Vessoista ja ihmisoikeuksista

Vasemmiston helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Anna Vuorjoki jätti viime keskiviikon valtuustossa aloitteen, joka on herättänyt jonkin verran parran pärinää ympäri tietoverkkoja. Kyse on siis siitä, että kaupungin toimitiloihin saataisiin sukupuolikoodaamattomia wc-tiloja erikseen naisille ja miehille varattujen sijaan tai lisäksi. Aloite on herättänyt odotetunlaista (valitettavasti) keskustelua: valtuutettua ja ryhmäänsä on syytetty lillukanvarsiin puuttumisesta, kyselty, mitä tämä oikein maksaa ja ennen kaikkea, kuka tämän maksaa sekä ihmetelty, eikö Vasemmistolla oikeasti ole tärkeämpiä huolenaiheita kuin jonkun marginaaliporukan eriötarpeet.


Tänään vietetään Transgender Day of Remembrancea eli muistopäivää niille transihmisille, jotka ovat kuolleet oman käden kautta tai väkivallan seurauksena. Transihmiset ovat lähes kaikkialla maailmassa enemmän tai vähemmän syrjitty vähemmistö: jopa suomalaisessa julkisessa keskustelussa esitetään usein väitteitä, ettei transihmisiä edes olisi olemassa vaan kyse olisi huomion tavoittelusta tai mielenvikaisuudesta. Asenteet näkyvät myös suomalaisten transnuorten arjessa. Katarina Alangon (2013) tutkimuksen mukaan jopa yli puolet transnuorista oli ajatellut itsensä vahingoittamista tai itsemurhaa. Luku on hälyttävä.

Unisex-vessojen kaltaiset, pieniltä tuntuvat asiat ovat paitsi tärkeitä transihmisten arjen helpottajia, myös olennaisia signaaleja siitä, että heidät hyväksytään osaksi yhteisöä. Kaiken sukupuolittaminen yksioikoisesti vain miehille tai naisille sortaa sekä symbolisesti että käytännössä niitä, jotka eivät tähän kaksinapaiseen systeemiin istu. Se on väkivaltainen tapa kertoa, että sinua ei ole meille olemassa. Kaikille sukupuolille sallitut tilat taas tunnustavat jokaisen oikeuden olemassaoloon.

Ihmisoikeudet eivät koskaan ole lillukanvarsia, vaikka kyse olisikin vain suhteellisen pienestä ihmismäärästä. Oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on kuuluu kaikille.