torstai 25. lokakuuta 2012

Mummoni ja terveyskeskusmaksut

Mummoni hajotti koipensa jokunen tovi sitten niin, että se piti kipsata. Operaatio ei kuitenkaan mennyt aivan kuin Strömsössä, ja hetken kuluttua jalka alkoi tuntua vähän omituiselta. Kaikkihan me tiedämme, että iäkkäämmillä ihmisillä kynnys hakeutua terveydenhuoltoon on usein melkoisen korkea - eihän nyt minusta tarvitse mitään numeroa tehdä, kyllä kaek lutviutuu. No, mummokin sitten vitkutti terveyskeskukseen menoa pykälän turhan pitkään sillä tuloksella, että jalkaan muodostui veritulppa. 

Perusterveydenhuollon pitäisi olla sellaista, että siihen on ihan kaikkien iästä ja elämäntilanteesta riippumatta helppo hakeutua: lähellä, riittävästi resursoitua ja käyttäjälle edullista. Vasemmisto on ajanut jo hyvän aikaa terveyskeskusmaksujen poistoa, ja tuen tätä tavoitetta täydestä sydämestäni. Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan, että 70 prosenttia helsinkiläisistä vastustaa maksun poistoa. Asiaa kysyttiin gallupissa näin: Terveyskeskusmaksun poistaminen aiheuttaisi Helsingille noin 4 miljoonan vuosittaiset lisäkustannukset. Pitäisikö terveyskeskusmaksu mielestänne poistaa vai ei? Olisi mielenkiintoista tietää, miten kysymykseen olisi vastattu, jos se olisi aseteltu toisin, esimerkiksi näin: Terveyskeskusmaksun poistaminen madaltaa vähävaraisten kynnystä hakeutua perusterveydenhuoltoon ja saattaa siten vähentää kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta. Pitäisikö terveyskeskusmaksu mielestänne poistaa vai ei? 

Myös Vasemmiston varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen otti asian esille eilisessä välikysymyskeskustelussa. "Terveyskeskusmaksuja maksavat pienituloiset, kotiäidit, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset. Sen sijaan työssäkäyvän väestön terveyspalvelut maksaa työnantaja. Tämä on selvä epäkohta", Pekonen linjasi.  

Kuntapolitiikassa olisi voitava tehdä myös pidemmän tähtäyksen ratkaisuja bisnesmaailmasta tutun kvartaalilogiikan sijaan. Neljä miljoonaa voi tuntua tässä tilanteessa isolta rahalta (vaikka Helsingillä menee muuhun maahan verrattuna taloudellisesti varsin hyvin), mutta pitkässä juoksussa satsaus voi tuottaa jopa säästöjä paitsi yksittäisen kansalaisen, myös koko kunnan tilipussiin.


Ei kommentteja: