keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ajatuksia välikysymyskeskustelusta

Tällä hetkellä käynnissä oleva keskustelu perussuomalaisten tekemästä välikysymyksestä (joka koskee Puolustusvoimien säästöjä) on onnistunut herättämään itsessäni monenlaisia kysymyksiä. Alkoi jopa hivenen ahdistaa, kun Pentti Oinonen (ps.) puheenvuoronsa aluksi heilutteli sotilaspassiaan ja siteerasi sotilasvalaa: MINÄ oikeasti tiedän, miten nämä jutut menevät, olenhan armeijan käynyt ja siksi juuri oikea ihminen päättämään puolustuspolitiikasta. Minulla itselläni, kuten vähintään puolella suomalaisista, ei ole sotilaspassia emmekä ole vannoneet sotilasvalaa esimerkiksi sukupuolestamme johtuen. Tämä ilmeisesti tekee meistä täysin kyvyttömiä päättämään puolustuspolitiikasta, kenties vähemmän isänmaallisiakin - perussuomalaisten ajattelussa kun isänmaallisuus tuntuu usein typistyvän sotilaalliseksi maanpuolustustahdoksi. On tärkeää huomata, että puolustusvoimien uudistuksessa on ammattisotilailla, upseereilla, ollut tärkeä asiantuntijarooli. Tunteeko sotaväen kymmeniä vuosia sitten käynyt keski-ikäinen poliitikko puolustusvoimien nykytilan paremmin kuin siellä työskentelevä upseeri? Kysyn, en vastaa.

Päivä toisensa jälkeen saamme kuulla, kuinka taloudessamme ovat edessä kovat ajat: puhutaan jopa viiden miljardin säästöistä. Tuntuu älyllisesti epärehelliseltä olettaa puolustusvoimien olevan pyhä lehmä, jonka rahoitukseen ei saa missään olosuhteissa koskea. Niin populistiselta kuin se kuulostaakin, tässä ovat vastakkain maanpuolustus ja kansalaisten hyvinvointi. Jostain on leikattava, ja minä ainakin olen valmis leikkaamaan puolustusmäärärahoista. 

Kokonaan toinen ja laajempi asiakokonaisuus on kysymys maanpuolustuksen järjestämisestä ylipäätään. Puolustusvoimien perimmäinen tehtävä on suojella kansakuntaa ulkoiselta uhalta, ja näin ollen on tärkeää kysyä, mikä on se todennäköinen uhka, jolta meidän tulee puolustautua. Tuskin nykyolosuhteissa kukaan uskoo laajamittaiseen maahyökkäykseen, jota varten tarvitsisimme suuren reservin tykinruoaksi. Sen sijaan mahdollisia uhkia saattavat olla esimerkiksi ympäristötuhot tai kyberhyökkäykset. Tällaisia uhkia ei torjuta laajalla reservillä, vaan korkean osaamisen ammattilaisin. Moderni maanpuolustus onkin vähemmän, mutta parempaa. On parempi keskittää toimintoja ja keskittyä koulutuksen laatuun. 

Ainoa järkevä peruste vastustaa varuskuntien lakkauttamista ei olekaan puolustus- vaan aluepoliittinen. On toki epämiellyttävää lakkauttaa suuria työllistäjiä ennestäänkin huonosti toimeentulevilta syrjäseuduilta, mutta valitettavasti lakkautus on kaikin puolin tehokkaampi ja parempi säästökeino kuin toimintoja köyhdyttävä juustohöylä. 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Maa kutsuu, ministeri Gustafsson

En yleensä pidä argumentoinnista, jossa esimerkiksi poliitikon epämiellyttäviksi koettujen ajatusten väitetään johtuvan kyseisen poliitikon vieraantumisesta tavallisen ihmisen arjesta. Äsken kuitenkin sattui silmiini näkemys, joka oli niin kaukana todellisuudesta että olen pakotettu vetämään tämän kortin hihastani. Tarkoitan opetusministeri Jukka Gustafssonin Ylellä esittämiä pohdintoja opiskelijoiden työnteosta "hanttihommissa".

Etenkin suurissa kaupungeissa, joissa elinkustannukset ovat korkeat, opiskelijan on miltei poikkeuksetta tehtävä opintojensa ohessa töitä saavuttaakseen säädyllisen elintason. Niin kauan, kuin opintotuki on nykyisellä tasolla, Gustafssonin puheet voi kuitata joutavina jorinoina. Haluaisin nähdä, mistä ministeri aikoo löytää rahat, joilla korotettaisiin opintotuen tasoa niin, että se mahdollistaisi oikeasti täysipäiväisen opiskelun. Toki tämä minustakin olisi ideaalitilanne, mutta sen verran realismia täytyy olla että ymmärtää tämän olevan lähitulevaisuudessa mahdotonta.

Toisekseen moni ministerin mainitsemista töistä on sellaisia, joihin on vaikea saada työvoimaa ja joissa järkevän toimeentulon tuova kokoaikainen työ ei ole edes mahdollista. Esimerkiksi satamakaupungeissa monelle opiskelijalle lisätienestejä tuova laivasiivous on tällainen työ, samoin monet palvelualan hommat. Näinhän toki ei tarvitsisi olla, mutta muutos vaatisi työelämän perinpohjaista uudistumista eikä se ole yksin poliittisista päättäjistä kiinni.

Lisäksi työ "koulutusta vastaamattomassa" ammatissa voi olla erittäin opettava ja tärkeä kokemus nuorelle. Paitsi että työelämän yleiset pelisäännöt tulevat tutuksi, opiskelija oppii myös arvostamaan erilaisia töitä ja niiden tekijöitä. Itselleni esimerkiksi opiskeluaikainen työ kotimaan numerotiedustelussa antoi paitsi nuudeleita pöytään, myös opetti arvostamaan asiakasneuvontatyötä. On vaikea pitää puhelinpalvelun ammattilaisia paskaduunareina, kun tietää, miten raskasta työ epäsäännöllisine työaikoineen, huorittelevine asiakkaineen ja pienine palkkoineen on. On oireellista, miten perinteisen työväenpuolueen edustaja vihjaa joidenkin töiden olevan sopimattomia korkeakoulutetuille. Eikö kaikki työ olekaan yhtä arvokasta?  

Gustafssonin ajatus opintotuen kehittämisestä on toki hyvä, mutta valitettavasti ainoa aidosti kokopäivätoimisen opiskelun mahdollistava ja siihen kannustava uudistus olisi tuen roima tasokorotus. Niin kauan kuin tämä ei toteudu, meidän on hyväksyttävä opiskelijat kaupan kassoille ja harjanvarteen. Lisäksi ministeriltä unohtuu, että työnteko opintojen ohessa ei automaattisesti viivytä valmistumista ja että työnantajat arvostavat usein työkokemusta ylipäätään. 

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Miehen oikeudesta synnyttää

Viime päivinä ovat etenkin iltalehtien otsikot huutaneet mielenkiintoisia sanomia: kohta miehetkin voivat synnyttää! Kyseisen episodin sivujuonteena sai jo yksi erityisavustaja kenkää ja nettikeskustelut käyvät kuumina. Ketäänhän ei raflaavien otsikoiden harhauttamana kiinnosta se tosiasia, että keskustelun kohteena olevassa lainmuutoksessa on kyse perustavanlaatuisesta ihmisoikeuskysymyksestä eikä mistään laillistetusta friikkisirkuksesta.

Suomen lainsäädäntö sukupuolensa korjauttaneiden kohdalla vaatii, että saadakseen lopullisen "sinetin" korjaukselle henkilön on suostuttava steriloitavaksi. Tälle ei ole mitään lääketieteellistä, pakottavaa tarvetta. Pakkosterilisaatiolla on jo sanana epämiellyttävän fasistinen kaiku: Suomessakin menneinä vuosikymmeninä steriloitiin esimerkiksi mielenterveysongelmaisia naisia. Klaus Härön elokuva Uusi ihminen käsittelee tematiikkaa Ruotsissa. Uudessa translaissa ei siis ole kysymys siitä, että kuka tahansa mies voisi yhtäkkiä pamahtaa paksuksi ja pyöräyttää poikaset, vaan suhteellisen pienen ihmisryhmän oikeudesta päättää omasta ruumiistaan. Asia on periaatteellisella tasolla erittäin tärkeä. Pakkosteriloinnit eivät kuulu sivistysvaltioon.

On surullista, miten harhaanjohtavalla uutisoinnilla on onnistuttu sotkemaan keskustelu asiasta täysin. Hommaforumin aihetta käsittelevän ketjun avausviesti kiteyttää sananvaihdon tason hyvin.

Aina silloin tällöin täälläkin olemme pohtineet, mitä seuraavaksi "suvaitsevaisuuden" rintamalla tulee tapahtumaan? Otetaanko moniavioisuuden laillistaminen esille, vaiko pedofilian laillistaminen?

Mutta marssijärjestys onkin näköjään tämä. Miehille oikeus synnyttää, ja arvatenkin seuraavaksi naisille oikeus siittää!
Olen täysin sanaton.