lauantai 25. lokakuuta 2008

Kiima nousee

En oikein ole vielä sisäistänyt ajatusta, että vaalit ovat oikeasti huomenna. Näinkö nopeasti tämä aika meni? Noh, vielä on paljon työtä tehtävänä ennen kuin tulokset ovat selvillä. Itse vastaanotan ja lasken ääniä Tampereen äänestysalueella 19 eli Normaalikoululla, kuten aikaisemminkin.

Käväisin tänään Megapolis2023-tapahtumassa, josta kirjoitin jo muutama päivä sitten. Meitä taisi olla kaikkiaan kahdeksan vaalityrkkyä suunnittelemassa "tulevaisuuden onnellisia kaupunkeja" wikisuunnittelun keinoin: tällä kertaa Hällä-näyttämön lavan pöydille oli rakennettu kolme tapausta, joita me sitten saimme halumme mukaan muokata. Paikalla oli myös arkkitehtuurin asiantuntija kommentoimassa suunnitelmiamme. Kaikkein mukavinta oli minusta tuunata asetelmaa, jolla oli totuuspohja: yhdelle pöydälle oli hahmottunut Tammelan kaupunginosa. Tuttuja paikkoja oli paljon helpompi pohtia kuin vaikka yhden pöydän tilannetta, jossa joutui lähtemään kokonaan alusta - pöydällä ei ollut kuin vihreä paperi, jota halkoivat mustat, teitä markkeeraavat viivat. Tammela-keississä päädyimme pohtimaan esimerkiksi Tammelan torin elävöittämistä. Yksi ryhmä suunnitteli torin keskelle viheraluetta, mutta oma ideani oli rakentaa torin toiseen päähän esiintymislava Vanhan kirjastotalon puiston malliin. Vaikka ajatukseni olikin spontaani, tuntuu se vielä näin parin tunnin jälkeenkin ihan toteuttamiskelpoiselta. Täytyypä laittaa korvan taakse.

Ajatusten Viinikanoja virtaa hiljaa vaaleja kohti, ja palaa asiaan tulosten selvittyä. Äänestäkää tai muuten...

Ei kommentteja: