Kävin aamupäivällä seuraamassa Johanna Perkiön ja Kaisu Suopangin toimittaman Perustulon aika -pamfletin julkaisua. Tilaisuuden aluksi kirjan artikkelien kirjoittajat avasivat lyhyesti omia lähestymistapojaan aiheeseen, minkä jälkeen seurasi perustuloaiheinen poliitikkopaneeli.
Sekä alustuksissa että keskustelussa nousi esille perustulon ensisijaisena hyötynä ihmisten valinnanvapauden lisääntyminen ja parempi määräysvalta omaan elämäänsä. Nykyistä syyperustaista sosiaaliturvajärjestelmää moitittiin alistavaksi, lannistavaksi ja passivoivaksi, ja totta onkin, ettei se esimerkiksi kannusta vastaanottamaan lyhyitä työsuhteita tai satunnaisia työkeikkoja. Prekariaatin näkökulmasta kirjaan kirjoittanut Jukka Peltokoski perusteli vastikkeettoman perustulon tarpeellisuutta työelämän muutoksella: kun on siirrytty teollisesta jälkiteolliseen yhteiskuntaan ja aivan uudenlaiseen työn ja tuotannon paradigmaan, tulee myös sosiaaliturvasysteemin muuttua muuhun yhteiskuntaan sopivammaksi. Kun varmoja ja vakituisia töitä ei enää ole, ei tämän oletusarvon varaan rakennettu sosiaaliturvakaan voi enää toimia.
Aivan erityisesti perustulo hyödyttäisi yhteiskunnan huono-osaisia. Nykyään esimerkiksi toimeentulotuki on törkeän alikäytetty, eivätkä monet ihmiset edes tiedä, mihin kaikkiin etuuksiin he olisivat oikeutettuja. Lisäksi mieletön paperinpyörittelybyrokratia ei varsinaisesti kannusta etuuksia hakemaankaan. Toinen ryhmä, jonka elämää perustulo helpottaisi suunnattomasti, ovat pienyrittäjät. Kuten Simo J. Kr. Ruottinen totesi, suuri osa suomalaisista yrittäjistä on itsensä työllistäjiä, yksin- ja pienyrittäjiä, joihin sopii varsin huonosti perinteinen mielikuva kapitalistiriistäjästä. "Suurin osa yrittäjistä riistää lähinnä itseään", Ruottinen veistelikin. Pienyrittäjän työ on usein epävarmaa ja kausiluontoista: esimerkiksi kahvilayrittäjä mökkikunnassa kitkuttelee pitkän talven ja tekee tiliä kunnolla vain kesäkuukausina. Perustulo helpottaisi yrittäjän tilannetta silloin, kun työtä on vähemmän. Sama koskee myös monia itsensä työllistäjiä, kuten vaikka taiteilijoita ja freelancer-toimittajia.
Paneelikeskusteluun osallistuivat Jouko Kajanoja (vas.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja Lasse Männistö (kok.). Vaikka kaikki osallistujat olivatkin suopeita perustulolle, saatiin näkemysten välille myös eroa. Kärjistäen voi sanoa, että punavihreä blokki korosti valinnanvapautta, Männistö työhön kannustavuutta. Julkisuudessa kokoomuslaiset perustuloaktiivit ovat usein tuoneet esille malleja, joissa perustulon vakiosumma olisi niin pieni, ettei sillä käytännössä tulisi toimeen vaan se pakottaisi ottamaan vastaan periaatteessa mitä tahansa työtä - tai kituuttamaan nälässä. Alanko-Kahiluoto piti perustulon järkevänä tasona nykyistä sosiaaliturvan minimitasoa, joka tarkistetaan vuosittain. Männistö ei myöskään hyväksynyt sitä, että perustulon käyttöönotto johtaisi keskimääräisen veroasteen nousuun: vasemmistolaisissa ja vihreissä perustulomalleissa näin usein on.
Männistö totesi myös kannattavansa perustuloa pragmaattisista, ei ideologisista syistä: hänen mielestään ajatus "vastikkeettoman rahan jakamisesta" oli vastenmielinen, mutta nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä niin kelvoton, että muutoksia tarvitaan. Jukka Peltokoski tosin paneelin lopuksi muistuttikin, että Suomessakin niitä todellisia yhteiskunnan loisia ovat pääomatuloilla elävät...
2 kommenttia:
Kirjoitin vähän aikaa sitten Jaana Pelkosen blogiin allaolevaa:
Aloitan lapsuudestani, niin kaukaa kuin mistään ymmärrän, siitä kun olin kuusivuotias ja vanhempani erosivat.
Kun vanhempani erosivat, sydänvikainen, monisairas äitini, joka oli hoitanut minua kotona, joutui elättääkseen meidät molemmat yösiivoamaan Kansallisteatteria, sitten työskentelemään mm. muovisaumaustehtaassa, joka luultavasti myötävaikutti siihen, että hän sai astman, myöhemmin keuhkosyövän ja kuoli 44-vuotiaana. Ei olisi tarvinnut tehdä ihan niin paljoa töitä, mutta kun sai työkyvyttömyyseläkkeen vasta yli 5 vuoden hakemisen jälkeen, romutettuaan itsensä aivan liian raskailla töillä joita joutui tekemään liian paljon. Jos hän olisi saanut perustuloa, kansalaispalkkaa tai orjarahaa, ihan sama miksi sitä kutsutaan voi olla että ei olisi ihan niin nopeasti sairastunut ja kuollut pois. Mutta lakkasipas olemasta kuluerä menestyjien Suomessa.
Siinä vaiheessa kun äitini oli jo kuollut, olin itse elättänyt itseni äitini tavoin opiskeluaikani yösiivoamalla, minkä ansiosta valmistumiseni venähti luultavasti vähintäänkin vuoden, ehkä kaksikin. Ei olisi niin paljoa tarvinnut tehdä töitä jos olisi silloista opintotukea edes satasen suurempi perustulo turvannut opiskelun.
Valmistuttuani yliopistosta ei-mihinkään, eli sosiologiksi olen yrittänyt kaikenmoista. Olen ollut galleristina, virkamiehenä, tutkijana, luennoitsijana, yrittäjänä ja jatko-opiskelijana parantamassa osaamistani luullen samalla myös parantavani työmarkkina-asemaani. Tämä tosin on ollut vähäsen nihkeää kun työttömyyskorvauksella se ei ole ollut mahdollista. Olisi ollut perustuella mahdollista, ja minä olisin jo moneen kertaan valtiotieteiden tohtori ja ties minkä muunkin tohtori, jolloin olisin voinut hakea monia sellaisia töitä joihin taustani muuten sopisi, tohtorintutkintoa lukuunottamatta.
No, mitä sitä ei ihminen tekisi elättääkseen itsensä ja selvittääkseen itselleen mitä on ja mistä tykkää. Sitä voi jopa uskaltautua toiminimiyrittäjäksi, jonka TE-toimisto puolipakolla lykkäsi starttirahalla näennäisyrittäväksi mutta tosiasiallisesti yhdestä toimeksiantajasta riippuvaiseksi orjaksi, joka vasta 7 vuotta myöhemmin pääsee yrittäjyysaikana hankkimistaan veloista vapaaksi. Ja joku vielä luuli että yrittäjät ovat rikkaita. No, olisi ollut mahdollista paljon maltillisemmin opetella yrittäjyyttä jos olisi ollut perustulo. Mutta ei. Ei tunne laki työtöntä osa-aikayrittäjää.
Viimeksi viime keväänä jouduin kovasti hikoilemaan todistaakseni että tulen saamaan keikkatyöstäni palkkaa. Olisin muuten pudonnut sietämättömän, jopa kuukauden mittaiselle karenssille. En tiedä. Joka tapauksessa niin pitkälle kuin olisi kestänyt että se opettaja, jota sijaistin, palasi sairaslomaltaan siihen kouluun, jossa sijaistin, ja toivoen että se koulu saa edes joskus laitettua määräyskirjani ja palkkatodistukseni työttömyyskassaan kun on niin pakko muuttaa ansiopäiväraha sovitelluksi. Tätä odotellessa ehtii kasvaa potalta cystofixiin, parta harmaantua, loppukin tukka lähteä, puhumattakaan uskosta. Ei tunne laki keikkatyöskentelevää työtöntä.
Ei tunne laki paljon mitään muutakaan, siis sellaisia tilanteita joissa nykyihminen hyvin usein vastoin omaa pahaa pahuuttaan tai hyvin harvoin silkkaa laiskuuttaan olisi joutunut. Siksi lakia tuleekin muuttaa. Jyrkkä kyllä kansalaispalkalle!
Suuret kiitokset kommentistasi! Juuri noista mainitsemistasi syistä me tarvitsemme perustuloa. En yleensä pidä sellaisesta retoriikasta, jossa väitetään päättäjien vieraantuneen todellisuudesta, mutta tässä kysymyksessä valitettavasti tuntuu niin olevan. Yhteiskunnan ja työelämän todellisuus on jotain aivan muuta kuin miksi se lainsäädännössä kuvitellaan. Itsekin olen koko aikuisikäni ollut prekaari, vuoroin opiskellut, ollut työttömänä, tukitöissä, harjoitteluissa palkalla tai ilman, silppu- ja freelancerhommissa... Monessa kohtaa perustulo olisi selkiyttänyt elämää ja helpottanut sen suunnittelua. Eikä taida tämä nykyinen elämäntilanteeni 50% työsuhteessa, 100% opiskelijana ja loppuaika (mikä? :D) puolueen soturina ihan mikään "standardi" olla...
Lähetä kommentti