sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mistä kuntavaaleissa äänestetään?

Talouskriisi ja huonossa jamassa olevien euromaiden auttaminen puhuttavat ihmisiä turuilla, toreilla ja netissä. On luontevaa, että aihepiiri nousee esiin myös kuntavaaleihin liittyvissä keskusteluissa. Niuhottajaksi leimautumisen uhallakin muistutan tässä muutamasta asiasta.

Näissä vaaleissa ei päätetä euroon tai Euroopan unioniin sitoutumisesta eikä euromaiden tukemisesta.

On älyllisesti epärehellistä ratsastaa kuntavaaleissa eurokriittisyydellä, kun tosiasiassa valituilla valtuutetuilla ei ole näihin asioihin minkäänlaista päätösvaltaa. Toki äänestäjälle voi olla hyödyllistä kertoa omat kantansa näihin sinänsä äärimmäisen tärkeisiin asioihin, mutta harhakuvitelmat niihin vaikuttamisesta äänestyskopilla on syytä ampua alas oitis.

Kuntavaaleissa valitaan ihmisiä päättämään tärkeistä asioista, jotka ovat kuntalaisten arkea lähellä. Talouskriisi näkyy tietenkin myös kunnissa tiukentuvana taloutena, ja kuntavaaleissa päätetään siitä, miten niukentuvat rahat jaetaan. Näissä vaaleissa päätetään esimerkiksi kyläkouluista, terveysasemista, bussilippujen hinnoista, nuorisotiloista ja vanhainkodeista - asioista, jotka koskettavat jokaista kuntalaista. Olisi toivottavaa, että myös vaalikampanjoinnissa keskityttäisiin näihin asioihin haihattelun sijaan.

Ei kommentteja: