Tietääkö äiti parhaiten? Tietämisen tavat ja kuntavaalit

Kasvatus, koulutus ja sivistys ovat poliittisia intohimojani. Toinen tutkintoni on kasvatusalalta, ja lisäksi olen työskennellyt sekä opettajana, nuorisotyöntekijänä että lastensuojelujärjestössä. Tästä huolimatta asiantuntemukseni kasvatuksen ja koulutuksen saralla on usein mitätöity äitikortilla: enhän voi tietää perheiden arjesta oikeasti mitään, koska olen lapseton.


Petra Malinin pohdiskeleva Facebook-päivitys pakotti minutkin miettimään vanhemmuuden merkitystä kuntavaalikampanjoinnissa. Moni todellakin ilmoittaa mainoksissaan olevansa äiti tai isä, joku saattaa kertoa jopa lastensa määrän. Tähän on tietenkin kaikilla oikeus. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, etteivät sanat valikoidu mainoksiin sattumalta vaan ne kantavat aina mukanaan tiettyjä oletuksia, usein piiloisiakin. Ihminen kertoo olevansa vanhempi, koska olettaa termin kantavan positiivisia merkityksiä. Kuntavaaleissa kuitenkin halutaan vakuuttaa äänestäjä, joten tuntuu, että vanhemmuutta pidetään sellaisena lisäarvona, josta politiikanteossa on aidosti hyötyä ja jota äänestäjät myös arvostavat.

Mukavan ihmisläheiseltä tuntuvassa vanhemmuuskampanjoinnissa on kuitenkin ongelmansa. Tärkein niistä liittyy tietämisen tapoihin ja erilaisten tietojen arvottamiseen. Vanhemmuuden tuomaa tietoperustaa ylivertaisena meriittinä pitävä tulee samalla helposti mitätöineeksi (kasvatus)tieteellisen tiedon ja korottaneeksi kokemuksen tärkeimmäksi tiedontuotannon tavaksi. Parhaat tulokset politiikassa saavutetaan kuitenkin erilaisten tietojen yhdistelmällä: kuuntelemalla "asianosaisia" ja osallistamalla heitä politiikantekoon sekä perehtymällä tutkittuun tietoon.

Toisekseen perhepolitiikassa oman kokemuksen perusteella operointi saattaa johtaa sudenkuoppaan. Perheet ja niiden tilanteet voivat saman kaupunginkin sisällä olla hyvin erilaisia, eikä yhden perheen perusteella voi kovinkaan paljoa päätellä niistä muista. Oma kokemus saattaa jopa vinouttaa näkökulmaa, ja ongelmakenttien objektiivinen tarkastelu voi olla haastavaa. Hyvä poliitikko toki osaa suhteuttaa kokemuksensa laajempaan todellisuuteen, mutta tämä vaatii sitä tutkittua, oman kokemuksen ulkopuolista tietoa. On poliittista viisautta ymmärtää oman näkökulmansa rajat, täydentää sitä ja tarpeen mukaan kyseenalaistaa.

Kysymykseni vanhemmuudella kampanjoijille ja vanhemmuutta äänestämisperusteenaan pitäville onkin epistemologinen, tiedon olemukseen ja saavutettavuuteen liittyvä. Onko todellakin niin, että 1) on olemassa tietoa, jonka voi saavuttaa vain vanhemmuuden kautta, 2) tämä nimenomainen tieto on ensiarvoisen tärkeää kuntapoliittisessa keskustelussa ja 3) tästä johtuen lapseton poliitikko on väistämättä kyvyttömämpi käymään näitä keskusteluja? Kysymyksenasettelu saattaa vaikuttaa tylyltä, mutta nämä ovat asioita, joiden kanssa itse olen joutunut useita kertoja vastakkain.

Ja vielä: tietämisen tapojen pohdinta on erityisen tärkeää juuri nyt, kun elämme näin nämä asiat koetaan -mentaliteetin hallitsemassa todellisuudessa. Mihin poliitikkojen näkemykset perustuvat? Mitkä ovat ne näkökulmat, jotka otetaan huomioon? Mitkä äänet tulevat kuulluiksi? Mitä tietoa arvostetaan, mitä ei? Kuka saa puhua ja kenen puolesta? Haastakaa ehdokkaanne, pakottakaa heidät purkamaan omia näkokulmiaan ja oletuksiaan. Kysykää, miksi.