perjantai 18. tammikuuta 2008

Johdatus BigMac-matematiikkaan, lyhyt oppimäärä

Kate poistui. Jennifer paketoi voileivät ja työnsi ne koululaukkuun, joka oli tungettu täyteen papereita. Jennifer veti ne ulos. Paperit piti yleensä allekirjoittaa, ettei joutunut mukaan huijatuksi koulun varojenkeräyskampanjaan. Edellisenä vuonna hän oli saanut myytäväksi laatikollisen Barbie-nukkeja: ne olivat edelleen kellarissa. Mattelin koulut olivat ihan hyviä, mutta alituinen kaupustelu kävi hermoille. (Max Barry: Jennifer Valtiovalta)

Vanhas-Matti toi tuliaisina Ameriikan-reissultaan ilouutisia peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille: ilmaisen virtuaalisen oppimisympäristön sponsored by Microsoft. Tieto on otettu opetushallituksessa vastaan ilolla, eikä syyttä. Internet-osaaminen on nykypäivän lapsellekin tärkeää, ja maksuton ohjelmisto mahdollistaa virtuaalisessa kouluympäristössä työskentelyn myös köyhemmissä kunnissa, joilla ei ole aikaisemmin ollut uhrata moiseen hankkeeseen resursseja. Kyse on siis myös alueellisesta tasa-arvosta.

Kuulostaa aika hienolta, eikö totta? Silti jokin tässä närästää. Ensinnäkin monet suomalaiset yritykset tarjoavat jo vastaavia ohjelmistoja, jotka tosin ovat pääasiassa maksullisia. Kotimainen vaihtoehto voisi olla monella tapaa parempi kuin ylikansallinen, muun muassa suomalaisen työllisyyden tukemiseksi. Jättiyrityksen tunkeutuminen kouluihin ehdollistaa lisäksi lapset tunnollisiksi Microsoftin käyttäjiksi: kun mikkisofta on jo alakoulusta tuttu, tulee sitä helposti suosittua aikuisenakin ilman eri mahdollisuuksien kartoitusta. Microsoftin invaasio kouluihin tuokin firmalle mittaamattomasti uusia, lojaaleja käyttäjiä. Ja voihan firma käyttää "köyhän Suomen peräkyläkoulujen tuomista nettiaikaan" upeana pr-kikkana.


Ja mikä vielä pahempaa, pikkusormen antaminen pirulle ei yleensä tapaa olla kovin hedelmällinen toimintamalli. Jos meillä tänään on Microsoftin virtuaaliset oppimisympäristöt, onko meillä huomenna Pepsin tai McDonaldsin tuottamat oppikirjat? USAssahan tämä on jo monin paikoin todellisuutta: vähävaraiset koulut ovat joutuneet resurssipulassaan tyytymään suuryritysten tarjoamiin opetusaineistoihin ja sen myötä alistuneet firmojen ylivallalle oppisisällöissä. Haluaisitko sinä lapsesi laskevan matikantunnilla ennemmin yhteen tuotemerkittömiä hedelmiä kuin BigMac-hampurilaisia? Naomi Klein kirjoitti No Logossa jo vuonna 2000:

Juuri teknologian kehitys aiheutti 90-luvun kroonisesti pahenevan rahanpuutteen: samaa tahtia kuin koulujen määrärahoja leikattiin, kohosivat ajanmukaisen opetuksen kustannukset, joten monien oppilaitosten oli pakko etsiä lisärahoitusta ulkopuolelta. ... Kun pikaruoka- urheiluväline- ja tietokoneyhtiöt astuvat täyttämään rahoitusvajetta, niillä on kainalossaan myös ihka oma opetussuunnitelma. ... Ne eivät halua olla mikään valinnainen kurssi, vaan opetusohjelman ydin.

Kleinin kuvaama amerikkalainen todellisuus voi olla arkipäivää jonain kauniina aamuna myös koto-Suomessa, ellei yritysten pääsyä kouluihin suitsita. Tietotekniikkafirmat voi vielä joten kuten hyväksyä, mutta rajan sallitun ja kielletyn välillä on oltava selkeä. Muuten elämme pian Max Barryn kirjassaan kuvaamassa maailmassa, jossa ihmiset myyvät itsensä oppilaitoksilleen ja työpaikoilleen siinä määrin, että heidät nimetään päivittäisten harjoitteittensa lokuksen mukaan - tekstin Kate kantaa ylvästä sukunimeä Mattel, joka siis on amerikkalainen lelualan yritys. Toivottavasti asioista päättävät löytävät sisäisen agnostikkonsa oikealla hetkellä ja osaavat kyseenalaistaa tarvittaessa.

Olisipa muuten mahtavaa perustaa epäilyfirma: Vainikaisen vaihtoehto, agnostismia tarvittaessa. Ilmainen kotiinkuljetus. No joo.




1 kommentti:

SH kirjoitti...

No toisaalta Bill "iso G" Gates antoi jo reilu kymmenen vuotta sitten rahaa suomalaisille kouluille internet-aikaan siirtymiseen. Samalla Gates myös rahoitti kirjastojen siirtymistä verkkoihin. Eikä edelleenkään - ainakaan minun - lähikirjastossani lue "Sponsored by BG", tai muuta makaaberia.