laajennut jo täysin hallitsemattomasti eteneväksi fraktaalikuvioksi, joka multiploi haaransa jatkuvasti eikä jokaista keskustelulinjaa pysty seuraamaan edes väyrynen. Tuliko jollekulle oikeasti yllätyksenä tieto, että poliitikkojen rahanhankintakeinot eivät aina ihan kestä päivänvaloa ja että jotkut taitavat myös rahan jakamisen itselleen? Tokihan kyseessä on skandaali ja vastenmielinen ilmiö, mutta silti jotenkin toivoo tämän polemiikin saavan kohta päätöksensä. Päästäisiin viimeinkin keskustelemaan päätöksistä päättäjien sijaan.

Murder, she wrote

2009-09-16T11:17:00.000-07:00

Kirjailija Kaari Utrio onnistui nostattamaan pienoisen mediamylläkän viimeaikaisilla kommenteillaan vanhustenhoidosta. Utrio vaati provosoivasti vanhuksille pilleriä, jolla päivänsä voisi päättää halutessaan arvokkaasti - ja tämähän herätti median, mikä toki lieni kirjailijan ulostulon tarkoituksenakin. Samalla vain median kauhistellessa raflaavaa lausuntoa jäi toimittajilta, ja sitä kautta myös iltapäivälehdistä pelkät otsikot lukevalta yleisöltä, huomaamatta johtopäätökseen johtanut päättelyketju.

Suomalaisen vanhustenhoidon tilanteessa on paljon korjattavaa, ja moni pelkää vanhuutta ja sairautta jo yksinomaan tästä syystä. Ajatus itsestä liian kiireisten hoitajien pompoteltavana tuntuu epämiellyttävältä. On älyllisesti epärehellistä irrottaa Utrion lausunto tästä kontekstista, ja esittää hänen vaatineen ainoastaan oireen hoitoa sairauden sijasta. Suomalaisten vanhainkotien olosuhteet eivät parane sillä, että pari Pihtiputaan mummoa nappaa syanidikapselin kun ei paikallinen palvelutalo oikein innosta.

Tämän tapauksen käsittely saa hyvin surulliseksi joukkoviestinnän tilasta. Utrio selvitti äsken A-studiossa lausuntonsa perusteita, ja nimenomaan painotti että a)tässä ei ole kyse armomurhasta vaan yksilön henkilökohtaisesta päätöksestä ja b)tämä on vasta viimeinen keino, kun tahtoa parantaa vanhusten olosuhteita ei näytä muuten löytyvän. Tämän jälkeen esitetyssä insertissä sitten luonnollisesti kysyttiin kansanedustajilta, mitä mieltä he ovat armomurhasta. Eipä tässä oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Mua ei nyt taas huvita yhtään mikään!

2009-09-09T01:14:00.000-07:00

Jos maailmasta pitäisi löytää jokin absoluuttinen totuus, hyvä ehdokas olisi Tampereen kaupungin jalkapallovastaisuus. Mokomat ihmisperperit ovat keksineet käyttää pääasiassa junnufutiskäytössä olevia nurmikenttiä messujen paikoitusalueena, vaikka asfaltoituja parkkipaikkojakin olisi ihan riittämiin. Ja hups, kentät ovat pilalla ainakin loppuvuodeksi. Toveri Boris Runqvist (sic! :D)kirjoitti aiheesta jo nasevan merkinnän ja mieheni ahkeroi eilen mielipidekirjoituksen Aamuporvariin. Myös keskustelu nettifoorumeilla käy aiheesta kuumana.

Tamperelaisen futisväen mitta alkaa olla täysi. Tiedämme toki, kiitos ohjeist... anteeksi, käyttöpäällikkö Matti Kaarion, että Ratina ei ole lumileikkejä varten, mutta ilmeisesti lasten ja nuorten treeninurmet ovat kuitenkin brömistelijöitä varten. Nyt hyvät ihmiset barrikadeille, menkää vaikka potkimaan Supertelellä autojen lomaan.

Ilmastotragediasta ilmastostrategiaan

2009-09-07T01:03:00.000-07:00

Käytin eilisen päiväni harvinaisen hyödyllisesti: istuin Ryhmäteatterin katsomossa kuuntelemassa ilmasto-asiantuntijoita Polttava kysymys -koulutustilaisuudessa. Mukavaa oli, kaivelemaan jäi ainoastaan se, miten tärkeän asian saisi välinpitämättömimpienkin tietoisuuteen. Tällaisissa tilaisuuksissa kun yleensä tapaa olla paikalla jo käännytettyjä oikeauskoisia.

Päivän annin voi tiivistää yhteen lauseeseen: Suomeen on saatava kattava ja sitova ilmastolaki. Toimet, joihin Suomessa ollaan tällä hetkellä sitouduttu, eivät ole riittäviä globaalin ilmastokriisin torjuntatyössä. Suomi ei toki yksin pysty ilmastonmuutosta estämään, mutta laki olisi oikeansuuntainen toimi ja hyvä esimerkki muille maille. Laki olisi hyvä saada valmisteltua ennen loppuvuoden tärkeää Kööpenhaminan ilmastokokousta: mitä useampi maa on valmis sitoutumaan kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, sitä varmemmin Köpiksessä saadaan aikaiseksi myös globaali, sitova sopimus päästövähennyksistä.

Mutta entäs sitten meidän talouskasvumme ja teollisuutemme, kysyvät epäilevät tuomaat. Kerrottakoon heille, että Isossa-Britanniassa saatiin ilmastolaki voimaan jo viime vuonna ja sumusaarilla kampanjaa tuki erityisellä effortilla paikallinen EK. Ensi kuulemalta epäpyhältä allianssilta haiskahtava toveruussuhde on kuitenkin helposti perusteltavissa: laki auttaa ennakoimaan yritysten toimintaympäristöä.

Ilmastonmuutoskeskustelussa ei ole kyse mistään piperryksestä vaan aidosti vakavista asioista. Tokihan näin pohjoisen ugrin näkökulmasta ajatus lämpenevästä ilmastosta saattaa kuulostaa houkuttelevalta, mutta mokoma lämpötilan nousu saattaa olla esimerkiksi metsäteollisuudellemme kuolinisku. Luonto kun ei sopeudu nopeisiin muutoksiin. Lisäksi kyse on solidaarisuudesta köyhiä maita kohtaan, joilla ei ole samoja resursseja kuin meillä vauraissa länsimaissa. Lisäksi esimerkiksi köyhä Costa Rica on sitoutunut tekemään maasta hiilineutraalin parissakymmenessä vuodessa! Paikalliset olosuhteet toki helpottavat tätä projektia, mutta ei kaikki ole aina vain rahasta kiinni.

Lisäksi lakia puoltaa se, että yksittäisten ihmisten puuhastelulla ei ilmastonmuutosta estetä. Ekologinen elämäntapa on toki kannatettavaa, mutta se ei yksin riitä vaan vaaditaan toimia suuryrityksiltä. Ja niiden toimia ohjaa parhaiten lainsäädäntö.

Ilmastopoliittista tulevaisuusselontekoa valmistelee Suomessa tulevaisuusvaliokunta, joka siis voi edellyttää valtioneuvostoa valmistelemaan ilmastolakia. Tulevaisuusvaliokunnassa istuu ihmisiä ympäri maan ja kaikista suurista puolueista, Helsingistä mukana on Päivi Lipponen (sdp), Pirkanmaalta Marja Tiura (kok), Mikko Alatalo (kesk), Pertti Virtanen (perus) ja Harri Jaskari (kok). Tukkikaa näiden kansanedustajien inboxit ja postilaatikot, täti käskee! :) Ilmastolain kannalla on tällä hetkellä vasta 55 kansanedustajaa, onneksi oma edustajani eli Minna Sirnö Tampereelta on valinnut oikein.

Haloo Helsinki!

2009-09-03T11:23:00.000-07:00

Aika palata pitkän tovin jälkeen taas sorvin ääreen. Elämässäni on tapahtunut sitten viime bloggauksen monenmoista kummallista: olen muuttanut Helsinkiin, aloittanut työharjoittelun ja opiskelun avoimessa ammattikorkeakoulussa.Näpyttelen tätä tekstiä uudelta kotisohvaltani (tai siis koti on uusi, ei sohva) Ullanlinnasta Etelä-Helsingistä, kivenheiton päästä Kaivopuistosta. Alue on toki porvarillinen, mutta hillityn charmantti ennemmin kuin arrogantin röyhkeä. Minä tykkään, vaikkei (tuskin ketään yllättäen) omalta alueelta Vasemmistoliiton puolueosastoa löydykään.

Työskentelen nykyään harjoittelijana nykytanssin parissa Susanna Leinonen Companyssa Aleksanterin teatterilla. Aloittaessani olo oli kuin ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisella: juuri tästä nimenomaisesta asiastahan minä en mitään tiedä, mutta... Varsin nopeasti kuvioihin pääsee kuitenkin ainakin tietotasolla sisälle, vaikka ensi-illoissa tunnen ainakin vielä itseni pomon hupaisaksi sidekickiksi.

Ja opinnot olen aloittanut Humakin avoimessa yliopistossa, oppialana kansalaistoiminta ja nuorisotyö. Olen aivan lapsellisen innostunut päästessäni taas koulun penkille, ja näistä opinnoista voi olla ihan aidosti hyötyä.

Tapasin eilen muutamia ihmisiä uudesta puolueosastostani Vasemmistolinkistä enkä joutunut pettymään. Olin toivonut tapaavani näissä yhteyksissä ihmisiä, joiden kanssa voisi keskustella politiikasta myös teoreettisella tasolla ja jotka eivät kavahtaisi akateemissävytteisiä ajatuskehikoita. Viimeistään kun puheisiin ui "myyttinen oikeistolainen yrittäjähahmo" huuliltani pääsi helpottunut nauru. Tuntui heti kotoisalta. Tapasimme siis Linkin ja Kallion Vasemmistoliiton kanssa Paavo Arhinmäen ja Sirpa Puhakan, purkanen heidän kanssaan käytyä keskustelua tuonnempana.

Odotan kovasti viikonlopun Ihmistulva-festivaalia ja siihen liittyvää ilmastovaikuttamisen koulutusta. Näistä asioista ei voi koskaan tietää liikaa, vaikka valitettavasti tieto tapaa lisätä tuskaa.

Total vote count 87

2008-10-29T03:44:00.000-07:00

Niin siinä sitten kävi, että varapaikkakin jäi haaveeksi. Kuitenkin olen ihan hyvillä mielin, neljän vuoden päästä sitten uudestaan ja vähän kovemmalla panostuksella. Joskohan sitten olisi varaa ihan lehtimainoksiinkin... ja onhan tässä taas neljä vuotta aikaa kypsyä ja vaikuttaa muilla foorumeilla. Saa nähdä riittääkö äänisaalis lautakuntapaikkoihin, kovasti kiinnostaisi kyllä olla sitä kautta mukana päätöksenteossa.

Lähden parin tunnin päästä Turkuun pohtimaan syntyjä syviä ja lataamaan akkuja, joten blogikirjoittelu saattaa taas hetkeksi jäädä. Suunnaton kiitos kaikille minua äänestäneille ja muuten tukeneille!

Vaalien tulosta en nyt sen suuremmalti jaksa kommentoida, mutta yksi kirkas valopilkku täytyy nostaa esiin. Monivuotinen yhteistyökumppanini ylioppilaskunnasta ja muutenkin hieno mies Mikko Aaltonen meni läpi! Hän jos kuka on paikkansa valtuustossa ansainnut.

Kiima nousee

2008-10-25T09:15:00.000-07:00

En oikein ole vielä sisäistänyt ajatusta, että vaalit ovat oikeasti huomenna. Näinkö nopeasti tämä aika meni? Noh, vielä on paljon työtä tehtävänä ennen kuin tulokset ovat selvillä. Itse vastaanotan ja lasken ääniä Tampereen äänestysalueella 19 eli Normaalikoululla, kuten aikaisemminkin.

Käväisin tänään Megapolis2023-tapahtumassa, josta kirjoitin jo muutama päivä sitten. Meitä taisi olla kaikkiaan kahdeksan vaalityrkkyä suunnittelemassa "tulevaisuuden onnellisia kaupunkeja" wikisuunnittelun keinoin: tällä kertaa Hällä-näyttämön lavan pöydille oli rakennettu kolme tapausta, joita me sitten saimme halumme mukaan muokata. Paikalla oli myös arkkitehtuurin asiantuntija kommentoimassa suunnitelmiamme. Kaikkein mukavinta oli minusta tuunata asetelmaa, jolla oli totuuspohja: yhdelle pöydälle oli hahmottunut Tammelan kaupunginosa. Tuttuja paikkoja oli paljon helpompi pohtia kuin vaikka yhden pöydän tilannetta, jossa joutui lähtemään kokonaan alusta - pöydällä ei ollut kuin vihreä paperi, jota halkoivat mustat, teitä markkeeraavat viivat. Tammela-keississä päädyimme pohtimaan esimerkiksi Tammelan torin elävöittämistä. Yksi ryhmä suunnitteli torin keskelle viheraluetta, mutta oma ideani oli rakentaa torin toiseen päähän esiintymislava Vanhan kirjastotalon puiston malliin. Vaikka ajatukseni olikin spontaani, tuntuu se vielä näin parin tunnin jälkeenkin ihan toteuttamiskelpoiselta. Täytyypä laittaa korvan taakse.

Ajatusten Viinikanoja virtaa hiljaa vaaleja kohti, ja palaa asiaan tulosten selvittyä. Äänestäkää tai muuten...

Marssimisesta ja futiksesta, osa 456.

2008-10-24T11:32:00.001-07:00

Olipa YK:n päivän rauhanmarssi hieno kokemus! Pimenevässä illassa liput liehuivat komeasti ja joukkoa johti tuliryhmä Flamma. Tuli todella hyvä mieli, mutta kieltämättä koko päivän ulkona seisoskelun jälkeen sauna vei mielenkiinnon loppuillan ohjelmasta...

Pikkuisen sapetti tänään Aamuporvarin TamU-liitteessä ollut "jalkapallo- ja urheiluväen" yhteinen mainos, jossa oli läjä kokoomuslaisia, pari demaria ja vihreiden Perttu Pesä. Kuulemma koko asiasta ei oltu edes viitsitty ilmoittaa vasemmistoliittolaisille, esimerkiksi Kepusta en tiedä. Herran jumala, jos ruvetaan tekemään tällaista mainosyhteistyötä yli puoluerajojen, niin tehdään se sitten kunnolla ja annetaan näkyvyyttä muillekin kuin TamUn johtoportaan (geneerinen kok.) selänpesijöille! Semminkin kun meidän riveistämme löytyisi ihan aidosti jalkapallon eteen paljon tekeviä ihmisiä... enkä tällä kertaa puhu edes itsestäni, ei minulla noin isoon mainokseen olisi ollut edes varaa.

Tänään vaalikopille ilmestyi kaksi nuorta naista, jotka pohtivat äänestääkö meitä vai vihreitä. Tuohonhan luonnollisesti ei ole kuin yksi oikea vastaus. Siis äänestämään!

Suosi ulkomaista

2008-10-23T09:28:00.000-07:00

Eilinen MTV3:n vaalitentti oli monin paikoin varsin turhauttavaa katsottavaa. Puoluejohtajat huusivat toistensa päälle, ja juontajat yrittivät olla niin mahdottoman kriittisiä onnistuen kuitenkin aiheuttamaan lähinnä vain vaivaannuttavaa myötähäpeää. Ohjelman loppupuolella päästiin siltikin varsin mielenkiintoiseen ja turhan vähän keskusteltuun aiheeseen: tulisiko ulkomaisille opiskelijoille langettaa Suomessa lukukausimaksut? Väittelyssä keskityttiin ammattikorkeakouluihin niiden kuntasidonnaisuuden takia, mutta samaa debattia on käyty yliopistokentällä jo vuosia.

Valtaosa puoluejohtajista oli valmis säätämään maksut ainakin EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Asiaan liittyy kuitenkin monia muttia, jotka ansaitsevat lähempää tarkastelua. Ensimmäinen ongelma on tasa-arvo. On hyvin epämiellyttävää kuvitella tilannetta, jossa osa opiskelijoista maksaisi opinnoistaan ja osa ei. Toisekseen tämä estäisi monien vähävaraisten opiskelijoiden pääsyn Suomeen. Maksuton koulutus on maallemme valtava markkinaetu, joka houkuttelee lahjakkaita nuoria opinahjoihimme joka puolelta maapalloa. Usein käytetyn retoriikan mukaan tämä tarjoaa porsaanreiän monille kehitysmaiden opportunisteille ainoastaan päästä EU-alueelle, jossa liikkuminen on vapaata. Mutta jos joku tätä mahdollisuutta näin "epärehellisesti" hyödyntää, pitääkö siitä rankaista myös ihan tosissaan opiskelemaan tulevia?

Lisäksi usein kirotaan sitä, miten maksuttoman koulutuksen saatuaan nämä ulkkariveijarit palaavat takaisin kotimaahansa tai suuntaavat muualle. Entä sitten? Suomi on maailmanlaajuisesti katsottuna vauras maa, jolla on varaa kouluttaa köyhien maiden opiskelijoita, jotka sitten voivat viedä saamansa tiedon kotimaihinsa. Tämä jos mikä on globaalia solidaarisuutta. Ovathan suomalaisetkin maailman sivuun käyneet kouluttautumassa vaikkapa Ameriikassa ja palanneet sitten kotikonnuilleen, eikä se väärin ole. Keskustelussa haiseekin vahvasti puhdas itsekkyys ja epäluulo ulkomaalaisia kohtaan. Ja sitä paitsi, opiskelu on erinomainen keino integroida ulkomaalainen suomalaiseen yhteiskuntaan: moni löytää opiskeluaikanaan esimerkiksi puolison tai työpaikan, joiden vuoksi sitten jääkin maahamme pysyvästi. Suomi tarvitsee jatkossa entistä enemmän ulkomaista työvoimaa, ja erinomainen tapa edesauttaa osaavan työvoiman löytämistä on kouluttaa heitä itse. Kyllä näistä aina joku tänne Pohjolaankin jää.

Vielä sananen vaalikampanjastani. Tänään jakaessani lentolehtisiä torilla eräs nainen tuli juttelemaan ja pyysi esitettä "koska minulla oli niin kivat vaatteet". On sitä joskus hauskempiakin perusteluita kuultu, harvoin tosin...

Rasisti on reppana

2008-10-22T10:47:00.000-07:00

Vaalikampanjoinnit jäivät tältä päivältä väliin kuumeilun takia, joten loppuviikolla on oltava entistä ahkerampi. Huomenna päivystän vaalimökillä iltapäivästä, perjantaina osallistun ainakin YK:n päivän rauhankulkueeseen sekä lauantaina leikin kaupunkisuunnittelijaa parin muun kuntavaaliehdokkaan kanssa Megapolis2023-tapahtumassa. Etenkin viimeiseen tapahtumaan toivoisin paljon osallistujia, ohjelma on mielenkiintoinen.

Jatketaan sitten vielä tovi jalkapallon lieveilmiöistä. Rovaniemen Palloseuran toimitusjohtaja Jouko Kiistala ilmoitti seuraa ravistelevan sopupelijupakan jälkimainingeissa, että joukkueessa ei ensi kaudella pelaa yhtään venäjää äidinkielenään puhuvaa pelaajaa. Lausunto on tyrmistyttävä. Rasismia on yritetty kitkeä jalkapallokulttuurista pois vuosikymmeniä, mutta toiminnan kärki on yleensä suuntautunut banaaneja kentälle heitteleviin ja asiattomuuksia huuteleviin kannattajiin. Liigaseuran johtoportaan edustajalle näin syrjivä lausunto on anteeksiantamaton.

Jalkapallo on perinteisesti ollut laji, jonka perässä urheilijat ovat siirtyneet maasta ja maanosasta toiseen. Tämä tekee futiksesta erittäin alttiin rasistisille lieveilmiöille, ja syrjinnän vastaiselle työlle on ollut tilausta. Kiistalan typerän lipsautuksen kaltaiset aivopierut nollaavat koko tämän arvokkaan työn.

Onneksi ruohonjuuritasolla ollaan viisaampia. Tamperelainen libanonilaissyntyinen valtuustoehdokas Mahmoud Machaal (vas.)on valmentanut suomalaisia 13-15-vuotiaita futisjunnuja jo usean vuoden ajan. Tilanteesta hyötyvät kaikki: nuoret saavat erinomaista suvaitsevaisuuskasvatusta ollessaan tekemisissä luotettavan ja fiksun maahanmuuttajan kanssa, ja valmentaja - kuten hän itse sanoo - pysyy perillä nykynuorten ajatusmaailmasta. Tuon ikäisethän ovat monesti hyvin alttiita ulkopuolisille vaikutteille, ja voisi olettaa etteivät positiivisen maahanmuuttajakokemuksen vuoksi ainakaan rasistiset asenteet heihin kovin helposti iskostu.

Laajennetaan teemaa vähän. White power -jengi suunnittelee IRC-galleriassa tapaamista Tampereelle tänä perjantaina. Tein joitakin kuukausia sitten valituksen gallerian ylläpitäjille siellä olevista useista rasistisista, lähinnä valkoista valtaa glorifioivista yhteisöistä. Galtsun herra isoherrojen näkemys asiasta oli se, että sananvapauden nimissä yhteisöjä ei voida poistaa. Mahtaisikohan tällaisen rasistisen tapahtuman suunnittelu täyttää jo sopimattomuuden tunnusmerkit ylläpitäjienkin mielestä?

Hei me larpataan!

2008-10-21T03:53:00.000-07:00

Sunnuntainen Haka-HJK -jalkapallo-ottelu päättyi Valkeakosken Tehtaan kentällä sekavissa tunnelmissa. Matsin loppupuoliskolla joukko Klubin Sakilaiset-kannattajaryhmää ryntäsi kotijoukkueen faniryhmä Hakapeliittojen katsomonosaan alkaen haastaa riitaa. Katsomossa oli runsaasti myös lapsia ja vanhuksia, jotka säikähtivät tapahtunutta todella. Onneksi kukaan ei loukkaantunut pahemmin. Mutta muistaako kukaan miten peli päättyi?

Jalkapallohuliganismi on ilmiö, jonka en kuunaan soisi rantautuvan Suomenniemelle. Valitettavasti vain monet tuntuvat ihailevan etenkin Brittein saarten huligaanikulttuuria: wannabe-ladit vahtaavat kuola suupielistä valuen Football Factoryn ja Green Street Hooligansin kaltaisia "alan miehistä" kertovia elokuvia ja keskustelevat internetin keskustelupalstoilla siitä, mikä on oikeaa casuaalia hulikoodien mukaista pukeutumista. Ainakin Sakilaisten idiooteilta tuntui vain unohtuneen se brittihuligaaneille ominainen toimintamalli, että ne myllyt järjestetään stadionin ulkopuolella eikä mukaan sotketa viattomia kanssakatsojia.

Suomalainen "huliganismi" tuntuukin lähinnä keskenkasvuisten räkänokkien egoboostaukselta. Vastakkainasettelut kuuluvat jalkapalloon, vastustajajoukkueen faniryhmälle saakin huudella eikä mikään ole hienompaa kuin faniporukoiden välinen kovaääninen kilpalaulanta. Jalkapallo nostattaa suuria tunteita, mutta ne tunteet pitäisi voida kanavoida jotenkin muuten kuin tappelemalla. En minä ainakaan halua mennä ottelua katsomaan pelko ahterissa, että jokainen vastustajan pelaajille tai faneille kohdistamani leikkimielinen solvaus voidaan tulkita tanssiinkutsuksi.

Nimimerkki huupponen tiivistää varmasti monen suomalaisen jalkapallonystävän ajatukset FutisForum2:n keskustelupalstalla:

En ota kantaa myllyihin sinäänsä, koska en ole paikalla ollut niissä. Mutta tuomitsen täysin jalkapallon yhteydessä tappelemisen käyttämisen
huonojen kotiolojen tuoman vitutuksen purkukeinona, sekä kikkelin henkisenä kasvatuskeinona.

Jalkapallo menee uskontojen ja kulttuurirajojen, kielimuurien ja muiden yli.
Mutta ei se ole tappelemisen arvoinen laji. ...Jos haluatte harrastaa rotuvihaa, tappelemista, poliisia kohtaan tuntemaanne tuskaa ja kaikkea muuta vastaavaa,
tehkää se nyt oikeasti jossain muualla kun siellä katsomossa.

Minulle jalkapallo edustaa jotain sellaista, mitä ei paha pääse koskettamaan. Kaunista taidetta joka herättää tunteet laidasta laitaan.
Mutta ei väkivaltaa tai tyhmyyksiä. Katsomo on paikka jossa nautin. Haluan pystyä nauttimaan siitä joutumatta kahakkaan.

Niin joo, ja Klubi voitti 2-3.

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone

2008-10-20T11:25:00.000-07:00

Viime perjantaina syttyivät tulet monella paikkakunnalla Asunnottomien yön merkeissä. Tampereellakin on arvioiden mukaan noin viisisataa asunnotonta, mikä kuulostaa todella pelottavan suurelta määrältä. Elämmekö me oikeasti pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Katon pään päällä tulisi kuulua kansalaisen perusoikeuksiin.

Jokaisella asunnottomalla on oma tarinansa, ja syitä asunnottomuuteen on monia: päihde- ja mielenterveysongelmat, velkakierre, avio- tai muu asumusero... Syrjäytymisen kierre voi saada alkunsa monella tapaa. Näitä ongelmia pitäisi yhteiskunnan pystyä ehkäisemään ennalta esimerkiksi sosiaalipalveluiden, päihdehuollon ja toimeentuloturvan kautta, mutta valitettavasti näin ei aina käy. Ja mitä pidempään ihminen on ollut vailla vakinaista asuntoa, sitä hankalampi hänen on omaan matalaan majaan asettuakaan.

Kaupungin olisi tarjottava entistä enemmän tukiasuntoja asunnottomille. Tampereelle onneksi asuntoja on tulossa jo nyt lisää: alkusyksystä käynnistettiin hanke, jonka tuloksena kaupunkiin saadaan kymmeniä asuntoja syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville. Toivottavasti näistä asunnoista mahdollisimman moni saa kipinän uuden elämän alkuun.

Asunnottomien, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asuttaminen on monilla paikkakunnilla törmännyt NIMBY-ilmiöön: paremmin toimeentulevat kaupunkilaiset eivät halua huonommassa asemassa olevia naapureikseen. Itse en ymmärrä tätä ollenkaan. Kuinka pohjattoman itsekäs voi ihminen olla? Onneksi Tampereelta paikkoja on löytynyt, ja vieläpä eri puolilta kaupunkia. Usein käytetty retoriikka järjestyshäiriöiden lisääntymisestä on pääosin puppua. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujat ovat usein hyvin siistejä ja rauhallisia ihmsiä, joista ei välttämättä päältäpäin kuvastu minkäänlainen "poikkeavuus". Sama pätee moniin asunnottomiin.

Tampereen asuntotilanne ei muutenkaan ole mitenkään ylisanoja ansaitseva. Pienistä vuokra-asunnoista on jatkuvasti pulaa, ja kaupungin asuntoihin pitkät jonot. Tähän ongelmaan eivät auta hyvätuloisten veronmaksajien houkuttelemiseksi kaavoitetut omakotitontit, vaan kaupunkiin olisi saatava reilusti lisää pieniä ja ennen kaikkea edullisia asuntoja. Nykyään tarjonta vuokramarkkinoilla on niin vähäistä ja kysyntä suurta, että vuokranantajat voivat pitää hintojaan järjettömän korkeina ja aina löytyy joku, joka suostuu kiskuritaksaa pulittamaan. Törmäsin kerran siistiin ja fiksunoloiseen nuoreen opiskelijamieheen, joka asui tuttunsa asuntovaunussa koska ei ollut saanut muunlaista lukaalia, jonka vuokrat olisi kyennyt maksamaan! Ja tällaisia tarinoita riittää.

Joskus sitä miettii, miten etuoikeutettu sitä onkaan. Asunnottomien yön lisäksi ajatuksia herätti eilen illalla Ylen esittämä dokumentti New Yorkin metrotunneleissa elävistä ihmisistä - Yhdysvalloissa tilanne on toki vielä paljon pahempi kuin Suomessa. Itselläni kun on lämmin asunto, ainakin yleensä rahaa ruokaan ja vaatetta päälle. Nämä asiat eivät ole Suomessakaan itsestäänselvyyksiä. Miettikääpä sitä.

Kampanjakuulumisia

2008-10-18T08:26:00.000-07:00

Vaaleihin on enää viikko aikaa ja ennakkoäänestys on jo käynnissä! Muistattehan kaikki lutuiset luppakorvat käydä piirtämässä lappuseen sen kolmeviisseiskan niin täti tykkää.

Sain flaijerini ja viralliset käyntikortit torstaina. Tämän ja eilisen päivän aikana olen jo ehtinyt luukuttaa muutaman sata kappaletta läystäkkeitä Nekalan suunnalle, huomenna suuntaan propagandamateriaaleineni Iidesrantaan ja Järvensivulle. Flaikkuja ei ole kovin paljoa, joten on priorisoitava - olen ajatellut jakaa niitä pääasiassa lähialueille ja opiskelijakämppiin, joista luulisin ääniä saavani jos jostain.

Tämä viikko on ollut varsin raskas, sillä paitsi ohjelmaani on kuulunut aivan turkasesti laulua. Filharmonialla oli eilen konsertti, ja siihen treenatessa sujuivat illat leppoisasti Tampere-talossa. Toivottavasti saan kuoron ja orkesterin riveistä muutaman äänenkin. Konsertti sujui muuten aivan erinomaisesti: Hilding Rosenbergin Johannes' Uppenbarelse on äärimmäisen hieno teos, jossa vuorottelevat herkät a cappella -koraalit ja mahtipontiset orkesterivyörytykset.

Päivisin olen tavannut seisoskella Keskustorin vaalimökillä ihmisiä jututtamassa. Mielestäni tällainen kampanjointi on kaikkein mukavinta: kuuntelen mielelläni, mitä ihmisillä on sanottavaa ja otan onkeeni. Hyvä poliitikko ei vain jauha omaa manifestiaan vaan avaa korvansa kansalaisille. Esimerkiksi eläkeläisten asiat eivät itselleni ole kovin tuttuja, joten otan mielelläni onkeeni tamperelaismummojen ja -vaarien ajatuksista.

Tampereen Vasemmistoliitolla on vaaleihin erittäin hyvä lista. Todella moni on ilahtunut siitä, että yhden kauden valtuustosta poissa ollut Marjatta Stenius-Kaukonen palaa takaisin ehdolle ja mennee heittämällä läpi. Marjatta on ollut monena päivänä kopilla päivystämässä kanssani yhtä aikaa ja jututtajia sekä tsemppaajia on riittänyt. Tervetuloa takaisin!

Minua voi käydä jututtamassa vaalimökillä ensi viikolla ainakin iltapäivisin, yritän olla paikalla joka päivä. Maanantaina neljästä eteenpäin paistetaan lettuja! (Porvarit paistoivat jo viikolla makkaraa, mutta me olemme vegetaristiystävällisempiä ja hyvä niin ;))

Muovi antaa periksi ja muuta h*kamussuttelua

2008-10-10T01:46:00.000-07:00

Tässäpä taas tämänviikkoinen KU:n futiskolumnini, olkaatten hjuvat.

Tammerkoski kuohuu

Rovaniemeläislähtöisen, mutta sittemmin tamperelaistuneen Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen toinen levy kantaa nimeä Muovi antaa periksi. Tampereen - ja joissain puheenvuoroissa jopa koko Suomen - ylpeydeksi kutsuttua Tampere Unitedia on monesti kutsuttu muoviseuraksi, keinotekoiseksi ja historiattomaksi artefaktiksi jolla ei kriittisimpien näkemysten mukaan ole edes olemassaolon oikeutusta. Tampereella on viime vuosina totuttu huikeaan menestykseen, kirsikkoina kakun päällä kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta ja paikoin jopa erinomaiset otteet eurokentillä. Tällä kaudella menneiden sesonkien loisto on ollut muisto vain. Onko muovi antamassa periksi, ja mitä Tampereella oikein tapahtuu?

Viikonvaihteessa Mansesterissa saatiin ihmetellä uusinta uutista: seura oli antanut potkut manageri Kalevi Saloselle ja joukkueenjohtaja Juha Koskimäelle. TamUn hallituksen puheenjohtaja Jari Viita totesi tiistain Helsingin Sanomissa, että päätös tehtiin koko seuran kehittämisen kannalta ja että erotettujen henkilöiden osa-aikaiset työsopimukset eivät sovi seuran tavoittelemaan entistä kansainvälisempään toimintakulttuuriin. Samassa yhteydessä on väläytelty myös valmentaja Ari "Zico" Hjelmin potkuja, mikä kuulostaa jo todelliselta suursiivoukselta seuran johtoportaassa. Toimittaja Lauri Hollo kutsuu tämänviikkoisessa MTV3:n sivujen blogikirjoituksessaan Salosen, Koskimäen ja Hjelmin muodostamaa kolmiyhteyttä "kultapossukerhoksi", jonka keskinäistä puuhastelua kauden alussa seuran urheilutoimenjohtajaksi palkattu entinen keskikentän keisari Jarkko Wiss olisi tullut sotkemaan. Wissin ja Viidan väitetään olleen edellämainitun kolmikon kanssa eri linjoilla siitä, miten seuraa tulisi kehittää. Salosen ja Koskimäen potkut eivät siis varsinaisesti tulleet yllätyksenä TamUn toimintaa seuraaville, mutta niiden ajankohta vain muutamaa viikkoa ennen kauden päättymistä enteilee syvempää kriisiä organisaatiossa.

Toimiston kuohunnan lisäksi myös joukkueella on ollut ongelmia myös pelikentällä. Joukkueen kapeaa pelaajarinkiä ovat verottaneet monet epäonnekkaat loukkaantumiset, Jarkko Wissin peliuran lopettaminen ja Juska Savolaisen myynti näkyvät kunnollisten korvaajien puuttuessa, eikä loppujoukkueen asennekaan ole vaikuttanut kovin hyvältä. Peli on usein tällä kaudella näyttänyt toivottoman aneemiselta: joukkue on totuttu tuntemaan taistelutahdostaan, mutta tällä kaudella taistelijan otteita on pelaajilta nähty vain harvoin. Liekö johtoportaan sekasotku masentanut pelaajatkin, vai onko kyse sittenkin vain mestaruuskrapulasta? Aikaisemmin peräänantamattomana hyökkäysmasiinana tunnettu Antti Pohja on sortunut liian usein päämäärättömään neppailuun keskikentällä, eikä joukkueen parhaana pelaajana yleisesti pidetty veskari Mikko Kavénkaan ole pelannut odotetulla tasolla. Suurin ilon aihe loppukaudesta faneille onkin ollut "Kynä-Mynäksi" ristitty Tampereen oma petercrouch, alun perin joukkueeseen toppariksi hankittu Henri Myntti. Yksitoista tehtyä maalia alkukauden pakkina pelanneelle miehelle on kova suoritus, ja herää kysymys, mikä olisi TamUn sijoitus liigassa tällä hetkellä mikäli Myntti olisi saanut pelata koko kauden kärjessä...

Kärkkäimmät haaskalinnut ovat olleet kuoppaamassa Unitedia jo pitkään ja pitävät Salosen ja Koskimäen potkuja jotakuinkin viimeisinä nauloina plastiikkiporukan arkkuun. Itse en jaksa uskoa seuran kuolemaan, vaikka melkoinen myllerrys näyttää käynnissä olevan. Tämä kausi on ollut selvästi joukkueelle välivuosi, ja toivottavasti toimistolla jaksetaan tehdä pitkäjänteistä työtä joukkueen kehittämisen puolesta vaikka lyhyellä tähtäyksellä työn hedelmät jäisivätkin raakileiksi. Absoluuttisen Nollapisteen eräässä laulussa veistellään sanoin "älä koskaan jätä jalkapalloa". Toivottavasti tamperelaisyleisö ottaa tästä neuvosta vaarin ja malttaa yhä edelleen kokoontua katsomoon seuraamaan kaupungin ykkösjoukkueen otteita, vaikka välillä pelin taso turhauttaisikin.

Jälkihuomautus. Kolumnin yhteyteen tekemässäni vakiorivissä oli 13 oikein. Luonnollisesti itse en ollut jättänyt lappua sisään.

Mökkeilysesonki on alkanut!

2008-10-08T04:46:00.000-07:00

Tampereen Vasemmistoliiton vaalimökki pönöttää tästä päivästä eteenpäin Keskustorilla maanantaista perjantaihin aamukymmenestä iltaviiteen. Tervetuloa! Myös allekirjoittanut päivystää mökissä aina kun muilta kiireiltään ehtii...

Viikon media-analyysi, olkaa hyvät!

2008-10-05T11:14:00.000-07:00

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut viime aikoina runsaasti valituksia DNA Finlandin televisiomainoksista, joissa irstaahko mieshenkilö opastaa nuoria, melko seksikkäästi pukeutuneita partiotyttösiä luonnon armoilla. Neuvoston sihteeri kertoi muutama päivä sitten Iltalehdessä, että mainokset on koettu epäeettisiksi, moraalittomiksi ja hyvän tavan vastaisiksi. Palautteen mukaan mainokset luovat vaikutelman seksuaalisesta ahdistelusta eivätkä ole ensinkään hauskoja.

Samaan aikaan mainoskanavilla pyörii myös kaupallinen tiedote, jossa mainostetaan tulista makeista lauseella "naisille, joilla on miehen suu". Tästä mainoksesta tietääkseeni kukaan ei ole älähtänyt, vaikka mielestäni se on jopa seksistisempi kuin DNA:n mainos. Partiotyttömainos on hyvin karnevalistinen, ja esittää nuoret naiset vaikkakin jossain määrin esineellistettyinä, myös aktiivisina toimijoina, jotka neuvokkuutensa ansiosta selviytyvät hankalista tilanteista ja tekevät mainoksen miehestä tarinan klovnin. Loppujen lopuksi mainos muistuttaa asetelmaltaan vuosia sitten kohua herättänyttä Panu-tyttö -mainosta, jota kritisoitiin avokaulaisessa topissa esiintyneen naisen esineellistämisestä. Kuitenkin, kuten Janne Seppänen artikkelissaan Tiukka toppi ja sensuuri - eli Panuttaako vai uupuuko Tehoa? (löytyy Marianne Laihon ja Iiris Ruohon toimittamasta Naisen naamio, miehen maski -kirjasta) todistaa, tosiasiassa mainos halventaa enemmän naista ihastellen katsovaa miestä, joka esitetään reppanana. Eli se, mikä aluksi näyttää naisen halventamiselta, voikin tarkemmalla analysoinnilla olla jotain aivan muuta.

Sen sijaan karkkimainos esittää sukupuoliin stereotyyppisesti liitetyt ominaisuudet annettuina luonnonlakeina: naiset ovat herkempiä kuin miehet, ja siitä syystä suuri osa heistä ei voi näihin makeisiin koskea. Olennaista on se, että oletettu miehinen ominaisuus (hyvä tulisen maun sietokyky) nähdään tavoiteltavana ja haluttuna, kun taas naisinen pehmeys asettuu sille alisteiseen asemaan. Pelottavinta tässä on se, ettei tällaisia kulttuurissamme lähes itsestäänselvyyksiksi muodostuneita stereotypioita enää edes huomata vaan niitä hyödyntävät mediasisällöt lipuvat silmiemme ohi intohimoja herättämättä.

DNA:n mainos on monitulkintainen ja ymmärrän hyvin, miksi se joita kuita loukkaa. Kuitenkin keskustelua herättävä monitulkintaisuus on aina parempi asia kuin luonnollistettu seksismi, jota mässymainos edustaa.

Tänään meillä ei ole hyviä uutisia

2008-10-01T04:00:00.000-07:00

Naisorientoitunut nainen on yhä ainakin Lapin Kansassa persona non grata. Iltalehden vastikään julkaisema pikku-uutinen sai minut nielaisemaan maitokahvini väärään kurkkuun. Ei ole paljoa kerinnyt virrata vettä Viinikanojassa Turun Sanomien herra isoherran laukomista valikoidusta totuuksista, joiden mukaan nuorta naista ei kannata palkata koska hän voi tulla raskaaksi kesken työsuhteen, kun näytölle pamahtaa tämä hämmentävä informaatio. Näköjään toimituksien rekrytointikäytännöt ovat nykyisellään vielä taantumuksellisempia kuin on halunnut edes pahimmissa painajaisissaan uneksua.

Mediaa kutsutaan yhä usein neljänneksi valtiomahdiksi, ja monet lukevat aamulehteään kuin raamattua. Paikallisen lehden uskotaan tarjoavan riippumatonta ja oikeaa tiedonvälitystä. Herääkin kysymys, että jos lehti ei suostu hyväksymään päätoimittajakseen seksuaalivähemmistön edustajaa, millaista mahtaa olla sen uutisointi vaikkapa homoparien adoptio-oikeudesta? Kyseessä on kovan luokan seksuaalipoliittinen linjanveto ja sitä paitsi tasa-arvolain mukaan ehdottoman kielletty sellainen. Se, kenen kanssa työntekijä yönsä nukkuu, ei kuulu työnantajalle sitten pätkääkään.

Toivon syvästi, että tämä uutinen on vain mätäkuun juttu mutta pelkään pahaa. Media on saanut minut muutenkin repimään pelihousuni viime päivinä muutamaankin kertaan: kuulin, että eräät paikallislehdet perivät maksua ehdokkailta omien vaalikonevastaustensa kommentoimisesta. Näin kommentointimahdollisuuden ostaneet saavat markkinointietua: suurimmissa vaalikoneissa, kuten Ylen ja MTV3:n koneet, kommentointi on maksutonta ja tavallinen vaalikoneentäyttäjä helposti kuvittelee tilanteen olevan sama muissakin palveluissa. Näin esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien vaalikonetta silmäilevä äänestäjä saattaa kuvitella ehdokkaiden, jotka eivät ole vastauksiaan kommentoineet, olevan joko laiskoja tai tietämättömiä vaikka kyse useimmilla lieneekin rahasta. Härskiä toimintaa.

Jälkihuomautus puoli tuntia myöhemmin. Alma Median toimitusjohtaja Telanne on jo ehtinyt tuomita Korhosen väitteet lausunnolla "puutaheinää" kun taas Korhonen tiedotteessaan varsin yksiselitteisesti väittää irtisanomisen syynä olevan hänen rekisteröity parisuhteensa. Polemiikki varmasti jatkuu...

Hehän ovat kuin kaksi marjaa...

2008-09-30T05:52:00.000-07:00

Ylläoleva kuva mainostaa tampere.fi -sivuilla Tampereen kaupungin vaalikonetta ja siihen liittyvää kilpailua. Jostain syystä keskimmäinen lettipää näyttää tutulta...

Porkkanamafia!

2008-09-29T05:46:00.000-07:00

Pitkästä aikaa viikonlopun lehdistä sai lukea uutisia, joista oikeasti tuli hyvälle mielelle: Porkkanamafia oli suorittanut ensimmäisen iskunsa helsinkiläiseen ravintola Juttutupaan. Porkkanamafiahan on saanut alkunsa Yhdysvalloissa nimellä Carrotmob, ja tähtää yritysten energiatehokkuuden parantamiseen organisoiduilla kulutusiskuilla. Sivuillaan liike kuvaa toimintaansa näin:

Porkkanamafia neuvottelee positiivisessa hengessä yritysten kanssa ja kilpailuttaa yhden alan toimijoita kerrallaan (esim. ravintolat, ruokakaupat, kahvilat jne.) kysymällä kuinka paljon ostotempauksen tuomasta lisämyynnistä yritys olisi valmis sijoittamaan energiatehokkuutensa parantamiseen. Parhaan prosenttiosuuden luvanneeseen yritykseen järjestetään ostotempaus. Tempauksen jälkeen Porkkanamafiassa vapaaehtoisina toimivat energiakonsultit arvioivat, millaisiin energiansäästötoimiin voittajayritys voisi ryhtyä ja valvovat toimien toteuttamista.

Olen lähestulkoon mykistynyt näin hienon idean edessä. Kerrankin yrityksille tarjotaan kepin sijasta porkkanaa ja lisäksi tietotaitoa yrityksen ympäristöystävällisyyden parantamiseen. Paras ja toimivin boikottihan ei ole vain tuotteen jättäminen ostamatta, vaan kilpailevaan tuotteeseen satsaaminen. Porkkanamafia tekee tempauksillaan näkyväksi yrityksiä, jotka ovat valmiita panostamaan ympäristöystävällisyyteen ja tarjoaa vielä osaamisensa käyttöön ekotehokkuustavoitteiden toteuttamisessa. Varmasti ensimmäisen iskun kohteena ollut ravintola saa tällä tempauksella paljon julkisuutta ja sitä kautta uusia, ympäristöasioista kiinnostuneita asiakkaita. Todellinen win-win-tilanne siis: ympäristö kiittää ja yritys menestyy.

Tällaisen toiminnan soisi leviävän myös kehä kolmosen ulkopuolelle, varmasti täällä Tampereellakin olisi kysyntää. Perustaisikohan joku tänne etäpesäkkeen, Manseporkkanamafian? Tämä porkkananpurija voisi ainakin olla innolla mukana.

Maaginen numerosarja 357

2008-09-26T04:42:00.000-07:00

Otsikossa mainittu sinänsä looginen numerosarja on sitten minun henkilökohtainen vaalinumeroni, eli kannattaa painaa mieleen. Hieman harmittaa, etten saanut mitään helpommin muistettavaa lukua - jokin tasaluku jäisi helpommin mieleen, toisaalta myös Aku Ankan auton rekkarissa 313 on jotain kiihoittavaa...

Vaalisivuni alkavat olla siinä kunnossa, että niitä viitsii jo mainostaa. Kannattaa käydä vilkaisemassa ja antamassa vaikka palautetta.

Eräs eniten päähän ottaneista asioista viime aikoina on kyllä brömbröm-kanava MTV3:n vaalikone. Ryökäleet mainostavat konetta erinomaisena, koska se mittaa myös käyttäjien "elämänarvoja ja asenteita". No joo. Jos ihmiset, jotka ovat kanssani lähestulkoon kaikesta samaa mieltä eivät saa minua vaalikoneessa kärkeen koska käyvät kaljalla ja minä en, on mielestäni koneessa jotain fundamentaalilla tavalla pielessä. Kone asettaa siis kysymyksen "käytkö baareissa" samanarvoiseksi kuin vakavat poliittiset kysymykset. Lisäksi kone tuntuu saavan ehdokkaiden välille niin marginaalisia eroja, että tulokset ovat lähinnä sattumanvaraisia. Yksi tuttu sai koneesta kymmenen kärkeen kaksi kepulaista, kaksi kokoomuslaista, kaksi demaria, kaksi vassaria ja kaksi vihreää. Vääräleuka voisi tietysti todeta, että tuohan heijastaa nykypuolueita loistavasti, sillä ei niiden välillä juuri mitään eroja tosiasiassa ole. Itse olisin kyllä halukas syyttämään vaalikonetta, sillä enpä ole tällaiseen koskaan ennen törmännyt.

Tai sitten se vaan on uskottava, että brenkkua käyttämättömillä ei ole mitään arvoa politiikassa. Toisaalta Oras Tynkkynen, never heard?

Tuli vain mieleen...

2008-09-24T08:58:00.000-07:00

Kerrankin olin edellisine kirjoituksineni harvinaisella tavalla ajan hermolla. En aio viime päivien tapahtumia sen enempää ainakaan vielä puida, kunhan vain muistutan tärkeästä asiasta mieliyhtyeeni YUP:n sanoin.

Sillä se mitä minä todella sanoin,
Se mitä tahdoin sanoa, oli
Rauhoittaisitte saatananne
Rakastaisitte toisianne
Pitäisitte hyvää aikaa kaiken aikaa
Hyvää aikaa kaiken aikaa

Kuka lohduttaisi nuoria?

2008-09-22T11:16:00.000-07:00

Kotiuduin vastikään Aamulehden Vaalikäräjiltä. Kyseessähän oli siis varsin perinteinen paneelikeskustelu, jossa puolueiden kärkiehdokkaat hymistelivät ja keskustelivat varsin ennalta-arvattavista teemoista. Tällä kertaa jutusteltiin muun muassa vanhustenhuollosta, Rantaväylän tunnelista, vanhustenhuollosta, Hämeenkadun yksityisautoilun välttämättömyydestä, vanhustenhuollosta ja pormestariehdokkaista. Mainitsinko jo muuten vanhukset?

Suomen väestönkehitystä kuvaava pyramidi ei ole enää aikoihin muistuttanut pyramidia kuin etäisesti. Seniorikansalaisten määrä kasvaa jatkuvasti suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään, ja näin onkin luontevaa että ikäihmisten asioista käydään jatkuvaa keskustelua. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että tässäkään kaupungissa eivät enää äänestä kuin eläkeläiset ja yksityisautoilijat, niin paljon panosta heidän asioihinsa puolueet vaalityössä laittavat. Ja mielestäni on himskatin huolestuttavaa, että tuossakaan tilaisuudessa a)panelisteissa ei ollut yhtään (nolla, 0) alle keski-ikäistä ehdokasta ja b)tilaisuuden yleisössä minä ehdokastovereineni Lahtinen (kok.) ja Piippo (vihr.) olimme harvalukuista junioriosastoa, ja mekin olemme sentään kolmikymppisiä.

A- ja b-kohdat toki liittyvät toisiinsa. Onkin hämmentävää, että vaaleista toiseen jaksetaan ihmetellä nuorten vähäistä äänestysintoa. Mutta miten nuoret voisivatkaan kiinnostua politiikasta, kun heidän ikäisensä ehdokkaat eivät saa julkisuutta eikä heidän asioistaan paneeleissa puhuta? Itseni ikäisillä ja nuoremmilla ehdokkailla kun harvoin on niin paljon rahaa, että massiivinen ja näkyvä vaalikampanja olisi mahdollinen.

Onko tämä kaikki kiinni vain siitä, että nuoriso ei saa äänestää ja siksi heitä on turha kosiskella? Toivottavasti ei. Kun katsokaas, aika isolla osalla nuorista menee huonosti. Mielenterveys- ja päihdeongelmat lisääntyvät, monet kärsivät oppimisvaikeuksista ja syömishäiriöistä. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, nuorisossa on tulevaisuus ja tämän päivän nuoret pyörittävät huomisen yhteiskuntaa. Nuorista on siis pidettävä huolta.

Saikuti kun tulin vihaiseksi tuosta paneelista. Noh, onneksi bloggaamiseen jopa minulla on varaa.

Muuta asiaa lopuksi. Viikonloppu sujui rattoisasti vaalikoneita täytellessä. Linkit vastauksiini ilmestyvät vaalisivuilleni, kunhan koneet ovat julkiset. Minua voi vaalien tiimoilta tavata esimerkiksi Keskustorin maanantaimarkkinoilla lokakuun ensimmäisenä maanantaina, ja varmasti tulen pyörimään turuilla ja toreilla muutoinkin niin paljon kuin ehdin.

Unelmia ja toimistohommia

2008-09-13T09:19:00.000-07:00

Vaalityöni on ollut viime aikoina hieman pysähdyksissä, sillä muuta puuhasteltavaa tuntuu pukkaavan ovista ja ikkunoista. Sain viime viikolla työkkärin henkilöstövuokrauksen kautta toimistoapulaisen töitä eräästä insinöörifirmasta, olipa mukavaa olla taas päivätöissä ja tuntea itsensä silläkin tavalla oikeasti hyödylliseksi! Valitettavasti työsuhde ei montaa päivää kestänyt, mutta vastaavanlaisia pätkätöitä saattaa olla jatkossakin tarjolla. Työ kuin työ, ja onhan tässä tilanteessa silppuduunikin parempi kuin ei duunia ollenkaan.

Eilisessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä julkaistiin naisjalkapalloa käsittelevä kolumnini. Valitettavasti tekstiä ei löydy lehden online-versiosta, joten liitän sen tähän muidenkin kuin paperilehden tilaajien luettavaksi. Olkaa hyvät.

Hupihöntsyistä Huuhkajattariin

Viime lauantaina Kaisaniemen puiston valtasivat futaavat mimmit. Puiston hiekkakentällä potkittiin menemään historian toinen Unelma Cuppi –turnaus, aikuisten naisten leikkimielinen liikuntatapahtuma. Oikean jalkapallon kanssa turnauksella ei juuri ollut tekemistä, sillä kentät olivat postimerkin kokoiset, nappulakengät ja taklaukset olivat ankarasti kiellettyjä eikä pelaajien vaatetuskaan ollut aina aivan protokollan mukainen. Hauskaa varmasti oli kaikilla, niin pelaajilla kuin katsojillakin.

Tapahtumaa seuratessa pisti vain mietityttämään, minkähänlaiseksi mahtaisi muodostua vastaavanlainen aikuisille miehille suunnattu turnaus. Veikkaanpa, että ukot pelaisivat huomattavasti enemmän tosissaan taitotasosta riippumatta ja eri vekkulit lehmä – ja ballerinavermeetkin jätettäisiin käytettäviksi korkeintaan naamiaisissa. Jalkapallo on edelleenkin hyvin miehisen toiminnan alue, jossa naisilla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin vetää homma läskiksi elleivät taidot riitä haastamaan miehiä. Huvittelu voidaankin nähdä eräänlaisena vastarinnan muotona: pitäkää tunkkinne, ei meitä teidän paitsiosääntönne kiinnostakaan.

Valitettavasti naisten huippufutistakin pidetään monissa piireissä yhä höntsäilynä, eikä sitä osata arvostaa. Sanavalinnat usein paljastavat kulttuurissamme piilevät arvoarvostelmat. Varsin oireellista onkin, että edelleen puhutaan jalkapallosta tarkoitettaessa miesten peliä siinä missä naiset pelaavat naisten jalkapalloa ikään kuin kyseessä olisi jokin kuningaslajin kehittymättömämpi alamuoto. Kuitenkin Suomi-neidot ovat heilutelleet ylänurkkia jo vuosikymmenet: naisten jalkapallo tuli virallisesti Palloliiton ohjelmaan 1970-luvun alussa, ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäisen kerran naisten futismestaruudesta. Perinteitä toiminnalla siis jo luulisi olevan. Ja ovathan Huuhkajattaremme saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä: vuonna 2005 EM-kisoista napsahti plakkariin jaettu kolmas sija. Vähäistä kiinnostusta voi toki koettaa perustella lajin marginaalisella asemalla globaalisti katsottuna, mutta toisaalta jaksavathan suomalaiset innostua eräästä varsin harvoissa maissa suositusta mailoilla ja kiekolla pelattavasta joukkuelajistakin.

Naisten jalkapallon arvostusta olisikin pyrittävä systemaattisesti kohottamaan kaikilla tasoilla. Niin kauan kuin naisten otteluita ei löydy veikkauskupongeilta, pelejä ei televisioida saati tuloksia raportoida urheilu-uutisissa, on turha puhua lajin asemasta Suomessa positiiviseen sävyyn. Ja niin kauan kuin pikku futismimmin on hyväksytympää ja tavallisempaa nimetä suosikkipelaajakseen vaikkapa Cristiano Ronaldo tai jokin muu miestähti sankarittaren sijaan, tarttis tehrä jotain. Naisten jalkapallon taso korreloi varsin vahvasti naisten aseman yhteiskunnassa kanssa: maissa, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo on kehittynyttä, myös naisten jalkapallo on laadukasta. Naisfutiksessa ovatkin menestyneet perinteisesti varsin tasa-arvoiset yhteiskunnat, kuten Pohjoismaiden valtiot. Kuitenkin Suomessa naisen euro on yhä 80 senttiä, ja futiksen arvostuksessa voisi sanoa miehen rangaistuspotkun olevan naisen sivurajaheitto omalla kenttäpuoliskolla.

Naisten EM-kisat pelataan vuoden päästä Suomessa. On noloa, jos katsomot ammottavat tyhjyyttään. Ja niin, joukkueemme HunajaHuulet jäi Unelma Cupissa lohkonsa viimeiseksi, saldona kolme tehtyä ja kahdeksan päästettyä maalia.

Sinä ja Minä tietoverkossa

2008-08-28T05:15:00.000-07:00

Kaikkien lukijoiden suunnattomaksi riemuksi voin viimein todeta, että graduni löytyy verkosta. Työn tiivistelmä löytyy täältä, ja linkin takaa avautuu koko tutkielma pdf-tiedostona. Nautinnollisia lukuhetkiä akateemisen diibadaaban ja liirumlaarumin parissa!

Laskukone jakaa kansat kahtia

2008-08-25T04:36:00.000-07:00

Ajatusten Viinikanojan virtaus on ollut pysähdyksissä pari viikkoa, johtuen siitä että neiti näppäimistön takana on ollut enemmän tai vähemmän virransäästötilassa. Viimein loppuviikosta vaivauduin lääkärin vastaanotolle, kun saatanallinen väsymys, hikoilu, kipuilu ja ihottuma eivät ottaneet hellittääkseen. Sain ajan omalääkärilleni Pihlajalinnaan mukavasti parin päivän varoitusajalla, ja ennen vastaanottoa ehätin käydä vielä laboratoriokokeissa.

Kiitämme:
-kohteliasta ja avuliasta henkilökuntaa
-ammattitaitoisen oloista lääkäriä
-siistejä odotus- ja vastaanottotiloja

Moitimme:
-hintaa

Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden käyntimaksut nousivat vastikään valtakunnalliselle maksimitasolle. Tämänkaltainen kehitys ei ole millään muotoa suotavaa, sillä esimerkiksi terveyskeskusten käyntimaksujen nostot tuntuvat juuri kaikkein vähäosaisimpien kukkarossa. Tuntuu käsittämättömältä, miten kaupungissa edes ajatellaan syydettävän rahaa kaiken maailman rantatunneleihin, kun edes perusterveydenhuoltoa ei voida subventoida niin, että hinnat pysyisivät siedettävällä tasolla. Melkein kolmetoista euroa yhdestä lääkärikäynnistä on monelle vähävaraiselle yksinkertaisesti liikaa, semminkin kun päälle tulevat vielä mahdollisesti tyyriit lääkkeet. Kunnallisen perusterveydenhuollon tulisi olla niin edullista, ettei huono-osaisimmallakaan kansalaisella lääkäriin hakeutuminen jäisi rahasta kiinni.

Ylioppilaskuntapolitiikka-aikoinani vastustin systemaattisesti ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n käyntimaksujen korotusta ja kannatin ennemmin jokaisen opiskelijan maksaman pakollisen terveydenhuoltomaksun maltillista korottamista. Muutama euro lisää ilmoittautumisen yhteydessä ei ole iso raha, mutta käyntimaksujen pienetkin korotukset tuntuvat etenkin eniten sairastavien opiskelijoiden lompakoissa. Tuon verran voisi odottaa solidaarisuutta hyväosaisemmilta kanssaopiskelijoilta.

Samanlaista solidaarisuutta kaivattaisiin myös laajemmin yhteiskunnassa. Tuntuu, että tällaisilla pienillä asioilla kuten terveyskeskusmaksujen korotuksilla pyritään entistä enemmän jakamaan kansaa kahtia, kun samaan aikaan tahdotaan veronalennuksia, jotka taas hyödyttäisivät eniten suurituloisia. Ei hyvä.

Ja niin, lääkärin mukaan olen ihan terve eikä labrakokeissakaan näkynyt mitään. Ilmeisesti vikaa ei siis (taaskaan) ole kuin päässä... mene ja tiedä, sanoisi Suomis-Tapsa.

Medianäkyvyys vahvassa kasvussa

2008-08-09T05:33:00.000-07:00

Tässäpä tämä eilen ilmestynyt Kansan Uutisten juttu. Tilasin pr-tarkoituksessa kolmesataa kappaletta lehteä jaettavaksi, maanantain kuntoilut taidan saada samalla... Kun varaa vaalimainostukseen ei muuten liiaksi ole, täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön.

Tampereen flikat ovat iloisia,
mutta tosissaan

Köyhien ja kipeiden puolella

Nuoret tamperelaisnaiset Vasemmistoliiton ehdokaslistoilla rikkovat kuvaa kunnallispolitiikasta äijien lajina. He haluavat palauttaa politiikan kunnallispolitiikkaan.

ANNA PAJU

Kunnallispolitiikan maine kabineteissa kähmintänä on naisten mielestä aiheesta ansaittu.

- Sitähän se on, huudahtaa Emilia Kukkala, 20-vuotias tiedotusopin ja sosiaalipolitiikan opiskelija.

- Politiikka on unohtunut kunnallispolitiikasta ja sen palauttamiseksi valtuustoihin tarvitaan nuoria ja tarvitaan naisia, Kukkala sanoo.

Hän istuu Elina Vainikaisen, Heidi Minkkisen ja Elina Sinkon kanssa Laukontorin laidalla, hyvin tamperelaisessa maisemassa. Toisella puolella kimaltaa Pyhäjärvi, toisella kohoaa M-realin punatiilinen seinä. Aurinko paistaa ja haitari soi.

Naiset ovat syksyn vaalien nuoria toivoja, joita ei kunnallispolitiikan byrokraattinen ja vaikea maine pelota.

- Kaikkea ei voi osata, mutta kaikkea voi oppia, he vakuuttavat.

Eduskuntavaalien
tulos järkytti

Kunnallispolitiikka on naisten mielestä tuotava lähemmäs ihmisiä. Lehmänkauppojen ja koplaamisen sijaan he peräänkuuluttavat päätöksentekoon läpinäkyvyyttä.

- Ainoa keino tuoda politiikka lähemmäs ihmisiä, on todella kuunnella. Vaikka se kuulostaakin erää toisen puolueen sloganilta, naiset nauravat.

- On jututettava ihmisiä baareissa ja kaduilla, joka paikassa, sanoo Kukkala.

Kaikki neljä ovat kunnallisvaaleissa ehdokkaina omasta halustaan ja omasta aloitteestaan. Takana on vuosia Vasemmistonuorten riveissä ja opiskelijapolitiikassa. Toissa kevään eduskuntavaalien tulos oli Kukkalalle viimeinen niitti.

- Silloin päätin, että pakko on tehdä jotain.

- Olen nähnyt läheltä väliinputoajien ja duunarien arkea. Ne, joita kunnallispolitiikka läheisimmin koskee, eivät ole tekemässä päätöksiä.

- Raksoilla ja terveyskeskuksissa raataa pätkätöissä perusduunarien joukko. He ovat maan hiljaisia, joiden ääni ei kuulu missään. Ja päinvastoin kuin annetaan ymmärtää, työmoraali on heillä usein liiankin korkea.

- Työntekijät ottavat vastuuta suuremmista asioista kuin tarvitsisi, esimerkiksi tekemällä jatkuvasti ylitöitä, komppaa Elina Vainikainen, 28, joka on joukon vanhin.

Vainikainen on tuore yhteiskuntatieteiden maisteri, joka kertoo aina olleensa kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta heränneensä poliittiseen ajatteluun vasta aikuisiällä.

- Minä harkitsin ehdolle lähtemistä jo neljä vuotta sitten, mutta silloin en tuntenut vielä tietäväni tarpeeksi, hän sanoo.

Feminismi
on humanismia

-Kyllä. Ehdottomasti, vastaa Vainikainen kaikkien puolesta, kun kysyn ovatko he feministejä.

- Monet mieltävät feminismin sovinismin vastakohdaksi, mitä se ei missään tapauksessa ole. Sovinismi on misogyniaa, naisvihaa.

Naiset muistuttavat, että feminismi on tasa-arvon vaatimista, eikä kenenkään sortamista. Tasa-arvo kuuluu kaikille; naisille, miehille, lapsille ja vanhuksille, maahanmuuttajille.

Tiedotusoppia ja naistutkimusta pääaineinaan lukeneelle Vainikaiselle feminismi on yhtä kuin humanismi; jokaisen ihmisen tulisi olla tasa-arvoinen, samanarvoinen.

- Tasa-arvoajattelun pitäisi olla itsestään selvää, hän sanoo.

Nuorten naisten asema työmarkkinoilla on räikein tasa-arvo-ongelma, johon pitäisi puuttua. Sitä voitaisiin parantaa muun muassa toimivalla päivähoitojärjestelmällä.

- Päivähoitopaikka on lain mukaan pystyttävä tarjoamaan kaikille lapsille, mutta tällä hetkellä se ei käytännössä toteudu, Kukkala toteaa.

- Kunnallispolitiikassa ei voi vaikuttaa siihen, mitä mediassa näkyy, asenneilmastoon. Kunnallisella tasolla tasa-arvoa edistetään pienin, mutta konkreettisin askelin.

Hoitajista
huutava pula

Tasa-arvoon liittyy myös asia, jonka ryhmä nostaa tulevien vaalien tärkeimmäksi kysymykseksi. Tampereen on palkattava lisää hoitajia, niin terveydenhuoltoon, lapsille kuin vanhuksillekin.

Terveydenhoitajaksi opiskeleva Elina Sinkko, 22, näkee kesätyöpaikassaan Hatanpään sairaalassa päivittäin, missä mättää.

- Terveydenhuoltoon tarvitaan lisää sekä lääkäreitä että hoitajia. Virkoja on perustettava lisää ja aloitettava aktiivinen rekrytointi.

Kunnan on Sinkon mielestä mahdollista peitota yksityinen sektori houkuttelevana työnpaikkana.

- Lomat ja ikälisät karttuvat paremmin, työterveyshuolto järjestetään kunnolla, hän luettelee.

- Miksei myös päivähoito voitaisi järjestää kunnan työntekijöiden lapsille helpommin. Hatanpäässäkin on tarpeettomia hallintorakennuksia, voisiko niihin perustaa työntekijöiden lapsille päiväkodin, Sinkko pohtii.

Terveyskeskusmaksujen korotukset osuvat kipeimmin juuri niihin, jotka kipeimmin tarvitsevat terveyskeskuspalveluja.

- Rahattomuus ei saisi ikinä olla este lääkäriin menolle, sanoo Elina Vainikainen.

Köyhyyden ja kipeyden kierre on Vainikaisen mukaan katkaistava heti ja panostettava myös ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Myös opiskelijaterveydenhuollon maksujen korotukset saavat Sinkolta sapiskaa.

- Täysin väärä kohta ottaa rahaa niiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon kanssa, hän sanoo.

Raideliikennettä
ja pyöräteitä

Ympäristökysymykset ovat tärkeitä koko porukalle. Käytännön punavihreyttä naiset toteuttavat muun muassa liikkumalla julkisilla liikennevälineillä ja polkupyörillä. Vaikkei se Tampereella aina ole helppoa.

- Ei-tamperelaiset eivät meinaa uskoa, minkälaisia pyöräilysääntöjä täällä on, he nauravat.

- Hämeenkadulla on talvisin pyöräily kielletty.

Parempien pyöräteiden lisäksi joukko kaipaa parannuksia kaupungin joukkoliikenteeseen. Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa kuntatasolla, esimerkiksi rakentamalla kaupunkiraide pikaratikkaa varten ja pitämällä lippujen hinnat kurissa.

- On älytöntä, että samaan aikaan, kun Tampere haluaa olla "ympäristökaupunki", joukkoliikenteen hintoja nostetaan, ihmettelee Heidi Minkkinen.

- Ja Hämeenkadun alle halutaan rakentaa pysäköintipaikkoja. Ei yksityisautoilu sillä vähene, että autot laitetaan maan alle piiloon, hän jatkaa.

- Autoistuminen on saatava kuriin. Kaupunkisuunnittelun keinoin, tiivistämällä kaupunkirakennetta, on mahdollista tehdä Tampereesta paikka, jossa on hyvä asua ilman autoa, sanoo Vainikainen.

Edullinen ja toimiva joukkoliikenne olisi naisten mielestä paitsi ympäristö- myös ihmisystävällinen.

Vaalityötä
verkossa

Sinkolla, Vainikaisella, Kukkalalla ja Minkkisellä ei ole laittaa rahaa mainoksiin tai suureellisiin vaalitilaisuuksiin. Heidän paras vaaliaseensa ovat he itse.

- On aukaistava suu aina kun voi ja kerrottava mitä ajattelee, sanoo Kukkala.

Ja näin he kaikki myös tekevät.

Vainikainen ja Kukkala kirjoittavat ahkerasti blogeihinsa verkossa, Minkkinen tuntee myyjänä palvelualan epäkohdat ja Sinkko levittää sanaa niin koulussa kuin työpaikallakin.

Eikä se ole näille naisille pelkkää vaalityötä. Epäkohdat vaativat puuttumista ja epäoikeudenmukaisuus saa sapen kiehumaan.

Päätä on auottava. Aina kun voi.

Musarit on my mind

2008-07-30T02:29:00.000-07:00

Olen palannut! Työväen Musiikkitapahtuma tuli sitten elettyä ja koettua, olo on edelleen väsynyt mutta onnellinen. Kiitos koko ihanalla tuotantotiimille ja talkoolaisille unohtumattomasta viikosta, ensi vuonna uudestaan, jookoskookos? :)

Musiikillisesta näkökulmasta tapahtuma onnistui mielestäni tänä vuonna erinomaisesti, ja kun vielä säätkin suosivat niin eipä yllekirjoittaneella voi enempiä valittamisen aiheita olla. Erityisesti mieleen jäi Agit-Prop, jonka esitystä eturivissä kuunnellessani silmänurkka pysyi kuivana tasan kahden ensimmäisen kappaleen ajan. Vasemmistolainen laululiike elää ja voi hyvin - muunlaiseen johtopäätökseen ei voi päätyä katseltuaan kymmenien, jollei satojen ihmisten tunnustaessa yhteen ääneen yhteistä uskoaan siihen, kenen joukoissa tulee seistä. Kenelläkään tuskin oli asiasta mitään epäselvyyttä. Agitin posse valloitti myös pressitoimiston väen piipahtamalla esityspäivänään morjestamassa, sainpa aneltua koko joukolta ihan nimikirjoituksetkin. Hienoa väkeä, en malta odottaa seuraavaa keikkaa. (Huvittavaa sen sijaan oli, että keikan jälkeen Hämeen Vasemmistonuorten innokas agitaattori tuli kysymään minulta, että olenkos koskaan kuullut Vasemmistonuorista. Onneksi toiminnanjohtaja Kähkönen oli vieressä ja napautti nuorta tyttöä olkapäälle todeten "se on jo meitä"...)

Harmitti hieman, että en ehtinyt työnteoltani juuri katsella paikallisten trubaduurien Sanna Saarisen ja Pasi Revon Jacques Brel -esitystä, onneksi musiikki kuului toimistoomme asti avonaisesta ikkunasta. Täytyy kyllä myöntää, että siinä vaiheessa kuin lempilauluni Amsterdamin kaihoisat alkutahdit kantautuivat kuuloelimiin, unohtui tiedotteen kirjoittaminen saman tien ja Vainikainen lensi tapahtumateltalle kuin leppäkeihäs...

Virtuaalinen littipeukku on vielä pakko nostaa Yöväen baarikierroksella torstaina esiintyneelle Yrjänä Saurokselle, hieno mies. Yrjänä kahvitteli vielä esityksen jälkeisenä päivänä kanssamme toimistossa, ja villien huhujen mukaan farkuntaskusta olisi pilkistänyt reilunkokoinen viinaleka. Boheemi artisti viimeisen päälle, ja loistava esiintyjä.

Sitten jotain aivan muuta. Minä ja kolme muuta nuorta vasemmistonaista annoimme eilen Kansan Uutisten Viikkolehdelle haastattelun syksyn kuntavaaleja koskien. Juttu tulee ilmeisesti ensi viikolla ulos, kerron sitten täälläkin kun tiedän tarkemmin. Kansijutusta oli kuitenkin puhe, ja otettiin paljon hyviä kuviakin Kehräsaaren punatiilisessä teollisuusmaisemassa.

Hiljaisen hiiren asemasta työmarkkinoilla

2008-07-18T02:45:00.000-07:00

Elämä on hassu juttu. Välillä tuntuu että töitä ei sitten löytyisi yhtään mistään, mutta sitten kun niitä alkaa esille pulpahdella onkin yhtäkkiä hetkellisesti täystyöllistetty. Sain vastikään valmiiksi litterointiprojektini lontoolaiselle City Universitylle (huomatkaa johannatukiaismainen ULKOMAIDEN korostus), ja maanantaina aloitan tiedotusassistenttina Valkeakosken Työväen musiikkijuhlilla. Kyseinen pesti ei toki kestä kuin viikon, mutta onpahan kerrankin sitä kuuluisaa koulutusta vastaavaa työtä. Ja ehdin varmasti kuunnella myös musiikkia, etenkin Agit-Propia odotan jo innolla. Tapahtuman internet-sivut löytyvät täältä.

Tervehdin ilolla hallituksen tuoretta tasa-arvo-ohjelmaa. Erityisesti minua miellytti linjauksissa se, että tasa-arvokasvatuksen merkitys on otettu huomioon: ohjelmassa vaaditaan oppimateriaalien siistimistä sukupuolistereotypioista. Tämä on erinomainen avaus, sillä asenteet syntyvät lapsuudessa ja koululla on niiden kultivoinnissa tärkeä merkitys. Oppikirjojen sukupuolittuneisuutta on Suomessa tutkinut ainakin Tarja Palmu, jonka artikkeli Nimetön Hiiri ja Simo Siili löytyy Letit liehumaan -antologiasta (toim. Sari Näre ja Jaana Lähteenmaa). Palmun mukaan oppikirjoihin kätkeytyy paljon sukupuolistereotypioita, joita ei välttämättä osata opetuksessa kyseenalaistaa. Aapisen aktiivisen, maskuliiniseksi mieltyvän Simo Siilin vastinpariksi asemoituu nimetön, hiljainen, feminiininen hiiri.

Tasa-arvo ei ole vain palkkatasa-arvoa, lasikattojen murtamista ja isyyslomia, vaan sen on läpäistävä kaikki elämän osa-alueet. Tasa-arvoisessa koulussa varttuneista lapsista kasvaa entistä tasa-arvoisemmin ajattelevia aikuisia. Ehkä tulevaisuudessa meidän ei tarvitse aikuisillekaan tarkoitetuissa oppikirjoissa sietää tämän, Tampereen yliopistossa venäjän peruskurssilla käytetyn kirjan kappaleen kaltaisia aivopieruja ja riemuidiotismeja:

-Minä haluan vihannesruokaa.
-Oi, te kaniinit!
...
-Entä sinä, Mikko?
-Minä haluan lihaa.
-Hienoa! Miehet syövät lihaa!

Sanattomaksi vetää.

PS. Suosikkifutaajani Sakari "Maaginen" Saarinen täyttää tänään pyöreitä vuosia, kolmenkympin kriisi kolkuttelee ovella. Ajatusten Viinikanoja toivottelee leppeitä synttärijuhlia, kuitenkin huomisen Mypa-pelin mielessä pitäen...

Ei mikään tohvelieläin

2008-07-10T11:19:00.000-07:00

Tällainen jötkäle pikku Reinosta on tullut. Kävin pikkuista katsomassa viime viikonloppuna ja kovasti kolli oli hellyydenkipeä, kiltti kissa siitä on tullut. Ulkoilusta mokoma vain ei oikein perusta, kaverinsa Suti-setä ulkoilee edelleen mielellään mutta rääpäle säikkyy jo ajatustakin valjaista.

Se on täytetty...

2008-07-10T08:03:00.000-07:00

Sain viimein jätettyä graduni kesäkuun alkupäivinä ja muutama päivä sitten postiluukusta paukahti arvostelu, eximia cum laude approbaturilla paiskasivat eli eipä tässä osaa kuin olla perin tyytyväinen. Nyt vain odotellaan tutkintotodistusta, että päästäisiin virallisesti maisterien kirjoihin.

Vaalityöhön pitäisi pikkuhiljaa alkaa panostaa. Sitä odotellessa voitte ihastella virallisia vaalikuviani, jotka löytyvät irkkigaltsusta osoitteesta www.irc.fi/waikku , kuvat 1 ja 2.

Blogini sai myös kesän kunniaksi uuden nimen, lontooksi moinen taitaa kääntyä muotoon Wine Chickens of Thoughts. Mutta mukahassuttelut sikseen ja sorvin ääreen, litterointityö kutsuu - sain taas pariksi viikoksi töitä.

Pyromaani palaa rikospaikalle

2008-04-07T10:52:00.000-07:00

Tervehdys pitkästä aikaa! Pikainen päivitys tilanteeseen: kunnallisvaalikampanjani on löytänyt virtuaalisen kodin, se löytyy osoitteesta www.elinavainikainen.ehdokkaasi.fi. Toistaiseksi sivuilla ei ole vielä juuri sisältöä, mutta sitä alkaa sinne suoltumaan kunhan täti pääsee writer's blockistaan.

Kävin tänään pönöttelemässä muutaman tunnin ajan Vassin teltalla Keskustorin maanantaimarkkinoilla. Ilma ei juuri propagandanlevitystä suosinut, mutta lämmin mehu teki kauppansa ja uskaltautuivatpa jotkut ihan juttusille. Monet tuntuivat olevan näreissään eilen Tampereella vuoden 1918 tapahtumien muistoksi järjestetystä kulkueesta, jossa muun muassa eräät kokoomusvaikuttajat esittivät punaisia historian hahmoja. Tämä tuntui ihmisistä luokkataistelun todellisuuden lakaisemiselta maton alle, luokkien vastakkainasettelun aika kun ei todellakaan ole ohi. Moni kertoi jopa loukkaantuneensa kuvaelmasta eikä nähnyt sitä sovinnon elkeenä, miksi se lieni tarkoitettu.

Tulipa muutama nuorikin juttelemaan, hieman harmitti että paikalla ei lisäkseni paljoa meitä Vanu-ikäisiä ollut. Meitä kun kuitenkin on Tampereellakin kuin meressä mutaa, tokihan aamusta iltapäivään sijoittuva ajankohta oli vaikkapa opiskelijoille hankala.

Parhaani teen, katsotaan mihin se riittää

2008-02-12T04:21:00.000-08:00

Blogini on toistaiseksi gradulomalla, yritän keskittää energiani päättötyön tekemiseen ennen kuin tutkintorakenneuudistus iskee. Palaan asiaan sitten kuin ehdin.

Vanhoja tekstejä saa toki kommentoida yhä. Erään nimeltämainitsemattoman keskustelufoorumin riemuidioottien rantauduttua tänne kuningasideoineen päätin laittaa kommentteihin valvonnan päälle. Eli toistaiseksi sitten kaikki kommentit, myös ota brenkkua mjätäähh??++- ja hiero sitä munalla -tyyppiset aivopierut läpikäyvät ennakkosensuurin. Hähä.

Vanitas vanitatum jne.

2008-01-25T05:14:00.000-08:00

Iltapäivälehdet ovat saaneet viime päivinä reilusti jutun juurta: Miss Suomi -kisojen osallistujat on julkaistu! Sittemmin olemmekin saaneet ihmetellä yhden kandidaatin tatuointia, toisen "seksitanssitaustaa" ja oikeastaan mitä vain tyhjänpäiväistä, mitä nuorten naisten arjesta esiin saatetaan kaivaa.

Turhuuksien turhuus.

Olen vuosikaudet ihmetellyt, mikä funktio kauneuskilpailuilla nykymaailmassa on. Jatkuvasti julkisissa puheenvuoroissa tuodaan esille, miten häiriintynyttä ulkonäön korostaminen nyky-yhteiskunnassa on: puhutaan esimerkiksi siitä, miten pärstäkerroin vaikuttaa työhönotossa. Samalla kuitenkin tällaiset rotuhygienistiset karjamarkkinat painetaan villaisella, ovathan ne vain harmitonta hupia massoille. Harmittomuus on tosin vain näennäistä.

Joka vuosi missikisojen osallistujien kuvia katsellessa tulee kiinnittäneeksi huomiota nuorten naisten ulkoiseen samankaltaisuuteen. Missillä tulee olla tietynlainen vartalo, aivan tietynlaiset kasvot, tarpeeksi pituutta, mieluusti ei tatuointeja eikä lävistyksiä ja puhtoinen tausta. Tällaiset kirjoittamattomat kriteerit luovat kuvan hyväksytystä ja tavoiteltavasta naiseudesta. Missimuotin paremmuutta vaikkapa mallimaailman säännöstöön perustellaan usein sillä, että missit ovat yleensä suurin piirtein terveissä mitoissa. Tämähän toki on hyvä asia, mutta se ei silti poista missimuotin alistavuutta. Missikisat ovat erinomainen esimerkki niin kutsutusta ylistämällä alistamisesta: kun sinä nyt olet noin kaunis, ei sinua tarvitse edes yrittää ottaa vakavasti millään muulla elämän osa-alueella. Miehet voivat hoitaa oikeat työt, näytä sinä vain nätiltä.

Monikulttuuristuvassa maailmassa missikisojen merkitys ainakin Suomessa tuntuu olevan katoamassa olevan myyttisen Suomi-neito-ideaalin jopa nationalistinen propagoiminen. Miten muka mielestänne voi selittää sitä, ettei missien joukossa taaskaan ole yhtään ei-skandinaavisen näköistä ehdokasta, vaikka maassamme on päivä päivältä enemmän maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään? Minulle nämä kisat näyttäytyvät ällöttävinä rotuhygieniamittareina, jotka sietäisivät jo jäädä unholaan.

Elintilan top 1-lista

2008-01-21T04:22:00.000-08:00

Kuten aika moni tietää, rakastan YUP-yhtyettä lähestulkoon enemmän kuin mitään muuta (no, ehkä sen yli arvostuksessa nousevat vain mieheni ja marsut) ja etenkin idoliseeraan bändin nokkahahmoa Jarkko Martikaista. Olen viime aikoina kahlannut bändin vanhoja levyjä läpi huomaten jälleen kerran, miten paljon upeita helmiä ryhmä onkaan onnistunut levyttämään. Jotenkin tuntuu, että toveri Martikainen ajattelee monista asioista hyvin samoin kuin minä ja osaa ajatuksensa vielä tiivistää sellaiseen formaattiin, josta minä nautin.

Ehkä kaikkien aikojen suurin suosikkini bändin tuotannosta on kuitenkin seuraava biisi. Mielestäni tähän tiivistyy todella paljon viisautta ja miettimisen arvoista.

Kaikki on hyvin

Oli päivä maailman parhain, oli vaatimuksia jo varhain
Joita toimitettiin ties mistä, oli hirveetä säätämistä
Kello kaulassaan aika juoksi käsittämättä minkä vuoksi
Tiesi vain tuloksia täytyi nostaa, piiskata kuolluttakin hevosta
Niin me ravattiin kehdosta hautaan, hakattiin aivan kylmääkin rautaa
Kaikki tiesi jo tullessaan sisään, nyt vaan kiiresti kaikkea lisää
Laitettiin vaikka heikolle jäälle, elementtitalot toisten päälle
Radio toisti tunnissa kerran: "Peilistäs näet maailman herran"

Jotain siitä kai kuuli tuo tuuli kun kovin niin ryhtyikin puhaltamaan
Alkoi mahtavaa myrskyä yllemme valmistamaan
Voi meitä! Voi teitä! Eksyneitä!
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Pelastusarmeijaporukka yön metelöi ja pastori rumpua löi

Mustat pilvet kerääntyi ensin, aivan kohta jo rakeita lensi
Räntää, kiviä, rapaa ja muuta, taivas alkoi sylkeä ja huutaa
Ja kuin jännitetty jousi, ostoskeskus otti ja nousi
teräksisille verkkojaloilleen, eikä kukaan jäisi aloilleen
Pääkseen puolet Puolanmaata pisti, keskelle keikkumaan nätisti
Palavat silmänsä keltaisista hampurilaisketjun kirjaimista
Se löi Vapaudenpatsaasta vinon, pilvenpiirtäjistä halkopinon
Jälleen kokonainen kansa juoksi, nyt vain henkiriepunsa vuoksi

Metroasemasta jäi vain tomumaja marmorille maatumaan
Ja kun keskustori katosi käsitin, moni tulisi kaatumaan

Se viskoi taloja virtojen suihin, katuvaloja puistojen puihin
Rouvat moottoritiesillan alla tukki korvia persiljalla
Huusi sireenit kellot ja väki, joka ukkostaivaalla näki
kun tuli vaunut ja helvetin piskit, meteoreja kupeiltaan iski
Silloin viime hetkellä juuri, tuli taivaan leimahdus suuri
Sokaisi koko surkean maan, suisti ratsuväenkin radaltaan

Sitten oli jotain aivan uutta, pelkkää pimeää hiljaisuutta
Ja kun valkeni vaimoni vaan, pyyhki pölyistä pukuaan
Että joku meitä silmiin sahaa, jos se olikin vain unta pahaa
Vaan jos niin kuka tän sopan keitti, tänne merenrantaan meidät heitti

Kuka sekoitti herrat ja narrit niin hyvin ettei enää milloinkaan
toista toisesta erottamaan kyennyt taikuri taitavinkaan
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Kultaisin aterimin herrat puuroa söi ja pankkiiri rumpua löi

(Äskettäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta)

Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
Saa uskomaan että kaikki muukin on
Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Se on seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on

Kaikki on hyvin.

Koska Suomessa? Osa 2.

2008-01-20T10:53:00.000-08:00

Suomalainen ruoka on pahaa / älä tuhlaa siihen rahaa
me ollaan niin fiinejä / ettei maistella maaseudun tilaviinejä
Espanjassa aurinko jo lämmittää / kun Suomessa on kehno sää
aurinko kypsyttää tomaatit / jokos sinäkin niitä ostit

Ultra Bran Suosi ulkomaista -kappale irvailee monitahoisesti kotimaisten tuotteiden halveksijoille kuvaten tekstissään kuluttajaboikottia, jonkalaiseen harvan luulisi eettisin ja ekologisin perustein lähtevän. Suomalainen ruokahan on hyvää ja puhdasta, neljä vuodenaikaa rikkaus ja suomalainen työvoimapolitiikkakin... hmmm.

Viime päivinä on puhuttu paljon Nokian toiminnasta Saksan Bochumissa: kännykkätuotannon Romaniaan siirtämisen vuoksi yli 2000 ihmistä on jäämässä työttömiksi. Yhtiön toimet herättävät ymmärrettävästi raivoa saksalaisten keskuudessa, ja oman rikkansa rokkaan on ehtinyt heittää myös paikallisen sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Kurt Beck. Hän ilmoitti boikotoivansa vastedes Nokian tuotteita.

Koskakohan kuulisi jonkun suomalaisen eturivin poliitikon yllyttävän kansalaisia ostoboikotteihin? Suomessa tuntuu olevan tapana ajatella, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole suurta merkitystä eikä niin ikään yksittäisen ihmisen tarvitse paljoa huolehtia kulutustottumuksiensa eettisyydestä. Tosiasiassa ostoboikotit ovat erinomainen keino ohjata yritysten päätöksentekoa, klassikkoesimerkkinä vuosikymmeniä kestänyt Nestlé-boikotti, joka on aidosti vaikuttanut äidinmaitovastiketeollisuuden toimintamenetelmiin. Kun tarpeeksi moni tekee saman valinnan kaupan hyllyllä, ei se voi olla vaikuttamatta.

Paras tapa boikottiin ei ole ostamatta jättäminen, vaan kilpailevan tuotteen suosiminen. Meidän huushollissamme esimerkiksi on jo pitkään suosittu Auran Sinappia protestina Turun Sinapin valmistuksen siirtämisestä Ruotsiin. Samoin jos monikansalliset virvoitusjuomayhtiöt närästävät, voi helposti ostaa kotimaisten valmistajien, esimerkiksi Olvin tai Laitilan panimon tuotteita. Lisäksi Tommi Läntisen boycotointi on aina erinomainen ympäristöteko, punapään sävelulostukset voi periaatteessa korvata ihan millä musiikilla vain (paitsi Mamballa ja Suurlähettiläillä).

Sitten aivan asiasta toiseen. Miten voi olla mitään niin hienoa kuin työväenopistot? Olen tänä keväänä käynyt opistolla sekä huovuttamassa että joogaamassa mainioiden opettajien johdolla todelliseen sopuhintaan. Vaikkapa yksityisiin astangajoogakouluihin minulla ei olisi ikimaailmassa varaa. On hienoa, että tällainen harrastusmahdollisuus on olemassa - kurssittakaa nyt itseänne hyvät ihmiset, ennen kuin nämäkin ajetaan alas!

Johdatus BigMac-matematiikkaan, lyhyt oppimäärä

2008-01-18T10:57:00.000-08:00

Kate poistui. Jennifer paketoi voileivät ja työnsi ne koululaukkuun, joka oli tungettu täyteen papereita. Jennifer veti ne ulos. Paperit piti yleensä allekirjoittaa, ettei joutunut mukaan huijatuksi koulun varojenkeräyskampanjaan. Edellisenä vuonna hän oli saanut myytäväksi laatikollisen Barbie-nukkeja: ne olivat edelleen kellarissa. Mattelin koulut olivat ihan hyviä, mutta alituinen kaupustelu kävi hermoille. (Max Barry: Jennifer Valtiovalta)

Vanhas-Matti toi tuliaisina Ameriikan-reissultaan ilouutisia peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille: ilmaisen virtuaalisen oppimisympäristön sponsored by Microsoft. Tieto on otettu opetushallituksessa vastaan ilolla, eikä syyttä. Internet-osaaminen on nykypäivän lapsellekin tärkeää, ja maksuton ohjelmisto mahdollistaa virtuaalisessa kouluympäristössä työskentelyn myös köyhemmissä kunnissa, joilla ei ole aikaisemmin ollut uhrata moiseen hankkeeseen resursseja. Kyse on siis myös alueellisesta tasa-arvosta.

Kuulostaa aika hienolta, eikö totta? Silti jokin tässä närästää. Ensinnäkin monet suomalaiset yritykset tarjoavat jo vastaavia ohjelmistoja, jotka tosin ovat pääasiassa maksullisia. Kotimainen vaihtoehto voisi olla monella tapaa parempi kuin ylikansallinen, muun muassa suomalaisen työllisyyden tukemiseksi. Jättiyrityksen tunkeutuminen kouluihin ehdollistaa lisäksi lapset tunnollisiksi Microsoftin käyttäjiksi: kun mikkisofta on jo alakoulusta tuttu, tulee sitä helposti suosittua aikuisenakin ilman eri mahdollisuuksien kartoitusta. Microsoftin invaasio kouluihin tuokin firmalle mittaamattomasti uusia, lojaaleja käyttäjiä. Ja voihan firma käyttää "köyhän Suomen peräkyläkoulujen tuomista nettiaikaan" upeana pr-kikkana.

Ja mikä vielä pahempaa, pikkusormen antaminen pirulle ei yleensä tapaa olla kovin hedelmällinen toimintamalli. Jos meillä tänään on Microsoftin virtuaaliset oppimisympäristöt, onko meillä huomenna Pepsin tai McDonaldsin tuottamat oppikirjat? USAssahan tämä on jo monin paikoin todellisuutta: vähävaraiset koulut ovat joutuneet resurssipulassaan tyytymään suuryritysten tarjoamiin opetusaineistoihin ja sen myötä alistuneet firmojen ylivallalle oppisisällöissä. Haluaisitko sinä lapsesi laskevan matikantunnilla ennemmin yhteen tuotemerkittömiä hedelmiä kuin BigMac-hampurilaisia? Naomi Klein kirjoitti No Logossa jo vuonna 2000:

Juuri teknologian kehitys aiheutti 90-luvun kroonisesti pahenevan rahanpuutteen: samaa tahtia kuin koulujen määrärahoja leikattiin, kohosivat ajanmukaisen opetuksen kustannukset, joten monien oppilaitosten oli pakko etsiä lisärahoitusta ulkopuolelta. ... Kun pikaruoka- urheiluväline- ja tietokoneyhtiöt astuvat täyttämään rahoitusvajetta, niillä on kainalossaan myös ihka oma opetussuunnitelma. ... Ne eivät halua olla mikään valinnainen kurssi, vaan opetusohjelman ydin.

Kleinin kuvaama amerikkalainen todellisuus voi olla arkipäivää jonain kauniina aamuna myös koto-Suomessa, ellei yritysten pääsyä kouluihin suitsita. Tietotekniikkafirmat voi vielä joten kuten hyväksyä, mutta rajan sallitun ja kielletyn välillä on oltava selkeä. Muuten elämme pian Max Barryn kirjassaan kuvaamassa maailmassa, jossa ihmiset myyvät itsensä oppilaitoksilleen ja työpaikoilleen siinä määrin, että heidät nimetään päivittäisten harjoitteittensa lokuksen mukaan - tekstin Kate kantaa ylvästä sukunimeä Mattel, joka siis on amerikkalainen lelualan yritys. Toivottavasti asioista päättävät löytävät sisäisen agnostikkonsa oikealla hetkellä ja osaavat kyseenalaistaa tarvittaessa.

Olisipa muuten mahtavaa perustaa epäilyfirma: Vainikaisen vaihtoehto, agnostismia tarvittaessa. Ilmainen kotiinkuljetus. No joo.

Koska Suomessa?

2008-01-17T10:02:00.000-08:00

Olen jo pidemmän aikaa aina säännöllisen epäsäännöllisesti siirtää kirjani Ruotsiin, mikäli suomalainen polittinen päätöksenteko ei järkevöidy: omistan muun muassa t-paidan, jossa lukee "snart ska jag flytta till Göteborg". Tämän päiväisten uutisten perusteella täytynee vakavasti harkita uhkaukseen sisältyvän kohdemaan vaihtoa, nimittäin Norjasta kuuluu kummia.

Norjassa hallitus ja oppositio ovat aikaansaaneet sopimuksen, jonka mukaan maan hiilipäästöt pyritään lopettamaan kokonaan vuoteen 2030 mennessä, ympäristöä saastuttavat päästöt vähennetään kolmannekseen ja kirsikkana kakun päällä käytetään 390 miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla estetään kasvihuonekaasujen aiheuttamaa sademetsien tuhoutumista. Tuossa lauseessa on jo aivan tuhottoman monta tekijää, jotka eivät millään onnistuisi armaassa koto-Suomessamme. Ensimmäinen ongelma löytyy kohdasta "hallitus ja oppositio ovat aikaansaaneet sopimuksen".

Samaan aikaan meillä kapinoidaan EU:n asettamia päästövelvoitteita vastaan, ja erityisesti teollisuudelle vähennysesitykset ovat olleet kova pala. Luvut eivät kuitenkaan ole lähelläkään Norjan itse itselleen asettamia tavoitteita. Pitäisiköhän jonkun katsoa peiliin? Mikäli vaikkapa kaikki EU-maat sitoutuisivat samanlaisiin päästörajoituksiin (toki alueelliset erityispiirteet huomioiden), ei kukaan saisi kohtuutonta kilpailuetua. Samanlaisia säädöksiä tulisi toki langettaa myös Euroopan ulkopuolisille maille, mutta EU voisi näyttää asiassa esimerkkiä. Ehkä siten saataisiin myös USA mukaan keskusteluihin entistä suuremmassa määrin.

Asiasta ihan toiseen. Menen huomenna toista kertaa astangajoogaan. Ensimmäinen treeni viikko sitten oli äärettömän positiivinen kokemus: puolentoista tunnin joogan jälkeen olo oli kertakaikkisen mainio, rentoutunut mutta vetreä. Toivottavasti jaksan käydä harjoituksissa ahkerasti, luulen että tuo tekee sekä fyysiselle että psyykkiselle kunnolleni varsin eetvarttia.

Jee jee jee

2008-01-15T04:15:00.000-08:00

Katselin viime yönä telkkarista Not born to rock -ohjelman päätösjakson. Ohjelmassahan on ideana, että klassisen musiikin ammattilaiset tutustutetaan rosk'n'roll musisiin ja heistä tehdään bändi. Vähän samantyyppinen ideahan on vastikään uusintana alkaneessa Gene Simmonsin Rokkikoulussa, jossa taas musikantteina ovat hienostuneen ja perinteikkään koulun rokista tietämättömät lapset.

Vaikka ohjelmasarjat ovatkin lajissaan ihan hupaisia ja suht hyvin tehtyjä (ja onhan Gene aina yhtä charmantti, ah!) en voi olla ärsyyntymättä niiden taustalla vaikuttavista asenteista. Yleensähän oletetaan, että klasaripuolen tyypit eivät ymmärrä rockista tuon taivaallista ja - mikä olennaisinta - suhtautuvat siihen alentavasti ja halveksuvasti. Asetelma toki toimii myös toisin päin: rokkarit saattavat pitää klassisia muusikoita elitistisinä ja maailmasta vieraantuneina perfektionisteina. Vaikka sarjoilla voisi kuvitella olevan tarkoituksena hälventää näitä asetelmia, ne tulevat itse asiassa vain vahvistaneeksi vastakkainasettelua. Vai eivätkö teidän mielestänne Taltta-bändin musikantit näyttäneet pelleiltä festarilavalla?

Ohjelmiin toki on valittu ihmiset tarkoituksenmukaisesti, mutta silti minua ottaa pallopollaan. Ensinnäkin klassisen ja rockin vastakkainasettelu on typerää ja keinotekoista, musiikkia yhtä kaikki. Samalla tavalla voitaisiin asettaa vastakkain esittävä ja abstrakti taide: eri muodot käyttävät eri pelikirjaa, mutta pelaavat silti yhdellä ja samalla taiteen pelikentällä. Lisäksi rajat eri musiikinlajien välillä ovat pitkälti keinotekoisia ja usein liukuvia. Toiseksi, mikä ihmeen oletus on, ettei klassisen puolen muusikko voisi ymmärtää rockia ja päinvastoin? Itse olen koko pienen ikäni opiskellut ja harrastanut klassista musiikkia, mutta kuoroharjoitusten jälkeen nuotit lentävät nurkkaan ja levylautaselle pyörähtää vaikka Type O Negative. Nautin rockista aivan samalla tavalla kuin klassisesta musiikista, eikä siinä minusta ole mitään ristiriitaista. Erilaiset musiikin lajit täyttävät elämässäni erilaisia tarpeita ja soveltuvat erilaisiin tilanteisiin.

Toki sellaisia muusikkoja on, jotka eivät suostu hyväkymään muunlaista musaa kuin oma soittamansa ja kuuntelemansa. Tällaiset fakki-idiootit ovat mielestäni lähinnä surullisia tapauksia. Kaikesta musiikista ei toki tarvitse pitää, mutta hyväksyminen olisi suotavaa.

Brändäten ja tuunaten

2008-01-14T03:38:00.000-08:00

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli artikkeli siitä, miten jo alle kouluikäiset lapset ovat hyvin trenditietoisia, osaavat vaatia tietyn merkkisiä vaatteita ja edellyttävät myös vanhemmiltaan muotitietoista pukeutumista. Vaatteet on mun aatteet -ajattelu on nykypäivänä kääntynyt monille pakkomielteeksi pukeutua tiettyihin trendikkäisiin brändeihin, seurata orjallisesti pintamuotia ja ostaa jatkuvasti uusia asuja. Aihetta on osuvasti käsitellyt esimerkiksi Alissa Quart kirjassaan Brändätyt (Like 2003). Hän kirjoittaa:

Kymmenen viime vuoden aikana valmistajien panostus nuorille suunnattuun myyntiin on kasvanut eksponentiaalisesti. Nykynuoret ovat aikamme kerskatalouden uhreja. He ovat varttuneet brändien aikakautena: heitä on pommitettu merkkituotteilla ja yritetty samastaa niihin toinen toistaan tungettelevampien ja terävämpien markkinointistrategioiden avulla. Nykynuoret on totutettu tavarakulttuuriin pienestä pitäen, ja mainostajien on helppo käyttää hyväkseen heidän toisista riippuvaista, haurasta minäkuvaansa ja tarvettaan kuulua johonkin ryhmään.

Quart kirjoittaa teoksessaan lähinnä Yhdysvaltojen tilanteesta, mutta sama ilmiö on rantautumassa Suomeenkin tsunamin raivolla. Raha ratkaisee, ja jos vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapsilleen jatkuvasti uusia sosiaalisesti hyväksyttyjä pukimia, tulevat he samalla alentaneeksi lapsensa toisen luokan kansalaisiksi. Jo minun käydessäni peruskoulua kiusattiin lapsia, joiden vanhemmilla ei ollut varaa ostaa trendikkäitä kuteita. En edes halua kuvitella, millaista syrjintää nykyään harrastetaan.

Onneksi teesillä on tapana synnyttää antiteesi, ja brändäyksen tapauksessa se on tuunauskulttuuri. Nykyään on monissa piireissä todella in ja pop muokata vanhoja vaatteita uudestaan, somistaa niitä mielensä mukaan, repiä jopa kokonaan palasiksi ja kasata silpusta uusi vaate - puhumattakaan esimerkiksi Globe Hopen tavasta luoda hienoja uusiovaatteita aivan mistä tahansa jämäkankaasta (esimerkiksi miehelläni on firman laukku, jossa olkahihnan virkaa toimittaa vanha auton turvavyö). Paitsi että tällainen toiminta on todella ekologista, on se myös nokkela keino tehdä positiivisella tavalla vastarintaa kulutuskulttuurin ylivallalle. Kaikenlainen itse tekeminen on muutenkin taas muodissa, kahviloissa näkee nuoria naisia kutimet käsissään yhä useammin. Täti tervehtii ilolla!

Ellunkanan elintilan ilmainen ja hyväksi havaittu vaatevinkki tulee tässä. Jos olet saanut vaikkapa jostain kilpailusta palkinnoksi laukun tai kassin, jossa on jonkun yrityksen logo etkä halua kassia sen takia käyttää, neulo sen päälle koristeeksi sopivan kokoinen kirjoneuletilkku ja ompele kiinni. Jos et osaa neuloa, applikoi siihen vaikka jämätilkuista mieluinen ja omannäköinen kuva. Itselläni oli hauska Arlan mainospussukka, jossa keikistelleen lehmän päälle neuloin Kaffe Fassettin mallin mukaan ruusukuvion. Hieno tuli! Tällä hetkellä itselläni on työn alla vanhojen risojen farkkujen muodistaminen samalla tekniikalla - reiät voi paikata nokkelasti erilaisilla neulekuvioilla, ja samallapa tulee treenattua kirjoneuletta (joka ei todellakaan ole vahvinta osaamisaluettani). Varoitus: tähän puuhaan jää koukkuun...

Tule apuun, Hillary

2008-01-11T03:37:00.000-08:00

Ameriikan Yhdysvalloissa ovat sitten vaalivankkurit startanneet loppumattomalta tuntuvan vaelluksensa läpi koko suuren maan. Näin eurooppalaisesta näkökulmasta sikäläinen vaalisysteemi tuntuu hirvittävän raskaalta ja kuukausitolkulla kestävä vaalirummutus puuduttavalta. Toki menetelmä tuntuu näin sivustaseuraajan näkökulmasta melko demokraattiselta, mutta eivätkö ihmiset ala jossain vaiheessa kärsiä vaaliähkystä? Luulisi, että keskivertokansalainen olisi jo puolessa välissä kampanjoita ääriään myöten täynnä propagandaa.

Jos on äänestyskäytäntö Amerikoissa sinänsä demokraattinen, ehdokasasettelu ei sitä todellakaan ole. Massiivinen kampanjointi ympäri kansakuntaa kysyy pätäkkää, eikä ilman mittavia pääomia, rahakkaita mesenaatteja tahi sponsoreita ole leikkiin mukaan mitään asiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että valittiinpa Valkoiseen taloon kuka hyvänsä, hän puhuu silti aina ison rahan äänellä. G. W. Bushinkin (en suostu lihavoimaan) retoriikassa kaikuvat hänen taustallaan vaikuttavan öljyteollisuuden äänenpainot.

Tilanne ehdokkaiden suhteen näyttää varsin samalta kuin niin usein ennenkin: demokraattiehdokkaista yksikään ei vaikuta suoranaiselta katastrofilta vaan itse asiassa kaikki kärkiehdokkaat tuntuvat varsin järkeviltä tapauksilta. Toista on republikaaneilla. Jumalatar varjelkoon maailmaa Mike Huckabeeltä! Mistä ihmeestä näitä äärikonservatiiveja oikein sikiää?

Itse olen ollut jo jonkun aikaa kallistunut Hillary Clintonin kannalle. Nainen on fiksu, kokenut ja minulle hänen kytköksensä Billiin ei haittaa, päinvastoin. Monille amerikkalaisillehan tämä tuntuu olevan merkittävä asia, Clintonin karvaisempi puolisko kun ei edelleenkään nauti varauksetonta kansalaisluottamusta edes omiensa keskuudessa. Harmillista, että hänen poliittinen uransa katkesi pitkälti ulkoparlamentaarisiin seikkoihin - mieshän vei aidosti Yhdysvaltoja eteenpäin esimerkiksi ilmastopolitiikassa.

Sex, hugs and rock'n'roll

2008-01-08T03:51:00.000-08:00

(sävel: Ei tippa tapa)
Ei marsu haise / vaan kauheasti nai se
kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan...

Minulla on suunnaton pakkomielle väännellä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien laulujen sanat marsuja koskeviksi ja jostakin syystä tuo ylläoleva fraasikaksikko on soinut päässä jo pidemmän aikaa. Lauluhan sopii erinomaisesti tähän vuodenaikaan, jolloin monet viettävät tipatonta tammikuuta: korvaamalla laulun viinanjuontia ylistävät sanat paritteluretoriikalla tullaan samalla paljastaneeksi eräs tipattomuuden hyvistä puolista. Alkoholihan vaikuttaa potenssiin ja heikentää orgasmikykyä kaikilla sukupuolilla, joten poikastelu onnistuu selväpäisenä huomattavasti paremmin. Lisäksi humalapäissään tulee monesti tehtyä harkitsemattomia seksuaalisia tekoja ja unohdettua preventiivivälineiden käyttö, jolloin paikallisen populaation poikastuotto saattaa kääntyä ei-toivottuun kasvuun tai populaatio saattaa jopa saada vieraakseen epämiellyttävän veneerisen veijarin.

Noh, marsunleikki sikseen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, on tämä yhteiskunta niin päihdekeskeinen että tipaton tammikuu tekee kohtuukäyttäjällekin terää - vaikka elimistö ei sitä kaipaisi, asenteet ja oletusarvot sitäkin kiihkeämmin. Alkoholinkäyttöä esimerkiksi juhlatilaisuuksissa pidetään nin itsestäänselvyytenä, että aina ei muisteta edes huolehtia paikalle alkoholitonta tarjottavaa. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä -tyyppiset lentävät lauseet kertovat aivan riittävästi vallitsevasta asenneilmapiiristä. Tässä mielipideilmastossa päihteettömyys voi olla myös poliittinen valinta.

Jumalattaren kiitos tähän on jo pikkuhiljaa herätty, ja muun muassa opiskelijapolitiikassa ollaan viime vuosina kampanjoitu näkyvästi päihteettömän opiskelijakulttuurin sekä kohtuukäytön puolesta muun muassa Mäyräkoirasta sikspäkkiin -kampanjalla. Enpä pistäisi pahakseni, vaikka oma ylioppilaskuntani tuottaisi tänä vuonna ihan oman päihdestrategian sinnikkään lobbaamiseni jälkeen - asia on ollut vireillä vuosikaudet.

Monet leimaavat ajatukset tipattoman tammikuun viettämisestä pelleilyksi todeten, ettei heidän tarvitse sellaista viettää, koska alkoholi ei ole heille ongelma. Kyse ei olekaan siitä. Kuukaudenkin täysraittius auttaa paljastamaan omia pinttyneitä toimintamalleja (pakonomaiset saunakaljat jne.) ja herättää pohtimaan niiden järkevyyttä. Omien tottumusten ja tapojen dekonstruktio on välillä asiassa kuin asiassa hyödyllistä.

Niin, ja itse vietän tipatonta tätä päivää. En suunnittele elämääni siinä suhteessa kovin pitkälle eteenpäin, vaan olen päihteetön niin kauan kuin se tuntuu itsestäni motivoidulta ja oikealta ratkaisulta. Tänään motivaatiota on kestänyt neljä kuukautta ja kaksi päivää :)

Näitähän ei pitäisi koskaan tehdä, mutta...

2008-01-07T03:13:00.001-08:00

Hyvää alkanutta vuotta! Ellunkanan elintila on palannut lomiltaan ja starttaa uuteen vuoteen perinteisesti uudenvuoden lupauksin.

1. Lupaan valmistua. Tartun graduaineistooni päivä toisensa jälkeen Karpon raivolla ja työstän lopputyön valmiiksi kevään aikana, jotta saan maisterin pahvit ulos ennen tutkintouudistuksen astumista voimaan.

2. Vastapainoksi opiskelulle harrastan ahkerasti. Käyn säännöllisesti molempien kuorojeni harjoituksissa ja aloitan perjantaina astangajoogan. Teen myös ahkerasti käsitöitä kehoani kuunnellen - nytkin usean päivän raivokkaan kirjoneuleen räpeltämisen jälkeen tuntuu, että oikean käteni kaikki nivelet ovat tulehtuneet...

3. Olen ahkera poliittinen pieneläin. Teen napakan vaalikampanjan syksyllä, osallistun poliittiseen toimintaan muutenkin kuin blogia kirjoittamalla ja toimin ahkerasti nuorisojärjestössä.

4. Ennen kaikkea huolehdin itsestäni. Osaan erittäin hyvin touhuta mukamas tärkeiden asioiden parissa 24/7 ja unohtaa täysin oman hyvinvointini. Virkeä, hyvin ravittu ja tarpeeksi nukkunut aktivisti on paljon tehokkaampi kuin burnoutin partaalla keikkuva toverinsa.

Lupsakkaa, notkeaa, tarmokasta, punaista, reteetä, innokasta, työteliästä ja rentouttavaa uutta vuotta koko konkkaronkalle!

Sanafetisistin tunnustuksia

2007-12-19T10:40:00.000-08:00

Vaikutusvaltainen protokollamme on aikaansaanut pitkällisten alter egojen välisten bilateraalisten neuvottelujen tuloksena aikaan julkilausuman suomen kielen kauneimmasta sanasta. Vastikäänhän jossakin valittiin sana "äiti" kauneimmaksi, mutta uskon tuon johtuvan enemmänkin sanan semanttisesta sisällöstä kuin foneettisesta miellyttävyydestä.

Ja vuoden 2007 Ellunkanan elintilan Miss Sana -palkinnon saa... taajama.

Jostain syystä olen äärettömän mieltynyt tuohon ilmaukseen. Se aaltoilee pitkine vokaaleineen mukavasti suussa, ja toisaalta alun t tuo sanaan tarvittavaa särmää. Lisäksi se on äärettömän havainnollinen: en ole havainnut muissa kielissä vastaavanmerkityksistä sanaa, jos joku tietää predikoikoon välittömästi. (Ruotsin tätort ei mielestäni ole ihan sama asia.) Suomen asutukseen liittyvä terminologia on muutenkin äärettömän kaunista: miettikääpä vaikka sanaa lähiö. Mmm!

Juttelin tänään kaverin kanssa kahvilla ulkomaille muuttamisesta. En oikein osaisi itse kuvitella vaihtavani kotimaata: olen niin kirotun ugri, että haluan puhua äidinkieltäni, nauttia (vielä kun voin, vrt. eilinen kirjoitus) Suomen neljästä vuodenajasta ja elää tutussa kulttuuriympäristössä. En ole nationalisti, ainoastaan vahvasti kulttuuriin määrittynyt ihminen. Ja itseäni määrittää vielä kotoinen kieli niin voimakkaasti, että joutuessani ilmaisemaan itseäni vierailla kielillä minusta ikään kuin putoaa pala pois. Jos en voisi puhua ja kuulla suomea ympärilläni, olisin kuin Klonkku ilman mahtisormusta.

Jaha. Näin mahtipontista soopaa sitä tänään.

Jalanjälkiä Sarasvatin hiekassa

2007-12-18T01:59:00.000-08:00

Intiaani ties eikä kirkonmies miten luotiin maamme tää
Rajalinjoja vailla ja sillä lailla se ois pitänyt säilyttää

-Freud, Marx, Engels&Jung: Mystinen metsätyömies

Ylläoleva Freukkareiden biisi on käynyt monet kerrat mielessä seuratessani vastikään päättyneen Balin ilmastokokouksen tapahtumia. Al Gorea lainaten hiilidioksidipäästöt eivät kunnioita valtioiden rajoja, vaan ongelma on yhtäläinen kaikille maapallon asukkaille riippumatta heidän omista toimintatavoistaan. Valtioiden pitäisi pystyä unohtamaan omat etunsa ja toimimaan yhdessä ilmastonmuutoksen kahlitsemiseksi, ajattelematta vaikka oman teollisuutensa kilpailukykyä. Tämä on tunnetusti ollut ongelma etenkin Yhdysvalloille, jota on ollut erittäin vaikea saada mukaan minkäänlaisiin neuvotteluihin (ironista kyllä, Jenkkilässähän myös kirkolliset asiat ovat politiikanteossa erittäin tärkeitä). Balilla onneksi mentiin tässä asiassa eteenpäin.

Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka kiistävät enää harvat änkyrät. Jokaisen tulisi nykymaailmassa pohtia omaa toimintaansa ja kulutustottumuksiaan sen näkövinkkelistä, pyrkien ekologisesti mahdollisimman kestäviin toimintamalleihin. Meillä länsimaisen hyvinvointivaltion asukeilla on mahdollisuus valita vaikkapa miten ja missä tuotettua ruokaa syömme, miten liikumme paikasta toiseen ja minkälaisia palveluita käytämme. Kehitysmaissa tällainen on yksilötasolla vaikeampaa, jopa mahdotonta, mutta ilmastonmuutos koskettaa heitä yhtä lailla.

Vaikka olenkin monista asioista kalastaja Linkolan kanssa eri mieltä, on hänen näkemyksessään maapallon kantokyvystä kovastikin järkeä. Maapallo ei yksinkertaisesti kestä kuutta miljardia länsimaisten normien mukaisesti kuluttavaa ihmistä. Tämä johtaa aikamoiseen älylliseen ristiriitaan, sillä kaikkien intresseissä toki on saada kehitysmaat kehittymään. Länsimaat teollistuivat aikanaan ympäristön kannalta varsin epäkelvolla tavalla, ja kehittyviä maita närästää, kun niiltä evätään oikeus samaan. Nykyään kuitenkin asioista tiedetään paljon enemmän kuin 1800-luvulla, ja kehitysmaita tulisikin tukea kehittämään talouttaan mahdollisimman ympäristöystävällisesti.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan samalla kun kehitysmaiden elintaso nousee meidän länsimaalaisten olisi kyettävä "laskemaan" elintasoamme. Tämä on monien hyvin vaikea ymmärtää. Olen laittanut sanan laskemaan sitaatteihin siksi, että olemme länsimaissa tottuneet moniin asioihin, jotka itse asiassa ovat melko tarpeettomia ja näistä luopuminen olisi ilmastonmuutoksen kannalta hyödyllistä. Moni taajama-alueella asuva esimerkiksi tulisi vallan hyvin toimeen ilman autoa, mutta mukavuudenhalustaan sitä käyttää. Lihan tuotanto kuluttaa maapallon voimavaroja ja tuottaa päästöjä moninkertaisesti enemmän kuin maanviljelys, ja siirtymällä syömään enemmän kasvisruokaa voi helposti tehdä todellisen ekoteon. Tosin kannattaa myös miettiä, mistä ruoka on peräisin: Etelä-Amerikasta laivatut etelän hetelmät eivät ole läheskään niin ekologisia kuin lähikunnassa kasvatetut luomuomenat. Myös ns. vihreään sähköön vaihtaminen kannattaa.

Yksilön tai valtion luonnonvarojen kulutusta voidaan mitata ekologisen jalanjäljen avulla. Oman jalanjälkensä voi laskea täällä http://www.earthday.net/footprint/info.asp Minun jalanjälkeni on 2,3 hehtaaria, siinä missä keskivertosuomalainen tarvitsee 8,4. Jos kaikki eläisivät kuten minä, tarvittaisiin 1,3 maapalloa. Tulokseni on siis varsin hyvä, mutta vieläkin voisi parantaa. Tulokseeni vaikuttavat muun muassa se, että asun kahdestaan mieheni kanssa länsimaisten standardien mukaan varsin pienessä asunnossa (alle 40 m2), jossa käytämme ekosähköä. En syö lihaa enkä omista autoa. Nostan tässä hiukan omaa häntääni ja totean, että minusta on tärkeää myös elää kuten opettaa. Arvostan suunnattomasti esimerkiksi Oras Tynkkystä, joka pyrkii huomioimaan ympäristönäkökohdat kaikessa toiminnassaan.

Tämänpäiväisen tekstini otsikko viittaa tietenkin Risto Isomäen ekokatastrofista kertovaan romaaniin Sarasvatin hiekkaa. Suosittelen lämpimästi lukemaan, kirjan julma dystopia voisi hyvin olla jonain päivänä todellisuutta.

Ja eikun syömään... not

2007-12-17T07:48:00.000-08:00

Mieheni kävi ruokaostoksilla ja toi minulle syötäväksi pakastealtaasta löytämäänsä Pirkan pestopastaa, olettaen minun moisesta kovasti ilahtuvan. Lähempi tuoteselosteen tarkastelu paljasti kuitenkin tuotteen sisältävän anjovista, mitä kaltaiseni laktovegetaristi ei tietenkään suuhunsa suurin surminkaan laita. Alkoi ottaa ihan penteleesti pallopollaan moinen.

Mikä ihme siinä on, että periaatteessa täysin vegetaarisiin eineksiin täytyy väkisin muiluttaa tapettuja eläimiä? Ei ole kauaakaan siitä, kun löysin eräästä salsasta (mikä lähtökohtaisesti on täysin vegaaninen elintarvike) lihalientä. Voisi ainakin yrittää sellaista käytäntöä, että tuotteisiin laitettaisiin näkyvästi esille, mitä tuote sisältää: esimerkiksi juuri noihin Pirkka-tuotteisiin voisi kirjata isolla "sopii kasvissyöjille/suitable for vegetarians" mikäli tuote ei sisällä kalaa, kanaa tai lihaa. Tietäisi karvaisempikin puoliskoni, mitä ostoskassiin sopii asettaa mikäli tahtoo välttyä perhedraamalta.

Niin, entäs sitten vegaanit? On toki hieman ongelmallista, kun esimerkiksi kasvissyöjille markkinoidut Go Green -soijapihvit sisältävät kananmunaa, mitä moni välttää - itsekin pyrin sen dieetistäni mahdollisimman tarkasti eliminoimaan, sillä siipikarjan elinolot ovat monin paikoin todella epäinhimilliset. Näihin voisi laittaa näkyvästi esille tiedon niiden sisältämästä eläinperäisestä aineksesta malliin "sisältää kananmunaa". Ei luulisi olevan kovin monimutkaista ja helpottaisi kovasti kuluttajan suunnistamista einesviidakossa.

Vaurioita mediamaisemassa

2007-12-14T04:11:00.000-08:00

Yleisradion tila se jaksaa puhuttaa päivä toisensa jälkeen. Tv-lupia on irtisanottu ennätyksellisesti, mikä osaltaan on aiheuttanut Ylelle rahoituskriisin: säästötoimenpiteitä on luvassa vielä Yle Extran lakkauttamisen jälkeenkin. Tilanne on todella surullinen, sillä Yleisradiota tarvitaan edelleenkin suomalaisen mediamaiseman biodiversiteetin ylläpitäjänä.

Julkisen palvelun median hienous on siinä, että se voi tuottaa laadukasta ja monipuolista ohjelmaa ajattelematta katsojalukuja tai kuluttajasegmenttejä. Tämä takaa muun muassa kielivähemmistöjen (myös viittomakieli) huomioinnin ohjelmapolitiikassa sekä antaa mahdollisuuden lähettää muutakin kuin suuria katsojalukuja tavoittelevaa viihdettä. Viihdettäkin toki tarvitaan, mutta massaviihteen, ennen kaikkea amerikkalaisen, markkinoilla kaupalliset kanavat ovat ottaneet niin vankan aseman ettei Ylen kannata sille sektorille lähteä mestaroimaan. Ylen ydinosaamista onkin ajankohtaistuotanto sekä kotimainen kulttuuri ja draama.

Tv-lupamaksukäytäntö näyttäytyy nykyisessä tilanteessa koko lailla aikansa eläneenä systeeminä. Paitsi että lupia irtisanotaan jatkuvasti protestimielessä, lupamaksua on edelleenkin mahdollista kiertää ja pakoilla. Ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että jättämällä lupamaksun maksamatta maksu kasaantuu muiden kansalaisten maksettavaksi. Solidaarisuus, missä pelaa?

Vapaamatkustajaongelmaan olisi yksi varsin näppärä ratkaisu, nimittäin lakkauttamalla lupamaksukäytäntö ja siirtymällä rahoittamaan toimintaa verovaroin. Jos tämä herättää negatiivisia viboja, kannattaa miettiä sitä tosiasiaa että suurin osa suomalaisista maksaa kiltisti kirkollisveroa vaikka kirkon palveluita ei käytä kuin korkeintaan omissa hautajaisissaan. Verotuskäytäntöä olisi periaatteessa mahdoton kiertää, joten se takaisi rahoitukseen enemmän ennustettavuutta kuin vaihteleva lupamaksukertymä.

Jotain Ylen taloudelle on tehtävä ja pian. Jatkuvat toiminnan supistamiset ja työntekijöiden irtisanomiset eivät ole pitkäjännitteistä toimintaa, sillä väistämättä leikkaukset näkyvät myös ohjelmatuotannossa mikä ei ainakaan lisää ihmisten halukkuutta osallistua palvelun rahoittamiseen. Ehdotankin siis kannettavaksi erityistä mediamaisemaveroa, jolla ylläpidettäisiin Yleisradion toimintaa eettisesti ja mediaekologisesti kestävällä tavalla, niin että kaikki kukat saisivat edelleen kukkia.

Poliisi hämmentää taas

2007-12-12T06:55:00.000-08:00

Osallistuin vähän yli vuosi sitten ASEM-kokouksen tiimoilta Helsingissä järjestettyyn suureen mielenosoitukseen. Tapahtuma oli oikein leppoisa ja isommilta rähinöinneiltä vältyttiin, vaikka jengiä olikin melkoisesti kertynyt iskulauseita huutelemaan ja marssimaan. Toveri Paavo Arhinmäki huudatti ihmisiä megafoneineen, mieleen jäivät pyörimään muun muassa sloganit "meidän Eurooppa ei ole herrojen Eurooppa" ja "meidän Eurooppa ei ole poliisibussien Eurooppa (näitä hirvityksiä oli reitin varrelle parkkeerattu oikein useampi kappale)". Jossain vaiheessa allekirjoittaneen kielikorvaa alkoi juimia niin hermeettisesti, että oli pakko sulkea kuuloelimet ja jupista itsekseen mantraa "meidän Eurooppamme on possessiivisuffiksin Eurooppa". Myöhemmin illalla toiset tahot olivat organisoineet sen kuuluisamman ASEM-tempauksen, josta ei sitten selvittykään pelkkien kielipoliisien voimin vaan jälkipyykkiä lingotaan edelleen.

Viime päivinä kansan uskoa poliisivoimiin on jälleen koeteltu. Helsingin huumepoliisia epäillään vakavista menettelytapavirheistä, ja poliisin toimet tuon edellämainitun Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä ovat nousseet uudestaan keskusteluun - puhumattakaan julkisuuteen vuotaneista putkapahoinpitelyvideoista. Uutiset eivät tee hyvää Suomen poliisin maineelle, joka noin yleisesti katsoen lienee ihmisten keskuudessa varsin hyvä.

Poliisia tarvitaan järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Täydellisessä maailmassa toki ei olisi rikoksia, jolloin virkavalta olisi tarpeeton. Kuitenkin koska maailmamme ei ole virheetön, on jonkinlainen järjestystä ylläpitävä taho paikallaan. Toistaiseksi poliisia parempaa systeemiä ei liene keksityn. Järjestelmä vaatii silti vastavuoroisuutta: poliisin on toimittava niin, että ihmiset voivat ammattikuntaan luottaa. Parhaassa mahdollisessa tilanteessa polliisia ei tarvitsisi pelätä kuin korkeintaan oululaisten, ja ainoa aidosti halveksittava poliisi olisi rokkipoliisi, tuo bändikeikoilla nenänvarttaan pitkin esitystä katsova nyrpeä besserwisser.

Aina silloin tällöin kuulee kertomuksia poliisin tekemistä ylilyönneistä ja välinpitämättömyydestä virkatehtävissään. Näihin olisi puututtava välittömästi, sillä tilanne, jossa vaikkapa kotonaan pahoinpidelty ihminen ei halua soittaa tapahtuneen vuoksi poliisille "koska ei se kuitenkaan mitään tee" ei ole todellakaan hyväksyttävä. Yhteiskunta, jossa kansalainen ei voi luottaa järjestysvaltaan, ei ole sivistynyt yhteiskunta.

Itänaapurissa jotain mätää

2007-12-11T07:19:00.000-08:00

Presidentinvaaleihin on aikaa vielä useita kuukausia, mutta vaalien voittaja on silti jo selvillä. Samalla taidetaan tietää jo seuraavan pääministerin nimi. Ei kuulosta kovin demokraattiselta, mutta on valitettavasti totisinta totta itärajamme tulla puolen.

Olin tippua tuolilta Ylen uutisankkurin eilen illalla aloittaessa uutissähkeen suurinpiirtein näin: "Venäjän seuraava presidentti on todennäköisesti Dmitri Medvedev." Uutinen asiassa oli siis se, että nykyinen presidentti Vladimir Putin oli ilmaissut tukevansa Medvedeviä ja tämähän nyky-Venäjällä tarkoittaa myös varauksetonta kansan enemmistön suosiota. Luonnollisesti tänään julkaistussa uutisessa Medvedev kannattaa Putinia seuraavaksi pääministeriksi. Piiri pieni pyörii jne.

Venäjällä tuntuu yhä olevan tsaarinvallan perintönä kaipuu vahvaan johtajaan, joka sanelee mitä mieltä ihmisten pitää olla ja miten heidän tulee toimia. Putinin suosiota on länsimaisen sivustaseuraajan varsin vaikea ymmärtää, mutta uskon ihmisten kiintymyksen johtohahmoonsa johtuvan juuri hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja tavastaan luoda ympärilleen henkilökultti - esimerkkinä vaikka presidenttiä kannattava nuorisojärjestö Nasi tai Putinia ylistävät pop-viisut.

On myös todella surullista, että Suomessa ei edelleenkään uskalleta rohkeasti kritisoida Venäjän tilannetta, siinä missä toisen mahtivallan Yhdysvaltojen arvostelu tuntuu olevan legitiimiä kaikkialla (toki sekin on usein oikeutettua). Vastikään toimitetuissa duumanvaaleissa lienee tapahtunut jos jonkinmoista vilunkipeliä, mutta kummastipa vain Suomen pääministeri ei kommenttiensa mukaan nähnyt menettelytavoissa mitään ongelmallista vaan uskoi vaalien olleen vilpittömät. Just.

Olen ihan hillitön Venäjä-fiili, rakastan venäläistä kirjallisuutta ja kulttuuria ylipäätään. Siksi harmittaakin, että länsimaisen demokratian vakiintumisprosessi näyttää ottavan jatkuvasti takapakkia itänaapurissamme.

Sesongin maaginen paitamuoti

2007-12-10T12:02:00.001-08:00

Postipoika oli kuljettanut itse itselleni ostamani joululahjan jo mukavasti etuajassa. Kyllä tämä paita päällä on kiva mennä ensi vuonna katsomaan, kun TamU pelaa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

Futis mietityttää muutenkin, huomenna pitäisi tulla jo alustavia tietoja siitä, saako Veikkausliigaan noussut Rovaniemen Palloseura liigalisenssin. Lisenssihän on myönnetty seuralle poikkeusluvalla jo kahdesti, eivätkä Palloliiton säännöt anna myöden kolmannelle erivapaudelle. Oli hauska nähdä eilen Urheiluruudussa vanha insertti vuodelta 1999: tilanne Rollossa on ollut täsmälleen sama jo viime vuosituhannelta asti. Saas nähdä. Omat ajatukseni asiasta tuntuvat jumittuneen henkiseen paitsioansaan: toisaalta olisi hienoa nähdä perinteikäs RoPS liigassa, toisaalta pelisääntöjen olisi oltava kaikille samat. Jos lisenssiehtoja voi kaudesta toiseen venyttää, ei niillä ole enää mitään merkitystä.

Ääh. Hirveä suomifutiksen ja erityisesti Veikkausliigan puute. Tulisi jo liigacup korvaushoidoksi...

Kuntoilun ajatuksiaherättävästä vaikutuksesta

2007-12-10T05:15:00.000-08:00

Tulipa käytyä pitkästä aikaa reippaalla lenkillä. Kuntoilu virkistää mieltä, kohentaa kuntoa, pitää puntarin ehjänä - ja onhan hölkätessä tai kävellessä aikaa mietiskellä niitä näitä. Parasta lenkkeilyssä taitaa kuitenkin olla sen ilmaisuus, mitä nyt kunnollisiin tossuihin kannattaa joskus satsata jos oikein ahkerasti hölköttelee. Koskahan porvari keksii maksulliset lenkkipolut? Ei nyt maalata piruja seinille (niitä on siellä jo vaikka muille jakaa), mutta mutta...

Kunnon kohottamisesta on viime vuosina tullut statussymboli ja luokkaeroja kärjistävä tekijä. Nykyään päästäkseen kuntosalille täytyy maksaa itsensä kipeäksi osakkuudesta puljussa. Toinen toistaan fiinimmät fitnesskeskukset houkuttelevat luokseen maksukykyisiä asiakkaita jotka haluavat treenata lähentäjälihaksiaan toisten kaltaistensa kanssa. Korkeat hinnat pitävät vähävaraiset ihmiset kiltisti lenkkipoluillaan ja uimahallien halpavuoroilla. Eikä sellaisia nuhjuisissa verkkareissa kuntopyörää polkevia alempikastisia edes kaivata Meidän paikkoihin haisemaan, hyi!

Menneinä vuosikymmeninä lihavuus oli merkki hyvinvoinnista ja pääomasta, nykyään asetelma on kiepahtanut päälaelleen. Terveellinen ruoka, vihannekset ja hedelmät muun muassa, on etenkin näin talvisaikaan kallista. Ei ihme, että köyhä kansa lihoo, kun suomalainen perusvihannes HK:n blöö on halvempaa kuin porkkanat. Kuntoilun kallistuminen myötäilee tätä tendenssiä tehden fyysisestä hyvinvoinnista entistä enemmän vain yläluokan yksinoikeuden.

Kehityssuunta ei ole terve. Onneksi sentään on vielä olemassa edullisia liikuntamuotoja, jotka ovat ihan yhtä hyviä elleivät parempiakin kuin kuntosaliharjoittelu: lenkkeily, uinti, talvella hiihto... vaihtoehtoja riittää. (Hiihtoa on omien muistikuvieni mukaan pidetty junttimaisena harrastuksena jo kauan. Ollessani yläasteella teimme urheilupäivänä retken laskettelukeskukseen, tosin minä ja kaverini pakkasimme mukaan murtomaasukset "juppisuksien" sijaan. Kommentit bussissa olivat mallia [halventavasti] "Meetteks te murtsikkaa, ai kun söpöö.")

Kunnon kohottaminen voisi olla hyvä uudenvuodenlupaus itse kullekin. Ja ai että olisi makeaa näyttää öisin kaupungilla notkuessa porvarille kunnon luomukeinoin tuunattua fitnesspersettä (pahoittelen alatyylistä ilmaisua, mutta ilman sitä intertekstuaalinen viittaus olisi mennyt ns. harakoille)!

PS. Oletteko huomanneet, että Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -hitti on lepakkobiisi? Ha! Kuunnelkaapa tarkkaan ja etsikää muuten heteronormatiivisesta diskurssista merkityksellistävä repeämä, joka avaa portit tiedostavaan lesboluentaan. Uuh, sain eilen illalla huomattuani asian nin järkyttävän intellektuaalisen orgasmin, etten ollut päästä nukkumaan laisinkaan...

Minun daimonini on tänään äkäinen

2007-12-09T05:51:00.000-08:00

Kävin eilen katsomassa Kultainen kompassi -elokuvan. Leffassa mystisen Magisteriumin sadanpäämiehet poistivat koneella lapsilta sielut (joita markkeerasivat ihmisten rinnalla jatkuvasti kulkevat, eläinhahmoiset daimonit) ja näin saivat poistettua lapsilta oman tahdon - ja muutettua heidät alistuviksi, tahdottomiksi kansalaisiksi, jotka eivät osaa kapinoida eivätkä kyseenalaistaa auktoriteettejä. Ilkeät lapsenkaappaajat eli kahmaisijat sieppasivat daimoninpoiston eli irrottautumisen kohteeksi ensisijaisesti alemman yhteiskuntaluokan lapsia, työläisten vesoja ja orpovesseleitä. Leffan keskiössä oli pieni Lyra-tyttö, joka rohkeasti uskalsi lähteä taisteluun tätä julmaa koneistoa vastaan.

Symboliikka on varsin selvää. Nykyäänkin hallitseva luokka haluaisi pitää alamaisensa ruodussa, kiltteinä ja tottelevaisina. Esimerkiksi tuloerojen jatkuvasti kasvaessa nyky-Suomessa on kuitenkin ilmeistä, että jossain vaiheessa alempi kasti ei enää suostu mukisematta luovuttamaan daimoneitaan. Yhteiskuntamme vähempiosaisten, prekaarien, työttömien, opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten, on noustava kapinaan puolustaakseen oikeuksiaan. Ei ole sattumaa, että Kultaisen kompassin pääosassa on nuori tyttö, sillä tytöiltä ja naisilta tämä yhteiskunta riistää daimonit kaikkein väkivaltaisimmin.

Itse en ainakaan halua olla tahdoton systeemin työkalu. Pidetään kiinni daimoneistamme, omasta tahdostamme ja mielipiteistämme, sillä vain siten toisenlainen maailma on mahdollinen.

(Oho. Tulipa väsynyttä maailmanparannusta tänään. Taidan tietoisesti alistaa itseni valtakoneiston leivälle ja sirkushuveille ja tehdä itsestäni harmittoman kansalaisen. Menen katsomaan kaupalliselta kanavalta mäkihyppyä.)

Ave Roy, morituri te salutant!

2007-12-04T07:51:00.000-08:00

Käsi pystyyn, kuinka moni oletti otsikon nähtyään tämänpäiväisen merkintäni käsittelevän Huuhkaijen väistyvää valmentajaa? Hähää, gotcha!

Kävin juuri elävissä kuvissa kokemassa ruotsalaisen Roy Anderssonin elokuvan Sinä elävä. Tällä kertaa hyvää kannatti odottaa - Anderssonin edellinen elokuva, mestarillinen Toisen kerroksen lauluja, pyöri teattereissa vuonna 2000. Olen mykistynyt. Mies on nero.

Anderssonin elokuvat saattavat ensinäkemältä vaikuttaa vain kokonaisuudelta toisiinsa väljästi liittyviä fragmentteja, joissa ei ole mitään selkeää juonenkuljetusta saati muutakaan dramatiikkaa. Elokuvien hienous piilee juuri tässä: ohjaaja esittää elokuvissaan tavallisia, ehkä hieman karikatyyrinomaisia ihmishahmoja arkisissa askareissaan ja tulee samalla piirtäneeksi varsin raadollisen kuvan länsinaapuristamme, jota myös kansankodiksi kutsutaan. Anderssonin elokuvissa yksikään hahmo ei ole hyvä eikä paha, vaan kaikki ovat uhreja - heidät on uhrattu kasvottoman Yhteiskunnan alttarille, jossa ihmisiä käsitellään kuin huutokaupattavaa tavaraa.

Luin eilen loppuun erään komisario Beck -kirjan, ja tietyllä tavalla samaa ruotsalaista kansankotikritiikkiä kuin mitä Sjöwall ja Wahlöö kirjoissaan esittivät jo 1970-luvulla, löytyy myös Anderssonin leffoista. Kuitenkin siinä, missä Beck-kirjoissa yhteiskunnan epäkohtiin puuttuminen on hyvin suoraa ja osoittelevaa, jopa alleviivaavaa, Andersson ainoastaan vihjaa ja antaa katsojan ajatella itse. Tämä tekee hänen elokuvistaan sekä hyvin haastavia että palkitsevia katsella. Anderssonin tapa esittää asioita epäsuorasti heijastaa postmodernia kulttuuria: maailma ei ole enää yhtä mustavalkoinen kuin Martin Beckin aikaan, syy- ja seuraussuhteet ovat hämärtyneet välinpitämättömyyden usvaan eikä ihminen voi olla enää varma edes olevansa, vaikka ajattelee. Anderssonille ruotsalainen hyvinvointivaltio on kuin epäonnistunut taikatemppu - idean tasolla loistava, mutta käytäntö ontuu. Sekä Sinä elävä - että Toisen kerroksen lauluja - elokuvasta löytyy kohtaus, jossa amatööritaikuri ryssii suunnittelemansa numeron. Ohjaaja tulee noilla kohtauksilla kuvanneeksi yhteiskuntaa todella hienosti ja ovelasti.

Erojakin näiden kahden loistavan leffan välillä löytyy. Käytyäni katsomassa Toisen kerroksen laulut, itkin taukoamatta pitkään. Elokuva oli aivan uskomattoman ahdistava, painostava ja surullinen - sen dystopisesta maailmankuvasta ei tuntunut olevan ulospääsyä. Sinä elävän henkilöhahmoista paistaa eskapismi: he halajavat parempaan maailmaan, kuka päiväunelmien, kuka päihteiden, kuka varastetun lompakon tarjoaman maallisen mammonan avulla. Pako todellisuudesta tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, kun todellisuus itsessään on absurdi kun villein uni. Ja vaikka pako onkin lyhytaikaista ja paluu todellisuuteen karu ja julma, se herättää kuitenkin toivonkipinän paremmasta. Siinä missä Toisen kerroksen laulujen hahmot ruoskivat itseään synneistään vuokrayksiöissään, Sinä elävän hahmot kurkottavat pois reaalimaailmasta ja toivovat ihmettä.

Ehdin kävellä Niagarasta Kehräsaaresta melkein Sokokselle asti ennen kuin itku tuli, tällä kertaa puhdistavana ja toiveikkaana. Maailmassa on sittenkin paljon hyvää, kiitos Roy.